Jalkaväkirykmentti 37 (jatkosota)
| Jalkaväkirykmentti 37 | |
|---|---|
| Toiminnassa | 18.6.1941 - 26.1.1942 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
Jalkaväkirykmentti 37 (JR 37) oli Suomen puolustusvoimien 19. divisioonan joukkoyksikkö jatkosodassa. Rykmentin perusti Vaasan sotilaslääni neljäntenä rykmenttinään nk. ylimääräisenä rykmenttinä.
Poikkeuksena pääsäännöstä, rykmenttiin ei liitetty varusmiehistä muodostettua pataljoonaa, vaan se muodostettiin kokonaisuudessaan Etelä-Pohjanmaan itäisen ja läntisen suojeluskuntapiirien reserviläisistä.
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Esikunta perustettin Kauhavalla
- I pataljoona (I/JR 37) perustettiin Kauhavalle.
- II pataljoona (II/JR 37) perustettiin Isoonkyröön.
- III pataljoona (III/JR 37) perustettiin Ylistaroon.
- 13. komppania eli kranaatinheitinkomppania (13./JR 37) perustettiin Kauhavalle.
- 14. komppania eli tykkikomppania (14./JR 37) perustettiin Alahärmään.
- Kolonna (Kol./JR 37)
Rykmentti sai lähes määrävahvuuksien mukaisen varustuksen.
Keskittäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rykmentti keskitettiin 19. divisioonan mukana Kiteelle [1].
I/JR 37 purettiin junasta Kulennoisten asemalla 29.6. josta se marssi Kerimäen kautta n. 105 km Kiteen Heinäjärven eteläpuoliseen maastoon, jonne saavuttiin 2.7. klo 01:15.
II/JR 37 purettiin lopulta 28.6. vuorokauden alkaessa Punkasalmen Putikon asemalla, josta se marssi Kiteen Potaskavaaraan, Heinäjärvan luoteiskolkkaan. Perillä pataljoona oli 1.7. päättyessä.
Myös III/JR 37 purettiin 28.6. aamulla myös Putikossa, josta pataljoona marssi yhteensä n. 108 km Kiteen Potaskavaaraan , jonne pataljoona asettui 2.7. klo 03:00.
II ja III pataljonan junakuljetukseen sisälötyi kömmähdys, kun pataljoonat jo kerran purettiin Huutokosken asemalla, josta ne marssivat Jäppilään, josta ne yöpymisen ja aamuteen jälkeen palasivat Huutokoskelle junamatkan jatkamista varten. Teemarssille tuli mittaa 38 km.
Taistelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensivaiheessa I ja III pataljoona jäivät ryhmitysalueilleen VII armeijakunnan reservinä. II pataljoona sen sijaan ryhmitettiin 19. divisioonan kaistan vasempaan reunaan, josta se aloitti hyökkäyksensä Jaakkimaan ja kohti Laatokkaa 10. heinäkuuta 1941. Hyökkäys eteni vain vaivoin ja suurin tappioin [2]. Koska VII AK:n hyökkäys ei johtanut menestykseen Päämaja perusti uuden armeijakunnan I AK, johon kuului myös 19.D ja sen mukana JR 37. Hyökkäys jatkui Sortavalan Lahdenpohjan tasalle. Sortavala vallattiin 15.8. ja siellä olleet n. divisioonan vahvuiset Neuvostoliiton joukot saarrettiin. Osa Sortavalan valtauksen joukoista siirrettiin Karjalan Kannakselle elokuun lopulla. Siellä hyökkäys jatkui I,II, ja IV AK voimin vanhalle rajalle ja sen ylikin. Syyskuun alkupuolella joukot, ja JR 37 niiden mukana, ryhmittyivät puolustukseen [3].
Komentaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rykmentinkomentajana oli perustamisesta 18. kesäkuuta 1941 lakkauttamiseen 26. tammikuuta 1942 jääkärieversti Into Salmio.[4]
Lakkauttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rykmentti lakkautettiin 26. tammikuuta 1942.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5
- Ahto, Sampo - Pirilä, Veikko: Eteläpohjalaisia taisteluissa 1919-1945 osa 2. Määritä julkaisija!
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ari Raunio: ”Karjalan Armeijan hyökkäys heinäkuussa 1941”, Sotatoimet. Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin, s. 136. Karttakeskus, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Ari Raunio: ”Karjalan Armeijan hyökkäys heinäkuussa 1941”, Sotatoimet. Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin, s. 137. Karttakeskus, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Ari Raunio: ”Karjalan Kannaksen takaisinvaltaus kesällä 1941”, Sotatoimet. Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin, s. 140-141. Karttakeskus, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Jatkosodan tiellä, s. 241–259. ('Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas) Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9