Jim Garrison

James Carothers ”Jim” Garrison (syntyjään Earling Carothers Garrison; 20. marraskuuta 1921 Denison, Iowa – 21. lokakuuta 1992 New Orleans, Louisiana) oli New Orleansin piirisyyttäjä vuosina 1962–1973. Hänet tunnetaan parhaiten presidentti John F. Kennedyn salamurhaan liittyvistä tutkimuksistaan.

Salaliittoteoria

Garrison uskoi, että Dealey Plazalla Dallasissa 22. marraskuuta 1963 tapahtui valtiokaappaus, johon osallistuivat Yhdysvaltain tiedustelukollektiivin osat todennäköisimmin ilman virallista hyväksyntää, keskeisimpien ollessa CIA:n peitetoimikoneiston henkilöitä ja muita ulkopuolisia yhteistyötahoja. Ja että sen salasivat FBI:n, Dallasin poliisilaitoksen ja armeijan samanhenkiset yksilöt ja että sen tarkoituksena oli estää Kennedyä liennyttämästä suhteita Neuvostoliittoon ja Kuubaan ja lopettamasta kylmää sotaa.

Garrison väitti, että keskustiedustelupalvelu CIA:n antikommunistiset ja muut samanhenkiset ryhmittymät sekä yksilöt olivat Kennedyn murhan takana, ja että paikallisesti salaliittoon osallistuivat Dallasissa ja New Orleansissa vaikuttanut kiihkomielisten antikommunistien ryhmä - liikemies Clay Shaw, yksityisetsivä ja entinen FBI-agentti Guy Banister, ja David Ferrie, joka oli samassa siviili-ilmapartioryhmässä Lee Harvey Oswaldin kanssa 1950-luvulla. Garrisonin mukaan Oswald oli vain syntipukki, joka ei osallistunut salaliittoon eikä missään tapauksessa toiminut yhtenä ampujista. Sen todisti erityisesti poliisin tekemä nitraattitesti. Garrison nosti teoriansa pohjalta syytteen Shaw'ta vastaan vuonna 1967 osallisuudesta salaliittoon John F. Kennedyn murhaamiseksi, mutta hänet todettiin vuonna 1969 osavaltion oikeudenkäynnissä syyttömäksi. Garrisonin yhtenä päätodistajana oli 25-vuotias vakuutusmyyjä Perry Russo, joka Garrisonin määräyksestä myös hypnoosissa ja natriumtiopentaalin ("totuusseerumin") vaikutuksessa ollessaan kertoi kuulleensa Oswaldin, Ferrien ja Shaw'n keskustelevan presidentin murhaamisesta Ferrien kotona pidetyissä juhlissa. Shaw'n puolustuksen mukaan Garrison oli istuttanut Russoon valemuiston. Russo myöhemmin kertoi lehdistölle todistuksensa ehkä olleen "yhdistelmä totuutta, fantasiaa ja valheita."

Oikeudenkäynnissä Garrison toi esille useita todistajia, jotka olivat kuulleet laukauksia myös presidentin saattueen etupuolen ruohikkoiselta kumpareelta, nähden myös luodin osuvan presidentin kasvoihin sekä ohi menneen luodin tekevän vaon nurmikolle poispäin ruohikkoiselta kumpareelta. Näitä todistajia olivat nuori dallaslainen suunniteluinsinööri William E. Newman sekä hänen vaimonsa Frances Newman, rautatieyhtiön työntekijä James Simmons, dallaslainen perheenäiti rouva Mary Moorman, rouva Philip Willis ja Richard Randolph Carr. Oikeudenkäynnissä näytettiin ensimmäisen kerran julkisuudessa Abraham Zapdruderin kuvaama kaitafilmielokuva, jonka 21 suurennetun värivalokuvan lisäksi Garrison oli vaatinut todistusaineistoksi Life-lehdeltä. Tuomioistuimen oikeuspatologian todistajaksi kelpuuttaman tohtori John Nicholasin mukaan nuo valokuvat ja Zaprudenin elokuva osoittavat yhdenmukaisesti kiväärinlaukaukset ammutuksi etupuolelta. Nicholas todisti edelleen, että paitsi etupuolelta, oli laukauksia ammuttu myös takaapäin. Nicholasin todistuksen mukaan hallitus ei suostunut Nicholasin pyyntöön toimittaa oikeudenkäyntiin röngten- ja valokuvia Kennedyn ruumiinavauksesta, eikä hallitus myöskään suostunut antamaan Nicholasille mahdollisuutta tutustua Kennedyä kuljettaneeseen autoon.

Puolustuksen todistajana oli mm. everstiluutnantti Pierre Finck, joka oli ollut yhtenä kolmesta patologista suorittamassa Kennedyn ruumiinavausta Bethesdan laivastosairaalassa Marylandissa. Todistajan kuulustelussa tuli ilmi mm. se, että ruumiinavausta johti armeijan kenraali, jonka nimeä tämä Finck ei kuitenkaan muistanut. Tuli myös esille, että tämä kenraali ei ollut patologi eikä lääkäri. Todistajalausunnon mukaan patologeja kiellettiin käyttämästä leikkelyä kaulan ja niskan ampumahaavojen tutkimuksissa.

Myös Clay Shaw itse tarjoutui todistajaksi, - joka ei olisi ollut välttämätöntä syytetylle. Shaw kielsi koskaan käyttäneensä salanimeä Clay Bertrand sekä kielsi koskaan tunteneensa Oswaldia, eikä ollut koskaan soittanut Lee Oswaldin lakimiehelle Dean Andrew:lle. Shaw myös antoi todistuksen, ettei ollut koskaan edes tavannut oikeudenkäynnin aikana jo kuolleena ollutta David Ferrietä.

Kaksi päivää oikeudenkäynnin jälkeen Garrison jätti syytteen väärästä valasta koskien Clay Shaw:n todistusta oikeudenkäynnissä. Kuitenkin Yhdysvaltain piirituomioistuin kielsi Garrisonia syyttämässä Shaw:ta väärän valan tekemisestä, Garrisonin mielestä USA:n lain vastaisesti.

Kun valamiehistö vapautti liikemies Clay Shaw'n syytteistä, niin lakimies Mark Lane esitti valamiehistölle kysymyksiä oikeudenkäynnin vapauttavan päätöksen jälkeen, mikä oli Lousianassa sallittua. Jokainen valamies, jolle Lane esitti kysymyksiä, myönsi syyttäjäosapuolen näyttäneen toteen, että presidentti Kennedy oli surmattu salaliiton tuloksena.

The New York Times -lehti kutsui myöhemmin Garrisonin hyökkäystä Shaw'ta vastaan "yhdeksi amerikkalaisen oikeushistorian häpeällisimmistä luvuista".

Kirja ja elokuva

Marraskuussa 1988 julkaistiin Garrison kirjoittamansa kirja On the Trail of the Assassins (suom. JFK – avoin tapaus, 1992), joka käsitteli John F. Kennedyn salamurhaa salaliittona. Vuonna 1991 julkaistiin Oliver Stonen ohjaama kirjaan perustuva elokuva JFK – avoin tapaus, jossa Garrisonia esittää Kevin Costner. Garrison oli myös mukana elokuvan tuotannossa ja näytteli elokuvassa tuomari Earl Warrenia.