Suomen sotien Korkeajännitys

Suomen sotien Korkeajännitys -nimellä kutsutaan vuosina 1998–2008 julkaistuja Suomen historiaa käsitteleviä Korkeajännitys-sarjakuvalehtien erikoisnumeroita.

Samsonin piirtämien albumien päähenkilöinä ovat entinen punakaartilainen Pekka Haapanen ja suojeluskuntalainen Vilho Hannula. Lisäksi he ovat sivuosissa myös useissa muiden piirtäjien tekemissä ”Suomi-Korkkareissa”.

Albumit

• Suomen sotien Korkeajännitys – Suomi taistelee! (1998)
• Talvisodan Korkeajännitys – Ylivoimaa vastaan (1999)
• Kansalaissodan valkoinen Korkeajännitys – Vapauden tulikaste (2000)
• Kansalaissodan punainen Korkeajännitys – Taistoon työkansan puolesta! (2000)
• Talvisodan Korkeajännitys – Vanjan jäinen helvetti (2001)
• Suomalaisten Korkeajännitys – Talttumattomat taistelijat(4 tarinan pokkari, 2002)
• Vaaran vuosien Korkeajännitys 1948 – Punaisen aallon murtajat (2002)
• Vaaran vuosien Korkeajännitys 1968 – Hiljainen kuolema taivaalta (2003)
• Vänrikki Stoolin Korkeajännitys – Edestä maan ja kuninkaan (2004)
• Vaaran vuosien Korkeajännitys 1961 – Saalistajat noottikriisin varjossa (2004, käsikirjoitus Jouni Mölsä ja Jarkko Sipilä)
• Jatkosodan Korkeajännitys – Iskevä kiila, kestävä salpa (2005, käsikirjoitus Moog Konttinen)
• Rintamalottien Korkeajännitys – Neidot kansan urhokkaan (2005, käsikirjoitus Paula Arvas ja Leena Lehtolainen)
• Kieltolain Korkeajännitys – Kovanen (2006, käsikirjoitus Tapani Bagge, kuvitus Jari Rasi)
• Rauhanturvaajien Korkeajännitys - Aavikon leijonat (2006, käsikirjoitus Jouni Mölsä ja Jarkko Sipilä)
• Kieltolain Korkeajännitys – Kovanen ja Chicagon ruutituuletää (2007, käsikirjoitus Tapani Bagge, kuvitus Jari Rasi)
• Suomen sotien Korkeajännitys (2008, kokoelma, joka sisältää molemmat kansalaissodan Korkeajännitykset, Talvi- ja jatkosotien Korkeajännitykset sekä Rintamalottien Korkeajännityksen)

Henkilöitä

Vilho Hannula

Vilho Hannula on esiintynyt kuudessa sarjakuvassa, jotka ovat Kansalaissodan korkeajännitys, Talvisodan korkeajännitys, Jatkosodan korkeajännitys ja kolme Vaaran vuosien Korkeajännitystä. Vilho on yksi Suomen sotien korkeajännitysten päähenkilöistä, Pekka Haapasen ohella.

Vilho Hannula oli porvarissukuisesta perheestä joka asui Sahanpää-nimisessä kuvitteellisessa kylässä Tampereen lähellä Pohjois-Hämeessä. Vuonna 1908 Vilho oli lähellä hukkua järveen jään petettyä jalkojen alta mutta hänet kuitenkin pelasti muuan Pekka Haapanen, jonka perhe hankki elantonsa Hannulan suvun sahalla. Vilhosta ja Pekasta tuli hyvät ystävät ja he viettivät paljon aikaa yhdessä.

Sisällissodan sytyttyä 1918 Vilho ja Pekka ajautuivat eri puolille; Pekka punaisten ja Vilho valkoisten puolelle. Vilhon rinnalla sisällissodassa taisteli muun muassa Heimo Pohjonen ja ruotsalainen vapaaehtoiskapteeni Kalmarsjö. Sisällissodan lopulla Vilho ja Kalmarsjö olivat osana valkoisten voittoisaa hyökkäystä Tampereelle ja sota Vilhon osalta päättyi siihen. Vilho kuitenkin törmäsi teloitettavaksi tuomittuun lapsuudenystäväänsä Pekkaan ja onnistui pelastamaan tämän varmalta kuolemalta. Sisällissodan jälkeen Pekan ja Vilhon tiet taas erkanivat.

Talvisodan syttyessä luutnantiksi ylennetty Vilho oli Karjalankannaksella valvomassa Mannerheim-linjan rakennustöitä kun ensimmäiset puna-armeijan hyökkäykset alkoivat. Rintamalla Vilho tapasi sisällissodassa hänen rinnallaan sotilaspoikana toimineen Koljatti Kiven sekä punaisten puolella sotineen Lauri Ylisen. Vilhon esimieheksi rintamalle saapuu suhteellisen kokematon kapteeni Jukka Lundberg jonka hengen Vilho pelastaa yhdessä vaiheessa. Sodan lopulla Vilho tapaa lapsuudenystävänsä Pekan, joka oli muuttanut sukunimensä Haapasesta Halttulaksi. Pekan ja Vilhon ystävyys palasi ja heistä tuli hyvät ystävät jälleen.

Talvisodan jälkeen Vilho ylennettiin kapteeniksi ja hänet liitettiin Jääkärirykmentti 69:ään, joka koostui entisistä punakaartilaisista ja heidän jälkeläisistään. JR-69:n vahvuudessa oli myös kersantti Koljatti Kivi, kirjuriksi haavoittumisen jälkeen siirtynyt Lauri, Laurin poika Onni Ylinen ja alikersantiksi kohonnut Pekka. Rykmenttiä johti kunnianhimoinen suomenruotsalainen majuri Örnkloo jonka johtotaidot olivat vähintäänkin kyseenalaiset miesten keskuudessa. Sodan edetessä Vilhon johtotaidot ja kokemus pääsevät oikeuksiinsa mutta sodan lopulla Vilho haavoittuu Neuvostojoukkojen hyökätessä leiriin. Vilho kuitenkin selviää hengissä kun luutnantti Jukka Vuorela auttaa haavoittuneen komentajansa suojaan hyökkäykseltä. Niin hyvin ei kuitenkaan käynyt Laurille joka kaatui Vilhon viereen hyökkäyksen alettua. Jatkosodan loputtua Vilho suositteli Pekalle Mannerheim-ristiä ansioistaan mutta tämä kieltäytyi vedoten siihen että ”punikki ei puuristiä parempaa ansaitse”.

Vilho yleni sodan jälkeen majuriksi ja toimi Pääesikunnan valvontatoimistossa. Vuonna 1948 Vilho oli Pekan ja Vuorelan kanssa mukana estämässä presidentti J. K. Paasikiveä vastaan tehtyä sieppausyritystä. Pian tuon jälkeen Vilho ylennettiin ensin everstiluutnantiksi ja sitten everstiksi jonka jälkeen hän toimi presidentti Urho Kekkosen adjutanttina. Vuonna 1961 Vilho oli osana ryhmää joka onnistui estämään Kekkosen salamurhan kun tämä oli palaamassa Hawaijilta. Vuoteen 1968 mennessä Vilho oli kohonnut kenraalimajurin arvoon ja toimi tiedustelupäällikkönä kun hänen alaisenaan viiden vuoden ajan toiminut eversti Toimi Inero paljastui tietoja kavaltaneeksi petturiksi. Ineroa hoitelemaan lähetettiin Sky Divers -ryhmä ja Vilho toimi huippusalaisen operaation valvojana. Operaatio onnistui vaikka Vilho ja Laskuvarjojääkärikoulun perustaja everstiluutnantti Ronkainen pelkäsivätkin jo pahinta.

Pekka Haapanen

Pekka Haapanen on esiintynyt kuudessa Suomen taisteluista ja konflikteista kertovissa Korkeajännitys-sarjakuvissa, jotka ovat Kansalaissodan korkeajännitys, Talvisodan korkeajännitys, Jatkosodan korkeajännitys ja kolme Vaaran vuosien Korkeajännitystä. Vilho Hannulan ohella, Pekka Haapanen on toinen Suomen sotien korkeajännitysten päähenkilöistä.

Pekka Haapanen oli työväenluokkaisesta perheestä ja asui nuoruutensa Sahanpää-nimisessä fiktiivisessä kylässä Tampereen lähellä Pohjois-Hämeessä. Vuonna 1908 Pekka Haapanen pelasti Sahanpään sahatirehtöörin pojan Vilho Hannulan hukkumasta ja heistä tuli ystävät.

Sisällissodan sytyttyä Pekka liittyi työväen puolella oleviin punaisiin. Siksi hänen välinsä Vilhoon erkanivat, sillä Vilho oli liittynyt porvareiden tukijoihin, eli valkoisiin. Sotiessaan punaisten riveissä Pekka tutustui kumousaktivisti Antti Kovaleviin ja naapuritilan isännän vanhimpaan poikaan Lauri Yliseen. Sodan lopulla Tampereen taistelussa Pekka, Lauri ja Antti yrittivät pakoon junalla, mutta Lauri haavoittui saadessaan osuman valkokaartilaisen kiväärinluodista. Antti ja Pekka törmäsivät rautatieasemalla jääkärikapteeni Kalmarsjöhön ja sotilaspoika Kiveen. Antti päätti käydä pienemmän sotilaspojan kimppuun jättäen jääkärikapteenin Pekan huoleksi. Pekka tyrmäsi jääkärikapteenin kiväärinsä perällä, mutta Kovalev sai surmansa sotilaspojan pitkän puukon iskeydyttyä hänen rintalastaansa.

Pekka oli aikeissa käydä sotilaspoika Kiven kimppuun, mutta Vilhon ja hänen kumppaneidensa asettamat panokset räjäyttivät panssarijunan, jonka äärellä kamppailu käytiin, tyrmäten sekä Pekan että puukkoa heristäneen Kiven. Jääkärikapteeni Kalmarsjö virkosi ensimmäisenä ja pidätti Pekan. Sodan loputtua aloitettiin sodan voittaneiden valkokaartilaisten pitämät sotaoikeudenkäynnit, joissa myös Pekka tuomittiin kuolemaan. Tampereella haavoittunut Lauri todettiin syyttömäksi osittain naapuritilan Alasen todistettua Laurin joutuneen vahingossa punakaartiin. Teloituskomppanian edessä Pekka kohtasi myös lapsuudenystävänsä Vilhon, joka oli päättänyt maksaa velkansa takaisin. Vilho käski Pekkaa kaatumaan ennen laukausta ja Pekka teki työtä käskettyä ja säästyi teloitukselta Vilhon avulla. Pian tuon jälkeen Pekka katosi Sahanpäästä.

Vuoteen 1939 mennessä Pekka oli onnistunut entisten punakaartilaistovereidensa avustuksella hankkimaan uuden henkilöllisyyden itselleen. Pekan sukunimi vaihtui Haapasesta Halttulaan ja hän asettui Helsingin satamaan työläiseksi. Talvisodan syttymispäivänä Pekan työkaveri sai surmansa venäläisten pommituksissa ja sitten Pekka päätti liittyä armeijaan sotimaan Neuvostoliittoa vastaan. Karjalankannaksella Pekka tapasi kanssaan kansalaissodassa sotineen Laurin ja hänet teloitukselta säästäneen Vilhon. Sodan loppupuolella Pekka ja Lauri törmäävät venäläiseen komissaariin ja hänen adjutanttiinsa, jotka pyrkivät pakoon suomalaisten hajotettua heidän joukkonsa. Komissaari yritti salavihkaisesti ampua Pekan ja Laurin ja onnistuikin haavoittamaan Lauria. Pekka ampui neuvostokomissaarin Suomi-konepistoolilla ja hommasi Laurin paikattavaksi. Pekka pääsi lopulta tapaamaan myös luutnantiksi ylenneen Vilhon ja Tampereella kansalaissodan loppupäivinä puukkoa heristäneen Koljatti Kiven, joiden kanssa hän ystävystyi.

Jatkosodan syttyessä 1941 majuriksi ylennyt Vilho hommasi alikersantiksi talvisodassa ylenneen Pekan juuri perustettuun Jääkärirykmentti 69:ään, koska hän halusi itselleen luotettavan aliupseerin joukkueeseensa. JR 69 koostui kansalaissodassa punaisten puolella sotineista tai heidän jälkeläisistään, joten Pekan seuraan liittyi myös kirjurin tehtäviin siirtynyt Lauri Ylinen, hänen poikansa Onni Ylinen, pikakiväärimies Ismo Saloranta ja kersantiksi ylennyt Koljatti Kivi. JR 69:n johdossa oli majuri Bror Örnkloo ja rykmenttiin kuuluivat myös luutnantti Jukka Vuorela ja vääpeli Urho Pohjonen, kansalaissodassa kuolleen punikkivihaaja Heimo Pohjosen poika, joka oli perinyt punaisten vastaisen asenteensa isältään.

Vääpeli Pohjonen otti Pekan silmätikukseen sodan alkupäivistä alkaen osittain siitä syystä, että oli kateellinen Pekan saavutuksille taisteluissa. Urho yritti jopa pidättää Pekkaa niskuroinnista, mutta tämä oli silloin kaukopartiossa luutnantti Vuorelan johtamassa ryhmässä. Lopulta Pekka tuhoaa neuvostopanssareita kersantti Kiven kanssa ja selviää taistelusta hengissä – tosin kuin SS-kapteeni Konttinen, joka aikaisemmin opasti Pekkaa saksalaisten panssariaseiden käytössä. Kapteeni Konttinen sai surmansa vihollisen hyökättyä leiriin. Samassa taistelussa henkensä menetti myös Pekan ystävä Lauri. Vilho haavoittui tuossa taistelussa ja pääsi turvaan luutnantti Vuorelan avulla. Vilho sanoi Pekalle suosittavansa hänelle Mannerheimin ristiä, mutta Pekka kieltäytyi kunniasta sanoen: ”Eihän punikki puuristiä parempaa saa ja pääasia on että henki minussa pihisee.”

Jatkosodan päätyttyä Pekka palasi työelämään mutta auttoi vielä Vilhoa torjumaan muun muassa vuonna 1948 presidentti Paasikiveen kohdistuneen kaappausyrityksen ja vuonna 1961 presidentti Kekkosen salamurhahankkeen. Pekka palasi vielä kerran Vilhon avuksi kun Vilho tarvitsi Pekan sisäpiiritietoa Suomen kommunistien mielipiteestä Neuvostoliiton tekemään Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968.

Jukka Lundberg

Jukka Lundberg on kymenmaalainen upseeri, joka eteni sotilasurallaan varsin nopeasti. Talvisodan alkaessa, Lunberg oli sotilasarvoltaan kapteeni. Upseerinarvostaan huolimatta, Lundberg oli varsin kokematon johtajana ja useimmiten joukkojen johtaminen jäikin kokeneempien Vilho Hannulan ja Pekka Halttulan vastuulle. Lundbergin sotaretki saa ennenaikaisen päätöksen kun hän menettää jalkansa ansoitettujen kiikareiden räjähdettyä hänen vieressään.

G. Rock alias Koljatti Kivi

Koljatti Kivi aloitti sotilasuransa varsin nuorena, palveltuaan kansalaissodassa hieman päälle kymmenvuotiaana valkoisten puolella sotilaspoikana. Varsin nuoresta iästään huolimatta, Kivi teki itsestään jo Kansalaissodassa eräänlaisen legendan, surmattuaan Sahanpään punaisten pääagitaattorin, Antti Kovalevin kansalaissodan loppuvaiheilla Tampereen taistelussa, pitkällä Iisakki Järvenpää-puukollaan. Tuolloin myös syntyi Kiven myöhemminkin käyttämä tokaisu ”maistahan pohjanmaan rautaa”.

Kansalaissodan päätyttyä valkoisten voittoon, Kivi jatkoi sotilasuralla ja vuonna 1939, talvisodan syttyessä, Kivi oli mukana etulinjassa yhdessä Vilho Hannulan, Pekka Haapasen ja muiden tuttujen taistelutovereiden kanssa. Koljatti Kivi jatkoi maineensa kasvattamista talvisodankin aikana, kunnostautuen muun muassa panssarivaunujen tuhoamisessa ja tärkeiden upseerien eliminoimisessa.

Jatkosodan syttyessä vuonna 1941, Kivi oli ylentynyt Kersantin sotilasarvolle. Jatkosodassa Kivi sai johtaakseen vaarallisia kaukopartiotehtäviä, jotka kohdistuivat muun muassa neuvostojoukkojen huoltorautateihin. Myöhemmin sodassa, Talin–Ihantalan taistelussa, Kivi hoiti oman osuutensa neuvostopanssareiden tuhoamisessa, käyttäen juuri käyttööntulleita saksalaisia aseita, panssarikauhua ja panssarinyrkkiä. Jatkosodan jälkeen Kersantti Kivi mystisesti katosi Suomesta. Koljatti Kivi otti käyttöönsä peitenimen G. Rock ja siirtyi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n alaisuuteen.

Vuonna 1961, noottikriisin ollessa kireimmillään, Suomeen saapui CIA:n salainen iskuryhmä, jota johti G. Rock alias Koljatti Kivi. Iskuryhmän tavoitteena oli selvittää kadonneen neuvostoliittolaisen sotakorvauskultalastin kohtalo. Iskuryhmään kuului Kiven lisäksi CIA-operaattorit Moodie, Laird, Low ja Cooper.

Antti Kovalev

Antti Kovalev esiintyy Kansalaissodan Korkeajännitys-sarjakuvassa. Kansalaissodan aikoihin Antti Kovalev oli töissä Hannulan suvun omistamalla sahalla joka sijaitsi Sahanpään kylässä. Kovalev omasi kumouksellisia aatteita ja olikin vahvimmin nostamassa työväkeä porvarivaltaa vastaan. Vihamielisyyksien alettua, Kovalev nousi Sahanpään Punakaartin johtajaksi ja hankki Punaisille muun muassa Maxim-konekivääreitä. Kovalev henkilökohtaisesti teloitti jääkäreitä ihannoineen ja yhden punakaartilaisen syyttä ampuneen Heimo Pohjoisen isän raivostuksissaan siitä kun Pohjosen perhe oli paennut Sahanpäästä Vaasaan. Taistelu Sahanpäästä auttamatta kääntyi lopulta Valkoisten eduksi ja Kovalev päätti kerätä konekiväärit, läheisen apulaisensa Pekka Haapasen vastustuksesta huolimatta ja siirtää ne Tampereelle.

Tampereen taistelun alettua Kovalev oli johtamassa punapuolustusta ja organisoi vahvan puolustuksen koulurakennukseen. Rakennus kuitenkin saarrettiin ja Kovalev päätti yrittää paeta saartorenkaasta. Kovalev ja Pekka onnistuivat pakenemaan mutta kohtasivat rautatieasemalla panssarijunaa sabotoimassa olleen sotilaspoika Kiven ja kapteeni Kalmarsjöön. Kovalev käski Pekan käydä jääkärikapteenin kimppuun kun taas Punapäällikkö itse päätti hyökätä heikon näköisen sotilaspojan kimppuun. Kovalev kuitenkin löi kiväärillään hutiin ja kohtasi loppunsa kun sotilaspoika Kivi iski häntä puukolla rintalastaan. Kovalevin kuoltua, Pekka sai suurimman syyn Sahanpään punakapinasta.

Heimo Pohjonen

Heimo Pohjonen esiintyy Kansalaissodan Korkeajännitys-sarjakuvassa. Saksaan sotaoppeja oppimaan lähteneitä jääkäreitä ihannoiva Heimo Pohjonen oli Sahanpään kylässä asuvan Pohjosen porvarissuvun poika. Pohjonen oli suojeluskunnan jäsen jo sodan ensipäivistä asti sillä hän vihasi erittäin vahvasti venäläisiä ja etenkin punaisia. Heimon punavihasta yhtenä esimerkkinä toimii Sahanpään suojeluskuntalaisten ja työväen välinen yhteenotto, jossa Heimo ampui pistoolilla aseettoman työläisen. Heimon sota muuttui lopullisesti punavastaiseksi ristiretkeksi, kun Sahanpään punakomentaja Antti Kovalev ampui Heimon isän. Heimo päätti kostoksi teloittaa kaikki Sahanpään taistelussa saadut punaiset sotavangit.

Muiden valkoisten ohella Heimo osallistui Tampereen taisteluun. Vilho Hannulan johtaessa pientä valkoisten etujoukkoa, joka kiersi vahvimmat punaisten asemat nopealla etenemisellä, Heimo nimitti itsensä takajoukkojen johtoon ja vastuuseen valkoisten konekivääreistä. Heimo oli johtamassa valkoisten rynnäkköä Tampereen raatihuoneelle, jota miehitti vahva osasto punakaartilaisia mutta sai surmansa yhden punaisten naiskaartilaisen ampuessa tarkasti häntä päähän. Heimolta jäi Sahanpäähän poika Urho, joka myöhemmin osallistuisi jatkosotaan.

Urho Pohjonen

Urho Pohjonen esiintyy Jatkosodan Korkeajännitys-sarjakuvassa ja on Kansalaissodan loppuvaiheessa kaatuneen Heimo Pohjosen poika. Isänsä tapaan, Urho niin ikään vihasi kansalaissodan punaisia, jotka olivat syyllisiä hänen isänsä kuolemaan sodassa. Vääpeliksi Jatkosotaan mennessä ylentynyt Pohjonen ilmaisikin punavihaansa useaan otteeseen sodan aikana ja hän otti erityisesti sotatoimissa ansioituneen Pekka Halttulan silmätikukseen.

Urho Pohjonen tapasi hännystellä Jääkärirykmenttinsä komentajaa, Bror Örnkloota ja hän kaatui komentajansa kanssa jatkosodan suurhyökkäysvaiheessa, heidän yritettyä karkuun neuvostojoukkojen yllätyshyökkäyksen kohteeksi joutuneelta komentopaikalta.

Ismo Saloranta

Ismo Saloranta esiintyy kahdessa suomalaisten taisteluista kertovassa Korkeajännitys-lehdessä.

Rauhallinen etelähämäläinen Ismo Saloranta, joka parhaiten tunnettiin Lahti-Saloranta pikakiväärin taitavana käyttäjänä, osallistui talvisotaan yhdessä monien muiden joukossa. Saloranta palveli luutnantti Vilho Hannulan yksikössä ja oli sen väkevimpiä taistelijoita yhdessä Koljatti Kiven ja Pekka Haapasen kanssa.

Saloranta siirrettiin jatkosodan alussa Pekan, Kiven ja Vilhon mukana JR69:n entisistä punakapinallisista koostuvaan yksikköön, jossa hän tutustui luutnantti¨Vuorelaan ja uuteen tulokkaaseen Veli-Pekka Kotkaan.

Jatkosodan aikana Saloranta oli muun ryhmän kanssa kaukopartiossa, kun heidän kimppuunsa hyökkäsi venäläisjoukkue sotilaita. Saloranta kaatui ensimmäisten joukossa ja puuskahti pahasti haavoittuneena: ”Pikakiväärini, hitto vie vanha kaveri pett...” Saloranta ei saanut pikakivääriään tarpeeksi äkkiä selästään. Haavoittunutta Salorantaa alettiin kantaa kohti sidontapaikkaa, mutta hän ehti kuolla matkalla sinne.

Jukka Vuorela

Jukka Vuorela on pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva huimapäinen upseeri, joka nimitettiin kapteeniksi ylennetyn Vilho Hannulan adjutantiksi ennen jatkosotaa. Sotilaana Vuorela oli varsin rohkea ja hän osoitti osaamisensa muunumuassa useilla kaukopartioretkillä, jotka suuntautuivat syvälle vihollisen selustaan. Luutnanttina jatkosodassa taistellut Vuorela asettui sodan loppuvaiheessa tärkeään asemaan kun hän pelasti esimiehensä Hannulan varmalta kuolemalta neuvostojoukkojen hyökättyä heidän komentopaikalle suurhyökkäyksen alkuvaiheessa.

Vuorela ylennettiin Yliluutnantiksi jatkosodan lopussa ja sodan jälkeen hän jatkoi pääesikunnan valvontatoimistoon siirretyn, majuriksi ylennetyn Vilho Hannulan apulaisena. Hannulan pyynnöstä, Vuorela alkoi tutkimaan vuoden 1948 vaalien kynnyksellä SKP:n yhteyksiä itärajan taakse. Salahanke paljastui lopulta KGB:n Suomen osaston junailemaksi vallankaappaushankkeeksi jossa oli vaarassa itse presidentti Paasikivi. Salahankkeen toteutuminen lopulta estettiin pääasiassa Vuorelan ansiosta.

Lauri Ylinen

Sahanpään kylässä asunut Lauri Ylinen osallistui sisällissotaan punaisten puolella. Lauri löysi hyvän ystävän itselleen lähes puolta nuoremmasta Pekasta, ja he taistelivatkin koko sodan rinta rinnan. Lauri haavoittui sodan lopulla Tampereen taistelussa ja jäi valkoisten vangiksi. Lauri kuitenkin vältti kuolemantuomion, kun hänen Ylisten naapuritilansa isäntä Alanen todisti Laurin puolesta, että Lauri oltaisiin pakolla värvätty punakaartiin sodan sytyttyä.

Monien muiden tavoin Lauri osallistui talvisotaan. Lauri kohtasi rintamalla hyvän ystävänsä Pekan, joka oli kuitenkin selvinnyt kansalaissodan teloituksista. Laurin ja Pekan joukkoa johti sisällissodassa valkoisten puolella sotinut luutnantti Vilho Hannula, joka pelasti Pekan kuolemalta. Pekka ja Lauri kohtaavat sodan lopulla pakoon yrittävän neuvostokomissaarin ja tämän adjutantin. Komissaari yritti huijata Lauria ja Pekkaa, mutta komissaari epäilytti Lauria. Ennen kuin Lauri ennätti tehdä mitään, komissaari ampui Lauria. Lauri haavoittui tilanteessa ja vietti loppusodan kenttäsairaalassa.

Jatkosodan alkaessa Lauri liitettiin majuri Bror Örnkloon johtamaan Jääkärirykmentti 69:ään, joka koostui entisistä punakaartilaisista ja heidän jälkeläisistään. Talvisodassa saadusta vammastaan huolimatta Lauri kykeni toimimaan rykmentissä kirjurina. Laurin rinnalla jatkosodassa soti myös hänen ystävänsä Pekka ja Vilho sekä Laurin vanhin poika Onni Ylinen.

Lauri palveli kapteeniksi ylennetyn Vilhon esikuntateltassa kirjurina vuoden 1944 lopulla venäläisten suurhyökkäyksen alkaessa. Vilhon komentotelttaa vastaan tehtiin yllätyshyökkäys, jossa Vilho haavoittui mutta selvisi kuitenkin hengissä, kun luutnantti Jukka Vuorela vei päällikkönsä turvaan. Lauri ei kuitenkaan ollut niin hyväonninen, vaan sai surmansa venäläisluodeista. Laurin poika, Onni sai myös surmansa saman taistelun aikana.

Bror Örnkloo

Bror Örnkloo on Jatkosodan Korkeajännitys-lehdessä esiintyvä hahmo. Länsirannikon pikkukaupungista kotoisin oleva jääkäriupseeri Örnkloo, sai jatkosodassa komennettavakseen rangaistusrykmenttinäkin pidetyn JR 69-taisteluosaston, joka koostui hänen vihaamistaan entisistä kansallissoodan punaisista. Sotilaana Örnkloo oli taitamaton ja hänen aikaisemmat taistelukomennuksensa koostuivatkin talvisodassa toissijaisista tehtävistä. Örnkloo janosi kunniaa eikä häikäillyt tavoitella sitä alaistensa hengen uhalla.

Örnkloo kaatuu uskollisen alaisensa Vääpeli Pohjosen kanssa jatkosodan lopun suurhyökkäysvaiheessa kun heidän pakoyrityksensä venäläishyökkäyksen kohteeksi joutuneelta komentopaikalta epäonnistuu.

Aiheesta muualla

• Janne Suominen: Aaargh!!! Aviisi 12/2005.
• Tero Mielonen: Elämää juoksuhaudoissa^{[vanhentunut linkki]}. Kvaak.fi 4.10.2008.