Joe Dallesandro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joe Dallesandro, 2009

Joseph Angelo (Joe) Dallesandro (31. joulukuuta 1948 Pensacola, Florida, USA) on italialais-amerikkalainen elokuvanäyttelijä.

Dallesandro esiintyi 1960-luvulla Andy Warholin elokuvissa. Hän on usein esiintynyt juuri fyysistä minäänsä esittäen ja samalla julistautunut avoimesti biseksuaaliksi. Kuitenkaan hän ei ole koskaan tullut todelliseksi tähdeksi elokuvataivaalle. Dallesandroa pidetään 1900-luvun amerikkalaisen underground-elokuvan miehisenä seksisymbolina. Elämäkertakirjailija Michael Ferguson toteaa: Dallesandro oli ensimmäinen avoimesti eroottinen miespuolinen elokuvien seksisymboli, joka käveli alastomana yli valkokankaan.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teini-ikäisenä Dallessandro elätti itseään toimimalla alastonmallina ja miesprostituoituna ja lopulta hän päätyi gay-aiheisiin pornografisiin filmeihin. Myöhemmin elämänsä aikana antamassaan haastattelussa Dallesandro on sanonut: ”Myrskyvuosinani oli tarkoituksenani vain pitää huolta omasta itsestäni. Noiden ihmisten kohtaaminen sai minut rauhoittumaan. He osoittivat minulle erilaisen puolen elämästä. Oma haluni oli laajentaa elämänkokemuksiani… Tajusin myöhemmin, että olin etsinyt itselleni isähahmoa ja jotakuta joka rakastaisi minua.”[2] On nähtävä, että Martin Dubermanin elokuvassa ’’Cures’’ esiintyvä henkilä ”Ned” on kuva myrskyvuosien nuoresta Joe Dallesandrosta.

Dallesandro tapasi Andy Warholin ja Paul Morrisseyn vuonna 1968 kun he olivat kuvaamassa elokuvaa The Loves of Ondine ja he palkkasivat nuorukaisen elokuvaan välittömästi.

Dallesandro oli itsestään selvä valinta teini-ikäisen poikaprostituoidun rooliin elokuvassa Flesh, missä hänellä oli useita alastonkohtauksia. Tämän elokuvaroolinsa ansiosta Dallesandrosta elokuvasta tuli kansainvälinen menestys. Näin Dallesandrosta tuli suosituin ja tunnetuin Warholin tähdistä.

Hän esiintyi myös elokuvissa Lonesome Cowboys, Trash, Heat, Andy Warhol's Frankenstein sekä Andy Warhol's Dracula, joka olivat kaikki Paul Morrisseyn ohjaamia. Kaksi viimeisintä filmia kuvattiin Euroopassa ja kuvausten jälkeen Dallesandro ei halunnut palata Yhdysvaltoihin. Hän jatkoi uraansa esiintymällä pääsääntöisesti ranskalaisissa ja italialaisissa elokuvissa lopun 1970-lukua, ja palasi Yhdysvaltoihin vasta 1980-luvun alkupuolella. Hän esiintyi useissa elokuvissa ilman Warholin tai Morrisseyn tukea. Hän tuli tunnetuksi esittäessään 1920-luvun gangsteria Lucjy Lucianoa Francis Coppolan filmissa The Cotton Club. Hän myös esitti uskonnollista kiihkoilijaa John Watersin elokuvassa Cry Baby.

Dallesandrolla on kuuluisa tatuointi oikean käsivartensa yläosassa ja siinä lukee Little Joe, ja hänet on kuvattu rakasta kiinnostuneena Little Joena Lou Reedin vuonna 1972 ilmestyneessä kappaleessa Walk on the Wild Side, joka on kirjoitettu Reedin Warholin The Factory -studiolla tapaamista henkilöistä. Andy Warhol valokuvasi myös Dallesandron sepaluksen tiukkoihin farkkuihin pukeutuneena. Tästä kuvasta tuli maailmankuulu, kun se sijoitettiin Rolling Stonesin albumin Sticky Fingers kansikuvaksi. Dallesandro on kertonut elämäkertansa kirjoittajalle Michael Fergusonilla. ” Se oli kokoelma roskakuvia, jotka Andy heitti pois. Hän ei käyttänyt sitä piirustukseen tai mihinkään muuhunkaan, mutta tarpeeksi terävänä toistoltaan koska ajatteli käyttää sitä, muuta tarkoitusta hänellä ei ollut.” 1980-luvulla vaikuttaneen brittiläisen The Smiths-yhtyeen laulajan ja sanoittajan Morrisseyn toimesta heidän debyyttialbuminsa kannessa oli still-kuva Joe Dallesandrosta elokuvassa Flesh.

John Waters on kuvannut Joe Dallesandroa ”loistavaksi näyttelijäksi” joka on ikuisesti muuttanut miesten seksuaalisuutta valkokankaalla.”[3] Dallesandro on nähty sekä underground-elokuvien että gay-kulttuurin ikonina ja sen seurauksena hän on saanut osakseen laajaa kulttimainetta.

Dallesandro on avioitunut kolmesti ja hänellä on avioliitoistaan kaksi poikaa. Nykyisin hän johtaa hotellia Hollywoodin keskustassa ja elää kahdestaan kissansa Brookyn kanssa. Hän toteaa: ”Olen elänyt täyttä elämää, minulle on tapahtunut isoja asioita. On ollut joitakin kärsimyksiä. Mutta kaikkiaan asian ovat kuitenkin olleet mainiosti.”[4]

Elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Loves of Ondine (1967)
  • Lonesome Cowboys (1968)
  • San Diego Surf (1968)
  • Flesh (1968)
  • Trash (1970)
  • Heat (1972)
  • The Gardener (1974)
  • Flesh for Frankenstein (1974)
  • Blood for Dracula (1974)
  • Donna E Bello (1974)
  • Il Tempo Degli Assassini (1974)
  • L'Ambizioso (1975)
  • Black Moon (1975)
  • Calore in Provincia (1975)
  • Fango Bollente (1975)
  • Je T'Aime Moi Non Plus (1975)
  • La Marge (1976)
  • L'Ultima Volta (1976)
  • Un Coure Semplice (1977)
  • Merry-Go-Round (1978/1983)
  • Sour Omicidi (1978)
  • Queen Lear (1978)
  • 6000 KM Di Paura (1978)
  • Vacanze Per Un Massacro' (1979)
  • Tapage Nocturne (1979)
  • Parano (1980)
  • The Cotton Club (1984)
  • Critical Condition (1987)
  • Sunset (1988)
  • Double Revenge (1989)
  • Private War (1990)
  • Cry-baby (1990)
  • Almost An Angel (1990)
  • Guncrazy (1992)
  • Bad Love (1992)
  • Wild Orchid 2: Two Shades of Blue (1992)
  • Sugar Hill (1994)
  • Theodore Rex (1996)
  • Pacino Is Missing (1998)
  • LA Without a Map (1998)
  • The Limey (1999)
  • Citizens of Perpetual Indulgence (2000)
  • Babylon (2022)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ferguson, Michael; Little Joe, Superstar: The Films of Joe Dallesandro , Companion Press 1998. ISBN 1889138096

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Katso: Ferguson, Michael; Little Joe, Superstar: The Films of Joe Dallesandro, Companion Press 1998. ISBN 18899138096.
  2. ↑ Katso ’’Interview’’ kuvalehti, Lokakuu 1994.
  3. ↑ Katso: John Waters kommentti [1].
  4. ↑ ’’Interview’’ kuvalehti, Lokakuu 1994.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Joe_Dallesandro&oldid=22536353”