Jouhivita
| Jouhivita | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Vitakasvit Potamogetonaceae |
| Suku: | Vidat Potamogeton |
| Laji: | rutilus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Potamogeton rutilus |
|
| Katso myös | |
Jouhivita (Potamogeton rutilus) on vitakasvien (Potamogetonaceae) heimoon, vitojen (Potamogeton) sukuun kuuluva monivuotinen kasvilaji. Se on pienikokoinen ruohovartinen vesikasvi, joka kasvaa kokonaan upoksissa vedenpinnan alla. Jouhivita muistuttaa jonkin verran kyhmyvitaa (Potamogeton trichoides), mutta lajit ovat erotettavissa toisistaan varren, kielekekorvakkeiden sekä hedelmien ulkonäön perusteella.[1]
Jouhividan varsi on nauhamainen, noin 1 mm leveä ja runsashaarainen. Lehdet ovat myös noin 1 mm leveitä, pitkäsuippuisia, kolmisuonisia sekä vaaleanvihreitä tai hieman punertavia. Kaikki lehdet ovat keskenään samanlaisia uposlehtiä, eikä kelluslehtiä ole lainkaan. Lehtien tyvellä on kiinni olevat kielekekorvakkeet. Jouhividan kukintona on noin 1–3 cm pitkän varren päässä sijaitseva lyhyt tähkä. Hedelmät ovat noin 2 mm pitkiä ja sileäselkäisiä.[1]
Jouhivita kasvaa kirkkaissa sekä niukkaravinteisissa järvissä, ja veden ravinnepitoisuuksien noustessa jouhivita yleensä häviää kyseiseltä kasvupaikalta[1]. Suomessa jouhivitaa on havaittu muutamista paikoista eri puolilta maata[2]. Ruotsissakin jouhivita on harvinainen[1]. Etelä-Ruotsissa jouhivitaa on tavattu usein samoilta kasvupaikoilta kuin hyvin harvinaista notkeanäkinruohoakin (Najas flexilis)[1].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Den virtuella floran: Styvnate (Potamogeton rutilus) Den virtuella floran. 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 11.9.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2018: Jouhivita (Potamogeton rutilus) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 11.9.2020.