Juures

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juurekset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porkkanaa, lanttua, selleriä ja vihreitä vihanneksia.

Juures on ravintona käytettävä kasvien turpea maanalainen osa. Juureksiin kuuluu monien siemenkasvien oikeita juuria, kuten mukulajuuri, sekä maaversoja, kuten mukulavarsi, juurakko ja sipuli. Juurekset ovat kaksivuotisia kasveja, jotka ensimmäisenä vuonna kasvattavat juuren ja seuraavana vuonna kukkivat. Yleensä juurekset nostetaan maasta kylvämistä seuraavana syksynä, ja ne syödään talven aikana. Juureksia kasvatetaan kaksi vuotta vain silloin, kun niistä halutaan saada siemenet talteen.

Juureksia viljellään Suomessa myös usein kotipuutarhoissa. Yleisimmät Suomessa viljeltävät juurekset ovat peruna, porkkana, lanttu ja punajuuri. Muita Suomessa kasvavia juureksia ovat mukula- eli juuriselleri, palsternakka, nauris, retiisi, retikka[1] ja maa-artisokka.

Peruna ja porkkana ovat Suomen suosituimmat juurekset[2].

Juureksia voi säilyttää maakellarissa laatikossa, peiteltynä sahajauhoon tai juuresturpeeseen.[3]

  1. Luonnonmukainen kotipuutarha, s. 186-193. Helsinki: Valitut Palat, 2006. ISBN 951-584-714-1
  2. Tuttu kasvis onkin superruokaa – Ehkäisee tulehduksia ja tukee muistia www.iltalehti.fi. Viitattu 15.3.2024.
  3. ”Juurikasvien säilytys väliaineessa”, Luonnonmukainen kotipuutarha, s. 189. Helsinki: Valitut Palat, 2006. ISBN 951-584-714-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.