Hjalmar Raatikainen
Hjalmar Raatikainen (1. lokakuuta 1892 Joensuu – 19. heinäkuuta 1967) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat kauppias Paavo Raatikainen ja Maria Laukkanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1938 Eeva Tellervo Oksasen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Sortavalan lyseossa vuonna 1925 sekä kävi seitsemännen luokan Joensuun lyseossa vuonna 1926. Hän kävi Suojeluskuntain yliesikunnan päällystökoulun Hämeenlinnassa vuosina 1919–1920 ja taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925. Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin hän suoritti vuonna 1929 sekä Sotakorkeakoulun yleisen osan vuosina 1932–1934. Lisäksi hän suoritti jatkosodan aikana Esiupseerien taktillisen kurssin Tuusulan Päällystökoulussa vuonna 1943. [1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtionrautateiden harjoittelijana ollut Raatikainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. marraskuuta 1915, josta hänet komennettiin tammikuussa 1916 värväystehtäviin Suomeen. Hän saapui Uumajan kautta Vaasaan ja jatkoi matkaansa Pohjois-Karjalaan, missä toimi värvärinä ja aseiden hankkijana. Syystalvesta vuonna 1917 hän toimi suojeluskuntalaisten kouluttajana, kunnes tammikuussa 1918 hänet komennettiin kouluttajaksi Vimpelin sotakouluun.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Hän toimi sisällissodan alkaessa Pohjois-Karjalan vapaajoukkojen varaylipäällikkönä ja myöhemmin hänet komennettiin Karjalan rintamalle Karjalan 3. rykmentin 9. pataljoonan komentajan apulaiseksi sekä saman pataljoonan 2. komppanian päälliköksi. Hän otti osaa Joutsenon taisteluihin, missä haavoittui 14. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raatikainen palveli sisällissodan jälkeen komppanianpäällikkönä Karjalan rykmentti 2:n II pataljoonan 2. komppaniassa. Hänet siirrettiin 1. elokuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi Meripataljoonan 2. komppaniaan. Raatikainen erosi armeijasta 20. helmikuuta 1919 vain voidakseen osallistua Viron vapaussotaan 5. maaliskuuta – 8. toukokuuta 1919 välisenä aikana. Virossa hän toimi Länsi-Inkerin vapaajoukoissa aliupseerikurssin johtajana ja myöhemmin joukkueenjohtajana panssarijunadivisioonan suomalaisessa Pataljoonassa Valkin rintamalla. Virosta palattuaan Raatikainen määrättiin 1. kesäkuuta 1919 alkaen Värtsilän suojeluskunnan paikallispäälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1920 alkaen sotilasohjaajaksi Joensuun suojeluskuntapiiriin, jossa hänet nimitettiin piiripäälliköksi 1. lokakuuta 1921. Piiripäällikön tehtävien ohella hän toi 16. maaliskuuta – 1. joulukuuta 1922 välisen ajan Sortavalan suojeluskuutapiirin alipäällystökurssien opettajana. Joensuusta Raatikainen muutti Sortavalaan, jossa hän vastaanotti 1. joulukuuta 1922 alkaen Sortavalan suojeluskuntapiirin II alueen päällikön tehtävät. Sortavalan suojeluskunnasta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1927 alkaen Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hän toimi nuorempana upseerina, komppanianpäällikkönä, aliupseerikoulun varajohtajana ja 31. heinäkuuta 1933 alkaen yleisesikuntaupseerina. Hänet siirrettiin 18. lokakuuta 1934 yleisesikuntaupseeriksi Mikkelin sotilaspiirin esikuntaan, josta hänet siirrettiin 7. marraskuuta 1934 takaisin Karjalan kaartin rykmenttiin, josta palasi 7. kesäkuuta 1935 uudelleen Mikkelin sotilaspiirin esikuntaan. Hänet nimitettiin viimein 8. huhtikuuta 1937 alkaen Savon sotilasläänin esikuntapäälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raatikainen osallistui talvisotaan esikuntapäällikkönä 13. divisioonan esikunnassa, joka operoi Laatokan pohjoispuolisilla alueilla. Välirauhan aikana hän jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin myöhemmin Keski-Pohjanmaan sotilasläänin esikuntapäälliköksi. Jatkosodan puhjettua hänet sijoitettiin sotilasläänin perustaman 11. divisioonan esikuntapäälliköksi, jossa tehtävässä hän toimi divisioonan hyökkäysvaiheen aikana Äänislinnaan ja myöhemmin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntataisteluihin Syvärillä. Divisioonan esikunnasta hän oli poissa vuosien 1942–1944, jolloin hän toimi Pohjois-Kymenlaakson suojeluskuntapiirin komentajana. Raatikainen erosi armeijan palveluksesta sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen Joensuun raastuvanoikeuden ja maistraatin kunnallisneuvosmiehen virassa vuoteen 1962 saakka. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemeen.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raatikainen toimi Sortavalan suojeluskuntapiirin kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1925–1926 ja Karjalan kaartin rykmentin kunnianeuvoston varapuheenjohtajana vuonna 1929 sekä Karjalan kaartin rykmentin sotaoikeuden jäsenenä vuonna 1930. Hän toimi myös Savon sotilasläänin kunnianeuvoston jäsenenä vuonna 1936 ja varajäsenenä vuonna 37 sekä varapuheenjohtajana vuosina 1938–1939. Sotien jälkeen hän toimi muun muassa Joensuun kaupungin urheilulautakunnassa.[1][2]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimellä Hj. Raatikainen:
- Taktiikka Suomen vapaussodassa. Tiede ja ase 4/1936 [3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
                |
|