John Urho Kemp
John Urho Kemp | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. huhtikuuta 1942 San Francisco, Yhdysvallat |
Kuollut | 31. tammikuuta 2010 (67 vuotta) Berkeley, Yhdysvallat |
Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
Ammatti | insinööri, taiteilija |
Vanhemmat | Urho ja Roberta Kemp |
Siviilisääty | naimaton |
Muut tiedot | |
Lempinimet | Crystal John, Cosmic John |
Tyyli | abstrakti |
John Urho Kemp (18. kesäkuuta 1942 Kalifornia, Yhdysvallat–31. tammikuuta 2010, Berkeley, Yhdysvallat), joka tunnettiin myös nimellä "Crystal John"[1] tai "Cosmic John", oli amerikkalainen suomalaissukuinen outsider-taiteilija, "metafyysinen tutkija"[2] ja vegaani[3]. Hänen pääasialliset taiteelliset tuotoksensa koostuivat "tarjouksista", valokopioiduista lehtisistä, jotka esittelivät kaavoja, piirroksia, mandaloita, taikakuutioita ja runosäkeitä, jotka perustuivat Kempin ajatuksiin jumaluudesta, henkisyydestä ja metafysiikasta. Hän jakoi näitä lehtisiä kaikille kiinnostuneille. Lehtisten lisäksi hän teki myös alkuperäisiä taideteoksia samoista teemoista omaan käyttöönsä. Kemp alkoi tuottaa teoksiaan luultavasti 1970-luvun lopulla. Vaikka hän ei saanut elinaikanaan tunnustusta taiteilijana, hänen töitään on alettu arvostaa hänen kuolemansa jälkeen erityisesti Art Brut -piireissä.[4]
Tunnettu elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]John Urho Kempin elämästä tiedetään vain vähän, ja suurin osa tiedoista perustuu hänen kuolinpesästään löytyneeseen ansioluetteloon.[5] John Kemp syntyi 18. kesäkuuta 1942 Kaliforniassa rakennusinsinööri Urho Kempin ja kotiäiti Roberta Kempin perheeseen ainoana lapsena. Hänen isänsä Urho oli kasvanut suomalaisessa maahanmuuttajayhteisössä ja hänen äitinsä Robertan suku oli Kalifornian varhaisia uudisasukkaita. Kemp oli matemaattisesti lahjakas oppilas ja valmistui vuonna 1959 Berkeley High Schoolista yhtenä matematiikan kunniaopiskelijoista. Hän jatkoi opintojaan Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa, jossa hän suoritti kandidaatin tutkinnon kemiasta ja biokemiasta vuonna 1965.Valmistuttuaan Kemp työskenteli Union Oil Companyn öljynjalostamolla lähes kaksi vuotta ennen kuin erosi tehtävästään opiskellakseen skientologiaa Englannissa ja Los Angelesissa. Hän valmistui skientologian Clearing-kurssilta vuonna 1969. Kemp erosi skientologien piireistä vuonna 1971 kurssimaksujen kulutettua hänen rahansa. Vuosina 1972–1980 hän piti antiikkikauppaa Los Angelesissa. Tänä aikana Kemp oli kiinnostunut metafyysisestä filosofiasta ja hän opiskeli aktiivisesti erilaisia new age -oppeja ja esoteerista filosofiaa. Hän muun muassa osallistui Manly P. Hallin luennoille 1980-luvun alussa. Kemp matkusteli ympäri maailmaa nähdäkseen auringonpimennyksiä ja oli kiinnostunut parantavien kristallien ominaisuuksista. Hänet tunnettiin ahkerana kylpijänä Marinin kuumissa lähteissä Pohjois-Kaliforniassa. Elämänsä loppupuolella Kemp oli jäsenenä Institute of Divine Metaphysical Researchissa.[6]
Kemp kuoli 31. tammikuuta 2010. Kun hänen asuntoaan siivottiin hänen kuolemansa jälkeen, sieltä löydettiin valtava määrä hänen töitään. San Franciscossa asuva Kempin ystävä ja valokuvaaja Aram Muksian tallensi nämä materiaalit ja loi niistä verkkoarkiston, joka on pitänyt yllä kiinnostusta John Urho Kempin töihin.[7] Kempin töitä on Musée national d’art moderne Pompidoun kokoelmissa.
Taiteilijaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tekotavat ja materiaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]John Urho Kempin varhaisimmat tunnetut päivätyt teokset ovat 1970-luvun lopulta, Suurin osa hänen teoksistaan on luotu kynällä tai lyijykynällä paperinpalasille. Muutamat hänen teoksensa on muotoiltu taikakuutioiksi, jotka ohjeiden mukaan kopioidaan paperille, joka taitellaan kolmiulotteisiksi muodoiksi kuten sylintereiksi ja kuutioiksi. Jaettavaksi tarkoitetut teokset on piirretty ja kirjoitettu hyvin huolellisesti paperille, minkä jälkeen Kemp kopioi niitä massoittain. Kemp jakoi töitään ahkerasti ympäristöönsä; hänellä oli tapana jättää kopioita teoksistaan satunnaisesti autojen tuulilaseille ja hänen tiedettiin jakavan niitä kaikille kiinnostuneille tapaamilleen henkilöille.[8] Kempin teosten tarkoituksena oli viestiä Kempin teorioita metafysiikasta, terveydestä, meditaatiosta ja muista hengellisistä aiheista, kuten elämän tarkoituksesta, rakkaudesta ja jumaluudesta. Hänen tyypillisiin töihinsä kuuluvat matemaattiset kaavat, geometriset esineet ja gematriset laskelmat.[9]
Tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]John Urho Kemp ei saavuttanut merkittävää näkyvyyttä elämänsä aikana, mutta hänen kuoltuaan valokuvaaja Aram Muksian dokumentoi hänen teoksensa internetiin. Kokoelma herätti merkittävää kiinnostusta Kempin tuotantoa kohtaan. Hänen taidettaan on esillä useissa kokoelmissa ympäri maailmaa, ja uusia näyttelyitä suunnitellaan jatkuvasti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Szaefer, Małgorzata: Brut Now - Crystal John galeriatak.pion.pl. Viitattu 20.4.2023.
- ↑ Outsider Art Fair 2014 Artnet News. 9.5.2014. Viitattu 24.4.2023. (englanti)
- ↑ John Urho Kemp christianberst.com. (englanti)
- ↑ Treger Saint Silvestre tregersaintsilvestre.com. Viitattu 24.4.2023. (englanti)
- ↑ Resume Aram Muksian, Crystal John Archive. Viitattu 17.2.2023.
- ↑ OAF Curated Space - Program - New York - Outsider Art Fair www.outsiderartfair.com. Viitattu 23.1.2023. (englanti)
- ↑ Muksian, Aram: Crystal John Archive arammuksian.com. Viitattu 23.1.2023.
- ↑ John Urho Kemp christianberst.com. Viitattu 15.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Lauren, Jennifer: Arthur Borgnis, Paris - Meet the Collector Series Part Forty One jenniferlaurengallery.com. Viitattu 24.4.2023. (englanti)