Ilmari Melander
Gustaf Henrik Ilmari Melander (6. syyskuuta 1904 Helsinki – 5. toukokuuta 1987 Helsinki)[1] oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi Helsingin yliopiston maa- ja vesioikeuden professorina vuosina 1952–1968. Hän oli myös WSOY:n merkittävä osakkeenomistaja ja hallitusneuvoston puheenjohtaja vuosina 1951–1972.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Melander valmistui ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1924. Hän suoritti Helsingin yliopistossa yleisen oikeustutkinnon vuonna 1929 ja lakitieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1931. Hän sai varatuomarin arvon vuonna 1931. Melander väitteli lakitieteen tohtoriksi talvisodan aikaan vuonna 1940.[1][2] Hänen väitöskirjaansa Lapsen huollosta on pidetty ensimmäisenä tutkimuksena lapsioikeuden alalta Suomessa.[3]
Työura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Melander työskenteli aluksi virkamiehenä korkeimmassa oikeudessa vuosina 1930–1941, mutta siirtyi työskentelemään tutkijaksi Helsingin yliopistoon. Akateemisen uransa alussa hän toimi yleisen lainopin ja siviilioikeuden apulaisena vuosina 1941–1952 ja tutki lapsi- ja avioliitto-oikeutta. Vuonna 1951 hänet nimitettiin talousoikeuden professoriksi ja vuonna 1952 hänen professorin virkansa muutettiin maa- ja vesioikeuden professuuriksi. Lisäksi Melander toimi oikeustieteellisen tiedekunnan varadekaanina 1960–1961 ja dekaanina 1962–1965, yliopiston tiedekuntajärjestöjen keskustoimikunnan puheenjohtajana 1955–1961 sekä yliopiston apteekkitoimikunnan puheenjohtajana 1957–1968. Melander tunnettiin yliopistossa professuurinsa nimikkeestä johdetulla lempinimellä "Kura-Immu". Melanderin jäädessä eläkkeelle hän teki valituksen siitä, ettei hänen saamiaan tenttipalkkioita ollut laskettu mukaan eläkettä määrättäessä, minkä johdosta yliopisto joutui jälkikäteen maksamaan kaikille opettajille tenttimaksuista perittävät sellaiset sosiaaliturva- ja muut vastaavat maksut, jotka eivät olleet vanhentuneet.[1][2]
Melander vaikutti aktiivisesti osakkeenomistajana WSOY:ssä, jossa hän toimi myös johtokunnan jäsenenä 1941–1946 sekä hallintoneuvoston jäsenenä 1946–1972 ja puheenjohtajana 1951–1972. Melander oli johtavassa asemassa yhtiön osakkeenomistajien etua ajavassa "rahasiivessä", jonka vastapuolena toimi Y. A. Jäntin edustama kansallista kulttuuritehtävää korostava "kulttuurisiipi". Melander menetti paikkansa yhtiön hallintoneuvostossa hänen ryhmittymänsä hävittyä pääjohtajan Hannu Tarmion erottamista koskevan kiistan vuonna 1972 ja myi pian tämän jälkeen suurimman osan osakkeistaan. Melander toimi myös Yhtyneiden Kuvalehtien hallituksen jäsenenä 1951–1972 ja puheenjohtajana 1963–1970.[1]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Melanderin isä oli meteorologi Gustaf Melander ja äiti Elsa Melander. Melander oli naimisissa vuodesta 1935 alkaen Elina Tuulion kanssa, joka kuoli vuonna 1973, ja vuodesta 1976 alkaen Lilja Kaipilan kanssa. Hänellä oli neljä lasta, joihin kuuluu Helsingin hovioikeuden entinen presidentti Lauri Melander.[1][2]
Melander omisti Kamalan tilan Hausjärvellä. Hän harrasti ratsastusta ja toimi Helsingin ratsastajien hallituksen jäsenenä 1962 ja puheenjohtajana 1964–1969 sekä Suomen Ratsastajain Liiton hallituksen jäsenenä 1965–1970 ja varapuheenjohtajana 1969–1970.[1]
Kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Leijonan komentaja (1953)[1]
- Suomen Valkoisen Ruusun komentaja (1964)[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lapsen huollosta, 1939
- Avioeron ja puolisoiden välien rikkoutumisesta johtuneen erillään asumisen vaikutukseta lapsen huoltoon, 1940
- Asumusero, 1949
- Asutusmaan pakkolunastuksen yleiset perusteet I, 1950
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Tyynilä, Markku: ”Melander, Ilmari (1904–1987)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 632–633. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.9.2024).
- ↑ a b c Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 440. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000, s. 315. Juva: WSOY, 1998.