Josyf Slipyi

Josif Slipyj

Josyf Slipyi (ukr. Йосиф Сліпий, oik. Josyp Ivanovytš Kobernytskyi-Dytškovskyi, ukr. Йосип Іванович Коберницький-Дичковський; 17. helmikuuta 1892 – 7. syyskuuta 1984) oli Ukrainan katolisen kirkon kardinaali. Slipyi opiskeli teologiaa Roomassa. Neuvostoliiton aikana hän oli vangittuna 18 vuotta, ja lopulta hänet karkotettiin maasta.

Teologisen akatemian rehtori Josif Slipyi akatemian opettajien ja opiskelijoiden kanssa vuonna 1936.

Nuoruus

Vuonna 1911 hän tuli Lvivin Pyhän Hengen seminaariin ja vihittiin papiksi 1917. Hän otti nimen ”Slipyi” (’sokea’) hänen sokean isoisänsä lempinimen . Hän jatkoi teologisia opintoja Innsbruckissa, jossa vuonna 1918 hän sai teologian tohtorin arvon, sekä opintoja Collegio Angelicossa ja Rooman gregoriaanisessa yliopistossa. Vuodesta 1922 hän oli dogmaattisen teologian professori Lvivin Pyhän Hengen seminaarissa ja vuodesta 1925 seminaarin rehtori. Slipyin ansiosta vuonna 1928 perustettiin Lvivin kreikkalaiskatolinen teologinen akatemia, jonka ensimmäiseksi rehtoriksi Slipyi nimitettiin vuonna 1929. Hän otti aktiivisesti osaa Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkonn kongressien toimintaan, jossa vaadittiin idän ja lännen kirkkojen liittoa. 25. marraskuuta 1939 hänet nimitti arkkipiispaksi metropoliita Šeptytskyi. Sodan aikana ja Galitsian natsimiehityksen aikana Slipyi jatkoi pappistehtäviään, joiden hän uskoi ensisijaisesti suojelevansa Ukrainan nuoria, joita tapetaan sodassa tai jotka taistelivat eri ideologisten ryhmien kanssa. Neuvostoliiton armeijan paluun jälkeen vuonna 1944 Lvivissä NKVD syytti häntä yhteistyöstä natsien kanssa ja nationalistisen maanalaisen liikkeen tukemisesta.

Sotien jälkeinen neuvostoaika

Marraskuussa 1944 Slipyistä tuli Galitsian metropoliitta. Hän oli Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon viimeinen metropoliitta ennen kuin neuvostoviranomaiset tosiasiallisesti kielsivät sen. Huhtikuussa 1945 Slipyi pidätettiin yhdessä koko katolisen kirkon piispakunnan (kaikkiaan yli 800 papiston jäsenen) kanssa. Tämä oli ensimmäinen askel Neuvostoliiton viranomaisten tavoitteessa lopettaa kirkon toiminta, ja melkein vuoden ajan kuulusteltiin katolisen kirkon jäseniä näytösoikeudenkäynneissä, joissa viranomaiset yrittivät pakottaa häntä ”tunnustamaan syyllisyytensä” ja luopumaan ”olemattomasta” kirkosta. Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko lopetettiin ja sen omaisuus siirrettiin Venäjän ortodoksiselle kirkolle vuonna 1946. Slipyitä syytettiin Vatikaanin agentiksi sekä Saksan tiedustelupalvelun ja Neuvostoliiton vastaisen nationalistisen maanalaisen liikkeen johtajaksi. Slipy ei mitenkään kieltänyt sitoutumistaan katolilaisuuteen ja Vatikaaniin vaan jopa korosti, että Vatikaani taisteli ”materialistisen ideologian ja kommunistien ideoita vastaan”. Mitään varsinaista näyttöä esitettyihin syytteisiin ei esitetty.

Lisäksi Slipyitä syytettiin siitä, että hän oli kirjoittanut lehdissä ”Meta” (’tavoite’), ”Dzvony” (’kellot’) ja ”Nyva” (’kaurapellot’) ennen toisen maailmansodan alkua, sekä hänen toiminnastaan rehtorina seminaarissa ja akatemiassa, ja hänen osallistumisestaan organisaatiossa ”Senaattorien neuvosto”, joka tuki Ukrainan itsenäisyyttä. Oletettavasti Slipyi oli tukenut Ukrainan kansantasavaltaa, joka oli julistettu Lvivissä 30. kesäkuuta 1941 ja jota johti Jaroslav Stetsko. Kun natsit olivat pidättäneet tuon hallituksen jäsenet, Lvivissä päätettiin luoda ”Ukrainan kansallinen neuvosto”. Slipyin väitettiin myös kirjoittaneen kirjasen ”Holovni pravyla sutšasnoho dušpastyrstva”, ’modernin pappeuden pääsäännöt’, vuonna 1940, mutta varsinaista kirjasta ei sisällytetty oikeudenkäyntiaineistoon. Sisäasiainministeriön Kiovan sotilaspiirin sotarikostuomioistuin tuomitsi hänet 3. kesäkuuta 1946 Ukrainan SNT:n rikoslain artiklan 54-1 nojalla (maanpetos kotimaata vastaan) kahdeksaksi vuodeksi työleirille ja menettämään kansalaisoikeutensa kolmeksi vuodeksi.

Vankeus

Slipyi suoritti tuomionsa Dubravlagissa, mordvalaisella poliittisella työleirillä gulagissa. Vankeuden loputtua hän joutui maanpakoon, jonka hän aloitti Kuzminkin kylässä, 300 kilometrin päässä Krasnojarskista. Sieltä hän kirjoitti uskonnollis-filosofisia teoksia.

Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto päätti solmia suhteet Vatikaaniin. Slipyi kutsuttiin työhön. Slipyi työskenteli valvotusti Leninin kirjastossa. Pian, kolmen kuukauden kuluttua, hänet kuitenkin lähetettiin takaisin Siperiaan. Tällä kertaa hänet lähetettiin sairaalaleirille, jossa hän kirjoitti teoksen Ukrainan ekumeenisen kirkon historiasta. Paavi Pius XII lähetti Slipyille onnittelukirjeen 40-vuotisesta pappeudestaan vuonna 1957. Slipyi vangittiin uudelleen vuonna 1958. Hän vapautui paavi Johannes XXIII:n ja Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn Nikita Hruštšovin hallintoon kohdistuneen poliittisen painostuksen jälkeen 23. tammikuuta 1963. Hänet oli vihitty salaa vuonna 1949 arkkipiispaksi, mutta julkisesti Sant’Atanasion kardinaalipapiksi. Ukrainalaiset lobbasivat paavi Paavali VI:ta vihkimään Slipyin patriarkaksi, mutta paavi kieltäytyi; sen sijaan Slipyi vihittiin suurarkkipiispaksi 23.joulukuuta 1963 .