Kaalivalvatti
| Kaalivalvatti | |
|---|---|
 Kaalivalvatti kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926). |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Valvatit Sonchus |
| Laji: | oleraceus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Sonchus oleraceus |
|
| Katso myös | |
Kaalivalvatti (Sonchus oleraceus) on yksivuotinen, keltakukkainen, maitiaisnesteellinen asterikasvi, joka kuuluu valvattien sukuun. Runsaasti maitiaisnestettä sisältävä kasvi kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi, ja sillä on vaaleankeltaiset kukat. Kaalivalvatin levinneisyysalue on laaja, ja lisäksi se on levinnyt ihmisen mukana esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan. Se viihtyy erityisesti ihmisen muokkaamissa kulttuurimaisemissa.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaalivalvatti kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi. Juurakko on pieni ja pystyjuurinen. Kasvi sisältää runsaasti maitiaisnestettä. Isot yksilöt ovat alaosasta haarovia; ontto varsi on lehdekäs. Lehtien lapa on syvään pariliuskainen, pehmeä, ohut ja alta siniharmaa. Varsilehdet ovat sepiviä. Lehtien päätöliuskat ovat tavallisesti isoja ja kolmiomaisia, sivuliuskat ovat kapeahkoja ja suipohkoja. Lehtilaita on tylppähampainen ja pieniotainen tai odaton. Kaalivalvatin mykeröt ovat 2–2,5 cm leveitä. Mykeröstö on lähes lehdetön ja huiskilomainen. Kukan teriö on tavallisesti vaaleankeltainen. Suomessa laji kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmänä on litteä, lenninhaivenellinen pähkylä, jonka pitkittäisharjut ovat kyhmyisiä. Pappus on hapsihaiveninen ja varreton.[1][2]
Suomessa kaalivalvatista tavataan kahta eri muunnosta. Näistä vallitseva on var. oleraceus, jonka lehtilavan sivuliuskat ovat ehyitä ja päätöliuska on selvästi sivuliuskoja isompi. Harvinaisemman muunnoksen var. lacerus lehtilavan sivuliuskat ovat pitkiä ja päätöliuska on tuskin sivuliuskoja isompi.[3]
Ainakin Suomessa selvästi yleisemmästä peltovalvatista (Sonchus arvensis) kaalivalvatin erottaa parhaiten lehtien muodosta. Ne ovat syvemmin pariliuskaisiksi jakautuneet ja lehtilaidat vähemmän otaiset, yleensä vain matalasti nirhaiset.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaalivalvatti on levinnyt ihmisasutuksen mukana hyvin laajalle maapallolla. Euroopassa lajia tavataan kaikkialla arktisimpia alueita lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu Euroopasta hajanaisena Turkkiin, Lähi-itään, Keski-Aasiaan, Etelä-Siperiaan ja Venäjän Kaukoitään sekä edelleen Japaniin, Etelä-Kiinaan ja Intiaan. Laji on levinnyt myös Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Afrikassa kaalivalvattia tavataan Saharan pohjoispuolisissa osissa sekä paikoitellen mantereen keski- ja eteläosissa. Ihmisen mukana se on levinnyt myös suureen osaan Yhdysvaltoja ja Etelä-Kanadaa, sekä monin paikoin Keski- ja Etelä-Amerikkaan.[4]
Suomessa kaalivalvatti on Lappia lukuun ottamatta muinaistulokas. Runsaimmin lajia kasvaa maan lounais- ja eteläosissa, missä se on paikoin yleinen Satakunnan–Etelä-Karjalan korkeudelle saakka. Pohjoisempana laji harvinaistuu. Yksittäisiä uustulokasesiintymiä on löytynyt pohjoisinta Lappia myöten.[3][5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaalivalvatti viihtyy ihmisen muokkaamassa kulttuuriympäristössä. Sille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat puutarhat, kaatopaikat, joutomaat, maakasat ja kukkapenkit. Suomessa lajia tapaa tyypillisesti myös perunamailla sekä rakennusten seinustoilla etenkin vanhoissa kylissä ja kaupungeissa. Pelloilla kaalivalvattia tapaa vain harvoin.[2][3] Nykyään kaalivalvatti leviää uusille kasvupaikoille usein nurmikonsiementen mukana.[6]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaalivalvattia voidaan käyttää vihanneksena salaatin tai pinaatin tapaan.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hämet-Ahti, L. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. (2. painos) Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 447–448.
- ↑ a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 654.
- ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 448.
- ↑ a b Den virtuella floran: Kålmolke (Sonchus oleraceus) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 20.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. & Heikkinen, M.: Kasviatlas 2011: Kaalivalvatti (Sonchus oleraceus) Kasviatlas. 2012. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 20.10.2012.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 381.