Jatkosodan suomalainen ilmatorjunta

Jatkosodan suomalainen ilmatorjunta tarkoittaa Suomen sotatoimia jotka häiritsivät Neuvostoliiton ilma-alusten toimintaa Suomen alueella jatkosodassa. Sen aikana suomalainen ilmatorjunta oli huomattavasti runsaslukuisempi ja paremmin aseistettu kuin Suomen jouduttua talvisotaan marraskuun lopussa 1939.

Kalusto

Pääartikkeli: Suomalaisen ilmatorjunnan kalustomäärän kehitys vuosina 1941–1944

Ranskalaisvalmisteinen 75mm Puteaux-ilmatorjuntakanuuna betonisessa tuliasemassa.

Jatkosodan alkaessa oli ilmatorjuntajoukoilla käytössään yhteensä 675 ilmatorjunta-asetta. Osa aseista oli jo talvisodassa palvellutta kalustoa ja osa taas välirauhan aikana muun muassa Saksan sotasaalisvarastoista ja teollisuudelta hankittua.

Jatkosodan alettua suurimmalle osalle perustamistehtäviin kuuluneille ilmatorjuntayksiköille riitti aseet, joskin käyttöön oli otettava muun muassa jo kertaalleen poistettuja aseita ja talvisodassa saadut sotasaalisaseet. Armeijakunnat ja divisioonat saivat lähes määrävahvuisen aseistuksen, mutta alueellinen ilmatorjunta joutui jättämään osan yksiköistään varustamatta.

Lisäkalustoa puolustusvoimat saivat jatkosodan aikana muun muassa sotasaaliina (esimerkiksi 37 mm:n it-kanuunoita ja 7,62 mm:n it-konekiväärejä), kotimaan teollisuudelta (esimerkiksi 40 mm:n Bofors-kanuunoita lisenssivalmistuksena koko sodan ajan sekä 20 mm:n kaksois-it-tykkejä vuodesta 1942 alkaen) ja Saksasta ostamalla (merkittävimpänä 88 ItK 37 vuodesta 1943 lähtien).

Saavutukset

Pääartikkeli: Luettelo Suomen ilmatorjunnan jatkosodassa pudottamien viholliskoneiden lukumääristä vuosittain

Ilmatorjunnan tehokkuutta on lähes mahdotonta yksiselitteisesti arvioida. Pelkkien pudotettujen viholliskoneiden määrä ei kerro ilmatorjunnan tuloksista koko totuutta. Jopa suurin osa ilmatorjunnan vaikutuksesta on sen pelkällä olemassaololla, sillä se pakottaa hyökkääjän muun muassa nostamaan lentokorkeuttaan, jolloin pommitusten tarkkuus alkaa heiketä eritoten ns. pistemaaleja kohtaan. Lisäksi ilmatorjunnalla on merkittävä vaikutus hyökkäävän lentokoneen miehistöön; ympäristössä tapahtuvat räjähdykset tai kohti kiitävät valojuova-ammukset häiritsevät merkittävästi pommikoneen miehistöä ja vaikeuttavat kohteeseen osumista.

Ilmasodankäynnissä on perinteisesti keskitytty pudotettujen viholliskoneiden lukumäärään. Osa ilmatorjunnan lukuun lasketuista pudotuksista on varmasti sellaisia vihollisen lentokoneita, jotka olisivat pudonneet ilman ilmatorjuntatultakin, sillä suomalaiset hävittäjälentokoneet olivat tulittneet niitä jo aiemmin.

Ilmatorjuntajoukkojen laskettiin (perustui yksikköjen omaan arvioon mitä läheskään aina ei kyetty varmentamaan) pudottaneen koko sodan aikana yhteensä 1 031 vihollisen lentokonetta, joista oli

• Hävittäjälentokoneita 759 (sisältää myös Il-2-maataistelukoneet),
• Pommituskoneita 248 ja
• Muita lentokoneita 24.

Lisäksi Merivoimien lasketaan pudottaneen ilmatorjunta-aseillaan yhteensä 75 lentokonetta, joista oli

• Hävittäjälentokoneita 63 ja
• Pommituslentokoneita 12.

Lentojoukkoihin kuuluneiden ilmatorjuntayksiköiden mahdollisista tuloksista ei ole käytettävissä omaa tilastoa. Oletettavasti ne on laskettu ilmatorjuntajoukkojen pudotusmääriin. Varsinaisten lentojoukkojen (lentolaivueet) laskettiin vastaavasti pudottaneen tai tuhonneen maahan 1 612 lentokonetta. Neuvostoarkistojen avauduttua 1990-luvulla tutkijat pääsivät vertaamaan neuvostoilmavoimien yksikköjen päiväkirjoja ja tappioraportteja. Niiden perusteella suomalaisten lentäjien pudotusväitteistä 1941–1944 saattaa pitää paikkansa vain 35–45 %.

Päämajassa laaditun tilaston mukaan Neuvostoliiton ilma-ase menetti Suomen kanssa käydyssä sodassa (syöksyneet mukaan lukien) yhteensä 2 674 lentokonetta, jonka lasketaan edustavan noin 4:ää prosenttia Neuvostoliiton koko ilma-aseesta. Neuvostoliiton viralliset lentokonetappiot vuosien 1941–1945 sodassa ovat kaikkiaan 46 100 taisteluissa menetettyä ja 60 300 ei-taistelutoimissa menetettyä lentokonetta. Näin ollen 4 %:n osuus merkitsisi että Neuvostoliitto olisi menettänyt sotatoimissa (sotalennoilla sekä lentokentille tuhoutuneina) Suomea vastaan noin 1 850 lentokonetta, mikä sisältää teknisten vikojen ja muiden onnettomuuksien takia menetetyt koneet. Ero Neuvostoliiton kirjaamiin tappioihin on huomattava. Esimerkiksi Kannaksen kesäkuun taisteluissa 1944 Leningradin rintaman ja Itämeren laivaston konetappioiksi kirjattiin yhteensä noin 190 lentokonetta, joista 13. ilma-armeija menetti 160. Kyseisen ilma-armeijan kesäkuun 1944 katsaukseen tilastoitiin sotalennoilla menetetetyiksi 160 lentokonetta joista 89 viholliskoneiden alasampumina, 35 ilmatorjunnan alasampumina ja 36 koneesta on kirjattu vain, että kone on jäänyt palaamatta lennoilta. Sen sijaan Kannaksen ilmatorjunta väittää pudottaneensa 9.6–30.6.44 Kannaksen alueella noin 270 konetta.

Katso myös

• Helsingin suurpommitukset
• Helsingin ilmatorjunta
• Jatkosodan suomalaiset ilmatorjuntayksiköt

Lähteet

• Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5
• Pentti Palmu: Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925–90. Ilmatorjuntaupseeriyhdistys, 1989. ISBN 952-90083-0-9