Hopseidet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hopseidet (pohjoissaameksi Nuorri) on kannas Gamvikin ja Lebesbyn kunnissa, Finnmarkissa.

Kannaksen nimen alkuosa on peräisin vanhasta skandinaavisesta sana ’hópr’ (”lahti”). 'Eid' merkitsee ”kannasta”.

Kannas yhdistää Nordkinnin niemimaan mantereeseen. Lännessä se rajoittuu Laksefjordeniin ja idässä Tanafjordeniin.

Keskimäärin noin kilometrin levyinen matala kannas laajenee laskuveden aikaan noin kahden kilometrin levyiseksi ja kapenee nousuveden aikaan noin 500-metriseksi. Kannaksen korkein kohta on noin 2,5 metrin korkeudella merenpinnasta.

Kulkuyhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopseidetille on pitkään ollut hankkeilla kanava, jota pitkin kalastusalukset voisivat päästä poikki kannaksen.

Nordkinnin niemimaan mantereeseen yhdistävä tie, Fylkesvei 888, johtaa pohjoiseen Hopseidetin ohi Lebesbyn eteläpuolelta Mehamniin. Hopseidetiltä on tieyhteys myös Hopsfjordenin pohjoispuolelle Skjånesiin.

Hopseidetillä tiedetään olleen 1600-luvulla asutusta ja kirkko. Seudun nykyinen asutus on kauempana Hopsfjordenin rannalla.

Hopseidetin murhat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan lopulla, 6. toukokuuta 1945 kannas tuli tunnetuksi Hopseidetin murhiksi kutsutusta iskusta. Siinä saksalaiset erikoisjoukkojen sotilaat hyökkäsivät tarkkailupisteelle, jossa olleet kuusi aseetonta kalastajaa he surmasivat ensin kidutettuaan heitä. Norjan poliisi tutki Saksan antauduttua tapausta murhina. Jutun tutkinta kuitenkin keskeytettiin.