Hjalmar Neovius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nils Hjalmar Neovius (21. maaliskuuta 1877 Joensuu27. helmikuuta 1960) oli suomalainen juristi, oikeusneuvos ja korkeimman oikeuden presidentti.

Neoviuksen vanhemmat olivat piirilääkäri August Herman Konrad Neovius ja Mathilda Sofia Arppe. Hän pääsi ylioppilaaksi 1896, suoritti yleisen oikeustutkinnon 1901 ja sai varatuomarin arvon 1903. Neovius oli Viipurin hovioikeuden palveluksessa ylimääräisenä virkamiehenä 1904–1905, kanslistina 1905–1906 ja notaarina 1910–1913, Hän oli vangittuna Pietarissa Krestyn vankilassa vuosina 1913–1914 vastustettuaan yhdenvertaisuuslakia. Vapauduttuaan Neovius toimi asianajajana Viipurissa 1914–1917.

Suomen itsenäistyttyä Neovius oli Viipurin hovioikeudessa viskaalina 1917 ja hovioikeudenneuvoksena 1917–1918. Hän oli sitten korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena 1918–1940 ja korkeimman oikeuden presidenttinä 1940–1945. Neovius erosi joulukuussa 1945 virastaan koska hänen olisi pitänyt asemansa perusteella toimia sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana. Hän sai lakitieteen kunniatohtorin arvon 1948.

Neovius oli Kulosaaren huvilakaupungin valtuuston jäsenenä ja varapuheenjohtajana 1921–1945.

Hjalmar Neovius oli naimisissa Elsa Aino Elina Jäppisen kanssa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Frans Pehkonen
Korkeimman oikeuden presidentti
19401945
Seuraaja:
Oskar Möller