J. Bruce Ismay

J. Bruce Ismay

Joseph Bruce Ismay (12. joulukuuta 1862 – 17. lokakuuta 1937) oli englantilainen liikemies, joka oli White Star Line -laivayhtiön johtaja. Hän oli mukana RMS Titanicin neitsytmatkalla ja joutui onnettomuudesta pelastuttuaan julkisen halveksunnan kohteeksi.

Elämäkerta

Ismay syntyi Lancashiressä Crosbyssä. Hänen vanhempansa olivat Margaret ja Thomas Ismay, joka oli vanhempi osakas White Star Linen edeltäjässä Ismay, Imrie and Company -yhtiössä.

Ismay kävi koulua Elstree Schoolissa ja Harrow’ssa. Koulun jälkeen hän vietti ensin vuoden Ranskassa, sitten neljä vuotta oppipoikana isänsä yrityksessä, ja sen jälkeen hän kierteli maailmaa. Maailmalla kierreltyään hän muutti New Yorkiin isänsä yhtiön asiamieheksi.

Vuonna 1888 nuorempi Ismay meni naimisiin Julia Florence Schieffelinin kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Kolme vuotta myöhemmin Ismay palasi Englantiin ja ryhtyi osakkaaksi isänsä yhtiöön. Vuonna 1899 Thomas Ismay kuoli, ja Bruce Ismay nousi perheyrityksen johtajaksi. Yritys menestyi Ismayn johdossa, ja hän toimi lisäksi useiden muiden yhtiöiden johtajana. Vuonna 1901 yhdysvaltalaiset sijoittajat lähestyivät Ismayta aikomuksenaan perustaan kansainvälinen jättiyhtiö. Ismay vastusti White Starin myymistä, mutta suostui lopulta lordi William Pirrien painostaessa hyväksymään tarjouksen, jolla White Star sulautettiin International Mercantile Marine Companyyn, jonka johdossa oli John Pierpont Morgan.

Vuonna 1907 Ismay tapasi belfastilaisen Harland and Wolff -telakan johtajan lordi Pirrien. Yhdessä miehet suunnittelivat höyrylaivan, joka päihittäisi tuon ajan suurimmat alukset, Cunard Linen loistoristeilijät RMS Lusitanian ja RMS Mauretanian. Ismayn suunnitteleman aluksen ei ollut tarkoitus olla ainoastaan nopea, vaan sen oli oltava myös ylellinen, ja siinä tuli olla suuret kolmannen luokan (siirtolaisluokan) tilat. Ensimmäinen luokka olisi tarkoitettu rikkaille ja kuuluisille, mutta yhtiön oli tarkoitus ansaita kolmannen luokan siirtolaismatkojen myynnillä. Kaiken kaikkiaan rakennettavaksi suunniteltiin kolmea alusta. Niistä keskimmäisen, RMS Titanicin, oli tarkoitus olla White Star Linen ylpeys, maailman ylellisin alus.

Bruce Ismayn kuulustelu New Yorkissa 1912.

Ismayn tapana oli matkustaa jokaisen aluksensa neitsytmatkalla, myös Titanicin. Kun alus törmäsi jäävuoreen Newfoundlandin kaakkoispuolella ja upposi, Ismay kapusi pelastusveneeseen C, josta hänet pelastettiin Cunard Linen RMS Carpathialle. Ismay saapui New Yorkiin 18. huhtikuuta 1912 ja esiintyi todistajana sekä amerikkalaisessa että brittiläisessä onnettomuustutkinnassa.

Titanicin ensimmäisessä luokassa matkustanut Elizabeth Lines väitti vuonna 1913 käydessään varustamoa vastaan oikeudenkäyntiä vakuutuskorvauksesta, että Ismay oli määrännyt kapteeni Smithiä nostamaan Titanicin nopeutta, ja se olisi aiheuttanut onnettomuuden ja onnettomuudesta johtuvan omaisuuden menetyksen. Lines väitti, että Ismay ja kapteeni Smith olivat tavanneet Titanicin ensimmäisen luokan vastaanottohuoneessa ja keskustelleet aluksen nopeuden nostamisesta. Linesin mukaan Ismay oli pääasiassa puhunut ja sanonut Smithille, että he lyövät Olympicin ennätyksen ja ehtivät tiistaiksi New Yorkiin. Ismay puolestaan kielsi, että keskustelua olisi käyty. Ismay väitti antaneensa kirjallisesti kapteeni Smithille täysin päinvastaisen ohjeistuksen ennen Titanicin neitsytmatkaa: “Missään olosuhteissa Titanic ei saa ohittaa Ambrosen majakkalaivaa ennen kello viittä keskiviikkoaamuna”. Oikeudenkäynnissä todistanut Emily Ryerson puolestaan väitti Ismayn esitelleen jäävuorivaroituksia päivällisellä ja sanoneen, että he nostavat aluksen nopeutta, minkä jälkeen Ismay oli pannut jäävuorivaroituksen taskuunsa sen sijaan, että olisi palauttanut sen kapteenille.

Paul Louden-Brownin mukaan on epätodennäköistä, että Ismay olisi painostanut kapteeni Smithiä nostamaan Titanicin nopeutta. Louden-Brownin mukaan se on ristiriidassa Ismayn luonteen, toimintamallien ja tapausta koskevan todistusaineiston kanssa.

Kun Titanic oli uppoamassa, Ismay nousi pelastusveneeseen ennen kuin kaikki naiset ja lapset oli evakuoitu. Ismay väitti niin amerikkalaisessa kuin brittiläisessäkin tuomioistuimessa, että kansi näytti autiolta hänen noustessaan pelastusveneeseen silloin, kun sitä oli ryhdytty laskemaan vesille. Teko vainosi häntä koko hänen loppuelämänsä ajan. Titanicin parturi August Weikman, joka oli nähnyt Ismayn poistuvan laivalta, antoi Yhdysvaltain senaatin tutkintakomissiolle valaehtoisen todistuksen, jonka mukaan C-laskosveneen laskusta vastannut perämies oli määrännyt Ismayn nousemaan pelastusveneeseen. Ismayn kanssa yhtä aikaa pelastusveneeseen noussut William Carter väitti samoin, että he nousivat Ismayn kanssa veneeseen saatuaan siihen kehotuksen, mikäli he soutaisivat. Ismay kielsi kuitenkin kuulusteluissa, että hänet olisi määrätty pelastusveneeseen, ja piti kiinni väitteestään, että oli noussut veneeseen täysin vapaaehtoisesti. Myöhemmin Ismay kertoi kälylleen, että hän oli noussut pelastusveneeseen yliperämies Wilden käskystä.

Onnettomuuden jälkeen amerikkalainen sanomalehdistö teki Ismaystä syntipukin turmalle, koska hän oli paennut laivalta, vaikka laivalla oli yhä naisia ja lapsia. William Randolph Hearst organisoi sanomalehdissään Ismaytä vastaan laajan lokakampanjan, koska oli riitautunut Ismayn kanssa vuosia aiemmin ja kantoi kaunaa. Hearstin sanomalehdissä julkaistiin sensaatiomaisia uutisia, joissa muun muassa väitettiin Ismayn pukeutuneen naiseksi päästäkseen pelastusveneeseen. Hearstin sanomalehti New York American teki muun muassa etusivun jutun, jossa Ismaytä kutsuttiin nimellä ”J. Brute Ismay” (englannin brute ’julma, tökerö’) ja ehdotettiin, että White Star-varustamon nimi pitäisi muuttaa White Liver (englannin liver 'maksa'). Lehdissä julkaistiin piirrossarjoja, jotka esittivät Ismaytä pakenemassa laivalta tai johtamassa naisten pakoa pelastusveneessä. Brittiläisissä sanomalehdissä Ismaytä käsiteltiin suopeammin ja objektiivisemmin.

Vuonna 1913 Ismay erosi varustamon pääjohtajan tehtävästä, joskin hän oli suunnitellut eläköitymistä jo ennen Titanicin neitsytmatkaa.

Vuosi turman jälkeen Ismay hankki omistukseensa Mersey-nimisen aluksen, josta tehtiin kauppalaivaston päällystön koulutuslaiva. Hän myös lahjoitti 11 000 sterlingpuntaa merellä hukkuneiden rahastoon ja 25 000 Englannin punnan pesämunan rahastoon, jonka tehtävänä oli taata kauppalaivaston miesten ansiot ensimmäisessä maailmansodassa.

Onnettomuuden jälkeen Ismay ei erakoitunut, kuten yleisesti uskotaan. Hän toimi muun muassa London, Midland and Scottish Railway -rautatieyhtiön johtajana, ja häntä pyydettiin esimerkiksi kahdesti rautatieyhtiön pääjohtajaksi, mutta hän kieltäytyi kummallakin kerralla. Lisäksi Ismay toimi useiden vakuutusyhtiöiden ja merivakuutusyhtiöiden johtajana.

Vuosina 1913–1936 Ismay asui osa-aikaisesti Costelloe Lodgen tilalla Caslan kylässä Irlannin Connemarassa, missä hän perheineen työllisti lukuisia naapureitaan ja harjoitti alueella hyväntekeväisyyttä. Siitä huolimatta Ismayn lempinimi oli iirinkielisten naapurien kesken Brú siós mé (suom. vie minut alas, viitaten laskeutuvaan pelastusveneeseen), joskin heidän myös sanotaan aidosti kunnioittaneen Ismayn perhettä ja puhutelleen häntä "teidän armonne".

Joseph Bruce Ismay kuoli kotonaan Lontoossa 17. lokakuuta 1937, ja hänet haudattiin Putney Valen hautausmaalle Lontooseen.

Muuta

Vuonna 1997 ensi-iltansa saaneessa menestyselokuvassa Titanic Ismayta näytteli Jonathan Hyde. Irlantilainen runoilija Derek Mahon kirjoitti Bruce Ismaystä runon, joka tunnettiin alun perin nimellä "Bruce Ismay's Soliloquy", mutta Mahon nimesi runon myöhemmin uudelleen "After the Titanic".

Kirjallisuutta

• Wilton J. Oldham: The Ismay Line
• Frances Wilson: How to Survive the Titanic or The Sinking of J. Bruce Ismay

Aiheesta muualla

• Lisätietoa Ismaysta (englanniksi)