Jelaginin palatsi

Jelaginin palatsi, pääjulkisivu länteen puiston puolella

Jelaginin palatsin julkisivu itään, nähtynä Kamenno ostrovilta

Palatsin pääsisisäänkäynti ja leijonapatsaat

Jelaginin palatsi, postikortti vuodelta 1895

Jelaginin palatsin soikea sali

Jelaginin palatsi (ven. Елагин дворец; Jelaginski tai Jelaginoostrovski dvorets) on palladiolainen huvila Jelaginin saarella Pietarissa, joka toimi keisarillisena kesäpalatsina Aleksanteri I:n hallituskaudella. Sen suunnitteli arkkitehti Carlo Rossi Aleksanterin äidille Maria Fjodorovnalle. Se rakennettiin vuonna 1822 Katariina Suuren aikana rakennetun kartanon paikalle. Rakennus tuhoutui toisen maailmansodan aikana, mutta rakennettiin uudelleen ja siinä toimii tällä hetkellä museo.

1700-luku

Pietarin pohjoispuolella sijaitseva saari on saanut nimensä entisestä omistajastaan Ivan Jelaginista (1725–1794), joka oli Katariina II:n läheinen liittolainen hänen nuoruusvuosiltaan suuriruhtinattarena. Ensimmäisen huvilan suunnitteli 1780-luvulla mahdollisesti arkkitehti Giacomo Quarenghi. Jelaginia kiehtoi ajatus kullan valmistamisesta epäjaloista materiaaleista ja hän vetäytyi huvilaansa tekemään salaisia alkemia tutkimuksia. Jelagin kutsui kreivi Cagliostron auttamaan häntä näissä toimissa, mutta tämä pakeni saarelta sen jälkeen, kun Jelaginin sihteeri oli lyönyt häntä kasvoihin.

1800-luku

Sen jälkeen kun leskikeisarinna Maria Fjodorovna ilmoitti olevansa yli 60-vuotiaana liian vanha matkustamaan päiväkäynneille kaukana sijaitseviin keisarillisiin residensseihin kuten Pavlovskin palatsiin (yli 30 km Talvipalatsista) ja Hatsinan palatsiin (lähes 50 km päässä) hänen poikansa Aleksanteri I osti kartanon Ivan Jelaginin perillisiltä ja pyysi arkkitehti Carlo Rossia suunnittelemaan huvilan uudelleen. Rossi rakennutti alle 10 kilometrin päässä Talvipalatsista sijaitsevalle Mistulansaarelle useita rakennuksia samalla kertaa: kolmikerroksisen, kupolilla katetun palatsin jälleenrakentamisen lisäksi sinne rakennettiin kolme lisäpaviljonkia sekä keittiö- ja tallirakennukset. Sisätilojen ylellisen uusklassisen sisustuksen toteuttivat koristemaalarit Giovanni Battista Scotti, Antonio Vigi ja B. Medici sekä kuvanveistäjät Vasili Demuth-Malinovski ja Stepan Pimenov.

Palatsin soikea sali koristeltiin karyatideilla ja joonialaisilla puolipylväillä, kupoliin maalattiin mielikuvituksellinen koristelu ja useimmissa palatsin huoneissa seinät päällystettiin tekomarmorilla eli stukkolla. Yhdessä huoneessa käytettiin puhtaan valkoista stukkoa, joka näytti posliinilta, minkä vuoksi tilaa kutsuttiin posliinikabinetiksi. Taiteilijat maalasivat muiden huoneiden seinille kukkia, koristeita ja antiikin mytologian kohtauksia, kattomaalauksisa oli kisailevia amoreita eli lemmenjumalia.

Leskikeisarinna Maria Fjodorovnaa ja hänen vieraitaan ihastuttuvat erityisesti Jelaginin palatsin ensimmäisen kerroksen ovet, jotka Rossi itse koristeli. Jokainen kahdestakymmenestä pariovesta oli vaneroitu jalopuulla sekä kullatuilla kaiverruksilla. Aleksanteri I:n työhuoneen ovi toisessa kerroksessa oli koristeltu pronssikoristeilla. Ovien hienon suunnittelun ja toteuttamisen vuoksi, joka oli lajissaan ainutkertainen, Jelaginin palatsia kutsuttiin "ovien palatsiksi".

Sisäänkäyntiä vartioi kaksi metallista valettua leijonaveistosta, jotka ovat saaneet inspiraationsa nykyisin Firenzessä Loggia dei Lanzissa sijaitsevista, alunperin Medici-suvun Roomassa sijaitsevan Villa Medicin leijonista. Samanlaisia leijonapatsaita käytettiin myös vuonna 1824 Mikaelin palatsin sisäänkäynnin koristamiseen.

Jelaginin palatsin posliinikabinetti

1900-luku

Maria (Sofia Dorotea) Fjodorovnan kuoleman vuonna 1828 jälkeen palatsi oli pitkään asumattomana. Nikolai II vuokrasi sen pääministereilleen Sergei Wittelle, Pjotr Stolypinille ja Ivan Goremykinille. Kesäkuussa 1908 Stolypin asui Jelaginin palatsin siivessä; heinäkuussa 1914 siellä kokoontui myös Ivan Goremykinin johtama ministerineuvosto. Leskikeisarinna Maria (Dagmar) Fjodorovna vietti palatsissa kesät 1914 ja 1915.

Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen bolševikit muuttivat palatsin "vanhan elämäntavan museoksi". Leningradin piirityksen aikana se vaurioitui alkuvuodesta 1942 kranaattitulituksessa ja savupiippuun osunut kranaatti aiheutti sen että rakennuksen sisustus paloi. Heti sodan loppumisen jälkeen arkkitehti V. M. Savkov aloitti valmistelun palatsin kunnostusta varten keräämällä yhteen säilyneet marmoripalat sekä stukkokoristeiden ja maalausten fragmentit. Näiden fragmenttien ja luonnosten pohjalta Jelaginin palatsin sisustus restauroitiin myöhemmin.

Palatsi rakennettiin uudelleen 1950-luvulla työläisten lomakeskukseksi. Mihail Plotkinovin johtama restaurointityö jatkui vuosina 1952-1960. Vuodesta 1987 lähtien palatsissa on ollut esillä kokoelma taide-esineitä 1700- ja 1800-luvuilta sekä arvokkaita lasiesineitä vuonna 1996 suljetun Leningradin lasimuseon kokoelmista.

Vuonna 1990 Jelaginin saari, jolla palatsi sijaitsee otettiin UNESCON Maailmanperintöluetteloon.

2000-luku

Elokuusta 2016 huhtikuuhun 2021 Jelaginin palatsi oli suljettu laajamittaisten entisöintitöiden vuoksi, mutta vaiheittainen restaurointi kesti 20 vuotta 2000-luvun alusta lähtien. Entistäminen tehtiin vuoden 1826 inventaarioihin ja taiteilija Maksim Vorobjovin akvarelliin vuodelta 1821 perustuen. Toisessa kerroksessa sijaitseva Aleksanteri I:n työhuone entistettiin maalauskoristelu, takka, sen yllä oleva peili, koristeelliset ikkunat ja käsinpainettu damasti, jolla seinät on peitetty. Rakennuksen kolmannen kerroksen Nikolaos Ihmeidentekijän kotikirkon sisätilat luotiin uudelleen, plafondeja eli kattomaalauksia puhdistettaessa koristeltiin uudelleen 16 tekomarmorista valmistettua puolipylvästä.

Asiasta lisää

• Jelaginin palatsin virallinen kotisivu (englanniksi)

Lähteet

1. ^ Кеплер.ру – интернет-магазин наблюдательной оптики". kepler.ru [vanhentunut linkki]
2. ^ "Елагин дворец в Санкт-Петербурге". www.spb-guide.ru
3. ^ Veĭdemeĭer, Aleksandr Ivanovitš: "Двор и замѣчательные люди в Россіи, во второй половинѣ XVIII столѣтія", [Hovi ja merkittävät ihmiset Venäjällä 1700-luvun jälkipuoliskolla] 1846 (mahdollisesti epäilyttävä sivusto)
4. ^ ^{a b} "Saint Petersburg encyclopaedia". www.encspb.ru [sivu ei enää päivity]
5. ^ Leyda, Jay: "Kino: a history of the Russian and Soviet film". Princeton, N.J. : Princeton University Press, 1983
6. ^ Solženitsin, Aleksandr: August 1914: A Novel: The Red Wheel I. Farrar, Straus and Giroux, 2014. ISBN 9780374712129 (mahdollisesti epäilyttävä sivusto)
7. ^ "Yelagin Palace in St. Petersburg, Russia". www.saint-petersburg.com