Tämä on lupaava artikkeli.

Itävalta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Itävallan tasavalta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo nyky-Itävallasta. Samannimisiä historiallisia valtioita mainitaan täsmennyssivulla.

Itävallan tasavalta
Republik Österreich
Itävallan lippu Itävallan vaakuna
lippu vaakuna

Valtiomuoto liittotasavalta
Liittopresidentti Alexander Van der Bellen
Liittokansleri Karl Nehammer
Pääkaupunki Wien (1 920 949 as.)
48°12′N, 16°21′E
Muita kaupunkeja Graz (291 134 as.),
Linz (206 537 as.),
Salzburg (155 416 as.),
Innsbruck,
Klagenfurt,
Villach,
Wels,
Sankt Pölten,
Dornbirn
lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä 83 879 km² [1] (sijalla 114)
– josta sisävesiä 1,7 %
Väkiluku (2021) 8 933 346 (sijalla 97)
– väestötiheys 105,6 as. / km²
– väestönkasvu 0,35 % [2] (2020)
Viralliset kielet saksa
(Viralliset vähemmistökielet kroatia, unkari ja slovenia)
Valuutta Euro (€)¹ (EUR)
BKT (2021)
– yhteensä 481,2 mrd. USD [3]
– per asukas 53 793 USD [3]
HDI (2019) 0,922 [4] (sijalla 18)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 1,2 % [3]
– teollisuus 25,7 % [3]
– palvelut 62,8 % [3]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
– valtiosopimus
27. heinäkuuta 1955
Lyhenne AT
– ajoneuvot: A
– lentokoneet: OE
Kansainvälinen
suuntanumero		 +43
Tunnuslause ei ole
Kansallislaulu ”Land der Berge, Land am Strome”

Edeltäjä(t) Itävalta liittoutuneiden miehitysvyöhyke (1945–1955)

¹ Valuutta ennen vuotta 2002 šillinki.

Itävalta (saks. Österreich), virallisesti Itävallan tasavalta (saks. Republik Österreich), on sisämaavaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat lännessä Liechtenstein ja Sveitsi, etelässä Italia ja Slovenia, idässä Unkari sekä pohjoisessa Saksa, Slovakia ja Tšekki.

Itävallan maiseman tunnusomaisia piirteitä ovat Alpit ja Tonava.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itävallan kartta, CIA 1999.
Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Hallstattin kylä sijaitsee keskellä alppimaisemaa.
Neusiedlerjärven rantamaisemaa.
Pääartikkeli: Itävallan maantiede

Itävalta on valtio Keski-Euroopan eteläosissa, ja sen pinta-ala on 83 883 neliökilometriä. Sen rajanaapurit ovat Saksa ja Tšekki pohjoisessa, Slovakia ja Unkari idässä, Slovenia ja Italia etelässä sekä Sveitsi ja Liechtenstein lännessä.[5]

Itävallan maantieteen tärkeimmät piirteet ovat Alpit ja Tonava. Alppien alueeseen kuuluu 62 prosenttia koko maan pinta-alasta, ja vuoristo voidaan Itävallassa jakaa kolmeen lännestä itään kulkevaan vuorijonoon.[6] Pohjoisten ja Eteläisten Kalkki-Alppien väliin jää niin sanottu Keskus-Alpit.[7] Keskimmäiseen vuoristoalue on näistä korkein, ja siihen kuuluvat muun muassa Ötztalin Alpit ja Hohe Tauern. Kärntenissä on maan korkein kohta, 3 798 metrin korkuinen Großglockner.[6][7]

Alppien pohjoispuolella on kukkulainen subalpiininen vyöhyke, joka ulottuu aina Tonavalle asti. Sen pohjoispuoli kuuluu osittain Böömin massiivin ylänköalueeseen. Wienin itäpuolella oleva tasanko puolestaan on Pienen Unkarin alangon läntinen jatke.[7]

Alppien vedenjakajan pohjoispuolen joet ovat Tonavan sivujokia ja laskevat suoraan Tonavaan, kun taas maan keski- ja itäosan joet virtaavat etelään ja yhtyvät Serbiassa Dravaan, joka vie niiden vedet Tonavaan.[6] Vedenjakajan eteläpuolelta joet virtaavat puolestaan Italian Po-jokeen.[7] Suoraan Tonavaan laskevista joista huomattavimpia ovat Inn, Salzach ja Enns. Dravan vesistön jokia ovat puolestaan Gail, Mürz ja Mur.[6] Itävallassa on myös useita järviä, joista monet ovat syntyneet jääkauden seurauksena. Suurimmat järvistä ovat vain osaksi Itävallan puolella, Bodenjärvi lännessä ja Neusiedlerjärvi idässä.[7]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävalta kuuluu pitkälti siirtymävaiheen ilmastovyöhykkeeseen. Maan läntisessä osassa vallitsevat lännestä puhaltavat tuulet ja meri-ilmasto. Itävallan itäosat puolestaan kuuluvat selvästi enemmän mannerilmasto valtapiiriin. Sadanta on vähäisempää ja kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä.[5] Suurten korkeuserojen takia sää ja ilmasto voivat muuttua rajusti pienelläkin matkalla. Talvet ovat kylmiä kaikkialla. Suurimmat sademäärät saadaan kesäkuukausina, mutta koska sateet tulevat silloin ukkosluontoisina kuuroina, sateinen sää ei kestä kauan. Talvisaikaan ylhäällä Alpeilla sää on keskimäärin aurinkoisempaa kuin laaksoissa, joissa on useammin pilvistä ja sumuista. Kesällä taas laaksoissa on useammin aurinkoista, silloinkin kun pilvet peittävät vuorenhuiput. Alppien keskiosassa esiintyy ajoittain lämmin ja kuiva föhntuuli.[8]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan eläimistö on tyypillisen keskieurooppalaista: jäniksiä, saksanhirviä, fasaaneja, kettuja, mäyriä, näätiä ja peltopyitä. Vuoristoissa elävät muun muassa gemssi, alppimurmeli, kotka ja naakka. Pannonian alueelle luonteenomaisia ovat Neusiedljärven ruoikoissa viihtyvät suuret määrät kahlaajalintuja. Viime vuosina maan keski- ja eteläosien metsissä on jälleen tavattu joitakin karhuja.[9]

Suurten korkeuserojen takia kasvillisuus on monimuotoista. Itävalta on Euroopan metsäisimpiä maita. Tyypillisiä ovat lehtimetsät (tammi ja pyökki) ja sekametsät (kuusi ja pyökki), korkeammalla myös havumetsät (kuusi, lehtikuusi ja mänty). Alppiniittyjen kasvillisuus on erityisen värikästä ja vaihtelevaa: siellä kukkivat alppitähti, katkerot, etelänarnikki, kanervat ja monet muut lajit.[9]

Itävallassa on kuusi kansallispuistoa: Tonavan ja Auenin kansallispuisto, Gesäusen kansallispuisto, Hohe Tauernin kansallispuisto, Kalkki-Alppien kansallispuisto, Neusiedler Seen kansallispuisto ja Thayatalin kansallispuisto.[10]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Itävallan historia

Varhainen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Osa roomalaisaikaisesta hautakirjoituksesta Techelsbergistä.

Itävallan alueelta on löytynyt viitteitä ihmisasutuksesta varhaispaleoliittiselta kaudelta. Hallstatt on puolestaan antanut nimensä Hallstattin kulttuurille, joka vallitsi alueella noin 1100–450 eaa. Kelttiläiset heimot perustivat noin 400 eaa. Noricumin kuningaskunnan, joka oli Itävallan alueen ensimmäinen tunnettu valtiomuodostelma. Rooman valtakunta valloitti Noricumin ja nykyisen Itävallan Tonavalle asti.[11]

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen Rooman Noricumin valloittivat hunnit, ostrogootit ja frankit. 900-luvulta 1200-luvulle Itävallan markkreivikuntaa, myöhemmin herttuakuntaa, hallitsivat Babenbergit, joita seurasi Habsburg-suku.

Itävallasta tuli 1400-luvulla arkkiherttuakunta. Se oli yksi Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneista käytännössä itsenäisistä valtioista, mutta sikäli erikoisasemassa, että sen arkkiherttua oli lähes poikkeuksetta myös keisari. Kun Habsburgien monarkia, jonka keskeisimmän osan Itävalta muodosti, joutui toistuvasti sotiin Osmanien valtakuntaa vastaan, se valloitti vähitellen myös osmaneille kuuluneita alueita, erityisesti Unkarin. Näitä ei kuitenkaan katsottu Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluviksi.[12]

Itävallan keisarikunta suurimmillaan 1860-luvulla.

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkasi vuonna 1806, kun keisari Frans II luopui sen keisariudesta. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli kuitenkin julistanut Itävallan keisarikunnaksi ja tullut sen keisariksi nimellä Frans I. Tästä keisarikunnasta tuli vuonna 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossa ensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918.[13]

Tasavallan alkuhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen keisarikunta jaettiin Saint-Germainin sopimuksella vuonna 1919 useiksi valtioiksi.[14] Itävallasta tuli tasavalta juridisesti 10. marraskuuta 1920.[15]

Vuosina 1918–1919 Itävallasta käytettiin nimeä Republik Deutschösterreich, joka muutettiin ententen vaatimuksesta Itävallan tasavallaksi. Syksyllä 1922 Itävalta sai Kansainliitolta lainan, jolla sen taloutta pyrittiin kohentamaan. Maa oli tasavalta vuoteen 1934, jolloin oikeistolainen kansleri Engelbert Dollfuss hajotti parlamentin politiikan ajauduttua sisäisten ristiriitojen vuoksi ongelmiin. Diktatorinen austrofasistiseksi kutsuttu hallinto nousi jo vuonna 1933 valtaan Italian fasistien ja suojeluskuntien tuella.[15]

Itävalta liitettiin natsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss). Saksaan liitettynä maasta käytettiin nimeä Ostmark. Saksan aseellista maahantuloa ei vastustettu, toisin sanoen hallinto toimi miehittäjän apuna.[16]

Uusi Itävalta 1945

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bruno Kreiskyn ensimmäinen hallitus.
Karl Nehammer, Itävallan liittokansleri vuodesta 2021 lähtien.

Liittoutuneet miehittivät Itävaltaa toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1955. Valtion alue ja pääkaupunki Wien jaettiin neljään voittajavaltioiden miehitysvyöhykkeeseen. Valvontakomissio sopi syksyllä 1945 väliaikaisen hallituksen täydentämisestä ja vapaiden vaalien järjestämisestä. Hallituksella oli lupa hoitaa ulkosuhteita valvontakomission valvonnassa. Maasta tuli vuonna 1955 Itävallan valtiosopimuksen mukaisesti jälleen suvereeni liittotasavalta sillä ehdolla, että se jäisi puolueettomaksi maaksi ja sen puolueettomuuden tunnustaisivat liittoutuneet ja Neuvostoliitto.[17] Sen aseostoilla oli vuosikymmenet samanlaiset rajoitteet kuin Suomella, tosin ilman kauppataseiden asettamia velvoitteita ostaa Neuvostoliitosta aseita. Maa liittyi YK:hon ja arabimaiden ystäväksi lukuisissa Lähi-idän kriiseissä.[18]

Itävallan politiikan näkyvin hahmo oli koko 1970-luvun sekä 1980-luvun alkupuolen liittokanslerina vuosina 1970–1983 toiminut sosiaalidemokraattisen SPÖ:n johtaja Bruno Kreisky.[19]

Itävallan ulkopolitiikka ajautui kriisiin, kun Kurt Waldheim valittiin Itävallan presidentiksi vuonna 1986. YK:n pääsihteerinä vuosina 1972–1981 toimineen konservatiivi Waldheimin menneisyydestä paljastui, että hän oli mahdollisesti osallistunut sotarikoksiin natsiupseerina. Läntisen Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen poliittiset johtajat eivät siksi suostuneet tapaamaan Waldheimia, joka kuitenkin oli virassa koko presidenttikautensa 1986–1992.[20]

Neuvostoliiton romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita. Se liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron vuonna 1999.[21]

Äärioikeistolainen Vapauspuolue Jörg Haiderin johdolla sai vuoden 1999 vaaleissa äänistä 27 prosenttia. Se pääsi hallitukseen vuonna 2000 ulkomaiden vastustuksesta huolimatta. Vuoden 2002 vaaleissa puolue menetti suosiotaan.[15]

Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä liittokanslerinvirkaa muodostettiin vuonna 2000 oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). EU julisti Itävallan diplomaattiseen eristykseen seitsemäksi kuukaudeksi vastalauseena Vapauspuolueen asemalle. Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pidettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton, 42,3 prosenttia äänistä ja FPÖ jäi 10,1 prosenttiin.[15]

ÖVP:n ja FPÖ:n koalitiohallitus jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen, ja Wolfgang Schüssel jatkoi liittokanslerina. Maahan säädettiin uudet turvapaikanhakijoita koskevat lait, joita pidetään Euroopan tiukimpina.[15]

Vuoden 2006 vaaleissa 1. lokakuuta 2006 sosiaalidemokraatit otti voiton. SPÖ kieltäytyi yhteistyöstä Vapauspuolueen kanssa, eivätkä sen paikat riittäneet Vihreidenkään kanssa hallituksen muodostamiseen. Kolmikuukautisten hallitusneuvottelujen jälkeen SPÖ ja ÖVP sopivat suuresta koalitiohallituksesta Alfred Gusenbauer kanslerina.[15] Vuoden 2008 vaalit järjestettiin ennenaikaisesti suuren koalitiohallituksen kaaduttua. Niiden voittajiksi nousi kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttovastaista puoluetta FPÖ ja BZÖ, jotka saivat yhteensä lähes 30 prosentin kannatuksen. Suurimpana puolueena säilyi sosiaalidemokraatit. BZÖ:n johtaja ja entinen FPÖ:n johtaja Jörg Haider kuoli auto-onnettomuudessa pian vaalien jälkeen.[15]

Huhtikuussa 2010 presidentti Heinz Fischer valittiin toiselle presidenttikaudelle. Vuoden 2016 presidentinvaalin voitti vihreiden ehdokas Alexander Van der Bellen. Asevelvollisuuden tulevaisuudesta järjestettiin kansanäänestys tammikuussa 2013. Sitovan kansanäänestyksen mukaan asevelvollisuus säilytetään.[15] [22]ÖVP-puolueen uudeksi puheenjohtajaksi tuli toukokuussa 2017 Sebastian Kurz. Hän ilmoitti puolueen eroavan koalitiohallituksesta, mikä johti uusiin vaaleihin.[23] Lokakuun 2017 parlamenttivaalien voittajaksi nousi ÖVP, mutta myös maahanmuuttovastainen FPÖ lisäsi parlamenttipaikkojaan. Puolueet muodostivat joulukuussa 2017 koalitiohallituksen, jota johti liittokansleri Kurz.[24] Kurzin hallitus riitautui toukokuussa 2019, kun FPÖ:n johtajasta Heinz-Christian Strachesta tuli julkisuuteen video, joka paljasti tämän olleen valmis ottamaan lahjuksia venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneeltä naiselta, jonka hän tapasi Ibizalla. Uudet vaalit pidettiin syyskuussa 2019.[25]

Hallituksen kaaduttua Itävallan väliaikaiseksi liittokansleriksi tuli toukokuun lopussa 2019 maan perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja Brigitte Bierlein, joka oli maan ensimmäinen naispuolinen liittokansleri. Hallituksessa oli lähinnä virkamiehiä ja uuden väliaikaisen hallituksen tehtävä oli johtaa maa ennenaikaisiin vaaleihin ja luovuttaa sitten hallitusvalta vaalien jälkeen valittavalle uudelle poliittiselle hallitukselle.[26]

Ibiza-skandaaliksi kutsuttujen tapahtumien seurauksena siis ÖVP:n ja FPÖ:n hallitusyhteistyö kriisiytyi ja maassa ajauduttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin syyskuussa 2019. Vaaleissa entisen liittokansleri Kurzin johtama ÖVP sai vaalivoiton ja lisäsi kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä ja sai 37 % äänistä. Suurin oppositiopuolue sosiaalidemokraattinen SPÖ sai huonoimman vaalituloksensa toisen maailmansodan jälkeen ja 22 prosenttia äänistä, jossa oli laskua viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista. Suurin häviäjä oli skandaalin ytimessä ollut oikeistopopulistinen Vapauspuolue FPÖ, joka sai 16  prosenttia äänistä menettäen kannatuksestaan kymmenen prosenttiyksikköä. Edellisissä vaaleissa parlamentista pudonneet Vihreät tekivät komean paluun historiansa parhaalla vaalituloksella (14 prosenttia äänistä). FPÖ:n romahdukseen vaikuttivat Ibiza-skandaalin lisäksi puoluejohtaja Stracheen kohdistuneet epäilyt kulukorvausten väärinkäytöstä sekä se, että tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattava liittokansleri Kurz oli tullut tässä asiassa ikään kuin FPÖ:n tontille.[27]

Tammikuussa 2020 Itävaltaan saatiin lopulta yli kolme kuukautta vaalien jälkeen muodostettua uusi hallitus, jonka muodostavat kansanpuolue ÖVP ja vihreät. Liittokansleriksi nousi taas ÖVP:n puoluejohtaja Sebastian Kurz. Liittokanslerin mukaan hallitusohjelmassa yhdistyvät molempien puolueiden tavoitteet, sillä mukana on sekä tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa että tiukkaa ympäristöpolitiikkaa, ÖVP:llä on hallituksessa kymmenen ministeriä ja vihreillä neljä[28] 33-vuotias Kurz oli uuden hallituksensa aloittaessa maailman nuorin pääministeri.[29]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itävallan parlamenttitalo Wienissä.

Itävallan valtionpäämies on liittopresidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kaksivaiheisella suoralla kansanvaalilla. Presidentti nimittää liittokanslerin, joka on yleensä parlamentin enemmistön muodostavan koalition ehdokas, usein parlamentin suurimman puolueen puheenjohtaja.[2]

Itävallan perustuslaki perustuu Bundes-Verfassungsgesetz 1920:n vuoden 1929 versioon. Itävallan valtiosopimus (Österreichischer Staatsvertrag), joka hyväksyttiin 15. toukokuuta 1955, lopetti liittoutuneiden miehityksen toisen maailmansodan jälkeen. Sopimuksen yhtenä kohtana oli, että parlamentti julisti perustuslain lisäyksellä 26. lokakuuta 1955 maan pysyvästi puolueettomaksi.[2]

Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria, liittoneuvosto (bundesrat), jossa on 62 osavaltioiden valitsemaa edustajaa, ja kansallisneuvosto (nationalrat), jossa on 183 kansan nelivuotiskausille valitsemaa ehdokasta (vuoden 2010 vaaleista viisivuotiskausille). Parlamentin alahuone tai presidentti voi erottaa liittokanslerin. Puolueiden on ylitettävä neljän prosentin äänikynnys saadakseen parlamenttipaikkoja, mutta ehdokas voi tulla valituksi myös joltakin 43 vaalipiirin Direktmandat-paikalla. Ylähuone eli Bundesrat voi viivyttää lakien hyväksymistä palauttamalla ne kerran uuteen käsittelyyn alahuoneessa. Äänestysikäraja on 16 vuotta.[30]

Hallitusvaltaa on Itävallassa käyttänyt moneen otteeseen ja pitkäaikaisesti maan kahden perinteisen valtapuolueen sosiaalidemokraattisen SPÖ:n ja konservatiivisen ÖVP:n muodostama yhteishallitus eli suuri koalitio, jollainen on ollut vallassa toistaiseksi 41 vuotta vuoden 1945 jälkeen vuosina 1949–1966, 1986–2000 ja 2007–2017.[31]

Osavaltiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Itävallan osavaltiot

Itävalta on liittotasavalta, jossa on yhdeksän osavaltiota:[2]

Wien.

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itävaltalainen matkustajajuna.
Pääartikkeli: Itävallan talous

Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on yksi Euroopan vakaimpia. Talouden pohjana ovat vahvat vientivetoiset PK-yritykset, kouluttautunut työvoima sekä tutkimus- ja kehityspanostukset.[3] Itävallan talous supistui vuonna 2020 koronapandemian takia 6,7 prosenttia, mutta jo vuonna 2021 talous kasvoi 4,5 prosenttia. Kasvua ajoi erityisesti voimakas kotimaankysyntä.[32]

Maatalous työllistää noin 4 prosenttia työvoimasta ja tuottaa 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Karjanhoito ja viininviljely ovat maatalouden tärkeimmät haarat. Itävallan maatiloista peräti 23 prosenttia tuottaa luomusatoa. Osuus on EU:n suurin. Teollisuusalalla työskentelee neljännes työvoimasta, ja se tuottaa 25,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.[3] Rauta- ja terästeollisuus ovat pitkään olleet Itävallan johtavia valmistusteollisuuden aloja, ja Itävallassa keksittiin esimerkiksi merkittävä teräksen tuotantotapa LD-prosessi. Itävaltalaiset valmistusteollisuuden yritykset ovat pääosin PK-yrityksiä, mutta esimerkiksi sementtiä, paperia, olutta, sokeria ja sokerituotteita valmistaa myös suurempia yrityksiä. Itävallassa tuotetaan myös muun muassa alumiiniä, teollisuuskoneita, moottoriajoneuvoja, kemikaalia, elektroniikkaa, tekstiilejä, lasia, posliinia ja käsiteollisuuden tuotteita.[33] Itävallan palveluala tuottaa 62,8 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 71 prosenttia työvoimasta. Matkailun kautta saa työnsä jopa joka kuudes työntekijä. [3]

Itävallan talous on vahvasti kytkeytynyt Keski- ja Itä-Eurooppaan. Saksa on ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani, sillä vuonna 2020 viennistä sinne suuntautui 30,4 prosenttia ja tuonnista Saksan osuus oli 34,7 prosenttia. Yhdysvallat on toiseksi suurin vientimaa ja Kiina tuontimaa. Muut suuret kauppakumppanit ovat Italia, Sveitsi, Ranska, Puola ja Tšekki. Tärkeimpiä vientituotteita ovat moottoriajoneuvot ja niiden osat, lääkkeet, ihmisten ja eläinten veri sekä mineraaliöljyt.[3]

Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Yli 40 % työvoimasta kuuluu Österreichischer Gewerkschaftsbundiin (ÖGB). Teollisuus, ammattiliitot, maatalouden eturyhmät ja hallitus (ns. sosiaalipartnerit, Sozialpartner) neuvottelevat laajan tulopoliittisen kokonaisratkaisun.[34]

Itävallan sähköstä tuotetaan noin kolmasosa vesivoimalla.[35] Itävallassa ei ole ydinvoimaloita. Voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1972 Zwentendorfiin Tonavan varrella. Vuonna 1978 järjestettiin kuitenkin kansanäänestys, ja 50,5 % äänestäjistä vastusti ydinvoiman käyttöönottoa, eikä voimalaa ole avattu. Maassa säädettiin laki ydinvoiman kieltämiseksi. Vuonna 2009 voimala muutettiin aurinkovoimalaksi.[36]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan halki on vuosisatoja kulkenut tärkeitä liikennereittejä eri Euroopan osiin. Sen pohjalta maahan on syntynyt tiheä maantieverkosto, ja maassa on myös useita moottoriteitä. Rautateitä puolestaan operoi valtion omistama Österreichische Bundesbahnen.[33] Isoimmissa kaupungeissa on niin sanottu S-Bahn-paikallisjunajärjestelmä, ja Alpeilla on puolestaan monia maisemallisesti tunnettuja rautateitä, kuten Semmeringin rautatie.[37]

Lufthansan omistama Austrian Airlines on entinen valtionyritys. Itävallan tärkein lentoasema on Wienin kansainvälinen lentoasema. Tonava on puolestaan tärkeä vesireitti Saksan ja Mustanmeren välillä.[33]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salzburg.
Pääartikkeli: Itävallan väestö

Itävallassa asui vuoden 2021 alussa maan tilastokeskuksen mukaan 8 933 346 ihmistä.[38] Itävallan väkiluku ylitti 8 miljoonan asukkaan rajan vuonna 2000, kun noin vuonna 1900 nykyisten rajojen sisällä asui vajaa 6 miljoonaa ihmistä. Itävallan tilastokeskuksen arvion perusteella vuonna 2080 asukkaita olisi 9,94 miljoonaa.[39]

Itävallan väestö on vuosien 2011–2021 välillä kasvanut pääosin maahanmuuton ansiosta. Väkiluku kasvoi tuona aikana yli 557 tuhannella asukkaalla, ja maahanmuuton osuus kasvusta oli 97 prosenttia.[40] Maahanmuuton seurauksena ulkomaalaisten osuus Itävallan väestöstä on myös kasvanut. Vuonna 1985 ulkomaalaisia oli 3,9 prosenttia, kun vuoden 2020 heidän osuutensa oli 17,1 prosenttia. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat saksalaiset, romanialaiset, serbit, turkkilaiset ja unkarilaiset. Väestö on silti varsin homogeenista, sillä itävaltalaisten osuus on 82,9 prosenttia.[41]

Historiallisista vähemmistöistä Burgenlandin osavaltiossa elää unkarilaisten, romanien, slovakkien ja kroaatteja. Unkarilaisia elää lisäksi Wienissä ja romaneja ympäri maata. Itävallan sloveenit ovat keskittyneet maan etelärajalle Kärntenin ja Steiermarkin osavaltioihin. Itävallan turkkilaiset ovat maahan 1960-luvulta lähtien töihin tulleiden jälkeläisiä.[42]

Vaikka eri vähemmistöryhmät puhuvatkin omia kieliänsä, lähes kaikki itävaltalaiset puhuvat saksaa, joka suurimmassa osassa maassa on baijerin tai itävaltalais-baijerilaista murretta. Vuoristoissa on kehittynyt monta erillistä saksan murretta, joista kaikki Vorarlbergin alemannimurretta lukuun ottamatta kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen ryhmään.[43]

Itävaltalaisista noin kolme neljäsosaa oli vuoden 2009 tiedon perusteella kristittyjä. Suurin osa kristityistä on katolisia, mutta maassa on myös protestantteja, erityisesti luterilaisia, ja ortodokseja.[43] Itävallan katolisen kirkon mukaan maassa oli vuoden 2021 lopulla 4,83 miljoonaa katolisia.[44] Katoliseen kirkkoon kuuluvien määrä on vähentynyt koko ajan, ja esimerkiksi vuonna 2001 maassa oli vielä 5,9 miljoonaa katolista.[45] Vuoden 2009 tilastojen mukaan itävaltalaisista 12,0 prosenttia oli ateisteja ja 4,2 prosenttia muslimeja. Muslimeista monet kuuluvat maan turkkilais- tai bosniakkivähemmistöön.[43] Pelkästään Wienissä asui ennen toista maailmansotaa yli 200 000 juutalaista, mutta sodan jälkeen heitä oli enää noin 4 500. Itävaltaan on sittemmin muuttanut juutalaisia erityisesti itäisestä Euroopasta ja Keski-Aasiasta.[46]

Itävalta on kaupungistunut valtio, ja yli puolet asukkaista elää yli 10 000 asukkaan kaupungeissa. Noin neljäsosa kaikista itävaltalaisista elää Wienin suurkaupunkialueella.[43] Wienin kunnan alueella asui vuoden 2021 tilastojen mukaan 1,92 miljoonaa ihmistä. Seuraavaksi suurimmat kaupungit olivat Graz (291 134 asukasta), Linz (206 537 asukasta), Salzburg (155 416 asukasta), Innsbruck (131 059 asukasta) ja Klagenfurt (101 765 asukasta).[47]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sacherkakku Sacherin kahvilassa.
Wolfgang Amadeus Mozart.

Arkikulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallan historiassa Alpit ovat muodostaneet luontaisen kulkuesteen, ja niiden rajaamissa laaksoissa on syntynyt erilaisia perinteitä. Media ja ihmisten helpottunut liikkuvuus ovat sittemmin pienentäneet alueellisia eroja. Noin kolmannes itävaltalaisista asuu viidessä suurimmassa kaupungissa. Loput asuvat pikkukaupungeissa tai maaseudulla. Maatilat ovat usein kuuluneet samalle suvulle vuosisatojen ajan, ja niissä on kellotorni, jonka avulla väki on voitu kutsua pelloilta syömään. Maan länsiosissa on sveitsiläistyyppisiä jyrkkäkattoisia puutaloja, kun taas itäosissa Tonavan alueen taloissa on enemmän slaavilaisia vaikutteita ja rapattuja seiniä.[48]

Itävaltalainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Saksasta, Unkarista, Tšekistä ja Pohjois-Italiasta. Aamiainen on tyypillisesti kevyt: kahvia tai maitoa ja hillovoileipiä. Makkarasämpylä on tyypillinen aamupäivän välipala. Lounas on päivän pääateria ja siihen kuuluu keitto ja lihapitoinen pääruoka, kuten wieninleike lisukkeineen. Kaupungeissa iltapäiväkahvi on tärkeä tapahtuma, ja kahvilakulttuuri on vilkasta. Ilta-ateria on kevyenpuoleinen, esimerkiksi leikkeleitä, leipää ja viiniä tai olutta.[48]

Taide ja kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävallassa on syntynyt monia klassisen musiikin keskeisiä säveltäjiä, kuten ystävykset Wolfgang Amadeus Mozart ja Joseph Haydn sekä heidän jalanjäljissään jatkanut Franz Schubert. Myöhemmän romantiikan suurellista orkesterityyliä edustivat Anton Bruckner ja Gustav Mahler, kun taas Johann Strauss nuorempi sai mainetta valssien säveltäjänä.[49] 1900-luvun alussa musiikkia uudistaneen niin sanotun toisen Wienin koulukunnan säveltäjiä olivat Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg.[50]

1800-luvun lopulla Wienissä syntyi kuvataiteen koulukunta, jota kutsutaan Wienin sesessioksi, jonka keskeisin taiteilija oli Gustav Klimt. Siinä olivat mukana myös arkkitehdit Otto Wagner, Adolf Loos ja Josef Hoffmann. Viimeksi mainittu oli perustamassa myös osuustoiminnallista taidekäsityön yritystä Wiener Werkstätteä. Klimtin sessionisteista erosi myöhemmin ryhmä, jota kautta nousivat esille muun muassa Oskar Kokoschka, Alfred Kubin ja Egon Schiele. Itävallassa 1900-luvulla kehittyneitä taiteen suuntauksia ovat myös fantastinen realismi ja Junge Wilde.[51]

Itävallan kirjallisuus on kehittynyt osana saksankielistä kirjallisuutta. Varhaisista kirjailijoista Franz Grillparzer (1791–1872) kirjoitti mahtipontista isänmaallista runoutta, jota koululaiset lukevat edelleen. Rainer Maria Rilke oli lahjakas filosofinen runoilija 1900-luvulla. Kirjailija Robert Musil tuli tunnetuksi maailmansotien välisenä aikana.[48] Runoilija Peter Rosegger oli Nobel-ehdokkaana 1913, kirjailija Elfriede Jelinek sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004.[52]

Monet tunnetuimmista itävaltalaisista näyttelijöistä ja elokuvaohjaajista on tehnyt uransa Yhdysvalloissa. Tällaisia näyttelijöitä ovat muun muassa Paul Henreid, Oscar Homolka, Hedy Lamarr, Maximilian Schell ja kehonrakentajasta näyttelijäksi ryhtynyt Arnold Schwarzenegger. Tunnettuja itävaltalaisyntyneitä ohjaajia ovat puolestaan Erich von Stroheim ja Otto Preminger.[51]

Tiede ja filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä itävaltalaista fyysikkoa on saanut Nobelin: Erwin Schrödinger, Victor F. Hess, Wolfgang Pauli ja Anton Zeilinger. Veriryhmien keksijän Karl Landsteinerin lisäksi kuusi muuta lääketieteilijää ja neljä kemistiä on palkittu Nobelilla.[53]

Itävallasta tuli filosofian keskus vuonna 1874, kun Franz Brentano kutsuttiin opettamaan Wieniin. Hänen ympärilleen kehittyi Brentanon koulukunta. Brentanon seuraajista Alexius Meinong puolestaan perusti Grazin koulukunnan. Wienin piiri syntyi Moritz Schlickin ja Otto Neurathin ympärille. Loogista empirismia edustaneen piirin lähellä olivat myös Ludwig Wittgenstein ja Karl Popper, jotka kuitenkin vaikuttivat pääosin Britanniassa.[54] Itävaltalainen psykologian koulukunta syntyi Sigmund Freudin opetusten jälkeen. Freudin opit perustuivat psykoanalyysiin ja -terapiaan. Muista psykologeista Alfred Adler on yksilöpsykologian perustaja. Grazin koulukunnassa harrastettiin hahmopsykologiaa. Lisäksi Viktor Frankl on perustanut logoterapian, Erwin Ringel tutkinut itsemurhia ja Paul Watzlawick viestintäpsykologiaa.[55]

Maailmanperintökohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wachaun kulttuurimaisemaa Tonavan laaksossa.

Unescon maailmanperintöluettelossa on 12 kohdetta Itävallasta[56]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: Jääkiekko.
Yhdistetyn hiihtoa Seefeldin osakilpailussa Itävallassa.

Alppihiihto on Itävallan suosituin urheilulaji. Itävaltalainen Mathias Zdarsky kirjoitti vuonna 1897 lajin ensimmäisen ohjekirjan.[57] Itävaltalainen Toni Sailer voitti vuonna 1956 ensimmäisenä laskijana samoissa olympialaisissa pujottelun, suurpujottelun ja syöksylaskun. Hänen jälkeensä alppihiihtohuipulla ovat olleet muun muassa Franz Klammer, Mario Reiter, Petra Kronberger, Günther Mader, Anita Wachter, Hermann Maier, Anna Veith ja Marcel Hirscher.[51]

Jalkapallo on hiihtolajien lisäksi suosittua. Maa oli 1920- ja 1930-luvuilla lajissa jopa ihan maailman kärkeä, ja sen historian parhaita pelaajia ovat Matthias Sindelar, Toni Polster, Hans Krankl ja David Alaba. [58] Itävallan miesten maajoukkue oli helmikuussa 2022 maailmanrankingissa 30:s ja naisten maajoukkue joulukuussa 2021 maailmanrankingin 21:s.[59]

Itävalta on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1896. Siltä on jäänyt väliin ainoastaan Antwerpenin kesäolympialaiset 1920.[51] Maan menestynein laji on alppihiihto, josta se vuoteen 2022 mennessä oli voittanut 40 kultamitalia. Mäkihypyssä ja taitoluistelussa Itävallalla on seitsemän kultamitalia. Menestyneimmät urheilijat ovat kolme kultaa voittaneet Felix Gottwald, Thomas Morgenstern, Matthias Mayer ja Hermann Maier.[60]

Itävallan Innsbruck on järjestänyt talviolympialaiset 1964 ja 1976. Maassa on myös useita kansainvälisesti tunnettuja alppihiihtokeskuksia, ja niissä on järjestetty useita alppihiihdon MM-kilpailuja. Itävallassa on pidetty myös hiihdon MM-kilpailuja, ja maassa on vuosittain kaksi Keski-Euroopan mäkiviikon osakilpailua.[57]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Austria. Data. Figures. Facts. Vienna: Statistics Austria, 2022. ISBN 978-3-903393-05-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 12.4.2022). (englanniksi)
  • DK Eyewitness Travel Austria. London: Dorling Kindersley Limited, 2016. ISBN 978-0-2412-0454-2 Google-kirjat (viitattu 20.2.2022). (englanniksi)
  • Lautela, Yrjö & Palo, Jyrki: Itävalta: Kappale mennyttä suuruutta. (Kleio) Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37-4424-8
  • Roider ym: Austria Encyclopedia Britannica. 24.1.2022. Viitattu 11.12.2021. (englanniksi)
  • Solsten, Tim: Austria: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu 29.1.2022). (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Statistik.at
  2. ↑ a b c d Austria The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i The economic context of Austria 3/2022. Lloyds Bank. Viitattu 12.4.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ a b Austria. Data. Figures. Facts, s. 8.
  6. ↑ a b c d Solsten: Landform Regions countrystudies.us. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Roider ym: Austria: Land Encyclopedia Britannica. 24.1.2022. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  8. ↑ Country Guide Austria BBC Weather
  9. ↑ a b Fauna and Flora Vacations in Austria Official guide. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  10. ↑ Die Nationalparks (saksaksi)(englanniksi)
  11. ↑ Roider ym: Austria: History Encyclopedia Britannica. 24.1.2022. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  12. ↑ Introduction: The Holy Roman Empire Guy Stair Sainty. (englanniksi)
  13. ↑ The End of the Habsburg Empire and the Birth of the Austrian Republic Austria: A Country Study. Library of Congress, 1994 (englanniksi)
  14. ↑ Treaty of Saint-Germain, (1919) Encyclopedia Britannica (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f g h Timeline Austria BBC News (englanniksi)
  16. ↑ Absorption of Austria into the Third Reich Austria: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994 (englanniksi)
  17. ↑ The 1955 State Treaty and Austrian Neutrality Austria: A Country Study. Library of Congress, 1994.
  18. ↑ Foreign relations Austria: A Country Study. Library of Congress, 1994(englanniksi)
  19. ↑ Bruno Kreisky kuoli Helsingin Sanomat. 30.7.1990. Viitattu 24.2.2020.
  20. ↑ Muistot: Kurt Waldheim Helsingin Sanomat. 14.6.2007. Viitattu 24.2.2020.
  21. ↑ Austria European Commission(englanniksi)
  22. ↑ Austria profile BBC News. 8.1.2020. Viitattu 19.2.2020. (englanti)
  23. ↑ Itävallan uusi keskustajohtaja haluaa maahan ennenaikaiset vaalit. Yle uutiset 14.5.2017. Viitattu 15.5.2017.
  24. ↑ Kokkonen, Yrjö: Äärioikeisto hallitusvastuuseen Itävallassa – erittäin kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma 18.12.2017. Yleisradio. Viitattu 18.12.2017.
  25. ↑ Itävallan Kurzin luottamus mitataan maanantaina. Ilta-Sanomat 21.5.2019. Viitattu 23.5.2019.
  26. ↑ Itävallan liittokansleriksi ensimmäistä kertaa nainen Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2020.
  27. ↑ Sebastian Kurzista odotetusti vaalivoittaja Itävallassa, oikeistopopulistit romahtivat Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2020.
  28. ↑ Itävallan uuden hallituksen ohjelma on yhdistelmä tiukkaa ulkomaalaispolitiikkaa ja ympäristönsuojelua Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2020.
  29. ↑ Sebastian Kurz vie Sanna Marinilta nuoruusennätyksen Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2020.
  30. ↑ Itävalta laskee äänestysikärajaa 16 vuoteen Yle Uutiset. 14.3.2007. Viitattu 31.10.2014.
  31. ↑ Austria establishes grand coalition alliance for another five years dw.com. 12.12.2013. Deutsche Welle (www.). Viitattu 24.2.2020. (englanti)
  32. ↑ Focus Austria (PDF) 4/2022. UniCredit Bank Austria AG. Viitattu 12.4.2022. (englanniksi)
  33. ↑ a b c Roider ym: Austria: Economy Encyclopedia Britannica. 24.1.2022. Viitattu 12.4.2022. (englanniksi)
  34. ↑ Background Note (arkistoitu) 2011. US Dept State. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  35. ↑ Koller-Kreimer, Veronika: Role of Hydropower in Austria CIS Workshop „WFD & Hydropower“, Berlin, 4-5 June 2007. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  36. ↑ Nuclear power goes solar 25.7.2009. Greenpeace. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  37. ↑ Rudolf Abraham: How to get around Austria's magnificent landscape 26.10.2021. Lonely Planet.. Viitattu 12.4.2022. (englanniksi)
  38. ↑ Population reaches 8.93 million at the beginning of 2021 11.2.2021. Statistik Austria. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  39. ↑ Austria. Data. Figures. Facts, s. 13.
  40. ↑ Austria. Data. Figures. Facts, s. 16.
  41. ↑ Austria. Data. Figures. Facts, s. 18.
  42. ↑ Austria overview Minority Rights Group International. Viitattu 17.4.2011. (englanniksi)
  43. ↑ a b c d Roider ym: Austria: People Encyclopedia Britannica. 24.1.2022. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  44. ↑ Kirchliche Statistik Medienreferat der Österreichischen Bischofskonferenz. Viitattu 29.1.2022. (saksaksi)
  45. ↑ Bevölkerung nach dem Religionsbekenntnis und Bundesländern 1951 bis 2001 Statistik Austria. Viitattu 14.8.2018. (saksaksi)
  46. ↑ Austria's Religious Landscape Austrian Press & Information Service in the United States. Viitattu 29.1.2022. (englanniksi)
  47. ↑ Austria. Data. Figures. Facts, s. 13.
  48. ↑ a b c Austria Countries and their cultures
  49. ↑ Classical Austrian Composers About Austria
  50. ↑ Robert Sherrane: Arnold Schoenberg & the Second Viennese School Music History 102: a Guide to Western Composers and their music. IPL. (englanniksi)
  51. ↑ a b c d Roider ym: Austria: Land Encyclopedia Britannica. 24.2.2022. Viitattu 20.2.2022. (englanniksi)
  52. ↑ The Nobel Prize in Literature 2004 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  53. ↑ Nobel Prize Winners Austria Altius Directory
  54. ↑ Philosophie AEIOU. Austria-Forum. Viitattu 11.4.2022. (saksaksi)
  55. ↑ Psychologie AEIOU. Austria-Forum. Viitattu 11.4.2022. (saksaksi)
  56. ↑ Austria UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 22.2.2022. (englanniksi)
  57. ↑ a b DK Eyewitness Travel Guide Austria, s. 34.
  58. ↑ DK Eyewitness Travel Guide Austria, s. 35.
  59. ↑ Austria FIFA. Viitattu 20.2.2022. (englanniksi)
  60. ↑ Austria (AUT) Olympedia. OlyMADMen. Viitattu 20.2.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Itävalta&oldid=22709157”