Jalavan kauppa
Jalavan kauppa on vanha kauppatalo Taivalkosken kirkonkylässä. Se on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yksityinen kauppa.[1]
Jalavan kaupan perustaja Stephan Jakowleff perusti ensimmäisen kauppansa Puolangan kirkonkylään 1870-luvun lopulla. Ennen kuin Suomen maakauppa-asetus annettiin vuonna 1859, ei maaseudulle saanut perustaa kauppoja. Vuonna 1880 hän muutti Taivalkoskelle, jossa aloitti kauppatoiminnan vuokratiloissa Jussilan talossa. Oma kauppakartano, jossa Jalavan kauppa nykyisinkin toimii, valmistui vuonna 1883.[1]
Kaupanpito on siirtynyt suvussa isältä pojalle jo viidenteen polveen. Stephan Jakowleffin poika Nikolai muutti nimensä Jalavaksi vuonna 1926. Aluksi kaupassa myytiin tekstiilejä, mutta kauppa laajeni jo 1900-luvun alkupuolella sekatavarakaupaksi.[1]
Neljännen sukupolven kauppiaspariskunnan aikana kauppakartanoa kunnostettiin ja laajennettiin. Kaupparakennukseen on vuonna 1997 liitetty Jussilan talo, jossa Stephan Jakowleff aloitti kauppatoiminnan Taivalkoskella. Pihapiirissä on myös vuonna 1922 rakennettu asuinrakennus sekä 1920-luvulla rakennettu kivinavetta, jossa sijaitsee juhlatila ja suolahuone. Kunnostustyöt on suunnitellut arkkitehti Juhani Romppainen. Kaupan neljännen polven omistajille Airi ja Ari Jalavalle myönnettiin Oulun läänin rakennussuojelupalkinto, Viisikanta-palkinto, kauppatalon perinteitä kunnioittavasta rakennetun ympäristön säilyttämisestä ja perusparantamisesta vuonna 2004.[1]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jalavan kaupan perusti vuonna 1883 vienankarjalainen laukkukauppias Stephan Jakowleff. Hän oli 1870-luvun lopulla alkanut suunnitella maakaupan perustamista. Vähän aikaa kauppa toimi Puolangalla, mutta siirtyi vuoteen 1883 mennessä Taivalkosken keskustaan, jonne vienankarjalaiset rakennusmiehet rakensivat yhä toiminnassa olevan kaupparakennuksen. Vuonna 1907, ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, Stephan palasi takaisin Vienan Karjalaan. Kaupanpidon hän jätti tällöin pojilleen Nikolaille ja Mikolle.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Nikolai hoiti kauppasuhteita laajalla alalla. Kauppaa käytiin niin Pietariin, Tukholmaan kuin Kuolan suuntaankin. Ensimmäisessä maailmansodassa Nikolai ja Mikko joutuivat Venäjän kansalaisina armeijan palvelukseen: Nikolai upseeriksi Pietariin ja Mikko Venäjän Riian rintamalle. Nikolai oleskeli ilmeisesti suurimman osan sodan ajasta Pietarin lähistöllä. Sota-ajalta säilyneestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että tänä aikana Nikolain vaimo Dagmar vastasi pitkälti kaupanpidosta, saaden mieheltään ajoittain kirjeitse neuvoja. Myös Dagmarin juuret olivat Vienan Karjalassa.
Sodan jälkeen vuonna 1919 Nikolai perheineen sai Suomen kansalaisuuden. Sen myöntävä dokumentti on varhaisin säilynyt dokumentti, jossa mainitaan Nikolain uusi sukunimi Jalava. Nimensä hän alkoi allekirjoittamaan viimeistään vuonna 1926 Jalavaksi. Myös Nikolain poika Janne oli viimeistään 1930-luvun alussa jo kiinteästi mukana kaupan toiminnassa.
Nikolain veli Mikko ei enää sodan jälkeen juurikaan osallistunut talon töihin. Mikko keskittyi hoitamaan kaupan sosiaalisia suhteita omalta vakiopaikaltaan elämänluukun vierellä. Mikon jalanjäljet ovat jääneet kaupan lattiaan kiinteän istumisen seurauksena. Suorastaan legendaariseksi on noussut Mikon vakituinen Simos-Iikan intättäminen. Ihmiset kerääntyivät seuraamaan kaverusten inttämistä kuten teatteriesitystä. Yksitotinen Iikka hermostui usein, mutta yleensä Mikko sai hänet kahvikupilla tyynnytettyä. Kirjailija Kalle Päätalo on kuvannut Mikon ja Iikan inttämistä Iijoki-sarjan alkupuolella.
Sotien välisenä aikana Jalavassa harjoitettiin matkalaisten pirtti -toimintaa. Ihmiset tulivat laajan pitäjän eri kulmilta keskustaan ostoksille ja majoittuivat Jalavan pirtissä. Hevosille oli talli ja matkalaisille pirtti, jonka ovet olivat aina auki. Asiakas saattoi tulla vaikka keskellä yötä pirttiin, nukkua, ja suorittaa ostoksensa aamulla kaupan puolella. Matkalaisten pirtti oli toiminnassa vielä 1950-luvun alkupuolella.
Toisen maailmansodan aikana Jalava oli paikallisen Saksan armeijan yksikön päämajana. Saksalaiset kortteerasivat ja kulkivat eri puolilla Jalavasta käsin. Sota-ajalta on säilynyt saksalaisten piirtämä kartta, josta selviää heidän suunnitelmansa pihapiirin suhteen. Sodan yleinen kulku ei kuitenkaan mahdollistanut suunnitelmien toteuttamista. Lapin sodan alkaessa Saksan armeija jätti kuitenkin Taivalkosken keskustan polttamatta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jalava kuului kuitenkin säilytettyjen rakennusten joukkoon.
Nikolai toimi kauppiaana kuolemaansa saakka. Nikolai kuoli 1960-luvulla. Nikolain jälkeen kauppiaaksi tuli pitkään toiminnassa mukana ollut Janne. Myös Kalle-veli palasi Rovaniemeltä auttamaan kaupan pyörittämisessä. Lisäksi näkyvänä henkilönä kaupan toiminnassa oli Jannen aikoina hänen puolisonsa Bertta.
Jannen jälkeen kauppiaaksi tuli kaupan satavuotisjuhlavuonna 1983 Jannen poika Ari Jalava, joka vaimonsa Airin kanssa alkoi haaveilemaan kahvilatoiminnasta. Haavetta vauhditti alkava Päätalo-turismi, ja vuonna 1985 Jalavan pirtissä avattiin kesäkahvila. Aluksi kahvila toimi ainoastaan Airin loma-aikoina heinäkuussa, mutta kasvavan suosion myötä kahvilatoiminta laajeni pian ympärivuotiseksi. Airin ja Arin apuna kauppakartanon arjen toiminnassa oli talonmiehen hommia hoitanut Arin Jorma-veli.
Ari ja Airi Jalava jäivät eläkkeelle kaupanpidosta vuonna 2013. Nykyään kauppiaina toimivat viidennessä polvessa Laura ja Mikko Jalava.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Kovalainen, Pasi; Passoja, Brita ja Turpeinen, Juhani: Viisikanta - hyvää rakennussuojelua, s. 154-156. (Oulun läänin rakennussuojelupalkinnot 1990-2005) Helsinki: Rakennustieto Oy, 2008. ISBN 978-951-682-899-5
- ↑ Jalavan Kaupan verkkosivut jalavankauppa.fi. Arkistoitu 11.12.2014.