Kaarlo Kaila
Kaarlo Johannes Kaila (3. huhtikuuta 1893 Alajärvi − 22. maaliskuuta 1968) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat arkkipiispa Erkki Kaila ja Aina Maria Drake. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Alma Vilhelmiina Niskasen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaila kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Etelä-Suomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla vuosina 1912–1915. Kapteenikurssin hän suoritti Sotakorkeakoulussa vuonna 1926.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaila liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 21. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaila saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi aluksi Kenttälennätinpataljoonaan, mistä hänet siirrettiin 26. maaliskuuta 1918 Mikkelin 2. pataljoonan 5. komppaniaan sekä hetkeä myöhemmin Etelä-Savon rykmentin 6. komppanian päälliköksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Savon rintamalla muun muassa Nurmaalla ja Paljakassa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Kaila palveli edelleen Etelä-Savon rykmentin 6. komppanian päällikkönä, mistä hänet siirrettiin 4. heinäkuuta 1918 komppanianpäälliköksi Jääkärirykmentti n:o 2:een (tunnettiin myöhemmin nimillä Porin jalkaväkirykmentti n:o 2 ja Savon jääkärirykmentti). Hänet siirrettiin 2. huhtikuuta 1919 alkaen päälliköksi Keski-Suomen rykmentin 8. komppaniaan, josta hän erosi ja samalla koko armeijasta 27. lokakuuta 1920 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön 10. marraskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin päälliköksi Mikkelin suojeluskuntapiiriin. Mikkelissä hän palveli 15. syyskuuta 1921 saakka, jolloin muutti Ouluun ja vastaanotti Oulun suojeluskunnan paikallispäällikön tehtävät 1. lokakuuta 1921. Oulussa hän palvelikin aina 31. elokuuta 1925 saakka, minkä jälkeen hän astui uudelleen armeijan palvelukseen, ja hänet sijoitettiin Keski-Suomen rykmenttiin, missä hän toimi 7. komppanian päällikkönä. Keski-Suomen rykmentistä hänet siirrettiin 31. elokuuta 1926 alkaen Savon Jääkärirykmentin 1. pataljoonan komentajaksi. Missä hän palvelikin niin kauan kunnes 31. lokakuuta 1927 erosi armeijasta ja siirtyi kaupalliseksi johtajaksi W. Rosenlew & Co Ab:lle. Kaupallisen johtajan tehtävät hän jätti 1. heinäkuuta 1931 ja siirtyi siviilivirkamieheksi puolustusministeriön teknilliselle osastolle. Armeijasta hän erosi lopullisesti 30. huhtikuuta 1938.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaila osallistui talvisotaan aluksi Jyväskylän sotilaspiirin järjestelytehtävissä ja myöhemmin Jalkaväkirykmentti 63:ssa, josta hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ään. Koulutuskeskuksesta hänet siirrettiin rintamajoukkoihin rykmentin komentajaksi 9. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 65:een ja osallistui sen komentajana taisteluihin Kuhmo-Löytövaara akselilla. Välirauhan aikana Kaila harjoitti omia liiketoimiaan. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin aluksi Jalkaväenkoulutuskeskus 5:een ja myöhemmin pataljoonan komentajaksi 10. Divisioonan Henkilötäydennyskeskuksen 4. pataljoonaan. Henkilötäydennyskeskuksesta hänet siirrettiin 2. Armeijakuntaan, missä hän toimi koulutus- ja ampumaupseerina Jalkaväenkoulutuskeskus 2:ssa, jossa hän toimi aina sodan päättymiseen saakka, jolloin siirtyi jälleen hoitamaan omia liiketoimiaan. Hänet on haudattu Helsinkiin.[2]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.