John G. Lindberg

John G. Lindberg
Henkilötiedot
Muut nimet	John Gustaf Lindberg
Syntynyt	22. kesäkuuta 1884 Pietari, Venäjä
Kuollut	23. marraskuuta 1973 (89 vuotta) Helsinki
Kansalaisuus	Suomalainen
Ammatti	Silmälääkäri
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

John Gustaf Lindberg (22. kesäkuuta 1884 – 23. marraskuuta 1973) oli suomalainen silmälääkäri, joka kuvasi ensimmäisessä väitöskirjassaan eksfoliaatio-oireyhtymän, ikään liittyvän silmää rappeuttavan taudin, joka usein pahentaa glaukoomaa ja vaikeuttaa kaihileikkausta. Hän kirjoitti väitöskirjan Pietarissa ja puolusteti sitä maaliskuussa 1917 Helsingissä, joka tuolloin oli osa Venäjän keisarikuntaa.

Alkuvuodet

John Gustaf Lindbergin isä oli Pietarissa työskentelevä suomalainen insinööri Gustaf Robert Lindberg (1844–1929), joka toimi höyrykoneiden, siltojen ja höyrykattiloiden rakentamista valvovana osastopäällikönä Pietarin metallitehtaassa. Lindbergin äiti oli Anna Heloise Rautelin. Lindberg oli toinen perheen kolmesta pojasta. Pietarista tuli hänen kotikaupunkinsa, mikä vaikutti hänen myöhempään uraansa. Perhe muutti Helsinkiin 1890-luvun alussa, kun isälle oli tarjottu teknisen johtajan tehtävää äskettäin perustetussa Kone ja Silta Oy:ssä (nykyisin Wärtsilä Oyj).

Vuonna 1903 Lindberg kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta reaalilyseosta 19-vuotiaana. Kolme vuotta kestäneiden kasvitieteiden, eläintieteen, fysiikan ja kemianopintojen jälkeen Suomen keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa hän läpäisi medikofiilitutkinnon, joka oli pakollinen vaihe ennen hakemista lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lindberg valmistui vuonna 1914 lääketieteen lisensiaatiksi. Siihen mennessä hän oli jo päättänyt ryhtyä silmälääkäriksi avustettuaan yliopistovuosiensa aikana yksityisessä silmäsairaalassa, jota johti Johannes Silfvast (1867–1932).

Erikoistuminen

Lindberg vietti loppuvuoden 1914 työharjoittelijana Helsingissä Marian sairaalan kirurgian osastolla ja vapaaehtoisena palkattomana lääkärinä Helsingin yliopiston silmäklinikassa. Perustiedot opittuaan hän hakeutui vuonna 1915 Pietarin Keisarilliseen silmäsairaalaan. Hän työskenteli samaan aikaan myös yleislääkärinä .

Kaikki Keisarillisen silmäsairaalan professorit ennen [|Venäjän]] vuoden 1917 vallankumousta olivat saksalaista alkuperää. Lindbergin erikoistumisaikana klinikan esimiehenä toimi Ernst Friedrich Blessig (1859–1940). Blessigin tärkeimmät tutkimuskohteet olivat glaukooma ja silmävammat. Hän ehdotti, että Lindberg perehtyisi teoriaan, jonka oli esittänyt kaksi vuotta aiemmin Karl Theodor Paul Polykarpus Axenfeld (1867-1930) Freiburgissa. Tämän teorian mukaan värikalvon pigmentaatio vähenisi ja sen läpinäkyvyys lisääntyisi kaihin kehittymisen myötä. Lindberg aloitti tutkimuksensa vuonna 1915 Hän tarvitsi sitä varten rakolampun, mutta tätä instrumenttia ei ollut vielä kaupallisesti saatavana. Rakolampun oli kuvannut Nobel-palkittu Allvar Gullstrand (1862–1930) neljä vuotta aiemmin. Lindberg tutki Gullstrandin julkaisuja, sai käsiinsä vanhan Zeissin mikroskoopin ja rakensi siitä oman rakolampun.

Opinnäytetyön aineisto koostui Keisarillisen silmäsairaalan 202 potilaasta, jotka olivat yli 55-vuotiaita, joskin muutamat verrokit tulivat Kivelän sairaalasta ja Oulunkylän vanhainkodista Helsingistä. Lindberg teki yksityiskohtaiset piirustukset värikalvosta ja mykiöstä, koska valokuvaustekniikkaa ei vielä ollut saatavilla. Potilaita tutkiessaan hän huomasi, että monilla heistä oli pieniä valkeita hiutaleita mykiön pinnalla ja mustuaisen reunalla. Hän kiinnostui tästä odottamattomasta havainnosta. Lopulta hän löysi tällaisia valkoisia hiutaleita puolella glaukoomapotilaista ja usein myös kaihisilmistä. Hän havaitsi niiden yleistyvän ikääntyessä. Lindberg kirjoitti väitöskirjansa ruotsiksi antoi sille nimeksi "Kliinisiä tutkimuksia mustuaisreunan depigmentaatiosta ja värikalvon läpikuultavuudesta seniilin kaihin yhteydessä ja ikääntyneiden normaalisilmissä". Hän puolusti väitöskirjaansa 30. toukokuuta 1917. Koska se oli kirjoitettu Keisarillisessa silmäsairaalassa, hänen vastaväittäjänsä oli Väinö Grönholm (1868–1939) keisarillisesta Aleksanterin yliopistosta, jossa väitöskirja myös tarkastettiin. Opinnäytetyö täytti lääketieteen ja kirurgian tohtorin tutkinnon akateemiset vaatimukset.

Pako Venäjän vallankumouksesta

Ensimmäisen maailmansodan (1914–1917) aiheuttama lisääntyvä sekasorto Venäjällä toi nuoren perheen Helsinkiin vuonna 1917, kun helmikuun vallankumous puhkesi Venäjän armeijan murskaavien sotilaallisten takaiskujen jälkeen. Suomi irtautui 6. joulukuuta 1917 Venäjästä ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. Lindberg harjoitteli ensin lyhyen aikaa Diakonissalaitoksen sairaalan silmäosastossa Viipurissa. Sitten hän otti vapaaehtoisen erikoistuvan lääkärin paikan Helsingin yliopiston silmätautien klinikasta ja toimi tässä tehtävässä vuoteen 1920 asti Hän oli jo silmätautien erikoislääkäri, mutta piti tointaan hyödyllisenä saadakseen kattavan koulutuksen jokaisessa silmälääketieteen alueesta.

Vaikka ulkomaille matkustaminen 1920-luvulla oli kallista, hidasta ja vaivalloista, Lindberg vieraili vuonna 1920 Freiburgin yliopistossa Saksassa, jossa hän toimi tutkijana vuoden ajan silmätautiosastolla ja myös osallistui potilastyöhön Axenfeldin johdolla. Hän palasi myöhemmin Freiburgiin vuonna 1923 jatkamaan naftaleenikaihiin liittyvää tutkimustaan. Hän osallistui säännöllisesti Heidelbergissä pidettyyn Deutsche Ophthalmologische Gesellschaftin (Saksan silmälääkäriyhdistyksen) vuosikokoukseen. Saksassa ollessaan Lindberg tapasi Alfred Vogtin (1879–1943) Baselin yliopistosta Sveitsistä ja antoi hänelle kopion väitöskirjastaan. Vuonna 1923 Vogt julkaisi eksfoliaatio-oireyhtymän mainitsematta Lindbergiä. Vogt ehdotti, että tämä tauti oli seurausta aikaisemmasta glaukoomaleikkauksesta, mutta tämä oli erehdys. Saatuaan professuurin silmätautien alalla Zürichin yliopistosta, Vogt alkoi itse tutkia eksfoliaatio-oireyhtymää ja tuli näistä tutkimuksistaan laajalti tunnetuksi Yhdysvalloissa, jossa tämä oireyhtymä tila tunnettiin Vogtin oireyhtymänä jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Vuonna 1921 Lindberg osallistui ensimmäistä kertaa Pohjoismaiseen silmälääketieteelliseen kongressiin Tukholmassa ja tapasi siellä Birger Mallingin (1884–1989) Tromssasta. Myös hänelle LIndberg kertoi väitöskirjastaan. Malling julkaisi eksfoliaatio-oireyhtymän vuonna 1923 mainitsematta Lindbergiä. Hän teki sen virheellisen johtopäätöksen, että oireyhtymä johtuisi värikalvotulehduksesta.

Myöhempi ura

Palattuaan Suomeen vuonna 1923 Lindberg muutti perheensä kanssa kolmeksi vuodeksi Viipuriin, missä hän sai nimityksen Strömborgin yksityisen silmäsairaalan ylilääkäriksi. Hän oli ainoa silmälääkäri Karjalankannaksella ja ensimmäinen sairaalan erikoislääkäreistä, jolla oli tutkimustaustaa. Karjalan asukkaat kärsivät trakoomasta ja silmävammat olivat yleisiä. Antibiootteja tai sulfonamideja ei ollut saatavilla, joten trakoomaa hoidettiin enimmäkseen rullaamalla silmäluomet sekä hopeanitraatilla ja sinkkisulfaatilla. Lindberg teki toiminnastaan Viipurissa yksityiskohtaisia tilastoja. 

Vuonna 1929 Lindberg sai nimityksen Helsingin yliopiston silmäklinikkaan kliiniseksi opettajaksi neljän vuoden ajaksi, ja hän perusti kaupunkiin yksityisvastaanoton, jota hän piti lähes 40 vuotta. Hän työskenteli myös silmälääkärinä Keskussotilassairaalassa. Helsingin kaupungin ylläpitämä silmäensiapu toimi Marian sairaalan kirurgian osaston yhteydessä. Vuonna 1935 Lindberg sai nimityksen sen ylilääkäriksi. Hän piti usein esitelmiä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kongresseissa. Kun Suomen valtio vuonna 1937 ei lunastanut lupaustaan perustaa uusi rakennus yliopiston silmäklinikalle, Helsingin kaupunki perusti oman silmäosaston Kivelän sairaalaan, ja Lindbergistä tuli sen ylilääkäri. Hän jäi tästä tehtävstä eläkkeelle vuonna 1951. 

Lindberg toimi myös Finska Läkaresällskapetin puheenjohtajana, oli kaksi kertaa Suomen Silmälääkäriyhdistyksen puheenjohtaja ja jäsen useissa Suomen Lääkäriliiton työryhmissä. 

Vaikutus eksfoliaatio-oireyhtymän tutkimiseen

Silmälääkäreiden tieto eksfoliaatio-oireyhtymästä pysyi hyvin rajallisena 1920- ja 1930-luvuilla. Archimede Busacca (1893–1971) tutki ensimmäisenä tämän oireyhtymän histopatologiaa Italiassa vuonna 1927. Vuonna 1937 norjalainen silmälääkäri Eivind Hørven (1896–1985) Oslon yliopistosta mainitsi Lindbergin väitöskirjan British Journal of Ophthalmology -lehdessä ja piti häntä sen löytäjänä. Lindbergin ratkaisevan roolin nosti esiin Ahti Tarkkanen Helsingin yliopistosta toisessa eksfoliaatio-oireyhtymää käsitelleessä suomalaisessa väitöskirjassa “Mykiön kotelon pseudoeksfoliaatio. Kliininen tutkimus 418 potilaasta, eritoten glaukoomaan, kaihiin ja lasiaismuutoksiin liittyen”, joka julkaistiin vuonna 1962. Vuonna 1989 Tarkkanen ja Henrik Forsius Oulun yliopistosta julkaisivat englanninkielisen käännöksen Lindbergin opinnäytetyöstä Acta Ophthalmologica -lehden liitteenä, jotta se olisi vapaasti tutkijoiden saatavilla.

1. kansainvälinen ekdfoliaatio-oireyhtymäkongressi pidettiin Helsingissä vuonna 1987, sen jälkeen vuonna 1992 Genovassa Italiassa ja kolmas vuonna 1995 Erlangenissa Saksassa. Näitä seurasivat epäviralliset ajatushautomot New Yorkissa, joita professori Robert Ritch on järjestänyt vuodesta 1999 alkaen. Vuonna 1998 perustettiin kansainvälinen tiedeseura, joka on kiinnostunut eksfoliaatio-oireyhtymästä. Se otti nimekseen "The Lindberg Society", ja on sittemmin tavannut säännöllisesti ympäri maailmaa.

Henkilökohtainen elämä

1. huhtikuuta 1913 Lindberg meni naimisiin pääkonsuli Konrad Georg Fazerin ja Jeanne Barraultin tyttären Lilla Elisabeth Fazerin kanssa. Lillan avusti Lindbergiä hänen tutkimusassistenttinaan, konekirjoittajana ja avustavana sairaanhoitajana. Heidän ensimmäinen lapsensa Wanda Elisabeth syntyi vuonna 1914, Roger vuonna 1915 ja Konrad vuonna 1918.