I/JR 37 (talvisota)

I/JR 37 eli Jalkaväkirykmentti 37:n ensimmäisen pataljoonan virallinen perustamispäivä on 14. lokakuuta 1939. Käytännössä pataljoonan perustaminen tapahtui Mikkelissä 12.–16. lokakuuta.

Torstaina 12. lokakuuta Mikkelissä ilmoittautui kaksi kanta-aliupseeria, vääpeli M. Kuusisto ja kersantti Lauri Miettinen sekä 1. komppanian päällikkö luutnantti Arvo Pylkkänen ja perjantaina aikana pääosa pataljoonan upseerista. Lauantaina 14. lokakuuta Mikkeliin saapui Ristiinassa, Anttolassa, Juvalla ja Suomenniemellä komppanioittain koottu miehistö aliupseereineen. Pataljoonan määrävahvuudesta oli jo lauantai-iltana koossa lähes 95 %. Sunnuntaina saapui yksi isompi neljänkymmenen miehen joukko ja sen jälkeen vielä päivittäin yksittäisiä miehiä. Viimeisenä ilmoittautui 20. lokakuuta pataljoonan kaasusuojelu-upseeri reservin vänrikki Gustaf-Edvard Söderström. Pataljoonan vahvuus oli Mikkelistä lähdettäessä 27 upseeria, 146 aliupseeria ja 675 miestä. Miehistössä oli 15 miehen vajaus mutta aliupseereita 18 yli määrävahvuuden. Kanta-aliupseereita oli saatu yksi jokaiseen komppaniaan, mitä pidettiin asioiden sujuvuuden kannalta välttämättömänä.

Varustaminen

Pataljoonan varustaminen käynnistyi 14. lokakuuta sitä mukaa kun komppanioita saapui perustamispaikoilleen. Mikkelin varastoja pidettiin auki tarpeen mukaan ja pataljoonan varustaminen saatiin pääosin valmiiksi jo 16. lokakuuta. Aseistuksen osalta pataljoona tuli tyydyttävästi varustetuksi. Konekiväärejä, pikakiväärejä, konepistooleita sekä kiväärejä tuli täysi määrä. Vain upseerien pistoolien osalta oli vajausta. Muusta varustuksesta jäi vajaaksi viestikalusto, josta puuttuivat radiot kokonaan sekä puolenkymmentä puhelinta, kaapeleita ja johtimia. Miesten henkilökohtaisen vaatetuksen ja jalkineiden osalta puutteita oli vielä joulukuun puolivälin jälkeenkin.

Yksiköt

Pataljoonaan perustettiin seuraavat yksiköt, joista kunkin osalta on esitetty miehistön pääasiallinen kotipaikka ja määrävahvuus sekä talvisodan aikaiset komppanianpäälliköt.

• Pataljoonan esikunta (E/I/JR 37), johon kuului komentajan lisäksi kuusi henkilöä. Pataljoonan adjutanttina toimi res.vänrikki Lauri Hänninen (13.10.1939–21.4.1940)
• Pataljoonan esikuntakomppania (Esik.K/I/JR 37), Ristiina (118 miestä)
• 1. komppania (1./JR 37), Ristiina (191 miestä): luutnantti Arvo Pylkkänen (12.10–14.12.1939), res.vänrikki Jouko Pursiainen (14.–20.12.1939), res.ins.luutnantti Pentti Airisto (20.–26.12.1939), Arvo Pylkkänen (26.12.1939–1.1.1940), res.vänrikki Osmo Vikkelä (1.1.1940–14.3.1940), Arvo Pylkkänen (14.3.1940–)
• 2. komppania (2./JR 37), Anttola (191 miestä): luutnantti Jaakko Valtari (13.10.–30.12.1939), res.vänrikki Lauri Siivonen (30.12.1939–25.3.1940)
• 3. komppania (3./JR 37), Juva (191 miestä): res.vänrikki Jorma Kiira (15.10.–20.12.1939), res.vänrikki Reino Aho (20.–25.12.1939), luutnantti Johan Paalio (25.12.1939–2.1.1940), res.vänrikki Tarmo Inha (2.–5.1.1940), res.ins.luutnantti Pentti Airisto (5.1.–14.3.1940) res.vänrikki Osmo Vikkelä (14.–21.3.1940), Johan Paalio (21.3.1940–)
• 1. konekiväärikomppania (1.KKK/JR 37), Suomenniemi (154 miestä): luutnantti Johan Paalio (13.10.–25.12.1939), res.vänrikki Jukka Sulamaa (25.12.1939–)

Komentajat

• Kapteeni Rikhard Johannes Kivilahti
• Luutnantti Jorma Ränkipohja toimi Riku Kivilahden loman ajan pataljoonan vs. komentajana 22. helmikuuta – 7. maaliskuuta 1940

Keskittäminen Laatokan Karjalaan

Pataljoona marssi perustamispaikoiltaan lauantaiaamuna 21. lokakuuta Mikkelin rautatieasemalle, jossa se kuormattiin ja siirrettiin junakuljetuksella Jalkaväkirykmentti 37:n osana Pieksämäen, Elisenvaaran ja Matkaselän kautta Suistamolle Laatokan Karjalaan. Suistamon asemalta pataljoona marssi Koitonselän kylään, jonne se majoittui iltapäivällä 22. lokakuuta.

Koulutus- ja linnoitustyövaihe

Pataljoona oli kaksi viikkoa koulutuksessa Koitonselässä ja sen koillispuolella Hoviahossa. Koulutusvaiheen jälkeen pataljoona siirrettiin 5.–6. marraskuuta junakuljetuksella Leppäsyrjästä Impilahden ja Pitkärannan kautta Uuksuun, josta se marssi Uuteenkylään. Pataljoona oli kolme vuorokautta Uudenkylän viivytysasemissa, huoltaen varusteita ja jatkaen taisteluharjoituksia, jonka jälkeen se siirtyi 10. marraskuuta lähemmäksi rajaa Tulemajoelle Salmiin. Tulemajoen länsirannalla pataljoona jatkoi asemien rakentamista Er.P 8:n linnoitustyömaalla ja taisteluharjoituksia aina sodan syttymiseen saakka.

I/JR 37:n taisteluista talvisodassa

Viivytysvaihe 30. marraskuuta – 11. joulukuuta 1939

30. marraskuuta I pataljoonan 2. ja 3. komppania olivat puolustusasemissa Tulemajoen länsirannalla Laatokan ja Iso-Jukakosken sähkölaitoksen välisellä noin kahdeksan kilometrin levyisellä lohkolla. Pataljoonan vasemmalla puolella oli Kovero–Kivioja-linjalla asemissa Er.P 8:n 2. komppania ja konekiväärikomppania. Tulemanjoen itäpuolella oli rajan vartioissa ja tähystyspaikoilla sekä viivytystehtävässä Er.P 8:n 1. komppania ja I pataljoonan 1. komppania etummaisissa taisteluasemissa Räimälä–Miinala-linjalla ja Karkussa. Iltaan mennessä vihollisen 168. divisioonan joukot olivat edenneet valtakunnanrajalta kymmenisen kilometriä. Sen arvioitiin kärsineen viivytyskahakoissa kaatuneina sadan miehen tappiot.

1. joulukuuta vihollinen saapui puolen päivän aikaan Räimälä–Miinala-linjan eteen. Pataljoonan 1. komppania sai tulikasteensa hämärän tuloon saakka jatkuneissa taisteluissa menettäen kaatuneina kahdeksan miestä, jotka kaikki oli vihollisen tulituksen alla jätettävä. Irtautumisen jälkeen 1. komppania vetäytyi Tulemajoen länsipuolelle.

2. joulukuuta I pataljoonasta ja Er.P 8:sta muodostettiin Taisteluosasto Nikula, joka sai tehtävän viivytystaistelusta Laatokan ja Heroilammenkankaan välisellä lohkolla. Vihollinen aloitti hyökkäyksensä Tulemajoen puolustuslinjaa vastaan puoli kahdeksan aikaan aamulla Er.P 8:n puolustuslohkon vasemmalla sivustalla Koveron Kiviojalla. Taisteluja käytiin Kiviojalla iltaan saakka, jolloin nopeasti uhkaavaksi muuttuneen taistelutilanteen arvioitiin uhkaavan Er.P 8:n ainoaa vetäytymistietä ja joukoille annettiin irtautumiskäsky. Vihollisen irtautuminen samaan aikaan hiljensi lohkon ja Er.P 8 palasi puolen yön jälkeen asemiinsa. I pataljoonan lohkolla Salmin keskustaajamassa Tulemalla vihollinen käynnisti hyökkäykset Tulemajoen yli iltapäivällä. Ne torjuttiin tykistön ja kranaatinheittimien tukemana. Seitsemän aikaan illalla 13. divisioonan komentaja eversti Hannuksela antoi käskyn irtautua Tulemajoelta ja siirtyä Ala-Uuksun lohkolla viivytystaisteluun. I pataljoona sai käskyn vetäytyä taaempiin asemiin Uuteenkylään. Er.P 8:n tuli käskyn mukaan vetäytyä Vepsäislammen kautta pohjoiseen Uuksunjoelle. Pataljoonan taistelujoukkoja johtanutta luutnantti Jorma Ränkipohjaa tämä käsky ei saavuttanut ja pataljoona jäi asemiinsa Tulemajoelle.

3. joulukuuta I pataljoonan väsyneitä joukkoja saapui Uuteenkylään pitkin yötä. Ala-Uuksun lohkon komentaja everstiluutnantti Järvinen joutui kuitenkin käskemään pataljoonan saman tein takaisin Tulemajoelle osana pääesikunnasta IV Armeijakunnalle annettua vastahyökkäyskäskyä. Pataljoonasta kokoon saatu noin 1½ komppanian vahvuinen osasto uupui aamulla jo puolimatkassa ja oli haettava autoilla pois. Tulemajoen puolustusasemien ottamista yritettiin sen jälkeen JR 37:n II ja III pataljoonan voimin. Maantietä pitkin edennyt III pataljoona törmäsi jo iltapäivällä vahvaan vihollisosastoon Bräyssyn tasalla ja joutui taistelun jälkeen vetäytymään Jaamalaisen puolustuslinjalle. Uusikylästä vaikeakulkuista sähkölinjaa pitkin lähtenyt II pataljoona saapui Tulemajoelle vasta puolen yön aikaan.

4. joulukuuta I pataljoonan siirtyi Uusikylästä seuraavaan viivytysasemaan Uuksunjoki-linjalle. Er.P 8 ja II/JR 37 irtautuvat Tulemajoelta puolen päivän aikaan ja umpiväsyneet joukot marssivat pohjoiseen Vepsäislammen kautta Uuksunjoelle ja sieltä jokivartta länteen. Erityisesti II pataljoona menetti vetäytymisen aikana varusteita ja konekivääreitä.

5. joulukuuta I pataljoona oli asemissa Uuksunjoki-linjalla länsirannalla Laatokan ja Seminkylän välisellä lohkolla ja Er.P 8 yläjuoksulla sen vasemmalla puolella. Ajoittaista tykistötulta ja partiointia lukuun ottamatta tilanne oli rauhallinen aina 7. joulukuuta aamuun saakka, jolloin vihollinen kohdisti kiivaan tykistötulen Uuksunjoen länsipuolelle. Puolen päivän aikaan vihollinen yritti tulla Uuksunjoen yli lautoilla, jotka pataljoonan konekiväärituli tyhjensi. Sen jälkeen vihollinen yritti työntää rakentamiaan siltoja jokeen, mutta. nämäkin pyrkimykset estettiin tykistökeskityksin ja konekivääritulella. Taisteluja käytiin 8. joulukuuta asti, jolloin Uuksunjoki-linjasta jouduttiin luopumaan Uoman tien suunnan viimeisten viivytysjoukkojen irtauduttua iltapäivällä Lavajärveltä. Viholliselle avautui nyt mahdollisuus edetä Uomaan tieltä Koivuselän kautta Ala-Uuksun lohkon selustaan Koirinojalle, jolloin lohkon joukot olisivat jääneet saarroksiin. Uuksunjoelta käynnistyi armoton parinkymmenen kilometrin kilpajuoksu Koirinojalle.

8.–11. joulukuuta välisenä aikana 13. divisioonan joukot vetäytyivät Kitilä–Ruokojärvi–Syskyjärvi–Varpajärvi-linjalle. Pataljoona marssi Uuksunjoelta Pitkärannan, Kitilän, Ruokojärven ja Ruhtinaanmäen kautta Syskyjärven pohjoispuolella sijaitsevalle Kytsinlammille. 10. joulukuuta IV Armeijakunta ryhtyi kokoamaan joukkoja lyödäkseen sivustahyökkäyksellä Uomaan tien suunnassa edenneen vihollisen ja pakottaakseen Laatokan rantatietä edenneen vihollisen perääntymään. Eversti Olkkosen komentoon muodostettiin kuusipataljoonainen päähyökkäysryhmä, Ryhmä Jousimies. Majuri Hassisen komennossa oli kaksipataljoonainen sivustahyökkäysryhmä, Ryhmä Luoti. Everstiluutnantti Järvisen viisipataljoonaisen Ryhmä Oinaan tuli pitää asemansa Ruokojärvellä ja sitoa vastassaan oleva vihollinen. I/JR 37 liitettiin Ryhmä Jousimiehen alaiseen nelipataljoonaiseen Taisteluosasto Auttiin, joka toimi päähyökkäysryhmän varsinaisena taisteluosastona. Pataljoona siirtyi 11. joulukuuta Kytsinlammilta Hätävaralammille.

Ryhmä Jousimiehen sivustahyökkäys 12.–14. joulukuuta 1939

12. joulukuuta aamuyöstä pataljoona aloitti etenemisensä Hätävaralammilta kohti Varpajärveä, josta se jatkoi taisteluosaston mukana Joutsenjärven itäpuolitse etelään kohti Ruokojärven ja Kivijärven välistä kannasta. Taisteluosasto Autin joukot saapuivat Ruokojärvi-Kivijärvi-kannakselle iltapäivän kuluessa, mutta sivustahyökkäys oli useita tunteja myöhässä ja lyhyt talvipäivä kääntynyt pimeän puolelle. Tästä huolimatta hyökkäystä yritettiin saada liikkeelle käskyn mukaan. I/JR 37 lähti etenemään kohti Uomaan tietä everstiluutnantti Otto Martin II/JR 39:n kanssa. Joukkojen uupumuksen ja pimeyden vuoksi hyökkäys keskeytettiin ja pataljoonat palasivat takaisin. I/JR 37:n 2. komppanian miehistä yli puolet jäi kateisiin. Maastovaikeuksien vuoksi kannakselle oli saatu tuotua vain pieni osa taisteluosaston teltoista ja joukot joutuvat yöpymään pääosin taivasalla ja havukodissa.

13. joulukuuta aamulla I/JR 37 aloitti uudestaan etenemisen kohti Uomaan tietä, nyt yhdessä II/JR 36:n kanssa. Pataljoona ajautui Ojajärven ja Sääksjärven välisen kannaksen jälkeen kohti Siiran tienhaaraa kaartaessaan noin 1,5 kilometriä liian pohjoiseen, tavaten Siiran tiellä suoraan idästä edenneitä III/JR 36:n joukkoja. Suunnistusvirheen selvittyä pataljoona käänsi kulkusuuntansa etelään kohti tienhaaraa. Itään Uomaan suuntaan edennyt II/JR 36 jäi asemiin Tervatehtaan tasalle ja tuhosi asemiensa eteen maantielle vihollisen kolonnan. I/JR 37:n lähestyessä Siiran tienhaaraa sinne saapui lännestä Lavajärven suunnasta hyökkäysvaunuja sekä jalkaväkeä kuorma-autoilla. Tilanne muuttui nopeasti epäedulliseksi. Pataljoona irtautui taistelusta ja vetäytyi epäjärjestyksessä takaisin pohjoiseen. Uomaan tien taisteluiden lisäksi käytiin Kotajärven länsipuolella taisteluita III/JR 38:n ja Siiran tietä pohjoiseen edenneen vihollispataljoonan välillä. IV Armeijakunnan esikunnasta tuli kymmenen aikaan illalla ennakkokäsky hyökkäyksen keskeyttämisestä. Tilanne Kollaalla oli vaikea, IV AK:n viimeisetkin reservit sidottu läpimurtojen torjuntaan Ruokojärvi–Syskyjärvi-linjalla ja vihollisen painostus Uomaan suunnasta maantien avaamiseksi oli voimakas. Sivustahyökkäyksen jatkaminen olisi vaarantanut tuholle koko armeijakunnan.

14. joulukuuta aamuun mennessä Taisteluosasto Autin joukot oli irrotettu Uomaan tien asemistaan. III/JR 36 määrättiin asemiin Kotajärven estelinjalle Saarijärven ja Kotajärven väliselle kannakselle. Muut pataljoonat palasivat takaisin leirialueilleen Syskyjärvi–Varpajärvi-linjan pohjoispuolelle. I/JR 37:n miehiä oli paljon kateissa, mutta näiden löytymistä ei voitu jäädä odottamaan. Lähes kolme vuorokautta ilman lepoa ja ruokaa liikkeellä olleet miehet olivat täysin uupuneita saapuessaan parinkymmenen kilometrin hiihtomarssin jälkeen takaisin Hätävaralammille.

IV Armeijakunnan reservinä 15.–16. joulukuuta 1939

15. lokakuuta pataljoona siirtyi Hätävaralammilta Kytsinlammille lepoon ja IV Armeijakunnan reserviksi. Vihollisen 208.JR:n hyökkäykset Syskyjärvellä II/JR 38:n puolustusasemia vastaan jatkuivat kiivaina.

16. lokakuuta Taisteluosasto Neito hyökkäsi kahdella pataljoonalla idästä Ruhtinaanmäkeen ja Mitroon keventääkseen Syskyjärven puolustuksen tilannetta. Taisteluosasto ei päässyt vihollisen kiivaan tulituksen vuoksi maantielle ja irtautui iltapäivällä taistelusta epäselväksi jääneen vetäytymiskäskyn seurauksena. Vihollisen painostuksen jatkuessa I/JR 37 siirrettiin 13. divisioonan käskystä Kytsinlammilta lähemmäksi etulinjaa Syskyjärven länsipään tasalle.

Hyökkäys Ruokojärvi–Ruhtinaanmäki-tielle 17.–18. joulukuuta 1939

17. joulukuuta pataljoona siirtyi aamulla Korkeamäen kautta Hoteinvaaraan. 13. divisioona alisti pataljoonan ev.luutn. Järvisen komentamalle Ryhmä Oinaalle, jonka alaisuuteen muodostettiin I/JR 37:stä ja I/JR 38:sta kaksipataljoonainen Osasto Tykki. Osaston komentajaksi määrätty everstiluutnantti Martti sai käskyn vallata Ruhtinaanmäen tienhaara ja Ruokojärvelle johtava tie Tuukkajanmäkeen saakka. Osasto Tykin tarkoituksena oli hyökätä tielle pohjoisesta Syskyänjoen suunnassa, I/JR 37 joen länsipuolta ja I/JR 38 sen itäpuolta. Taisteluosasto Neito hyökkäisi samaan aikaan kolmen pataljoonan voimin Ruhtinaanmäkeen idästä. Epäselvien käskysuhteiden seurauksena kapteeni Halosen I/JR 38 oli jo etenemässä kohti Ruokojärven tietä samaan aikaan, kun I/JR 37:n komentaja kapteeni Kivilahti vasta luki saamaansa käskyä. I/JR 37 saikin uuden käskyn edetä tielle I/JR 38 perässä. I/JR 38 pääsi Ruokojärven tien yli vasta seitsemän aikaan illalla, kun tiellä partioivat hyökkäysvaunut poistuvat hetkeksi. I/JR 37 sai vihollisen vastarinnasta huolimatta työnnettyä joukkoja tien yli, mutta pataljoonan päävoimat jäivät asemiin tien pohjoispuolelle. Kun Ruhtinaanmäen tienhaaraan valtaaminen osoittautui I/JR 38:lle ylivoimaiseksi tehtäväksi, veti kapteeni Halonen pataljoonansa takaisin maantien pohjoispuolelle ja hiihti sen kanssa aina Korkeamäkeen saakka. I/JR 37 jäi yön yli asemiinsa tien kahden puolen varmistamaan sitä Ruokojärven suuntaan ja tietämättömänä siitä, että pataljoona oli tiellä yksikseen eikä sen ja Ruhtinaanmäen tieristeyksen välillä ollut omia joukkoja.

18. joulukuuta I/JR 38 palasi ev.luutn. Järvisen käskystä aamuyöstä Korkeamäestä jatkamaan kesken jäänyttä Ruhtinaanmäen tienristeyksen valtaamista. Osasto Tykille alistettiin vahvistukseksi majuri Partisen komentama I/JR 36, jonka tehtäväksi tuli hyökätä tienristeyksen pohjoispuolella maantien varressa oleville kansakoulun ja kunnalliskodin kukkuloille. I/JR 37 joutui vihollisen painostuksen vuoksi vetämään aamulla joukkonsa pois Ruokojärven tien eteläpuolelta. Pataljoona kaivautui asemiin tien pohjoispuolelle, jossa se joutui vihollisen hyökkäysvaunujen tulituksen kohteeksi. Pataljoonalla ei ollut yhteyttä I/JR 38:aan, joka oli mennyt aamun hämärässä uudestaan Ruokojärven tien eteläpuolelle. Syskyjärven puolustuslinjalla torjuttiin useita vihollisen hyökkäyksiä ja kyläaukealle pysäytettiin vihollisen hyökkäysvaunujen eteneminen pohjoiseen. Kansakoulun ja kunnalliskodin kukkuloilla asemissa ollut kahden pataljoonan vahvuiseksi arvioitu hyökkäysvaunujen tukema vihollinen oli liian vahva vihollinen Partisen I/JR 36:n joukoilla lyötäväksi. Taisteluosasto Neidon joukkojen taistelukunto loppui iltaan mennessä kokonaan. Miehet nukkuivat asemiin heti kun ampuminen hetkeksikin laantui.

Kunnalliskodin ja kansakoulun kukkuloiden valtaus 19.12.1939

19. joulukuuta luutnantti Valtarin 2./JR 37 ja luutnantti Patojärven 7./JR 37 ryhmittyivät aamuyöstä Sammakkolammille hyökkäysvalmiusasemaan. Puolen päivän aikaan komppaniat hyökkäsivät pohjoisesta maantien itäpuolta Syskyjärven vallaten ensin kunnalliskodin kukkulan ja sen jälkeen kansakoulun kukkulan. I/JR 38:n tuli osallistua hyökkäykseen etenemällä lännestä kansakoulun kukkulalle ja Jänismäkeen. Pataljoona juuttui kuitenkin taisteluun Mustaojalla ja joutui kääntämään osillaan rintamasuuntansa torjuakseen vihollisosaston, joka virheelliseksi osoittautuneen tiedon mukaan oli tulossa etelästä Juttuselästä. Kolmen aikaan iltapäivällä I/JR 38 ja JR 37:n komppaniat kohtaavat vallatulla kansakoulun kukkulalla. Jänismäen osalta tapahtumat ovat epäselvät. Se todennäköisesti saatiin hetkeksi haltuun, mutta kun mäelle ei jäänyt miehitystä, palasivat vihollisjoukot asemiinsa ( 2./JR 37:n sotapäiväkirjan mukaan JR38 varmisti heidän saavuttamansa asemat Jänismäellä, jonka jälkeen 2./JR 37 siirtyi Korkeamäen vierelle ). I/JR 38 asetti varmistuksen kansakoulun kukkulan eteläpuolelle ja 2./JR 37 sai luvan palata Sammakkolammille, josta komppania siirtyi Korkeamäkeen pataljoonan uudelle leirialueelle.

I/JR 37 pääosat olivat asemissa Ruokojärven tien pohjoispuolella hämärän tuloon saakka. Kuuden aikaan illalla pataljoona sai käskyn luovuttaa asemansa II/JR 38:lle ja siirtyä Korkeamäkeen lepoon. 13. divisioonan komentaja eversti Hannuksela hajotti osasto Tykin ja alisti pataljoonan everstiluutnantti Järvisen ryhmä Oinaalle. IV Armeijakunnan hyökkäys pysäytettiin toistaiseksi. Joukot olivat kaikki levon tarpeessa. Osalla pataljoonia taistelukunto oli mennyt hyvin huonoksi.

Ruokojärvellä 21.–28. joulukuuta 1939

21. joulukuuta kolmen aikaan yöllä I/JR 37 lähti Korkeamäestä hiihtomarssille kohti Haukkavaaraa, jonne pataljoonan tuli saapua ennen päivän valkenemista. Pataljoonan esikunta jäi Jukankoskelle. Sen taisteluosat jatkoivat Ruokojärvelle johtavaa tietä Koljun tasalle, jonne komppaniat asettuivat lepoon. Pataljoona oli Ruokojärvellä reservinä. Etulinjassa Ruokojärven kyläaukean länsi- ja pohjoisreunassa oli I/JR 38, jonka komentajaksi oli vaihdettu kapteeni Aho. Vihollinen teki illalla Iivanaojalla hyökkäysyrityksen, joka torjuttiin tykistötulella. 3./JR 37 lähetti kaksi joukkuetta vetäytyvän vihollinen takaa-ajoon.

22. joulukuuta 3./JR 37 osallistui yön aikana Iivananojalla kahden hyökkäyksen torjuntaan. Ryhmä Oinaan puolustuskäskyllä Ruokojärven ja Syskyjärven välinen puolustuslohko jaettiin kahteen alalohkoon, Ruokolohkoon ja Sulkulohkoon. Ruokolohkon reservinä I/JR 37 tehtäväksi tuli partiointi sekä vihollisen yhteyksien ja liikenteen häirintä Ruokojärvi–Ruhtinaanmäki-tiellä. Lavajärven suunnalla liikkuneet tiedustelupartiot olivat havainneet kymmenittäin hyökkäysvaunuja matkalla länteen. Vihollisen vahvistukset olivat tulossa Ryhmä Oinaan puolustuslohkolle. I/JR 37 sai käskyn kiertää Rinnevaaraan ja hyökätä sieltä Kulismajoen yli Syskyjärven suojeluskuntatalon maastoon.

23. joulukuuta pataljoonan hyökkäysosasto eteni aamuyön aikana Rinteenvaaraan, jossa se valmistautui hyökkäämään suojeluskuntatalon maastoon. Päivän valjetessa vihollinen havaitsi hyökkäysosasto, joka ei epäedullisen maaston vuoksi olisi muutenkaan suorittamaan tehtävää ilman suuria tappioita. Vihollisen saarrostusuhan alla osasto irtautui ja komppaniat palasivat leirialueilleen Koljuun. Kapteeni Aho keskeytti I/JR 38:n hyökkäyksen Ruokojärven kyläaukeiden keskellä sijaitsevalle Patamäki saatuaan tiedon I/JR 37 hyökkäysosaston irtautumisesta.

24. joulukuuta pataljoona oli levossa Koljussa. Vain tiedustelupartiot olivat olleet liikkeellä selvittämässä vihollisen asemia ja joukkojen vahvuuksia. Ryhmä Oinaan komentaja everstiluutnantti Järvinen sai illalla 13. divisioonan esikunnassa ennakkotiedot 26. joulukuuta käynnistyvästä IV Armeijakunnan hyökkäyksestä.

25. joulukuuta 13. divisioonan esikunta sai käskyn hyökätä Syskyjärven länsipuolitse Mitron suuntaan. Hyökkäystä varten perustettiin kaksi hyökkäysryhmää: Ryhmä Lohikäärmettä johti eversti Autti, jonka tehtävänä oli hyökätä Tuukkajanmäkeen sekä vallata Juttuselkä ja Ruhtinaanmäki ja edetä sen jälkeen Mitron suuntaan. Ryhmä Oinasta komensi everstiluutnantti Järvinen. Ryhmä Oinaan tehtävänä oli hyökätä ensin Ruhtinaanmäkeen idästä ja pohjoisesta sekä jatkaa sen jälkeen hyökkäystä Mitroon. I/JR 37 määrättiin 13. divisioonan reserviksi ja sen tuli tiedustella hyökkäysryhmitysalue Mykkylämäet koillispuoleisesta maastosta ja sinne suojattu ajoneuvotie nykyiseltä leirialueelta Haukkavaarasta. Pataljoonan sai varautua kolmeen eri tehtävään.

26. joulukuuta pataljoona oli levossa Koljussa. Puolen päivän aikaan pataljoonan 1. komppania määrättiin I/JR 38:n avuksi hyökkäykseen Patamäelle. Itäiseltä kansakoulunmäeltä iltapäivällä liikkeelle lähtenyt 1. komppanian hyökkäys pysähtyi Patjan talon harjanteelle. Edessä olevan avoimen maaston ylitys oli vihollisen tulen alla mahdoton tehtävä. Komppania joutui odottamaan pimeän tuloa, ennen kuin se pääsi vetäytymään takaisin metsän suojaan. Myöskään 1./JR 38:n hyökkäys ei johtanut tulokseen.

27. joulukuuta pataljoona oli edelleen levossa. I/JR 38 jatkoi Ruokojärven kyläaukealle pystyyn jääneiden talojen hävittämistä, jotta vihollinen ei pääse majoittumaan niihin.

28. joulukuuta I/JR 37 otettiin divisioonan johtoon ja alistettiin eversti Autin Ryhmä Lohikäärmeelle. Pataljoonan hiihti iltapäivällä Koljusta hyökkäysryhmitysalueelleen Mykkylämäen maastoon. Ryhmä Lohikäärmeen eteneminen kohti Ruokojärvi–Ruhtinaanmäki-tietä käynnistyi puolen yön aikaan. Hyökkäysosaston muodostivat I/JR 39 ja III/JR 39.

Taistelut Ruokojärvi–Ruhtinaanmäki-tiellä 29. joulukuuta 1939–12. tammikuuta 1940

29. joulukuuta Ryhmä Lohikäärmeen hyökkäys alkoi puolen tunnin tykistövalmistelulla, jonka jälkeen hyökkäysosasto lähti etenemään kohti tietä. Kaksi joukkuetta pääsi hyökkäysosaston oikealla sivustalla tien yli. Muuten Lohikäärmeen hyökkäys pysähtyi vihollisen kiivaaseen tuleen. I/JR 37:n 2. komppania jäi Sulkulammin maastossa tykistökeskityksen alle ja kärsi suuret tappiot. Ryhmä Lohikäärmeen hyökkäyksen pysähdyttyä tien pohjoispuolelle sai eversti Autti 13. divisioonasta luvan käyttää I/JR 37:ää ja määräsi sen suorittamaan yhdellä komppanialla hyökkäyksen Syskyänjoen itäpuolelle Juttuselkään. Pataljoonan 3. komppania teki useita hyökkäysyrityksiä, mutta ei kyennyt murtamaan vihollisen puolustusta. Komppania kärsi hyökkäyksissä suuret tappiot ja meni sekaisin viimeisestä pimeässä tehdystä hyökkäysyrityksestä vetäytyessään. Kahdeksan aikaan illalla 13. divisioonan komentaja keskeytti hyökkäyksen ja käski pitää saavutetun etulinjan taisteluvartioilla sekä vetää joukkojen pääosat leirialueilleen. Ryhmä Oinaan hyökkäykset Ruhtinaanmäkeen pohjoisesta ja idästä eivät nekään tuottaneet tulosta. Lohikäärme ja Oinas kärsivät päivän taisteluissa huomattavan suuret tappiot.

31. joulukuuta pataljoona oli levossa Sulkulammin lounaispuolella. Edessä Syskyänjoella varmistusosastona ollut 2. komppanian joukkue jäi iltapäivällä vihollisen tykistökeskityksen alle kärsien siinä tappioita. Pataljoona alistettiin illalla Ryhmä Oinaalle, tehtävänä osallistua seuraavana aamuna aloitettavaan hyökkäykseen Juttuselän ja Ruhtinaanmäen valtaamiseksi. Oinaan pataljoonista II/JR 37 tehtävänä oli jatkaa Juttuselän luoteiskulmassa metsäkukkulalla olevan vihollisen eristämistä. III/JR 37:n ja II/JR 39:n tehtävänä oli sitoa hyökkäävästi Ruhtinaanmäellä olevat voimat pohjoisesta, idästä ja kaakosta. Osasto Patojärven (7./JR 37 ja 4./JR 38) tehtävänä oli hyökätä Juttuselän itäpuolella Ruokojärven tielle ja siitä Ruhtinaanmäkeen.

1. tammikuuta 1940 pataljoona siirtyi aamuyöllä hyökkäyslähtölinjalle ja eteni kahdella komppanialla hyökkäysryhmityksessä Kulismajoen yli. 2./JR 37 saavutti aamulla Ruokojärven tien, mutta joutui vihollisen kiivaan tulen vuoksi vetäytymään takaisin tien pohjoispuolelle. ( Tappiot 3 kaatunutta, 16 haavoittunutta ). 1./JR 37 joutui ensin tykistökeskitykseen ja sen jälkeen Juttuselän peltoaukean yli yrittäessään vihollisen konekivääritulen kohteeksi. Kun hyökkäyksen jatkaminen osoittautui mahdottomaksi, antoi Oinaan komentaja pataljoonalle käskyn irtautua ja siirtyä, II/JR 37:n saartama metsäkukkula pohjoisen puolelta kiertäen, Osasto Patojärven jäljille. Taistelun uuvuttama pataljoona saavutti Ruokojärven tien vasta pimeän tultua. Se oli kärsinyt päivän aikana talvisodan suurimmat tappionsa, 32 kaatunutta ja lähes 40 haavoittunutta. Oinaan hyökkäysosastot saivat yhteyden toisiinsa Lemisuon kohdalla Ruhtinaanmäen eteläpuolella. Panssarivoimien tukemana vihollisjoukot saivat kuitenkin tieyhteyden jälleen auki. I/JR 37 joutui vihollisen toisen vastahyökkäyksen seurauksena vetäytymään Ruokojärven tien pohjoispuolelle. Taisteluun osallistui JR 208:n tukena ainakin kymmenen panssarivaunua, joista päivän taisteluissa suomalaiset tuhosivat viisi vaunua.

2. tammikuuta II/JR 37 valtasi aamun hämärässä metsäkukkulan. I/JR 37 hyökkäys Ruhtinaanmäen tienristeyksen pohjoispuolella sijaitsevaa Koski-tukikohtaa vastaan saatiin käyntiin vasta aamupäivällä. Hyökkäys edistyi hitaasti ja pysähtyi kokonaan vihollisen hyökkäysvaunujen saavuttua paikalle. Pataljoona vetäytyi toisen raskaan taistelupäivän päätteeksi takaisin asemiinsa lumimyrskyssä, joka oli vienyt näkyväisyyden olemattomaksi. I/JR 37 sai käskyn miehittää omien puolustusasemiensa lisäksi sen kahden puolen olevat II/JR 37:n ja III/JR 37:n asemat. Pataljoonan puolustuslohkon rajoiksi tulivat oikealla lännen puolella Syskyänjoen rikottu silta ja vasemmalla maantien itäpuolella sijaitseva Mölkäsen talo. IV Armeijakunnan rintamahyökkäys ei ollut tuottanut tulosta ja joukkoja irroitettiin rintamasta ja siirrettiin lepoon ennen suuren saarrostushyökkäyksen alkamista.

3. tammikuuta pataljoona varusti yön aikana uutta puolustuslinjaansa. Työt oli saatava valmiiksi ennen päivän valkenemista. Iltapäivällä vihollinen teki hyökkäyksen, joka torjuttiin. Pataljoona oli näissä asemissa 4.–10. tammikuuta, suorittaen partiointia ja vartiopalvelusta. Muutamaa yksittäistä kahakkaa lukuun ottamatta taistelutoiminta oli ankarassa pakkaskelissä hyvin vähäistä.

IV armeijakunnan suuri vastahyökkäys 6.–12. tammikuuta 1940

6. tammikuuta IV armeijakunta käynnisti sivustahyökkäyksen, jonka tavoitteena oli edetä Uomaan tien yli Laatokan rantaan ja katkaista vihollisen 18. ja 168. divisioonien huoltoyhteydet. Taisteluosasto Hannuksela "Mehiläinen" (E/JR 37, II/JR 38, I/JR 39, Er.P 8, Kev.Os. 13 ja JP 4) oli ryhmittynyt Katitsanlammen maastoon ja valmistautui hyökkäämään sieltä Uomaan tien yli Myllykylä–Koirinoja-linjalle. Taisteluosasto Autti "Lohikäärme" (E/JR 39, II/JR 39 ja III/JR 39) oli Vuortanajärven maastossa ja valmistautui valtaamaan Mastokankaan ja Rämeojan maaston. Taisteluosasto Martin "Oinas" (I/JR 37, II/JR 37 ja I/JR 38) tehtävänä oli aktiivisella toiminnalla sitoa vastassaan olleet vihollisjoukot taisteluun. Taisteluosasto Hannukselasta muodostetut Ryhmä Vaaka ja Ryhmä Keihäs juuttuivat taisteluun vihollisjoukkojen kanssa Uomaan tiellä. Taisteluosasto Autin hyökkäys myöhästyi maastovaikeuksien vuoksi useita tunteja eikä osasto voinut vihollisen hyökkäysvaunujen vuoksi edetä maantien yli. 7. tammikuuta taistelutoiminta oli -30 asteeseen kiristyneen pakkasen seurauksena vähäistä. JP 4 pääsi illalla maantien yli ja miehitti 8. tammikuuta aamuyöstä Pukitsanmäen. Taisteluosasto Autti, jolle oli alistettu Kev.Os. 12, pääsi aamupäivällä maantien yli Mastokankaalle, jossa II/JR 39 kävi 9. tammikuuta aamuyöstä voittoisan taistelun vihollispataljoonan (III/657.JR) kanssa. Taisteluosasto Autti jatkoi aamulla etenemistä kohti Koirinojaa. Yksi Nietjärven kautta Koivusiltaan lähetetty komppania (9./JR 39) tuhosi iltapäivällä Laatokan rantatiellä liikkuneen viholliskolonnan. Taisteluosaston pääosat etenivät 10. tammikuuta Koivuselän aukeiden yli Koirinojalle saaden Laatokan rantatien tulen alle iltapäivällä. 11. tammikuuta 9./JR 39 joutui saarrostusuhan vuoksi vetäytymään Koivusillasta, mutta Koirinojan kohdalta Laatokan valtamaantie saatiin katkaistua pysyvästi. 12. tammikuuta Hyrynsalmella kuormattiin Suomussalmen taisteluihin osallistunut JR 64, joka oli tulossa IV Armeijakunnan vahvistukseksi. Päämaja oli arvioinut, että saarrettujen vihollisjoukkojen tuhoaminen edellytti lisäjoukkojen siirtämistä Laatokan Karjalaan.

Vihollinen irtautuu – pataljoona takaa-ajossa 13.–15 tammikuuta 1940

13. tammikuuta vihollinen aloitti aamulla kiivaan viisi tuntia kestäneen tykistötulen, joka kohdistui Ruokojärven tien pohjoispuoleiseen maastoon. Vasta iltapäivällä oli partioita mahdollista saada tien yli. Neljän aikaan palannut pataljoonan tiedustelupartio ilmoitti vihollisen tyhjentäneen etummaiset pesäkkeensä. Myös Ruokojärven suunnalla vihollinen oli vetäytynyt aiemmin tiukasti puolustamistaan asemista. Kapteeni Kivilahti ilmoitti vihollisen irtautumisesta Oinaan (Taisteluosasto Martti) komentajalle, jonka jälkeen I/JR 37 irtosi asemistaan vihollisten takaa-ajoon koko sen kolmen kilometrin puolustuslohkon leveydeltä. Pataljoonan pääosat etenivät Mitron pohjoispuolelle vihollista kohtaamatta. Oikealla sivustalla 1./JR 37 juuttui taisteluun Ruokojärven tiellä vihollisen Karjamökin ja Aholan tukikohtien kanssa.

14. tammikuuta pataljoona valtasi aamulla Mitron, josta vihollinen oli jo vetäytynyt. 1./JR 37 oli saanut yön aikana selvitettyä Karjamökin ja Aholan tukikohdat. Kahden aikaan iltapäivällä 3./JR 37 lähti etenemään Mitrosta maantietä kohti Lemetin tienristeystä. Komppanian hiihtopartio löysi vahvan vihollisen leiriytyneenä maantien länsipuolelle kaksi kilometriä Mitrosta etelään. Komppania vetäytyi taaemmaksi Kangasrannan linjalle. Pataljoona sai illalla yhteyden Er.P 8:aan, jonka vs. komentaja luutnantti Inomaa oli valmistautunut hyökkäämään yön aikana kahdella komppanialla yhdessä I/JR 37:n kanssa maantien itäpuolella sijaitsevalle piste 77 kukkulalle. Kapteeni Kivilahti suhtautui kuitenkin kielteisesti hyökkäykseen, joka siirrettiin seuraavalle päivälle.

15. tammikuuta I/JR 37:n 3. komppaniasta yksi joukkue hyökkäsi piste 77 kukkulalle Er.P 8:n pienen osaston antaessa tulitukea. Joukkue sai kukkulan laen haltuunsa, mutta se eteläreunaan jäi yksi vihollistukikohta. Pataljoonan 1. komppania kiersi vihollisen suuren tukikohta-alueen lännen puolelta ja eteni Kelivaaran ja Pieni Kelivaaran juurelle, jonne se jäi kireässä pakkasessa odottamaan aamuyöksi luvattu vaihtoa.

Pieni Kelivaaran motti 16.–28. tammikuuta 1940

16. tammikuuta aamuyöstä res.vänrikki Siivosen 2. komppania tuli vaihtomiehistöksi res.vänrikki Vikkelän 1. komppanian asemiin. 2. komppania miehitti vihollisen tyhjäksi jättämän Kelivaaran ja teki hyökkäysyrityksen Pieni Kelivaaralle. Hyökkäys ei vihollisen tulen alla saavuttanut menestystä. IV Armeijakunnan esikunnasta annettiin iltapäivällä käsky Er.P 8:n alistamisesta Ryhmä Oinaalle vihollisen tukikohtamaaston ja Pieni Kelivaaran valtaamiseksi.

17. helmikuuta Er.P 8 hyökkäsi aamulla Pieni Kelivaaralle kahdella komppanialla. Samaan aikaan yksi I/JR 37:n 2. komppanian joukkueista hyökkäsi sitovasti vihollistukikohtaan luoteesta. Puoleen päivään mennessä koko Pieni Kelivaara oli vallattu ja vihollisen tukikohta-alue saarrettu sen kaakkoiskulmaa lukuun ottamatta. Vihollisia irtautui pienissä ryhmissä tukikohta-alueelta maantielle ja sitä pitkin etelään Lemetin tienristeyksen suuntaan. I/JR 37:n 3. komppania teki iltapäivällä kaksi tuloksetonta hyökkäysyritystä tukikohta-alueelle. Er.P. 8 miehitti maantien länsipuolella sijaitsevan Nimettömäksi kutsutun kukkulan ja lähetti partiot selvittämään tilannetta Ruunaviidanmäellä ja Ukonmäellä. Vihollisen tukikohta-alueen saarrostus jäi illalla I/JR 37:n vastuulle, kun Er.P 8 sai tehtäväkseen miehittää Ruunaviidanmäen.

18.–27. tammikuuta I/JR 37 vastasi koko tukikohta-alueen saarrostamisesta. Pataljoona teki tehtäväänsä liittyen useita hyökkäysyrityksiä, joissa saatiin vallattua yksittäisiä korsuja. Syntynyttä "mottia" pehmitettiin tykistötulella sekä tulittamalla sitä saarrostusrenkaan asemista, mutta 400–500 miehen vahvuiseksi tiedetty vihollinen piti tiukasti puoliaan. Tuon jakson aikana purkautui 20. tammikuuta Koposenselkään saarrettu usean sadan miehen vahvuinen vihollinen. Pääosa pakoon pyrkivistä vihollisosastoista tuhottiin. 21. tammikuuta Er.P 8:n joukot katkaisivat Lemetin tienristeykseen johtavan maantien Nimettömän kukkulan kohdalta ja tukikohta-alue jäi saarroksiin. Pieni Kelivaaran motista tehtiin saarrostusvaiheen aikana kaksi purkautumisyritystä. Toisessa vihollinen työnnettiin taistelun jälkeen takaisin. Toinen, 70–80 miehen vahvuinen, vihollisosto jäljitettiin ja tuhottiin.

28. tammikuuta vähän puolen yön jälkeen res.vänrikki Siivosen johtama kolmen joukkueen vahvuinen osasto hyökkäsi tukikohta-alueelle luoteesta. Läpi yön kestäneissä taisteluissa tukikohta-aluetta vallattiin korsu korsulta käsikranaatein ja polttopulloin. Päivän valjetessa hyökkäysosasto sai täydellisen tuliyliotteen, kun vihollinen ei enää voinut nostaa päätään joutumatta heti tulituksen kohteeksi. Vähän puolen päivän jälkeen tuhottiin viimeinen viholliskorsu. Yksi aamulla karkuun pyrkinyt 60-miehen vihollisosasto pysäytettiin Kiimasuolle ja toinen pienempi tuhottiin iltapäivällä Pieni Kelivaaran rinteeseen. Vankien kuulusteluissa saatiin tieto, että motissa oli ollut kahden pataljoonan rippeet, noin 500–600 miestä. Vankien määrä nousi 160 mieheen ja mottimaastosta laskettiin yli 250 kaatunutta.

Koirinojan–Lemetin tienhaara 29. tammikuuta – 1. helmikuuta 1940

29. tammikuuta pataljoona siirtyi Koirinojalle, jossa se puolen päivän jälkeen otti vastaan Er.P 8:n asemat Ukonmäki–Vorojenkivi–Ruunaviidanmäki-linjalta. Uusi puolustuslinja työntyi Ukonlammin kohdalta rautatien länsipuolelle kilometrin levyisenä niemekkeenä, jossa oli miehityksenä Erillisosasto Ränkipohja. Er.P 8 valmistautui hyökkäämään Lemetin tienhaaraan.

30. tammikuuta pataljoona oli koko päivän uusissa asemissaan Koirinojalla. Vihollisen asemiin ammuttiin kranaatinheittimillä ja sotasaaliiksi saadulla 45 mm pst-tykillä. Er.P 8:n yöhyökkäys Lemetin tienhaaraan oli epäonnistunut ja Oinaan komentaja määräsi illalla I/JR 37:n joukkoja vahvistukseksi seuraavaan yritykseen.

31. tammikuuta Er.P 8 käynnisti kahden aikaan yöllä uuden hyökkäyksen. I/JR 37 joukot olivat asemissa 400 metrin etäisyydellä maantiestä sen länsipuolella. Tienristeyksen maasto saatiin saarroksiin aamulla päivän valjetessa, mutta hyökkäykset tähän uuteen 200x400 metrin kokoiseen tulivoimaiseen mottiin eivät tuottaneet tulosta. Hyökkäys keskeytettiin ja joukot asettuivat motin ympärille saarrostusrenkaaksi, josta I/JR 37 sai vastuulleen länsipuolen. Maantie oli nyt tulen alla, mutta suluttamatta.

1. helmikuuta pataljoona oli asemissaan Koirinojalla ja Lemetin tienhaaran motin länsipuolella. Pataljoonan taistelukunnon arvioinnissa sen tilan todettiin olevan muuten tyydyttävä, mutta henkilötäydennystä oli saatava viipymättä. Pataljoonan taisteluvahvuudesta oli vain 40 % jäljellä eikä miehille voitu enää järjestää tarpeellista vuorottelua ja lepoa.

Ryhmä Oinaan reservinä Kelivaarassa 2.–6. helmikuuta 1940

2. helmikuuta pataljoona siirtyi Pieni Kelivaaraan Ryhmä Oinaan reserviksi. Kelivaara-kukkuloiden välimaastoo ryhdyttiin kaivamaan komppanioille komentokorsuja. Pataljoona sai 3. helmikuuta illalla käskyn olla hälytysvalmiudessa siltä varalta, että Uomaan tien varressa käynnissä olevan Lemetti läntisen motin valtaustaisteluun pyrkisi etelästä vihollisen apujoukkoja. Pataljoona osallistui myös Vorojenkiven puolustusasemien varustamiseen Er. P 8:n apuna. Yksi joukkue pataljoonan 2. komppaniasta yritti kaivaa yhdyshautaa Koirinojan pysäkin suuntaan, mutta tämän työn vihollinen lopetti kiivaalla tulituksella. Lemetti läntisen valtaus otettiin vastaan ilouutisena. Pataljoona jatkaa 5.–6. helmikuuta reservinä levossa ja asemien varustelutöissä.

Lemetin tienhaaran motti 7.–8. helmikuuta 1940

7. helmikuuta Er.P 8:n joukot katkaisivat yön aikana maantien pysyvästi puolisen kilometriä Lemetin tiehaarasta etelään. Katkaisukohdalle saatiin leveyttä noin 300 metriä. Pataljoona torjui vihollisen Korinojan suunnasta käynnistämät hyökkäykset ja sai maantien sulutettua. I/JR 37 sai hyökkäystehtävän syntyneen motin valtaamiseksi. Tulivalmistelun jälkeen res.vänrikki Poikosen osasto hyökkäsi kymmenen aikaan illalla etelästä mottiin maantien länsipuolta. Poikosen kahden joukkueen vahvuisen osaston perässä tuli toisessa linjassa reservin vänrikki Odellin kaksi joukkuetta. Hyökkäys pysähtyi puolen yön jälkeen vihollisen kiivaaseen tuleen. Kranaatinheittimien tukemana hyökkäys saatiin jatkumaan ja motin eteläinen osa vallattua. Hyökkäyksen jatkaminen ei tästä suunnasta ollut enää mahdollista ja ...

8. helmikuuta iltapäivällä I/JR 37:n hyökkäys johti Lemetin tienhaaran motin laukeamiseen.

9. helmikuuta syntyi hyökkäystoimien ansiosta ns. Rykmenttimotti, joka oli noin 1,5 kilometriä pitkä.

10. helmikuuta I/JR 37 yritti yhdessä Er.P 8:n kanssa vallata syntynyttä mottia. Vihollinen kuitenkin torjui hyökkäyksen muun muassa alueella olevien hyökkäysvaunujen tulella.

15. helmikuuta aamuyöllä yritettiin jälleen motin valtausta ilman mainittavaa menestystä. Päivän aikana Taisteluosasto Oinas sai vahvennuksekseen muun muassa Uudenmaan rakuunarykmentin (tosin virallinen alistus tapahtui seuraavana päivänä).

17. helmikuuta aamuyöllä aloitettiin jälleen uusi hyökkäys, joka johti motin eteläosan valtaukseen. Hyökkäystä jatkettiin myöhään iltapäivällä.

18. helmikuuta aamulla motti viimein kukistui. Kaatuneita vihollissotilaita löydettiin tehtyjen ilmoitusten mukaan 1 000–1 200, lisäksi hyökkäysjoukot saivat noin 250 sotavankia.

Kaatuneiden joukossa oli myös silloin kaksivuotiaan, tulevan ensimmäisen naiskosmonautin Valentina Tereškovan isä, kersantti Vladimir Tereškov. Hän kuului Neuvostoliiton 34. hyökkäysvaunuprikaatin (34.Hv.Pr) joukkoihin ja kaatui Lemetissä, jossa koko prikaati tuhottiin. Nyt hänelle on tehty muistomerkki taistelupaikalle.

Myös suomalaisten yksiköiden tappiot olivat suuret. I/JR 37 jäi motin alueelle suorittamaan jälkipuhdistusta ja keräämään sotasaalista. Operaation jälkeen pataljoona siirtyi vartioimaan Kitilän suurmotin pohjoissivua, jossa se toimikin sodan loppuun. Merkittäviä taistelutoimia ei alueella enää esiintynyt.

Rauha 13. maaliskuuta 1940

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan rauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11.

Pataljoona vetäytyi rauhansopimuksen mukaisesti IV armeijakunnan mukana uudelle valtakunnanrajalle alkaen 15. maaliskuuta klo 10 ja päättyen 25. maaliskuuta klo 20. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään 7 kilometriä vuorokaudessa.

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen, vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin muun muassa maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi puhuttiin kotiuttamisen sijasta lomauttamisesta, jotta miesten nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä.

Katso myös

• II/JR 37 (talvisota)
• III/JR 37 (talvisota)

Lähteet

• Talvisodan historia. Helsinki: Sotatieteen laitos, WSOY, 1991. ISBN 951-0-17565-X
• Väisänen Heikki: Valkeissa arkuissa. Tuusula: Ketterät Kirjat Oy, 2021. ISBN 978-952-7044-57-5