Joonatan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joonatan, Jonatan
Nimipäivä  
– suomenkielinen Joonatan: 26. tammikuuta
– ruotsinkielinen Jonatan: 26. tammikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Jonathan, Nathan
Nimen alkuperä heprealainen: 'Jumala antoi'

Joonatan ja Jonatan ovat miehen etunimiä. Joonatan on nimen suomenkielinen muoto, monissa muissa kielissä nimi esiintyy muodossa Jonatan tai Jonathan. Suomessa nimi on ollut harvinaisena käytössä jo 1800-luvulla, mutta on yleistynyt vasta 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Joonatan on Suomessa annettu noin 7 800:lle, Jonatan noin 1 780:lle ja Jonathan noin 3 140 henkilölle.[1]

Joonatanin nimipäivä on 26. tammikuuta. Joonatan lisättiin suomenkieliseen nimipäiväluetteloon vuonna 1995.[2] Aikaisemmin silloin nimipäivää viettivät Raino ja Raine, joiden nimipäivä siirrettiin lokakuun 1. päivään.[2]

Nimen alkuperä ja Raamatun Joonatan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonatan on heprealaisperäinen nimi, joka on tullut tunnetuksi Vanhasta testamentista. Suomeksi käännettynä se tarkoittaa 'Jumala antoi'. Nimi kirjoitetaan vuoden 1938 raamatunkäännöksessä Joonatan, vuoden 1992 raamatunkäännöksessä Jonatan. Raamatun Joonatan oli Israelin kuningas Saulin poika[3], Daavidin läheinen ystävä[4], joka sai surmansa taistelussa filistealaisia vastaan.[5]

Tunnettuja Joonataneja, Jonataneja ja Jonathaneja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jonathan, 1830-luvulla syntynyt seychellienjättiläiskilpikonna, tiettävästi maailman vanhin elossa oleva maalla elävä eläin

Kuvitteellisia Joonataneja ja Jonathaneja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 12.5.2020.
  2. a b Kiviniemi, Eero: Nimiuudistus 1995 (pdf) almanakka.helsinki.fi. 2.10.1992. Viitattu 4.3.2024.
  3. 1. Sam. 14:1
  4. 1. Sam. 18:1–3, 1. Sam. 19:1, 1. Sam. 20:16–17
  5. 1. Sam. 31:1–2