Jarl Kulle
Jarl Kulle (27. helmikuuta 1927 Truedstorp, Bjuvin kunta, Ruotsi – 3. lokakuuta 1997 Gregersboda, Österåkerin kunta, Ruotsi) oli ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja. Häntä pidetään Ruotsissa yhtenä sukupolvensa eturivin näyttelijöistä.
Hän kävi Dramatenin näyttelijäkoulun 1946–1949, minkä jälkeen hänet kiinnitettiin Dramateniin. Hän toimi siellä suurimman osan urastaan ja esitti monia klassisia päärooleja, kuten Eugene O’Neillin näytelmässä Pitkän päivän matka yöhön, August Strindbergin Gustav III:ssa ja Shakespearen Kuningas Learissa.
Vuonna 1959 Jarl Kulle otti urallaan merkittävän askelen, kun hän esitti Higginsiä musikaalissa My Fair Lady, missä hän saattoi sekä laulaa että näytellä ja, kuten hän itse hieman halveksivasti sanoi, ”hypellä”.lähde? Se johti sekä suurempaan yleisönsuosioon että laajempaan repertuaariin, ja hän sai 1960-luvulla sekä romanttisia filmirooleja että suuria rooleja musikaaleissa ja komedioissa Tukholman teattereissa.
Kulle työskenteli Ingmar Bergmanin kanssa sekä näyttämöllä että elokuvissa, kuten Kesäyön hymyilyä (1955), Paholaisen silmä (1960), Puhumattakaan naisista (1964) ja Fanny ja Alexander (1982). Hän on näytellyt yhteensä yli 30 elokuvassa, joista Bergmanin töiden ohella tunnetuimpia on Karen Blixenin novelliin perustuva Ranskalainen illallinen (1987). Suomalaiseen alkuperäistekstiin perustuvat Laulu tulipunaisesta kukasta -romaanin filmatisointi Sången om den eldröda blomman (1956) ja Mika Waltarin novellin Ei koskaan huomispäivää filmatisointi Ingen morgondag (1957)[1].
Vuonna 1980 Kulle sai Karl Gerhardin muistopalkinnon. Lisäksi hän on saanut parhaan miespääosan esittäjän Guldbagge-palkinnon vuonna 1965 elokuvasta Häähuolia (Bröllopsbesvär) ja vuonna 1983 elokuvasta Fanny ja Alexander.
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jarl Kulle oli naimisissa kaksi kertaa, ja hän oli viiden tyttären isä. Hänen tyttäristään kolme on näyttelijöitä: Maria Kulle (s. 1960), Hanna Kulle (s. 1978) ja Linda Kulle (s. 1983).