Ilmakitaransoiton MM-kisat
Ilmakitaransoiton MM-kisat on vuosittain Oulussa järjestettävä tapahtuma, jossa osallistujat kilpailevat ilmakitaran soittamisen taidossa. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996.[1] Nykyään kansallisia osakilpailuja järjestetään ympäri maailmaa.
Ilmakitaran soittamisessa on kyse kitaran soittamisen jäljittelystä. Musiikkityyli vaihtelee, mutta yleisimmät tyylit ovat heavy metal ja rock. Ilmakitaransoitto vaatii yleensä heittäytymistä ja luovuutta.
Ilmakitaransoiton MM-kisat ideoi muusikko Jukka Takalo ja ne järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 1996 osana Oulun musiikkivideofestivaaleja[2]. Vuosien saatossa kisoista on muodostunut oma itsenäinen tapahtumansa. Vuodesta 2011 lähtien tapahtuman on tuottanut ja brändistä vastannut Airnest Productions Oy.
Ilmakitaransoiton MM-kisoissa osallistujat ympäri maailman kisaavat siitä, kuka soittaa parhaiten ilmakitaraa. Tuomaristoon kuuluu esittävän kulttuurin ammattilaisia, kuten kitaristi Juha Torvinen. Pääpalkintona on Matti ja Saara Nevalaisen käsin tehty ‘Flying Finn’ -kitara[3][4]. Eräänä vuonna Queenin kitaristi Brian May lahjoitti VOX BM Special -vahvistimen voittajalle.
Viralliseen kisaverkostoon kuuluvia kansallisia kisoja järjestetään vuosittain ympäri maailman. Verkostoon kuuluvat muun muassa Yhdysvallat, Japani, Ranska, Saksa, Australia, Belgia, Ruotsi ja Irlanti [5].
![juontaja merimiesasussa mikrofoni kädessä ja kilpailun voittaja leveässä haara-asennossa oikean kitaran kanssa](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/be/Meanmelin.jpg/250px-Meanmelin.jpg)
Ilmakitaransoiton MM-kisojen motto on ”Make Air Not War”. Kilpailun tarkoituksena on edistää maailmanrauhaa. Kisan ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa. Kun soitat ilmakitaraa, et voi pidellä asetta. Siksi kaikki maailman ihmiset kutsutaan kisan lopuksi soittamaan ilmakitaraa yhdessä.
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/74/Nanami.jpg/250px-Nanami.jpg)
Voittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Esittäjä | Maa |
---|---|---|
1996 | Oikku Ylinen[6] | ![]() |
1997 | Ville Paakkari[7] | ![]() |
1998 | Juha Hippi[8] | ![]() |
1999 | Johanna Ala-Siurua[9] | ![]() |
2000 | Markus "Black Raven" Vainionpää[10][11] | ![]() |
2001 | Zac Monro[12] | ![]() |
2002 | Zac Monro[13] | ![]() |
2003 | David "C-Diddy" Jung[14] | ![]() |
2004 | MiRi "Sonyk-Rok" Park ja Tarquin "The Tarkness" Keys[15] | ![]() ![]() |
2005 | Michael "The Destroyer" Heffels[16] | ![]() |
2006 | Ochi "Dainoji" Yosuke[17] | ![]() |
2007 | Ochi "Dainoji" Yosuke[18] | ![]() |
2008 | Craig "Hot Lixx Hulahan" Billmeier[19] | ![]() |
2009 | Sylvain "Günther Love" Quimene[20] | ![]() |
2010 | Sylvain "Günther Love" Quimene[21] | ![]() |
2011 | Aline "The Devil's Niece" Westphal[22] | ![]() |
2012 | Justin "Nordic Thunder" Howard[23] | ![]() |
2013 | Eric "Mean Melin" Melin[24] | ![]() |
2014 | Nanami "Seven Seas" Nagura[25] | ![]() |
2015 | Kirill "Your Daddy" Blumenkrants[26] | ![]() |
2016 | Matt "Airistotle" Burns[27] | ![]() |
2017 | Matt "Airistotle" Burns[28] | ![]() |
2018 | Nanami "Seven Seas" Nagura[29] | ![]() |
2019 | Rob ”The Marquis” Messel[30] | ![]() |
2021 | Justin "Nordic Thunder" Howard: Champion of Championslähde? | ![]() |
2022 | Kirill "Guitarantula" Blumenkrants[31] | ![]() |
2023 | Nanami "Seven Seas" Nagura[32] | ![]() |
2024 | Zachary "Ichabod Fame" Knowles [33] | ![]() |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Historia airguitarworldchampionships.com. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 3.7.2012. (suomeksi)
- ↑ Oulun Musiikkivideofestivaalit - Oulun Musiikkivideofestivaalit. Viitattu 8.7.2019.
- ↑ Matti Nevalainen - Käsintehtyjä kitaroita www.flyingfinnguitars.fi. Arkistoitu 5.7.2019. Viitattu 8.7.2019.
- ↑ Kitaraseppä - Flying Finn Guitars www.facebook.com. Viitattu 8.7.2019.
- ↑ Kansalliset kisat Air Guitar World Championships. Viitattu 15.9.2021.
- ↑ Allen, Ian: ”August 30: No Bum Notes, Guaranteed”, 365 Reasons to be Proud to be a Dad: The Greatest Dad Moments in History. Pavilion Books, 2015. ISBN 978-191-023-257-6 Google-kirjat Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Hyypiö, Anni: Rauhaa – ja hieman rakkauttakin Kaleva. Elokuu 2015. Kirjastolinkit (Oulun kaupunki). Viitattu 9.2.2019.
- ↑ 1998 History. Oulu Music Video Festival. Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Shapiro, Peter: Air Supplies. Spin Magazine, Joulukuu 1999, 15. vsk, nro 12, s. 138–142. SPIN Media LLC. ISSN 0886-3032 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Ilmakitaransoiton MM-kisojen tähtihetkiä Oulussa Uutisgalleria. Kaleva. Viitattu 9.2.2019.
- ↑ Hondro, Marcus: World Air Guitar title to American Justin 'Nordic Thunder' Howard Odd News. 27.8.2012. Digital Journal. Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Barton, Laura: While my guitar gently leaps – My week: Zac Monro Culture. 31.8.2001. The Guardian. Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Huuhtanen, Matti: Who is the world’s best on air guitar? Entertainment. 8.9.2015. Smithsonian Tween Tribune. Viitattu 9.2.2019. (englanniksi)
- ↑ 2003 Results History. Air Guitar World Championships. Arkistoitu 19.4.2016. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ 2004 Results History. Air Guitar World Championships. Arkistoitu 24.3.2016. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Turoque, Bjorn & Crane, Dan: ”Appendix B: Where Are They Now? – Michael "The Destroyer" Heffels”, To Air is Human: One Man's Quest to Become the World's Greatest Air Guitarist. Penguin, 2006. ISBN 978-144-062-538-1 Google-kirjat Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Japan toy makers turn air guitars into reality News. 28.6.2007. ZD Net. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Japanese Air Guitar Champion reigns again News. 12.9.2007. Embassy of Finland, Tokyo. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ PROFESSIONAL AIR GUITAR ARTIST HOT LIXX HULAHAN IS YOUR HUMP-DAY INSPIRATION News. Heinäkuu 2014. The Vanity Fair. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Maailmantähti tuomaroi ilmakitaran MM-kisat Viihde. 20.8.2010. YLE Uutiset. Viitattu 8.2.2019.
- ↑ Frenchman triumphs at annual Air Guitar World Championships Culture. 28.8.2010. France 24. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ The Devil's Niece Aline Westphal is first woman to win Air Guitar Championships playinging Foo Fighters' The Pretender Weird News. 28.8.2011. The Daily Telegraph. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ American ‘Nordic Thunder’ Wins World Air Guitar Championships Music News. 25.8.2012. The Rolling Stone. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Goodman, William: Eric “Mean Melin” Melin Crowned Air Guitar World Champion 2013 (VIDEO) Weird News. 27.8.2013. Huffington Post. Viitattu 8.2.2019. (englanniksi)
- ↑ 19th Air Guitar World Championships airguitarworldchampionships.com. Viitattu 30.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Ilmakitaran MM-kisojen voittaja selvisi – Your Daddy komppasi itsensä kultaan ja kunniaan kaleva.fi. 28.8.2015. Viitattu 29.8.2015.
- ↑ Helge Murtovaara: Ilmakitaransoittajat toivat Rotuaarille sähköä ja iloa kaleva.fi. 26.8.2016. Viitattu 26.8.2016.
- ↑ Salla Vuolteenaho: Hallitseva maailmanmestari säilytti ilmakitaransoiton MM-tittelin Yle uutiset. 26.8.2017. Viitattu 7.11.2017.
- ↑ Maailmanmestari Nanami "Seven Seas" Nagura vingutti ilmakitaraa Rotuaarilla Viihde. 25.8.2018. Kaleva. Viitattu 8.2.2019.
- ↑ Ilmakitaran maailmanmestaruuden vei amerikkalainen Rob ”The Marquis” Messel Yle Uutiset. Viitattu 23.8.2019.
- ↑ Kirill ”Guitarantula” Blumenkrants on uusi ilmakitaransoitan maailmanmestari airguitarworldchampionships.com. 26.8.2022. Viitattu 27.8.2022.
- ↑ Pia Alatorvinen: World Champion 2023 is Nanami "Seven Seas" Nagura Air Guitar World Championships. 25.8.2023. Viitattu 25.8.2023. (englanniksi)
- ↑ Ichabod Fame is the Air Guitar World Championship 2024 Air Guitar World Championships. 23.8.2024. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)