Käännetyt ritarisaagat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käännetyt ritarisaagat (isl. þýddar riddarasögur) ovat erityisesti keskiajan Norjassa mutta myös Islannissa tehtyjä kansankielisiä käännöksiä kelttiläiselle ja ranskalaiselle tarinaperinteelle pohjautuneesta keskiaikaisesta kirjallisuudesta. Varhaisimmat käännökset latinankielisistä teoksista tehtiin Islannissa todennäköisesti jo 1200-luvun vaihteeseen mennessä. Laajamittainen kansankielisten ritariromaanien käännöstoiminta alkoi 1200-luvun alkupuolella Norjassa kuningas Haakon IV Haakoninpojan valtakaudella. Myöhemmin myös Haakonin poika Maunu VI Lainparantaja ja tämän poika Haakon V jatkoivat eurooppalaisen kirjallisuuden käännättämistoimintaa. Valtaosa ritarisaagojen käsikirjoituksista on kuitenkin säilynyt vain Islannissa 1400–1800-luvuilla tehdyissä kopioissa. Koska nimenomaan islantilaiset ovat pääosin säilyttäneet ritarisaagat, käsitellään käännettyjäkin ritarisaagoja usein islantilaisen saagakirjallisuuden yhteydessä. Termiä ”ritarisaagat” (isl. riddarasögur) on käytetty näistä saagoista Islannissa jo ainakin 1300-luvulta lähtien. [1]

Tutkimuksessa käännettyjä ritarisaagoja on kategorisoitu sen perusteella, millaiselle tarinamateriaalille käännökset ovat pohjautuneet. Matière de Bretagne -kategorian alle luetaan ne kelttiläiselle perinteelle pohjautuvat ritarisaagat, jotka ovat pääosin käännöksiä arturiaanisesta eli kuningas Arthurista ja tämän ritareista kertovasta kirjallisuudesta. Matière de France -termiä taas käytetään niiden käännettyjen ritarisaagojen yhteydessä, jotka pohjautuvat ranskalaiselle tarinaperinteelle. Käännettyihin teoksiin on kuulunut ritariromaaneja ja eeppisiä sankarirunoelmia (chanson de geste). Runomuodossa olleet alkuperäistekstit käännettiin yleensä proosamuotoon.[2].[3]

Matière de Bretagne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merlínússpá ja Breta sögur

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhinta kuningas Arthurista ja tämän ritareista kertovaa teosta ei käännetty Norjassa, vaan Islannissa. Vuoden 1200 tietämillä benediktiinimunkki Gunnlaugr Leifsson käänsi Geoffrey Monmouthilaisen teoksen Historia regum Britanniae osan Prophetiae Merlini. Hän käänsi tämän muinaisislanninkielisellä nimellä Merlínússpá tunnetun ”Merlinin ennustuksen” runomuotoon. Kyseinen teksti on ainut runomuotoinen arturiaanisesta kirjallisuudesta tehty käännös; muut käännökset ovat proosamuotoisia. Todennäköisesti Islannissa käännettiin Geoffreyn koko teos samoihin aikoihin tai hieman myöhemmin. Kyseinen käännös tunnetaan nimellä Breta sögur. Koska teos edustaa pikemminkin keskiajan latinankielistä historiankirjoitusta kuin hovimiljööseen sijoittuvia ritariromaaneja, on Breta sögur yleensä luettu saksankielisessä tutkimuksessa käyttöönotetun termin mukaisesti antiikkisaagoihin (saks. Antikensagas).[4]

Ritariromanssien käännökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säilyneet käännökset arturiaanisesta kirjallisuudesta ja eurooppalaiset alkuperäisteokset niiden osalta, joiden esikuva tunnetaan (suluissa):[5]

  • Erex saga (Erec et Enide)
  • Ívens saga (Yvain, le Chevalier au Lion)
  • Möttuls saga (La mantel mautaillé)
  • Parcevals saga ja Valvers þáttr (Perceval, le Conte du Graal)
  • Strengleikar (tekstikokoelma, joka pohjautuu mm. Marie de Francen sekä joidenkin anonyymien kirjoittajien lyyriselle lais-runoudelle)
    • Forræða (Strengleikar-teoksen prologi)
    • Bisclaret' (Marie de Francen Bisclavret)
    • Chetovel (Marie de Francen Chaitivel)
    • Desire (Desiré)
    • Doun (Doon)
    • Eskja (Marie de Francen Le Fresne)
    • Equitan (Marie de Francen Equitan)
    • Geitarlauf (Marie de Francen Chievrefoil)
    • Grelent (Graalent)
    • Guiamar (Marie de Francen Guigemar)
    • Gurun (tuntematon lähde)
    • Janual (Marie de Francen Lanval)
    • Jonet (Marie de Francen Yonec)
    • Laustik (Marie de Francen Laüstic)
    • Leikara ljóð (Lecheor)
    • Milun (Marie de Francen Milun)
    • Naboreis (Nabaret)
    • Ricar hinn gamli (tuntematon lähde)
    • Strandar strengleikr (tuntematon lähde)
    • Tidorel (Tydorel)
    • Tveggja elskanda ljóð (Marie de Francen Les Deux Amants)
    • Tveggia elskanda strengleikr (tuntematon lähde)
  • Tiódels saga (Bisclavret, em. Bisclaret-tekstin pohjalta)
  • Tristrams saga ok Ísöndar (Tristan)

Matière de France

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiselle tarinaperinteelle pohjautuvat käännökset ja niiden esikuvat:[6]

  • Bevers saga(Boeve de Haumtone)
  • Elís saga og Rósamundu (Elie de Saint-Gille)
  • Flóres saga og Blankiflúr (Floire et Blancheflor)
  • Karlamagnús saga (käännöksiä Kaarle Suureen liittyneestä sankarirunoudesta, esim. Rolandin laulu)
  • Partalopa saga (mahdollisesti Partenopeus de Blois)

Latinasta käännetyt ritarisaagat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännettyjen ritarisaagojen kategoriaan voidaan lukea myös kaksi latinankieliselle alkuperäistekstille pohjautuvaa käännöstä, Amicus saga ok Amilíus sekä Pamphilus saga, jotka kumpikin sisältävät hovimiljööhän sijoittuville ritarisaagoille tyypillisiä piirteitä. Näistä Pamphilus saga pohjautuu 1100-luvulta peräisin olevalle, rakkauden pelisääntöjä käsittelevälle runoelmalle Pamphilus de amore. Saagan Amícus saga ok Amilíus esikuva taas löytyy Vincent Beauvais’laisen teoksesta Speculum historiale.[7]

Latinasta käännettyjen ritarisaagojen yhteydessä mainitaan joskus myös Klári saga, jonka alussa mainitaan saagan perustuvan Ranskasta löydetylle latinankieliselle runoelmalle. Tällaista teosta ei kuitenkaan tunneta, joten ei ole varmaa, onko saaga pohjautunut esimerkiksi jollekin nyt jo kadonneelle tekstille tai tämän latinankielisen tarinan tunteneen henkilön suulliselle kertomukselle. Toisaalta tällaiset suorat maininnat lähteestä eivät välttämättä aina saagoissa tarkoita, että kyseinen lähde todella on ollut olemassa. Klári saga luetaan siksi usein Islannissa laadittuihin kotoperäisiin ritarisaagoihin.[8]

Mahdollisia muita käännöksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännettyjen ritarisaagojen yhteydessä mainitaan joskus myös Flóvents saga, mutta kyseinen saaga ei kuitenkaan ole käännös muinaisranskankielisestä sankarirunoelmasta Floovant. Vaikka onkin mahdollista, että Flóvents saga perustuisi jollekin jo kadonneelle Floovant-runoelman versiolle, luetaan se yleensä kotoperäisiin ritarisaagoihin. Niihin luetaan myös Mágus saga jarls, jolla on jonkinlainen yhteys teokseen Renaud de Montauban (tai: Les quatre fils Aimon) mutta jota ei kuitenkaan voida pitää kyseisen teoksen mukaelmana. Näiden lisäksi ritarisaagoihin on vaihtelevasti luettu myös saksalaiselle Teoderik Suurta koskevalle tarinaperinteelle pohjautuva Þiðrekr Berniläisen saaga (isl. Þiðreks saga af Bern), joka joskus on kategorisoitu myös muinaissaagaksi.[9]

Kääntäjäkuninkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä mainituista teoksista tiedetään melko varmasti, että ainakin Elis saga, Ívens saga, Strengleikar, Tristrams saga sekä Möttuls saga on käännetty kuningas Haakon IV Haakoninpojan toimeksiannosta. Onkin oletettu, että hovimiljööseen sijoittuvia teoksia (lais, romans courtois) käännettiin erityisesti hänen aikanaan.[10] Kuningas Haakonin aikana harjoitettu eurooppalaisen kirjallisuuden käännöstoiminta oli laajamittaista, ja sen syynä on pidetty kuninkaan pyrkimystä tutustuttaa omia jälkeläisiään ja hoviaan eurooppalaisten hovien tavoille.[11] On pidetty todennäköisenä, että islantilaisten into kopioida ritarisaagojen käsikirjoituksia on perustunut juuri sille ajatukselle, että ritarisaagojen on katsottu voivan opastaa hovielämään kuuluviin käyttäytymismalleihin.[12] Latinankieliselle esikuvalle pohjautuvat ritarisaagakäännökset taas on mahdollisesti tehty vasta Haakonin seuraajien, Maunu VI Haakoninpojan ja tämän pojan Haakon V Maununpojan, aikana.[10]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Barnes, Geraldine. 1993. Riddarasögur, 2. Translated. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 531–533.
  • Barnes, Geraldine. 2007. The ‘Discourse of Counsel’ and the ‘translated’ Riddarasögur”. Teoksessa Learning and Understanding the Old Norse World. Essays in Honour of Margaret Clunies Ross , toim. Judy Quinn, Kate Heslop & Tarrin Wills. Turnhout: Brepols, 375–397.
  • Budal, Ingvil Brügger. 2009. Strengleikar og lais. Høviske noveller i omsetjning frå gammalfransk til gammalnorsk. Bergen: University of Bergen, Faculty of Humanities, Department of Linguistics, Literary and Aestetic Studies.
  • Glauser, Jürg. 2007 [2005]. Romance (Translated riddarasögur). Teoksessa Rory McTurk (toim.), A Companion to Old Norse-Icelandic Literature and Culture. Blackwell Companions to Literature and Culture 31. Malden: Blackwell, 372–387.
  • Kalinke, Marianne E. 2011a. Introduction. Teoksessa Marianne E. Kalinke (toim.), The Arthur of the North. The Arthurian Legend in the Norse and Rus’ Realms. Arthurian Literature in the Middle Ages 5. Cardiff: University of Wales Press, 1–4.
  • Kalinke, Marianne E. 2011b. The Introduction of the Arthurian Legend in Scandinavia. Teoksessa Marianne E. Kalinke (toim.), The Arthur of the North. The Arthurian Legend in the Norse and Rus’ Realms. Arthurian Literature in the Middle Ages 5. Cardiff: University of Wales Press, 5–21.
  • Kramarz-Bein, Susanne. 2002. Die Þiðreks saga im Kontext der altnorwegischen Literatur. Tübingen: A. Francke.
  • van Nahl, Astrid. 1981. Originale Riddarasögur als Teil altnordischer Sagaliteratur. Texte und Untersuchungen zur Germanistik und Skandinavistik 3. Frankfurt am Main: Lang.
  • Sanders, Christopher. 1993. Strengleikar. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 612–613.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Torfi H. Tulinius. 1993. Kynjasögur úr fortíð og framandi löndum. Teoksessa Böðvar Guðmundsson, Sverrir Tómasson, Torfi H. Tulinius & Vésteinn Ólason, Íslensk bókmenntasaga, II. Reykjavík: Mál og menning, 165–245.
  • Würth, Stefanie. 1998. Der “Antikenroman” in der isländischen Literatur des Mittelalters: eine Untersuchungen zur Übersetzung und Rezeption lateinischer Literatur im Norden. Beiträge zur nordischen Philologie 26. Basel: Helbing & Lichtenhahn.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Barnes 1993, 531; Simek & Hermann Pálsson 2007, 317–318; Glauser 2007 [2005], 372, 375–376; Kalinke 2011a, 1–4; Kalinke 2011b, 9–10, 15, 17–18.
  2. ↑ Barnes 1993; Glauser 2007 [2005], 373; Kalinke 2011b, 13.
  3. ↑ Kalinke 2011a, 1; Kalinke 2011b, 5, 16.
  4. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 50–51; 268–269; Kalinke 2011a, 1; Kalinke 2011b, 5, 16; antiikkisaagoista Würth 1998.
  5. ↑ Seuraavien mukaan: Barnes 1993; Sanders 1993; Budal 2009, 71–72.
  6. ↑ Barnes 1993; Glauser 2007, 373; Kalinke 2011b, 13.
  7. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 12, 300–301.
  8. ↑ van Nahl 1981, 17; Torfi H. Tulinius 1993, 196; Glauser 2007, 373, 376; Simek & Hermann Pálsson 2007, 55.
  9. ↑ Barnes 1993, 531; Kramarz-Bein 2002, 102-106, 115-341; Simek & Hermann Pálsson 2007, 97.
  10. ↑ a b Barnes 1993, 531.
  11. ↑ Kalinke 2011b, 12–14; Glauser 2007, 379.
  12. ↑ Barnes 2007.

Käännökset ja editiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cook, Robert & Mattias Tveitane (toim.). 1979. Strengleikar. An Old Norse Translation of Twenty-One Old French lais. Oslo: Norsk historisk kjeldeskrift-institutt.
  • Kalinke, Marianne E. (toim.). 1999. Norse Romance, 1–3. Cambridge: D. S. Brewer, Cambridge.
  • Ohlsson, Tove Hovn. (toim.). 2009. Tiodelis saga. Reykjavík: Stofnun Árna Magnússonar.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Käännetyt_ritarisaagat&oldid=21742072”