Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret
| Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret KD Nuoret |
|
|---|---|
| Finlands Kristdemokratiska Unga | |
|
|
|
| Perustettu | 28. tammikuuta 1971 |
| Puheenjohtaja | Jere Tuononen[1] |
| Pääsihteeri | Inna Nilsson |
| Varapuheenjohtajat | |
| Ideologia | kristillisdemokratia |
| Toimisto |
Karjalankatu 2 A, 7 krs. Helsinki |
| Äänenkannattaja | Arvosana |
| Jäsenmäärä | 788[2] |
| Värit |
Tummansininen, oranssi, valkoinen |
| Kansainväliset jäsenyydet | |
| Kotisivu |
kdnuoret |
Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret (ruots. Finlands Kristdemokratiska Unga, lyh. KDN) on Suomen Kristillisdemokraattien poliittinen nuorisojärjestö. KDN on perustettu vuonna 1971. Järjestön toimintaa koordinoidaan vaalipiirijaon mukaisesti. KDN:n puheenjohtajana toimii vuosina 2024–2025 Jere Tuononen ja järjestön pääsihteeri on Inna Nilsson. Järjestössä ylintä valtaa käyttää liittokokous, joka vuosittain valitsee järjestölle puheenjohtajan ja hallituksen.[3][1]
KDN on suurimman europuolueen, Euroopan kansanpuolueen nuorisojärjestön, Youth of the European People's Partyn, jäsen. KDN tekee lisäksi kansainvälistä yhteistyötä seuraavissa järjestöissä: Kristdemokratiska Unga i Norden, Ungdomens Nordiska Råd (UNR), European Christian Political Youth Network (ECPYN) ja Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto. KDN järjestää vuosittain Agora-akatemian sekä järjestää mm. Arvoklubeja.
KD-nuoriin kuului 788 jäsentä vuonna 2024.[2]
Ideologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kristillisdemokratia
KD Nuoret määrittelee itsensä keskustaoikeistolaiseksi nuorisojärjestöksi. Keskeisiä arvoja heille on yritteliäisyys, perhe ja vapaus. Nämä ovat myös useille muille eurooppalaisille kristillisdemokraattisille liikkeille ominaisia arvoja. 2000-luvun puoliväli olikin järjestössä eurooppalaisen kristillisdemokratian juurruttamisen sekä ideologisen työn aikaa.
Politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puolueen kriittinen siipi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1973 nuorisojärjestö määritteli itsensä puolueen kriittiseksi siiveksi. Tästä huolimatta ideologiset linjanvedot noudattelivat usein puolueen linjaa. Järjestön tavoitteeksi kirjattiin kristillisen totuuden esittäminen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ideaalitasolla tehtävä näyttäytyi helppona, mutta käytännönpolitiikassa on havaittavissa vaikeus löytää tämän totuuden yhteiskunnalliset sovellukset. Ristiriitaa idealismin ja realismin välillä sekä jatkuvaa etsintää totuuden sovelluksien sekä käyttömahdollisuuksien välillä on käyty läpi järjestön historian.
1970-luvulla käytännön sovellukset olivat kristillisen kulttuuripolitiikan esiintuomista sekä abortin ja alkoholin vastustamista ja solidaarisempaa kehitysyhteistyöpolitiikan korostamista. Muissa päivänpolitiikan kysymyksissä hakeuduttiin pitkälti poliittiseen keskustaan. Nuorisojärjestö toimi puolueen kriittisenä siipenä erityisesti tuodessaan päivänpoliittiseen keskusteluun nuorten tärkeinä kokemia kysymyksiä.
Eurooppalainen kristillisdemokratia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2000-luvulla Puheenjohtajiensa Ville Maijalan ja Tommy Björkskogin johdolla nuorisojärjestö siirsi kelkkansa kohti eurooppalaisempaa kristillisdemokratiaa. Tämä oli varsin suuri muutos verrattuna 1990-luvun alun järjestöön, joka vaati puoluetta ulos hallituksesta EU-jäsenyyden vuoksi. Nuorisojärjestö toimi puolueen nimenmuutoshankkeen edistäjänä sekä liberaalimpien aloitteiden alkuunpanijana. Järjestön mukaan puolueen tuli päästä irti seurakuntaimagostaan ja profiloitua poliittiseksi puolueeksi. Rajun muutostyön jälkeen järjestö oli profiloitunut puolueen silmissä liberaaliksi, mutta myös pahasti jakaantunut sekä eurooppalaisen kristillisdemokratian että vanhemman kristillisen liiton kannattajien välillä.
Oikeistolainen politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsalan puheenjohtajuuden aikana järjestön poliittinen profiili sai enemmän vaikutteita eurooppalaisesta kristillisdemokratiasta ja kallistui emopuoluettaan enemmän oikealle. KD Nuorista on noussut useita nimiä poliittisiksi avustajiksi niin eduskuntaan, entisen sisäministeri Päivi Räsäsen johtamaan ministeriöön, europarlamenttiin, kuin puoluekoneiston muihinkin tehtäviin. Ruotsalan seuraajat Lauri Kangasniemi, Mikko Kiuttu ja Remo Ronkainen ovat jatkaneet samalla linjalla.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Opiskelijoiden elämä politisoitui vahvasti 1960-luvun loppupuolella. Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt opiskelijaradikalismi oli levinnyt myös Suomen yliopistoihin. Monet kristityt opiskelijat kokivat tämän poliittisen kuohunnan päämäärät vieraiksi, minkä seurauksena ylioppilaskuntavaalien puoluetunnuksien rinnalle syntyi kristillisillä tunnuksilla esiintyneitä vaaliliittoja. Ne saivat yhden tai kaksi edustajaa läpi edustajistoihin. Sitoutumattomien kristillisten opiskelijoiden toiminta oli aktiivista Helsingissä, Kuopiossa, Jyväskylässä. Kun vuonna 1970 SKL sai eduskuntaan ensimmäisen kansanedustajansa, alkanut opiskelijatoiminta organisoitiin puolueen yhteyteen.[4]
Nuorisojärjestön perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Kristillisen Liiton Nuoret perustettiin 25. tammikuuta 1971 Helsingissä Lauri Melamiehen johdolla. Järjestö syntyi akateemisten nuorten parista vastauksena 1960-luvun lopun opiskelijaradikalismin päämäärille. Nuorisojärjestön alku oli lupaava. Ylioppilaskuntavaaleissa se sai lähes jokaiseen yliopistoon paikkoja ja keskustelu kristillisen politiikan päämääristä jatkui vilkkaana yliopiston käytävillä. Opiskelijaradikalismin hiipuessa 1970-luvun toimintaa laajennettiin yliopistojen ulkopuolelle. Murrosvaiheena pidetään 1980-luvun vaihdetta, jolloin kunnallisvaaleihin osallistui Suomen kristillisen liiton listoilta suuri määrä työväestön nuoria.[4]
Puolueen omatunto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty korjattavaksi, koska se on mainosmainen. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla kieliasua neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: onko tämä osio olennainen |
1980-luvulla järjestö osallistui MTV:n hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Puheenjohtaja Salli Hakalan johdolla järjestö osti sinisen kuplavolkkarin, jolla ajelutettiin merkkihenkilöiden työmatkoja ja palkaksi saatiin nimikirjoitus auton kylkeen valkoisella lakkatussilla. Kuplan kylkeen saatiin merkittävien poliittisten ja kulttuurivaikuttajien nimikirjoitukset, mm. Alkon pääjohtaja Heikki Kosken, opetusministeri Gustav Björkstrandin nimet. Kupla huutokaupattiin ja tuotto, muutama tuhat markkaa, lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyslinjalla jatkoi myös puheenjohtaja Marjut Virvosen johdolla 1990-luvun lopulla järjestetty lelukeräys Pietarin katulapsille.[4]
Yliopistopolitiikan ja tempauksien lisäksi järjestöllä on ollut vaikutusta päivänpolitiikkaan. 1990-luvulle tultaessa kiistely EU-jäsenyydestä saivat nuorisojärjestön vaikuttajat toimimaan. Puheenjohtaja Mika Ebelingin johdolla järjestö organisoi maakunnissa Suomineidon hirttäjäisiä, joissa räsynukke hirtettiin näyttävästi EU:n toimesta. 2000-luvulle tultaessa järjestö lanseerasi puheenjohtaja Asmo Maanselän johdolla antikampanjan Helsingin kauppakeskus Forumin mainoksissa esiintyvää anorektista naiskuvaa vastaan. Antikampanja sai julkisuutta mediassa, mikä laittoi Forumin markkinointijohtajan perustelemaan julkisesti langanlaihojen mallien käyttämistä mainoksissa. Vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjoinnissa järjestö toi tavoitteitaan esille uudella ironistisella tavalla, johon kuuluivat ”Tarjolla tiukkaa tavaraa”- t-paidat, tiukkapipot ja tiukat esitteet.[4]
2000-luvulle tultaessa poliittisen vaikuttamisen asiantuntijamaisuus parani järjestön saadessa edustajansa eduskuntaryhmän kokouksiin. Tämän jälkeen järjestö pystyi nostamaan lainsäädäntöaloitteiksi monia kipeitä päivän politiikan kysymyksiä. Suurimpana nuorisojärjestön alkuun panemana hankkeena oli vuonna 2005 välikysymys kehitysyhteistyövaroista. Tähän nuorisojärjestön ideoimaan välikysymykseen yhtyivät kaikki oppositiopuolueet. Lopuksi hallitus joutui taipumaan jonka seurauksena seuraavassa budjetissa määrärahoihin saatiin tarvittava lisäys. 2000-luvulle tultaessa nuorisojärjestön jäsenmäärä vakiintui 1 000 henkilöön, ja profiloitui myös ideologisesti yhä enemmän puolueen kriittiseksi siiveksi.[4]
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa nuorisojärjestöjen kantavana teemana oli: "Hyvinvointivaltio rapistuu- lataa Suomi 2.0 versio". Kampanjassa esitettiin erilaisia keinoja, jolla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin pelastaa. Yrittäjyyden, digitalisaation ja koulutuksen teemat nousivat esille vaalikampanjassa. Nuorisojärjestö kuvasi myös useita vaalivideoita.
Järjestö tuomittiin syksyllä 2021 Helsingin käräjäoikeudessa yhteensä 850 euron yhteisösakko|on ja entinen puheenjohtaja sakkoihin työturvallisuusrikoksesta sen laiminlyötyä työuupumuksesta kärsineen palkatun työntekijän tilanteen työpaikalla.[5]
Ideologian kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vielä 1970-luvulla liittohallitus lähti hyvin jyrkästi siitä, että kristillinen maailmankatsomus ei hyväksy muita katsomuksia samanarvoisiksi totuuden suhteen. Uusin periaateohjelma vuodelta 2015 ottaa etäisyyttä totalitäärisiin kristillisiin ideologioihin. Nuorisojärjestön ideologiaksi on muodostunut eräänlainen liberaali kommunitarismi. Kommunitarismissa korostetaan kristillistä etiikkaa ja lähiyhteisöä, perhettä ja sukua yksilön eettisen kasvatuksen, moraalisen identiteetin sekä oikeuksien toteutumisen edellytyksenä. Puoluetta liberaalimman painotuksen muodostavat vaatimukset tasa-arvosta, ihmisoikeuksista sekä sosiaalisesta vastuusta. Liberaali suuntaus ottaa huomioon, että postmodernissa, moniarvoisessa ja sekularisoituneessa yhteiskunnassa eettisiä kysymyksiä tulkitaan yhä useampien maailmankatsomusten ja aatteiden kontekstista. Näin ollen nuorisojärjestö hyväksyy yhteistyökumppaneikseen moniarvoisen yhteiskunnan kristillisen maailmankatsomukselle vieraat ideologiat ja elämäntavat, samalla pyrkien oman näkemyksen esille tuomiseen demokraattisessa keskustelussa.[4]
Merkittäviä toimijoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lauri Melamies 1971–1973
- Paavo Ahonen 1974–1975
- Risto Ojala 1976–1977
- Risto Oinonen 1978–1980
- Antti Jarva 1981–1983
- Salli Hakala 1984–1986
- Klaus Rytöhonka 1987–1988
- Sakari Smeds 1989–1990
- Tari Tuppurainen 1991–1992
- Mika Ebeling 1993–1994
- Tapani Mäki 1995
- Marjut Virvonen 1996–1997
- Mikko Snellman 1998
- Johanna Roms 1999
- Ville Maijala 1999–2001
- Tommy Björkskog 2002–2003
- Asmo Maanselkä 2004–2007
- Mikael Viitala 2008–2009
- Raine Klemola 2010
- Aki Ruotsala 2011–2012
- Lauri Kangasniemi 2013
- Mikko Kiuttu 2014
- Remo Ronkainen 2015–2016
- Jiska Gröhn 2017
- Aleksi Sarasmaa 2018–2019
- Annika Lyytikäinen 2020–2021
- Ami Rinta-Valkama 2022–2023
- Jere Tuononen 2024–
Pääsihteerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Milka Peltomäki o.s. Taivassalo (2012-2016)
- Linda-Riina Laakso o.s. Paavilainen (2016-2018)
- Viljami Haavisto (2018-2021)
- Tommi Terä (2021–2023)
- Verneri Virtanen (2024–)
Talous ja rahoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Rahoituksen lähde | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[6] | 56 000 € | 56 500 € | 56 500 € | 56 500 € | 55 000 € | 52 600 € | 52 640 € | 47 000 € | 47 000 € |
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Kristillisdemokraatit
- Pohjoismaiden kristillisdemokraattiset nuoret
- Kristdemokratiska ungdomsförbundet
- Nuorten Pohjoismaiden neuvosto
- Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
- Fingo
- Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Kristillisdemokraatit r.p.: Vakaumuksena välittäminen - Med hjärta i politiken. (SKL 1958 / 2008 KD) Helsinki: KD-Mediat Oy, 2008. ISBN 978-952-67038-0-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Jere Tuononen valittiin KD Nuorten puheenjohtajaksi kaudelle 2024–2025 kdnuoret.fi. 5.11.2023. Viitattu 5.2.2024.
- ↑ a b Miten menee poliittisilla nuorisojärjestöillä? Demokraatti. 5.11.2024. Viitattu 7.11.2024.
- ↑ Suomen Kristillisdemokraatit: Kristillisdemokraatit toimintakertomus 2020 kdpuolue.fi. 2020. Viitattu 9.12.2021.
- ↑ a b c d e f Vakaumuksena välittäminen 2008, s. 35–37
- ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kd-nuorten-ex-puheenjohtajalle-tuomio-laiminloi-tyotaakan-alle-uupuneen-tyontekijan-tilanteen/8226674
- ↑ Valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen myönnetyt avustukset vuosilta 2012-2020 (XLSX) (Linkki osoitteessa minedu.fi/nuorisojarjestot) Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 2.4.2021.