Intianpihta
| Intianpihta | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Pinophyta |
| Lahko: | Pinales |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: | Pihdat Abies |
| Sektio: | Pseudopicea |
| Alasektio: | Delavayianae[2] |
| Laji: | spectabilis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Intianpihta (Abies spectabilis) on mäntykasvien heimon pihtojen sukuun kuuluva havupuulaji. Se on keskisen ja eteläisen Aasian vuorilla kasvava suurikokoinen ainavihanta puu. Lajin piirteisiin kuuluvat vanhemmiten tasalatvaisen leveä latvus, kasvuversoissa lanttopäiset litteät neulaset ja aluksi väritykseltään violetinsinertävät pystyt kävyt.[2] Intianpihdan kanta on jatkuvasti supistunut kun metsiä on hakattu ja muunnettu maatalouskäyttöön, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on määritellyt lajin silmälläpidettäväksi.[1]
Nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihdan tieteellisen nimen latinankielinen lajimääre spectabilis tarkoittaa loistavaa tai suurenmoista.[2]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihta on suurikokoinen ainavihanta puu. Se kasvaa tavallisesti noin 40–50 metriä korkeaksi, ja voi tulla rungon rinnankorkeusläpimitaltaan 1,5–2,5 metriä paksuksi.[2]
Intianpihta eroaa lähisukuisista aasialaisista pihtalajeista suuremmilla, yleensä yli 10 senttimetriä pitkillä kävyillään, joiden peitinsuomut eivät näy käpysuomujen takaa, sekä monirivisen kampamaisesti asettuneilla neulasillaan.[4]
Varsi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihta on yleensä yksirunkoinen ja rungoltaan pylväsmäisen suora ja liereä. Latvuksen muoto vaihtelee pylväsmäisestä leveän kartiomaiseen ja vanhoilla puilla tasalatvaiseen.[2] Rungon harmahtava kuori on nuorilla puilla sileää, mutta vanhemmiten paksu uurteinen kaarna halkeilee levyiksi.[2] Rungosta haarautuvat suuret oksat ovat latvassa kohenevia ja alempana alaspäin kaartuvia.[2] Oksanhaarat voivat olla vaakasuuntaisia tai kohenevia. Jäykät ja väriltään kellertävän tai harmaan ruskeat versorangat ovat johtoversoissa paksuja ja sivuttaisissa versoissa solakoita. Versorangan pinta on kohoumien ja uurteiden peittämä sekä erityisesti uurteista ruskeakarvainen.[2] Lehtiarvet ovat puikeita.[2] Suuret, noin 10 millimetriä pitkät ja kahdeksan millimetriä leveät pihkaiset kasvusilmut voivat olla munanmuotoisia tai lähes pallomaisia. Silmua peittävät ruskeat kolmiomaiset silmusuomut, jotka pysyvät verson tyvessä useita vuosia.[2]
Neulaset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neulasiksi kutsutut lehdet ovat litteitä ja muodoltaan tasasoukkia.[2] Lehtiasento on kierteinen, mutta neulaset usein asettuvat kasvuversoissa kampamaisen monirivisesti.[2] Käpyjä tuottavien versojen neulaset ovat yläviistoja.[2] Tasasoukat neulaset ovat tavallisesti 2,5–6 senttimetriä pitkiä ja 2,2–3,5 millimetriä leveitä. Neulasen laidat ovat hieman taakäänteisiä, ja kärki on yleensä kasvuversoissa lanttopäinen sekä käpyjä tuottavissa versoissa tylppä. Neulasen väritys on tumman kiiltävän vihreä yläpinnaltaan, vaalean härmäisen vihreä laidoistaan ja keskisuonen kohdalta, sekä valkojuovainen alapinnaltaan. Ilmarakoja on lähinnä neulasen alapinnalla kahdessa keskisuonen erottamassa valkoisessa ilmarakojuovassa.[2]
Kukinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihta on yksikotinen, mikä tarkoittaa samaan puuhun kehittyvän sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot kehittyvät versoihin sivuttaisesti hankasilmuista.[2] Tiheässä kasvavat hedekukinnot eli hedekävyt ovat yleensä riippuvia ja noin kolmesta neljään senttimetriä pitkiä. Hedekävyt koostuvat keltaisesta rangasta ja siihen kierteisesti asettuvista purppuraisen sinertävistä hedelehdistä.[2][5]
Emikukinnot eli kävyt ovat pystyjä, lähes perättömiä ja muodoltaan leveän lieriömäisiä sekä typäkkäkärkisiä. Kierteisesti rankaan asettuneista käpysuomuista ja peitinsuomuista koostuva käpy on tavallisimmin 10–17 senttimetriä pitkä ja 4–7 senttimetriä leveä.[2][5] Aluksi väritykseltään violetinsininen käpy muuttuu kypsyessään ensin harmaansiniseksi ja lopulta tumman purppuraisen ruskeaksi.[2] Ohuet käpysuomut ovat muodoltaan kiilatyvisen viuhkamaisia. Suurimmat, kävyn keskiosissa sijaitsevat käpysuomut ovat 1,5–2,5 senttimetriä pitkiä ja 3–3,5 senttimetriä leveitä. Käpysuomu on perällinen, pinnaltaan hienokarvaisen sileä, mutta kevyesti uurteinen sekä ulkolaidaltaan ehyt ja aaltoileva tai taakäänteinen.[2] Peitinsuomut jäävät yleensä piiloon käpysuomujen taakse, mutta niiden kärjet saattavat olla näkyviä erityisesti kävyn tyvellä. 1,5–2 senttimetriä pitkät peitinsuomut ovat muodoltaan lusikkamaisia, laidoiltaan hienosahaisia ja kärjestään otapäisiä.[2] Kävyn pysty ranka pysyy puussa käpysuomujen karistua; paljastuva ranka on kapean kartiomainen ja väriltään tumman sinertävän ruskea.[2]
Siivelliset siemenet ovat kiilatyvisiä, noin 10 millimetriä pitkiä ja viisi millimetriä leveitä. Siemenen kiilatyvisen pitkänpyöreä lenninsiipi on noin 12 millimetriä pitkä ja viisi millimetriä leveä.[2]
-
Neulaset ovat lanttopäisen tasasoukkia. -
Käpyjä ja niiden rankoja puun latvassa. -
Käpyjä piirroskuvassa. -
Puusta tulee vanhemmiten tasalatvainen.
_(31150035612).jpg)
_(7797195426).jpg)
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihta on mäntykasvien heimon (Pinaceae) pihtojen sukuun (Abies) kuuluva havupuulaji. Pihtojen suvun sisällä laji on luokiteltu suvun aasialaiseen sektioon Pseudopicea ja sen alasektioon Delavayianae.[4] Vuonna 2018 julkaistun molekyylibiologisen tutkimuksen mukaan intianpihdan lähin sukulaislaji on kuitenkin pindrowpihta (Abies pindrow),[6] joka on tyypillisesti sijoitettu erilliseen pihtojen suvun sektioon Momi.[4] Intianpihta risteytyy usein luonnossa pindrowpihdan kanssa.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihtaa esiintyy luonnonvaraisena keskisessä ja eteläisessä Aasiassa Himalajan, Hindukušin ja Karakorumin vuoristoissa. Lajin luontaiset kasvupaikat sijaitsevat Afganistanin, Pakistanin, Nepalin, Kiinan Tiibetin ja Intian Kashmirin alueilla.[2][3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Intianpihta on korkeiden ylänköalueiden puu. Sen luontaiset kasvualueet sijaitsevat 1 600–4 000 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Yleisimmin puu kasvaa 2 600–3 800 metrin korkeudessa pohjois- tai koillisrinteessä.[2] Ilmastollisesti puun kasvualueet ovat viileän kosteaa monsuunimetsää, jolla suuri osa vuotuisesta sadannasta tulee lumena.[2] Intianpihta suosii hyvin vettä läpäisevää maaperää ja kasvaa tyypillisesti kivisellä maalla.[2]
Intianpihta voi muodostaa lajipuhtaita metsiköitä etenkin korkealla lähellä puurajaa, mutta alempana se kasvaa usein monilajisissa havumetsissä. Näiden metsien muita havupuulajeja ovat himalajankuusi (Picea smithiana), kyynelmänty (Pinus wallichiana), himalajanhemlokki (Tsuga dumosa) ja katajalaji Juniperus wallichiana. Toinen samoilla vuoristoalueilla kasvava pihtalaji pindrowpihta kasvaa yleensä selvästi intianpihtaa alempana.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihdan kannan on arvioitu olleen jatkuvassa laskussa vuoden 2010 arvioinnissa, jonka perusteella Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt lajin silmälläpidettäväksi. Intiapihtametsiä on laajalti hakattu ja muunnettu maatalouskäyttöön varsinkin alavammilla kasvupaikoilla, ja lajin uskotaan kokonaan kadonneen Nepalin itäosista 1990-luvun jälkeen. Osa intianpihdan kasvupaikoista Intiassa ja Nepalissa sijaitsevat nykyisin luonnonsuojelualueilla.[1]
Merkitys ihmiselle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intianpihta on merkittävä talouspuu luontaisella elinalueellaan.[2][1] Sitä on käytetty puurakentamisessa erityisesti sisärakenteisiin, kuten lattioihin, sisäkattoihin ja portaisiin. Puusta on valmistettu myös kattopäreitä ja puulaatikoita, joita on käytetty teen pakkaamiseen. Lisäksi puun kävyistä on paikallisesti valmistettu värjäysainetta.[2]
Intianpihtaa kasvatetaan myös koristepuuna puutarhoissa ja puistoissa erityisesti Englannissa, jonne laji tuotiin jo vuonna 1822.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 124–126. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Zhang, D.; Rushforth, K. ja Katsuki, T.: Abies spectabilis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 124–126
- ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Abies spectabilis The Gymnosperm Database. 17.1.2020. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 61 (Key to the species of Section Pseudopicea)
- ↑ a b Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 57
- ↑ Xiang, Qiao-Ping; Wei, Ran; Zhu, Yan-Mei; Harris, A. J. ja Zhang, Xian-Chun: New infrageneric classification of Abies in light of molecular phylogeny and high diversity in western North America. Journal of Systematics and Evolution, syyskuu 2018, 56. vsk, nro 5, s. 562–572. Wiley. doi:10.1111/jse.12458 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)