Jimi Sero
Jimi Sero (s. 1965) on suomalainen basisti, joka on soittanut muun muassa Smackissa, Pelle Miljoonan Miljoonaliiga-kokoonpanossa, Ballsissa ja Problemsissa?.[1]
Seron levytysura käynnistyi Johnny Lee Michaelsin Sound Storm Shock -yhtyeestä, joka julkaisi kaksi singleä vuosina 1983–1984.[1][2] Vuonna 1984 hän siirtyi Pelle Miljoonan Miljoonanliiga-kokoonpanoon.[3] Sero soitti seuraavana vuonna ilmestyneellä Enkeltenkaupungissa...-albumilla mutta erosi yhtyeestä pian sen julkaisemisen jälkeen.[4][1] Smackin bastisiksi hän siirtyi toukokuussa 1986 Cheri Martinin tilalle. Sero oli mukana Live Desire -livealbumilla, Smackin Yhdysvaltojen kiertueella sekä yhtyeen pitkäsoitoilla Salvation ja Radical. Sero soitti Smackissa vuoteen 1989 asti.[1][3] Smackin jälkeen hän on soittanut Problemsissa?, Ballsissa ja National Nightmare -yhtyeessä, jonka ensimmäinen albumi Sangre Salvaje! ilmestyi vuonna 2018.[1][5]
Serolla diagnosoitiin kilpirauhassyöpä vuonna 2000.[1] Hän on työskennellyt 2000-luvulla myös räätälinä.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Tommi Virtanen & Jimi Sero – Mun tie: Puhutteleva elämäkerta Uljas. 22.5.2012. Arkistoitu 1.8.2021. Viitattu 1.8.2021.
- ↑ Sound Storm Shock Discogs. Viitattu 1.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Jokelainen, Jarkko & Junttila, Jukka: Smack sukupuu (PDF-dokumentti) hiljaisetlevyt.com. Viitattu 1.8.2021.
- ↑ Miljoonaliiga: Enkeltenkaupungissa... www.finnmusic.net. Viitattu 1.8.2021.
- ↑ Virtanen, Tommi E.: National Nightmare: "Sangre Salvaje!" | Riffi riffi.fi. 11.1.2019. Viitattu 1.8.2021.
- ↑ Aromaa, Anna: Räätälin mielestä on pukuja ja puvun kaltaisia tuotteita Helsingin Sanomat. 28.5.2000. Viitattu 1.8.2021.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tommi E. Virtanen & Jimi Sero: Mun tie : Läpi Smackin, Ballsin ja kosteiden vuosien etc. Johnny Kniga, 2012.