Ingram Marshall
Ingram Douglass Marshall (10. toukokuuta 1942 Mount Vernon, New York – 31. toukokuuta 2022 New Haven, Connecticut) oli yhdysvaltalainen säveltäjä.[1]
Marshall syntyi pankkiiri Harry Reinhard Marshall vanhemman ja amatööripianisti Bernice (Douglass) Marshallin pojaksi. Hän aloitti lapsena laulamisen ja liittyi kirkkokuoroon. Hänen mielenkiintonsa musiikkia kohtaan syveni, ja hän sai vuonna 1964 kandidaatin arvon musiikissa Illinoisin Lake Forest Collegesta.[1] Tämän jälkeen Marshall opiskeli Columbian yliopistossa, jossa osallistui Vladimir Usatševskin johdolla Columbia-Princeton Electronic Music Centerin toimintaan. Hän opiskeli myös Morton Subotnickin johdolla workshopissa New Yorkin yliopistossa sekä California Institute of the Artsissa, josta hän sai maisterin arvonsa vuonna 1971. Marshall tutustui California Institute of the Artsissa jaavalaiseen gamelanyhtyeeseen, jota johti K. P. H. Notoprojo.[2] Hän sai Fulbright-stipendin ja matkusti vuonna 1971 neljäksi kuukaudeksi Indonesiaan.[1] Tätä hän piti urallaan merkittävänä käännekohtana.[2] Marshall aloitti pian indonesialaisten vaikutteiden hyödyntämisen musiikissaan. Nämä ilmenivät muun muassa perinteisen balilaisen bambuhuilun käytön ja kiireettömämmän tyylin muodossa.[1] Marshall sävelsi vain vähän musiikkia gamelankokoonpanolle; enemmän gamelanin vaikutus olikin esillä hänen tavassaan jäsennellä teoksissaan aikaa.[2]
Marshall tuli tunnetuksi mystissävyisistä teoksistaan, joissa hän yhdisteli keskenään erilaisia traditioita, kuten eurooppalaista romantiikan kauden musiikkia, indonesialaista gamelania ja elektronista musiikkia. Hänen musiikkinsa oli luonteeltaan minimalistista.[1] Marshallin varhaisimmat sävellykset olivat nauhoja, kuten Cortez (1973). Sittemmin hän alkoi käyttää ihmisääntä ja elektronisesti käsiteltyjä soittimia, joista osaa Marshall soitti itse yhdistäen niiden äänet ennalta nauhoitettujen elementtien kera. Tämä kuului esimerkiksi teoksessa The Fragility Cycles (1976).[2] Marshall sävelsi vuonna 1981 yhden kuuluisimmista teoksistaan. Se oli Fog Tropes, jossa San Franciscon lahden ympäristön sumusireenien äänet yhdistettiin vaskipuhaltimiin.[1] Marshall liitti siinä itse San Franciscon lahden ympäristössä tekemänsä nauhakollaasin sekstettiin, johon kuului parit trumpetteja, pasuunoita ja käyrätorvia. Fog Tropes kantaesitettiin John Adamsin johdolla. Teoksen Alcatraz (1984) Marshall teki yhteistyössä valokuvaaja Jim Bengstonin kanssa. Useissa Marshallin teoksissa on lainauksia muiden säveltäjien aiemmista teoksista, kuten Ludwig van Beethovenin 21. pianosonaatista ("Waldstein"), Johann Sebastian Bachin H-mollimessusta ja Igor Stravinskyn Orpheuksesta. Itselleen erityisen läheistä Jean Sibeliusta Marshall lainasi usein. Monet Marshallin sävellyksistä ovat elegisiä. Esimerkiksi Kingdom Come (1997) on reflektio Jugoslavian hajoamissodista, ja September Canons on sävelletty vuonna 2003 viulisti Todd Reynoldsille reaktiona syyskuun 11. päivän iskuihin (2001).[2]
Marshall opetti 1970-luvun alussa California Institute of the Artsissa elektronista musiikkia.[2][1] 1980-luvun lopussa hän työskenteli Evergreen State Collegessa. Hän myös vieraili opettajana San Francisco Conservatory of Musicissa ja Brooklyn Collegessa.[2] Marshall palasi itärannikolle vuonna 1990 ja asettui Hamdeniin, Connecticutiin. Vuosina 2004–2014 hän oli Yalen yliopiston School of Musicin osa-aikainen luennoitsija.[1] Marshallin opiskelijoiden joukossa olivat Timo Andres, Armando Bayolo, Christopher Cerrone, Tyondai Braxton, Jacob Cooper, Adrian Knight, Matt Sargent ja Stephen Gorbos. Gorbos teki väitöskirjansa opettajansa sävellyksestä Dark Waters.[2]
Marshall sai urallaan palkintoja esimerkiksi Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemialta.[2] Hänellä oli vaimo, poika ja aiemmasta suhteesta syntynyt tytär. Hän kuoli 80-vuotiaana Parkinsonin taudin komplikaatioihin.[1]