Jevgeni Zamjatin
Jevgeni Ivanovitš Zamjatin (ven. Евге́ний Ива́нович Замя́тин, 1. helmikuuta (J: 20. tammikuuta) 1884 Lebedjan, Venäjän keisarikunta – 10. maaliskuuta 1937 Pariisi, Ranska[1]) oli venäläinen kirjailija, jonka klassiseksi muodostunut teos on 1920 ilmestynyt antiutopia Me.[2]
Zamjatinin isä oli Venäjän ortodoksisen kirkon pappi ja opettaja, äiti muusikko. Zamjatin opiskeli Pietarissa laivanrakennusta vuosina 1902–1908 ja liittyi sitten bolševikkeihin. Hänet pidätettiin vuoden 1905 vallankumouksen aikana ja karkotettiin. Zamjatin kuitenkin palasi Pietariin, jossa hän asui laittomasti ennen kuin muutti vuonna 1906 Suomeen suorittamaan opintonsa loppuun. Hän palasi Venäjälle ja alkoi kirjoittaa harrastusmielessä. Zamjatin pidätettiin 1911 ja karkotettiin toisen kerran, mutta kaksi vuotta myöhemmin hänet armahdettiin. Hänen kirjallinen läpimurtonsa tapahtui vuonna 1913, jolloin julkaistiin hänen teoksensa Ujezdnoje (Уездное). Seuraavana vuonna julkaistua syrjäisestä varuskunnasta kertovaa teosta Na kulitškahia (На куличках) vastaan nostettiin syyte keisarillisen armeijan halventamisesta.[3]
Zamjatinin ollessa lokakuussa 1917 Lontoossa puhkesi Venäjällä vallankumous, ja hän palasi Pietariin liittyäkseen bolševikkeihin. Hän kannatti vallankumousta mutta vastusti bolševikkien harjoittamaa sensuuria. Zamjatinin asema vaikeutui 1920-luvulla hänen Neuvostoliittoa kritisoivien mielipiteidensä takia eikä hän voinut julkistaa maassa tekstejään. Zamjatinin maineen palauttaminen alkoi vasta 1980-luvulla Mihail Gorbatšovin aikana[2].
Josif Stalin myönsi vuonna 1931 Zamjatinille luvan lähteä maasta,[2] ja hän muutti Pariisiin. Hänen emigranttiaikansa keskeisin teos on Attilaa käsittelevä Бич Божий (Jumalan ruoska), 1936.[4].
Zamjatinin parhaat teokset ovat novelleja. Niissä tulevat esille kirjailijan loistava novellimuodon hallinta, värikäs kieli ja henkilökuvauksen monitasoisuus. Ironian, symboliikan ja johtomotiivien perusteella Zamjatin liittyy 1900-luvun alun venäläisen modernismin perinteeseen Mihail Bulgakovin tapaan. Venäläisistä klassikoista Zamjatin on lähimpänä Nikolai Gogolia.[4]
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ihmisten kalastaja, kertomuksia vuosilta 1913–29, suom. Esa Adrian, WSOY 1978 Sarja: Aikamme kertojia
- Hornan kuusessa
- Ihmisten kalastaja
- Kertomus kaikkein tärkeimmästä
- Kolme päivää
- Saarelaiset
- Tulva
- Me, suom. Juhani Konkka, Jyväskylä: Gummerus 1959 – Näköispainos: Ntamo 2013
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Zamjatin, Jevgeni, Kirjasampo, viitattu 14.11.2021
- ↑ a b c Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Zamjatin, Jevgeni”, Otavan kirjallisuustieto, s. 877. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
- ↑ Immo Pekkarinen?: Zamjatin I: Inhimillisen huomisen puolesta. Viitattu 23.7.2008 (Arkistoitu linkki, vain 1. osa)
- ↑ a b Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 8126–8127, art. Zamjatin, Jevgeni. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9