Sarjallisuus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jälkisarjallisuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sarjallisuus eli serialismi on modernin taidemusiikin menetelmä teosten säveltämiseen ja analysointiin, jossa eri musiikin osat, kuten äänenkorkeus, dynamiikka, instrumentointi, rytmi ja nuottien pituus järjestetään sarjaksi, jossa jokaiselle parametrin eri arvolle annetaan numeerinen arvo. Tiukan sarjallisessa musiikissa annettuja osia tulee käyttää vain sarjan mukaisessa järjestyksessä ja mitään arvoa ei saa käyttää uudelleen ennen kuin kaikki sarjan arvot on käytetty. Täydellinen sarjallisuus tai moninkertainen sarjallisuus kuvaa musiikkia, jossa useampi kuin yksi parametri on sarjallistettu. Kaksitoistasäveljärjestelmä on käytännössä sarjallisen musiikin alalaji, jossa vain sävelkorkeus on sarjallistettu. Erityisesti Olivier Messiaen ja tämän oppilaat kehittivät rytmin, dynamiikan ja muiden musiikin ominaisuuksien parametrisoinnin toisen maailmansodan jälkeen Pariisissa. Esikuvanaan he käyttivät Arnold Schönbergin ja muiden Wienin toisen koulukunnan säveltäjien dodekafonisia teoksia.

Keskeisiä sarjallisuutta hyödyntäneitä säveltäjiä ovat Karlheinz Stockhausen, Pierre Boulez, Jean Barraqué ja Milton Babbitt. Monet säveltäjät ovat käyttäneet sarjallisia piirteitä ja kaksitoistasäveljärjestelmää musiikissaan, vaikka eivät täydellisesti olekaan sitä omaksuneet. Tällaisia säveltäjiä ovat muun muassa Igor Stravinsky, Benjamin Britten, Aaron Copland, Arvo Pärt, Alfred Schnittke ja Dmitri Šostakovitš.

Jälkisarjallisuus eli postserialismi syntyi sarjallisuuden seurauksena nykyaikaisessa taidemusiikissa. Jälkisarjallisuuden lähtökohtana on saada musiikki kuulostamaan sarjalliselta, mutta musiikkia ei tehdä samojen sääntöjen mukaan kuin sarjallisuutta.