Ius commune
Ius commune (“yhteinen oikeus”) tai jus commune viittaa keskiajan eurooppalaisten oikeusoppineiden (glossaattorien ja postglossaattorien) kehittämään yhtenäisoikeuteen, joka syntyi yliopistoissa roomalaisen ja kanonisen oikeuden pohjalta. Ius commune oli itsenäinen ja ylikansallinen oikeusjärjestys, jota voitiin soveltaa paikallisten oikeustapojen, kuten kaupunki- ja kartano-oikeuksien, rinnalla. Roomalais-kanonista oikeutta voitiin soveltaa toissijaisesti, mikäli muusta voimassa olevasta oikeudesta ei saatu vastausta käsillä olevaan oikeuskysymykseen.
Roomalaisen oikeuden reseption myötä ius commune levisi ympäri Eurooppaa yliopisto-opiskelijoiden palatessa kotiseuduilleen hyödyntämään yliopistoissa oppimaansa. Näin roomalainen oikeus omaksuttiin osaksi kansallista oikeutta jopa sellaisissakin maissa, jotka eivät koskaan olleet olleet osa Rooman valtakuntaa.[1]
Sovellettavana oikeutena ius commune väistyi useimmissa maissa 1800-luvulla modernien kansallisvaltioiden järjestäessä lainsäädäntönsä kodifikaatioiksi (esim. Ranskassa Code Civil ja Saksassa Bürgerliches Gesetzbuch).[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pihlajamäki, Heikki: Keskiajan oikeushistoria. Gummerrus 2007, s. 74
- ↑ https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:ius_commune_(oikeushistoria)