Köyliönkartano
Köyliönkartano (ruots. Kjuloholm) eli Vanhakartano on Köyliönjärven Kirkkosaaressa (Köyliönsaaressa) sijaitseva kartano. Se kuuluu Museoviraston luokittelemiin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Alkuperä ja omistajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Köyliönkartano on mahdollisesti Suomen vanhin kartano. Sen oletetaan olleen alun perin talonpoika Lallin omistuksessa ja joutuneen kristinuskon saapumisen jälkeen katolisen kirkon haltuun. Tällöin Köyliönkartano olisi peräisin jo 1100-luvun puolivälistä. Asutusta kartanon alueella on ollut jo ainakin rautakaudelta lähtien.
Kartano esiintyy historiallisissa dokumenteissa ensimmäisen kerran 1300-luvulla, jolloin se kuului Turun piispalle. Keskiajalla kartano käsitti Köyliönsaaren lisäksi useita kyliä ja tiloja Köyliönjärven itäpuolella sekä tiloja Säkylässä, Eurassa ja Kokemäellä.
Uskonpuhdistuksen myötä 1530-luvulla kuningas Kustaa Vaasa muodosti Köyliönkartanosta kuninkaankartanon ja lahjoitti sen pojalleen Juhana Herttualle. Tämä puolestaan luovutti kartanon aviottomalle pojalleen Julius Gyllenhielmille vuonna 1576. Gyllenhielmin varhaisen kuoleman jälkeen Köyliönkartano päätyi hänen sisarensa Sofia Gyllenhielmin lapsille, joiden isä oli ranskalaissyntyinen sotapäällikkö Pontus De la Gardie. De la Gardie -suvulle kartano kuului 1750-luvulle saakka ja sen läänitykset laajenivat samalla niin, että ne käsittivät lopulta lähes koko pitäjän. Seuraavaksi omistajaksi tuli vuonna 1754 Cedercreutz-suku, jonka hallussa Köyliönkartano on edelleen.[1]
Köyliönkartanon kartta[2] vuodelta 1697 maanmittari Olof Mörtin tekemä. Kartassa näkyy vanhakartano ja kirkko. Varsinaisesti kartta esittää Polsun rusthollin maita.
Rakennukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Köyliönkartanon vanha päärakennus tuhoutui tulipalossa 1800-luvun alussa. Nykyinen uusklassistinen päärakennus sekä toinen asuinrakennus valmistuivat vuonna 1817. Palvelusväelle rakennettu kaksikerroksinen punamullattu Alapytinki on 1700-luvun lopulta.[3]
Vanhin rakennus on niin sanottu Lallin kellari. Kansanperinteen mukaan Lallin surmaaman Piispa Henrikin hiippaa olisi säilytetty Lallin tilan kellarissa. Nimestään huolimatta kivirakenteinen holvikellari ei kuitenkaan ole talonpoika Lallin ajalta, vaan 1500-luvulta.[4]
Köyliönkartanon puistossa sijaitsee kaksi rautakautista kalmistoa sekä vuonna 1751 palaneen Köyliön toisen kirkon paikka. Kirkko oli rakennettu 1600-luvulla kartanon kivikappelin yhteyteen.[5] 1800-luvulla nykymuotonsa saaneessa puistossa on myös 1600-luvulta periytyvä puutarha.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hivenen Köyliön pitäjän maanomistusolojen kehityksestä. Tapio Linturi, 2004. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Museovirasto/Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pieni tietosanakirja
- ↑ Digitoidun asiakirjan katselu astia.narc.fi. Arkistoitu 30.4.2021. Viitattu 30.4.2021.
- ↑ Satakuntaliitto/Satakuntalaiset kulttuuriympäristöt[vanhentunut linkki]
- ↑ Lallin kellariin pääsi pitkän tauon jälkeen 1.7.2012. Länsi-Suomi. Viitattu 17.8.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Suomalaisen Kirjallisuuden Seura/Biografiakeskus
- Suomen kartanot
- Köyliön rakennukset ja rakennelmat
- Köyliönsaaren Vanhakartanon ja kirkon historiallinen maisema
- Piispa Henrik ja Lalli
- Suomen 1800-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat
- Suomen 1700-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat
- Suomen 1500-luvulla rakennetut rakennukset ja rakennelmat