Hiukset

Hiuksiaan kampaava tyttö. Pierre-Auguste Renoirin maalaus vuodelta 1894.

Hiukset eli tukka tarkoittaa ihmisen päälaen, ohimojen ja takaraivon karvoitusta. Hiukset ovat pitkiä, ohuita ja kestäviä sarveiskuituja, jotka kasvavat päänahassa tiuhaan sijaitsevista hiustupista. Ihmisen päässä on keskimäärin 100 000 hiusta. Ne kasvavat kuukaudessa noin 1–1,5 senttimetriä. Yksi hius kasvaa noin kolmen vuoden ajan, kunnes sen kasvu pysähtyy ja hius putoaa lopulta uuden hiuksen tieltä pois. Päivittäin päästä irtoaa itsestään noin 20–150 hiusta.

Hiusten väri vaihtelee valkoisesta punaisen ja ruskean kautta mustaan. Ikääntyneen ihmisen hiustuppi lakkaa tuottamasta väriainetta, jolloin hius ensin harmaantuu ja muuttuu lopulta valkoiseksi. Hiuksen kiharuus määräytyy hiustupen muodosta: pyöreä hiustuppi tuottaa suoran hiuksen ja soikea tuppi kiharan hiuksen.

Hiusten tarkoitus

Vaikka ihmisen kehon ihokarvat ovat aikojen kuluessa vähentyneet, hiukset ovat kuitenkin säilyneet. Hiukset suojaavat päätä pieniltä kolhuilta ja auringon ultraviolettisäteilyltä, ja viileällä säällä hiukset estävät lämmön haihtumista pään kautta. Charles Darwinin mukaan (1871) ihmisen hiukset ovat kehittyneet pitkiksi ja näyttäviksi seksuaalivalinnan johdosta siten, että hiusten kohentelutaito on houkutellut sukupuolikumppaneita.

Ominaisuudet

Määrä

Ihmisellä on keskimäärin 100 000 hiusta, joista irtoaa päivittäin 20–150 hiusta. Irronneiden hiusten tilalle kasvaa uusia. Hiusten määrään vaikuttaa myös niiden väri: vaaleahiuksisilla on keskimäärin 150 000 hiusta, mustahiuksisilla 110 000, ruskeahiuksisilla 100 000 ja punahiuksisilla 75 000.

Sikiön hiustupet ovat kehittyneet 22. raskausviikkoon mennessä. Sen jälkeen ihmiselle ei kehity enää uusia hiustuppia. Lapsen hiukset ovat tiheämmässä kuin aikuisen, sillä pään kasvaessa hiustupet erkanevat toisistaan.

Rakenne

Karvatuppi

Hius on biologinen polymeeri, joka koostuu noin 80-prosenttisesti keratiiniproteiinista, 10–15-prosenttisesti vedestä ja 5–10-prosenttisesti muista aineista kuten pigmenteistä, mineraaleista ja rasvoista.

Hiuksessa on kolme kerrosta. Uloimpana on käpymäinen suomukerros, sen sisällä paksu kuitukerros ja sisimpänä ydin, jota hiuksessa ei aina ole. Värin hiukselle antavat pigmenttisolut ovat kahdessa sisimmässä kerroksessa.

Hius on kestävää ainetta: se säilyy tuhansia vuosia. Yksi hius kestää vähintään 100 gramman vedon katkeamatta.

Kaksihaarainen hius on vaurioitumisen seurauksena pituussuuntaisesti haljennut hius. Vaurio voi syntyä mistä tahansa voimakkaasta kemiallisesta tai mekaanisesta käsittelystä. Ellei hius ole kokenut kemiallista tai rasittavaa mekaanista käsittelyä, hiuksen haarautuminen johtuu kuivuudesta. Hiuksen latva on heikko ja rappeutunut. Joskus hiuksesta voi tulla kolmihaarainen. Hiuksen kasvu ei tähän tyrehdy, mutta haarautuminen tekee hiuksesta huonokuntoisen, helposti katkeavan ja ohuen.

Kasvu

Hius kasvaa hiustupesta, jossa on myös ainakin yksi talirauhanen. Hiuksen juurta ravitsevat hiussuonet, ja sitä ympäröi valkoinen kupu, joka lähtee hiuksen mukana, jos se vedetään irti juurineen. Hius kasvaa, kun hiuksen juuren kuvun solut jakautuvat. Solut jakautuvat kerran 23–72 tunnissa, huomattavasti nopeammin kuin mitkään ihmisen muut solut. Hius kasvaa noin 1–1,25 cm kuukaudessa eli 0,3–0,45 millimetriä päivässä. Kasvu on nopeimmillaan, kun ihminen on 15–30-vuotias, ja naisilla kasvu on nopeampaa kuin miehillä.

Ihmisen hiustupet toimivat toisistaan riippumatta toisin kuin joidenkin eläinten. 90 prosenttia hiustupeista on kerrallaan kasvuvaiheessa, jolloin ne tuottavat keratiinia ja väriaine melaniinia. Aktiivinen vaihe kestää vähintään kolme vuotta, joskus seitsemänkin vuotta. Sitä seuraa kolmen viikon hidastumisvaihe, jonka jälkeen on kolmen kuukauden mittainen lepovaihe, jolloin hius ei enää kasva. Lepovaiheessa hiustuppi uudistuu, kunnes uusi hius alkaa jälleen kasvaa siitä. Yksi hius pysyy päässä neljästä kahdeksaan vuotta. Se putoaa lopulta pois uuden hiuksen tieltä.

Paksuus ja pituus

Hiuksen paksuus vaihtelee 0,04 ja 0,12 millimetrin välillä. Eurooppalaiset hiukset ovat yleensä 0,04–0,10 millimetriä paksuja ja aasialaiset 0,08–0,12 millimetriä. Afrikkalaissyntyisten ihmisten hiusten paksuus on vaihteleva ja riippuu mittauskulmasta, sillä hius on läpileikkaukseltaan elliptinen tai jopa nauhamaisen litteä.

Ihmisyksilön hiusten maksimipituus riippuu hänen hiustensa kasvuvaiheen kestosta. Useimmilla ihmisillä hiukset kasvavat enintään 40–80 senttimetrin pituisiksi. Ihmisen hiukset voivat kasvaa pidemmäksi kuin mikään muu ihmisen tai muun eläinlajin karvoitus lukuun ottamatta hevosen häntää ja myskihärän karvoitusta.

Kiharuus

Pyöreä hiustuppi tuottaa suoran hiuksen. Jos taas hiustuppi on poikkileikkaukseltaan soikea, hius kihartuu.

Hiusten kiharuus vaihtelee tyypillisesti eri puolilla maailmaa. Eurooppalaiset hiukset vaihtelevat suorasta kiharaan. Aasialaiset hiukset ovat paksut ja suorat, ja hiustuppia on hiukan vähemmän kuin eurooppalaisilla keskimäärin. Afrikkalaiset hiukset ovat usein kiharat ja sen vuoksi myös suhteellisen kuivat, koska suojaava rasva ei levity kiharan hiuksen pintaan tasaisesti. Afrikan kuumassa ja aurinkoisessa ympäristössä kiharien hiusten on arveltu tarjoavan suoraa tukkaa paremman suojan auringon ultraviolettisäteilyltä ja tehostavan hikoilua päänahan kautta paremman ilmanvaihdon johdosta. Suora tukka puolestaan kostuu kuumalla ilmalla ja estää tehokkaan lämmön siirtymisen ja haihtumisen. Suora tukka on viileässä ilmastossa kuitenkin kiharaa tukkaa mahdollisesti hyödyllisempi.

Nainen suoristamassa hiuksiaan suoristusraudalla.

Hiuksia voidaan kihartaa käsittelemällä niitä kemiallisesti tai mekaanisesti. 1900-luvun alussa keksittiin permanentti (engl. alun perin permanent wave, 'pysyvä laine'), jolla suorat hiukset saatiin kihariksi. Alkuaikoina permanentin teko vei paljon aikaa ja oli vaarallistakin arvaamattoman sähkövirran ja vahvojen kemikaalien johdosta. Vuonna 1932 Zotos International -yhtiö toi markkinoille kokonaan kemiallisen permanenttimenetelmän, johon ei vaadittu koneita tai lämpöä. Permanenttimenetelmät ovat siitä edelleen kehittyneet, nopeutuneet ja helpottuneet sekä tulleet turvallisemmiksi. Muodin vaihtelun seurauksena permanentitkin ovat olleet vaihtelevasti suosittuja.

Ihmiset ovat myös usein suoristaneet hiuksiaan mukautuakseen vallitsevaan normiin tai kauneusihanteeseen. Hiukset voi suoristaa mekaanisesti tai kemiallisesti. Mekaanisena keinona on käytetty esimerkiksi vetämistä tai kuuman ja öljytyn tukan painamista tai kampaamista. Kemialliseen suoristukseen on käytetty muun muassa hiusrasvaa. Nykyisin on käytössä aineita, jotka rikkovat hiuksen keratiinikerroksen vetysidokset. Myös mekaniset suoristusvälineet ovat parantuneet. Kehittyneiden suoristustuotteiden myötä entistä suurempi osa naisista suoristaa hiuksensa: esimerkiksi 66 prosenttia afroamerikkalaisista naisista suoristi hiuksiaan vuonna 2000.

Väri

Yleisimmät hiusvärit vasemmasta ylänurkasta myötäpäivään lukien: musta, ruskea, vaalea, valkoinen ja punainen.

Pääartikkeli: Hiusten väri

Ihmisten hiusten väri määräytyy lähinnä geneettisesti, mutta myös ympäristö ja hiusten käsittely voivat vaikuttaa väriin. Auringonpaiste voi haalistaa hiuksia, ja kloorivesi voi voimistaa sen vaikutusta. Hiuksia on myös aina värjätty erilaisilla hiusväreillä. Värjäämisen tarkoituksena on usein tavoitella esimerkiksi nuorekkuutta, kauneutta, teatraalisuutta tai muodikkuutta.

Hiukset saavat värinsä melaniinia tuottavista soluista päänahan sisällä. Perusvärityypit ovat punainen, vaalea, ruskea ja musta. Näistä punainen on harvinaisin väri, ja siihen onkin usein liitetty erilaisia voimakkaita ennakkoluuloja joko puolesta tai vastaan. Hiusten väri määräytyy melaniinin tyypistä ja määrästä niin, että tumma tukka on seurausta suuresta määrästä melaniinia ja vaalea vähäisestä määrästä. Merkittävimmät melaniinityypit ovat eumelaniini ja pheomelaniini. Vaalea hius sisältää paljon rautapitoista pheomelaniinia ja vähemmän eumelaniinia. Ruskeassa ja mustassa hiuksessa on taas paljon eumelaniinia. Punatukkaisuutta on eri tyyppiä. Eurooppalainen punatukkaisuus johtuu MC1R-geenin mutaatiosta, joka lisää punertavan pheomelaniin määrää suhteessa tummaan eumelaniiniin. Afrikkalainen punatukkaisuus johtuu yleensä TYRP1-geenin mutaatiosta, erääntyyppisestä albinismista, joka estää kokonaan eumelaniinin tuotannon.

Lapsilla on usein vaaleammat hiukset kuin aikuisilla, sillä jotkin hiuksia tummentavat geenit aktivoituvat tai hiuksia vaalentavat geenit lakkaavat toimimasta iän myötä. Vanhetessaan ihmisen hiusten melaniinituotanto lakkaa, mistä seuraa hiusten harmaantuminen. Hiukset muuttuvat aluksi harmaiksi ja lopulta valkoisiksi.

Albinismin seurauksena hiukset voivat olla lähes valkoiset.

Ikääntymisen vaikutus

Ihmisen ikääntyminen vaikuttaa hiusten väriin, koostumukseen, kasvamiseen ja tiheyteen. Ikääntynyt hiustuppi tuottaa entistä vähemmän melaniinia, minkä seurauksena hius harmaantuu. Hiusten harmaantuminen voi alkaa joskus jo alle kolmekymppisenä, yleensä ohimoilta ja päälaelta. Harmaantumisen nopeus riippuu osin perintötekijöistä. 40-vuotiaista jo 40 prosentilla on jonkin verran harmaita hiuksia. Eurooppalaissyntyiset ihmiset harmaantuvat varhemmin kuin aasialaiset. Hiukset myös ohentuvat ihmisen vanhetessa, mikä johtuu osittain väriaine melaniinin vähenemisestä. Hiusten kasvunopeus hidastuu iän myötä, ja jotkin hiustupet lakkaavat lopulta kokonaan toimimasta. Miehillä tästä seuraa kaljuuntumista ja naisilla tasaisempaa hiusten harvenemista.

Hiusten vanheneminen nähdään joskus kielteisenä asiana etenkin länsimaisissa kulttuureissa. Kaljuuntumista voi piilottaa peruukilla, hiuslisäkkeillä tai hiustensiirrolla ja sitä voi yrittää jarruttaa voiteilla, lääkkeillä tai päänahan hieronnalla. Harmaantumista voi piilottaa hiuksia värjäämällä.

Sairaudet ja vaivat

Karvatuppitulehdus voi aiheutua sienistä tai bakteereista.

Päätäi elää hiuksissa ja juo verta. Se leviää yleensä kampojen ja päähineiden välityksellä. Päätäi kiinnittyy parhaiten pyöreään hiukseen, ja sitä esiintyy siksi harvoin kiharissa hiuksissa, jotka ovat poikkileikkaukseltaan soikeita. Päätäitä voi torjua tiheällä täikammalla, ajelemalla hiukset tai täisampoolla.

Trikofagia tarkoittaa hiusten syömistä. Sitä saattaa esiintyä trikotillomanian eli karvojennyppimishäiriön yhteydessä.

Hiusanalyysi

Hiusanalyysillä voidaan esimerkiksi havaita huumeidenkäyttö, saada todisteita rikoksesta, tehdä tunnistus tai havaita puutostiloja tai myrkytyksiä. Hiusanalyysissä tutkitaan hiukseen elimistöstä kertyneitä mineraaleja ja kemikaaleja. Rikospaikalle jääneen hiuksen muodosta ja väristä voidaan joskus päätellä epäillyn rikollisen etnisyys. Hiuksesta eristetyn DNA:n avulla voidaan selvittää henkilöllisyys. Hiusanalyysin avulla voidaan myös joskus selvittää kuolinsyy. Lisäksi hiuksiin maaperästä tulevan strontium-alkuaineen isotooppimääristä voidaan päätellä, millä alueella henkilö on oleskellut, jos löydetään alue, jonka maaperän isotooppisuhteet ovat samat kuin hiuksessa.

Hiustenhoito

Yleisiä hiustenhoitovälineitä ja hiustarvikkeita ovat muun muassa kampa, hiusharja, hiustenkuivain, hiusverkko, hiuspanta, hiusneula, hiuskiharrin, papiljotit ja suoristusrauta. Yleisiä hiustenhoitotuotteita ovat muun muassa shampoo, hoitoaine, hiusgeeli, hiusvaha, hiuslakka ja hiusvärit. Hiuksia leikataan muun muassa saksilla ja hiustenleikkuukoneilla kuten trimmerillä.

Hiustenhoitotuotteilla on nykyisin suuret markkinat. Yhdysvaltalaiset käyttivät vuonna 1995 yhteensä 4,5 miljardia dollaria hiustuotteisiin: 1,7 miljardia sampoohon, 1 miljardin hoitoaineisiin, 600 miljoonaa hiuslakkaan, 500 miljoonaa geeliin ja muotoiluvahaan, 100 miljoonaa miesten hiustenhoitotuotteisiin ja 125 miljoonaa kotipermanentteihin tai hiusten suoristamistuotteisiin. Sen lisäksi miljardeja dollareja käytettiin partureissa ja kampaamoissa.

Hiusalan ammatit

Parturi-kampaajat leikkaavat, kampaavat, puhdistavat, värjäävät, lisäävät ja muovaavat hiuksia. Tunnettuja kampaajia ovat muun muassa Louis Alexandre Raimon, Vidal Sassoon ja Charles Worthington.

Dermatologi on hiuksia ja ihoa tutkiva ja hoitava lääkäri. Dermatologit hoitavat hiustenlähtöä ja suorittavat joskus kosmeettisia leikkauksia kuten hiuslisäkkeiden istutuksia ja karvanpoistoa.

Hiukset muistoesineinä

Hiuskiehkuroita on ollut usein tapana tallettaa muistoksi esimerkiksi lapsuusiästä tai vainajasta. Rakastavaisilla on ollut tapana lahjoittaa toisilleen omia hiuskiehkuroitaan, ja niitä on liitetty myös ystävänpäiväkortteihin, joihin on joskus jopa tehty valmiiksi kiinnityskohta hiuksille. Muistohiuksia on 1700-luvulta alkaen ollut tapana säilyttää etenkin medaljongeissa, joissa on läpinäkyvä kansi. Hiuksista on myös punottu esimerkiksi kellonvitjoja ja rannekoruja, joita kantaja on pitänyt yllään. Vainajan muistoksi kannetut hiusmedaljongit olivat suosittuja etenkin viktorianaikaisessa Britanniassa. Kuuluisien henkilöiden hiuskiehkuroita keräillään ja niistä voidaan maksaa suuriakin hintoja. Tällaisia keräilyhiuksia saadaan yleensä partureilta tai henkilön kuoltua.

Ennätyksiä

Guinnessin ennätysten kirjan mukaan maailman pisimmät hiukset ovat olleet thaimaalaisella Hu Senglalla (k. 2001), jonka hiukset olivat pisimmillään 5,97 metriä. Sitäkin pidemmistä tukista on julkaistu tietoja, mutta niitä ei ole varmistettu. Naisella todistetusti pisimmät hiukset ovat olleet kiinalaisella Xie Qiupingillä, jonka hiukset olivat 5,627 metrin pituiset vuonna 2004.

Hiustyylit

Erilaisia hiustyylejä

• 
  Afro
• 
  Beehive
• 
  Flattop
• 
  Irokeesi
• 
  Jenkkisiili (crew cut)
• 
  Kalju
• 
  Letti
• 
  Nuttura
• 
  Polkkatukka
• 
  Poninhäntä
• 
  Rastatukka
• 
  Sormikiharat
• 
  Takatukka
• 
  Tonsuuri

Sotilaan hiustyyli

Sotilaille on yleensä tarkat säännöt hiusten suhteen. Rajoitusten tarkoituksena on edistää hygieniaa, turvallisuutta, yhdenmukaisuutta ja ryhmäidentiteettiä.

Muinaisilla kelttisotureilla oli pitkä ja usein vaaleaksi värjätty tukka. Myös viikinkisotureiden tukka oli pitkä, mutta se kammattiin niin, ettei siihen voinut tarttua. Roomalaisilla sotilailla oli lyhyt tukka kuten kanssaroomalaisillaan, mutta heidän vihollisillaan germaaneilla oli usein pitkä tukka. Japanilaiset samurait ajelivat päälakensa paljaaksi ja kampasivat hiuksensa ylös solmulle. Eurooppalaisilla sotilailla oli 1500-luvulta alkaen usein pitkä tukka ja poninhäntä, jotta he erottuisivat orjista. Napoleon I:n vaikutuksesta Ranskan armeijan sotilaat alkoivat kuitenkin leikata tukkansa lyhyeksi 1800-luvun alussa. Vuonna 1831 perustetun muukalaislegioonan jäsenten täytyi leikkauttaa hiuksensa puolen millimetrin pituisiksi täiden ehkäisemiseksi. Peruskoulutuksen jälkeen heillä oli kuitenkin oikeus kasvattaa hiuksiaan vapaasti.

Vaatimus ”siisteistä ja käytännöllisistä” lyhyistä hiuksista on säilynyt useimpien maiden asevoimien ulkonäkösäännöksissä. Tanskan ja Ruotsin puolustusvoimissa pitkä tukka on sallittu. Saksan asevoimat salli varusmiehillään jonkin aikaa pitkät hiukset 1970-luvulla. Joissakin maissa, esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, miessotilailla saa olla puolipitkät hiukset, jotka eivät ylety kaulukselle asti. Australian puolustusvoimissa ei sallita pitkiä hiuksia, mutta ei myöskään pään ajamista kaljuksi tai sängeksi.

Yhdysvaltain asevoimien eri puolustushaaroilla on erilliset hiussääntönsä, jotka ottavat huomioon kunkin puolustushaaran kypärävaatimukset. Miessotilaiden hiusten täytyy olla siistit, puhtaat, lyhyet ja ilman rajaa, eivätkä hiukset saa koskettaa korvia tai kaulusta. Naisille sallitaan hiukan pidemmät ja tyylitellymmät hiukset.

Suomen puolustusvoimissa

Suomen puolustusvoimien palvelusohjesäännön 2009 mukaan miesten hiukset on pidettävä lyhyeksi ja siistiksi leikattuna, puhtaana ja siistiksi kammattuna. Naisten hiusten pituutta ei yleisesti rajoiteta tiettyjä tehtäviä lukuun ottamatta. Palveluksessa naisten pitkät hiukset eivät kuitenkaan saa olla vapaana, vaan hiukset on pidettävä siististi päätä vasten sidottuna siten, että niska jää paljaaksi ja hiukset mahtuvat päähineen alle eivätkä ne haittaa palvelusta. Hiusten värjäys ei saa herättää huomiota.

Suomen puolustusvoimienkin hiusmuodissa on aikojen mittaan tapahtunut muutoksia. Viime sotia edeltävältä ajalta aina 1960-luvulle saakka puolustusvoimissa palvelevilla miehillä oli yleensä rasvalla tai vedellä taaksepäin kammattu perusmalli, joka oli otsalta ja pään päältä keskimittainen ja takaa ja sivuilta lyhyt. 1970-luvulta lähtien Suomessa on aika ajoin keskusteltu siitä, pitäisikö puolustusvoimissa sallia miehille pitkät hiukset. Varsinkin 1970-luvulla ja jossain määrin myös 1980-luvulla puolustusvoimien hiusmalli oli puolestaan yleensä hieman otsalle tuleva, eikä aavistuksen korville tulevia tai takaa hieman pitkähköjä hiuksia pidetty sopimattomina. 1990-luvulta alkaen puolustusvoimissa ovat tulleet yleisiksi erittäin lyhyet hiukset. Varsinkin monilla varusmiehillä on nykyään pää täysin ajeltu ja monesti varuskunnissa alikersantit vaativat aiemmin P-kauden aikana (2 ensimmäistä kuukautta alokaspalveluksesta) varusmiehiä pitämään hiukset täysin ajeltuna. Nykyisten sääntöjen mukaan tällaista käskyä ei saa enää antaa. Reserviläisillä on saanut olla kertausharjoituksissa 1960–1970-luvun taitteesta lähtien pitkä tukka.^lähde?

Hiukset ja viehättävyys

Naiset keskimäärin haluaisivat pidemmän tukan kuin heillä on, he uskovat, että miehet pitäisivät heitä viehättävämpinä, jos heillä olisi pidempi tukka, ja samat kasvot pidemmällä tukalla myös saavat naisen näyttämään muiden mielestä viehättävämmältä kuin jos tukka on lyhyt tai ei näy kuvassa. Tukan pituus ja laatu ovat yhteydessä nuoruuteen ja terveyteen, joten ne saattavat olla luotettava signaali pariutumisarvosta.

Tutkimusten mukaan sekä sekä tavalliset naiset että naiskampaajat leikkaisivat naisten hiukset lyhyemmiksi kuin nämä pyytävät. Ero on suurin, jos leikattava on yhtä viehättävä kuin "leikkaaja", jolloin lyhyempi tukka tekisi leikatun vähemmän viehättäväksi kuin leikkaaja. Kyse näyttää olevan intraseksuaalisesta kilpailusta. Myös tosielämässä naiset näyttävät usein kokevan hiustensa tulleen leikatuiksi liikaa.

Hiukset historiassa ja kulttuurissa

Hiustyylien historiaa

Hiuksia on ihmiskunnan historian kuluessa leikattu ja letitetty monin tavoin. Hiustyylit ja -muodit ovat vaihdelleet hiuksettomuudesta pitkiin hiuksiin.

Naiset ovat ihmiskunnan historian aikana useimmissa kulttuureissa pitäneet hiuksiaan yleensä pidempinä kuin miehet. Toisaalta naiset ovat usein peittäneet hiuksensa häveliäisyyssyistä etenkin naimisiin mentyään. Kristillinen käsitys siitä, että lyhyt tukka sopii miehille ja pitkä naisille, on peräisin Paavalin 1. korinttolaiskirjeestä.

Hiustyyli on usein osoittanut usein jonkin ryhmän jäsenyyttä, asemaa, ammattia tai ikää. Esimerkiksi Egyptin faaraoilla, keskiajan munkeilla ja intiaanipäälliköillä on ollut muista erottuvat hiustyylit. Orjien, vankien ja kollaboraattorien hiukset on joskus ajeltu pois alistumisen tai nöyryytyksen merkiksi. Kaari Utrio on kirjoittanut, että hiusten symboliarvo on kaatunut päälaelleen: historiassa hiukset symboloivat voimaa ja hiuksettomuus alistumista, mutta nykyään hiuksettomuus symboloi voimaa (sotilaat, miehet, liikenaiset).^lähde?

Egyptiläinen nainen tyypillisessä egyptiläisessä kampauksessaan 1350–1300 eaa.

Antiikin aikana

Muinaiset egyptiläiset kuvasivat usein hiustenhoitoa maalauksissaan ja keramiikassaan, ja he kiinnittivät paljon huomiota hiustensa hoitoon. He käyttivät usein peruukkeja ja hiuslisäkkeitä niin koristeena, kaljuuntumisen peittona kuin suojana auringolta. Yläluokan miehet ja naiset ajoivat usein hiuksensa kokonaan pois. Lapsilla oli lyhyet hiukset ja oikealta ohimolta roikkuva pitkä hiuskiehkura. Naimisissa olevilla naisilla oli kolmeen osaan jaettu kampaus, johon kuului otsatukka sekä pitkä takatukka. Hiusten pituusmuoti vaihteli maan historian aikana usein.

Rooman valtakunnan miehet alkoivat leikata tukkansa lyhyeksi ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Roomalaisnaisten hiustyylit muuttuivat vuosisatojen kuluessa koko ajan näyttävämmiksi, ja muoti vaihtui tiheään. Kristillisen ajan alussa naiset sitoivat pitkät hiuksensa usein yksinkertaiselle nutturalle. Hiusten värjäys oli Roomassa yleistä: ajan myötä etenkin vaalea väri tuli suosituksi, vaikka se aluksi olikin ollut prostituoitujen tunnusväri. Keisari Commoduksen kerrottiin käyttäneen päivittäin tuntikausia hiustensa vaalentamiseen, ja moni muukin keisari käytti vaaleita peruukkeja.

Muinaisessa Israelissa pitkä tukka oli tavanomainen, esimerkkinä muun muassa Raamatun tarina Simsonin voimien liittymisestä hänen hiuksiinsa.

Kelttisoturit värjäsivät hiuksensa usein valkoisiksi ja kampasivat ne piikkikampaukselle pelotellakseen vihollisiaan.

Keskiajalla

Myöhäiskeskiajan hius- ja päähinemuotia 1300-luvun alusta.

Keskiajan Euroopassa (noin 476–1270) henkilön hiustyyli heijasti hänen yhteiskunnallista, aviollista ja uskonnollista asemaansa. Etenkin keskiajan alussa yläluokan miehillä ja naisilla oli tapana pitää pitkää ja usein kiharrettua ja koristeltua tukkaa. Tavallisen väen tukka oli yksinkertaisempi ja usein vain puolipitkä.

Naisten tukka ulottui joskus polviin asti, ja jakaus oli useimmin keskellä. Nuorten naisten hiukset olivat yleensä vapaat ja joskus letitetty kahdelle letille. Naimisissa olevien naisten hiukset olivat palmikoidut ja verhotut ja joskus kiedottu korvien yläpuolelle kahdelle nutturalle. Naimisissa olevat naiset käyttivät myös yleisesti päähinettä tai huivia uskonnollisten säädyllisyyssääntöjen vuoksi. Pitkät letit olivat muotia 1200-luvulle asti. Otsaa korostettiin pitämällä se yleensä paljaana ja hiusrajaa nostettiin joskus nyppimällä otsan hiuksia pois.

Miesten hiusmuoti lyheni keskiajan kuluessa. Etenkin palvelijat ja muut alemmat luokat alkoivat leikkauttaa hiuksensa lyhyiksi. Jakaus oli myös miehillä yleensä keskellä. Paavin käskystä pitkät hiukset kiellettiin papeilta 1000-luvulla, ja tapa levisi muihinkin yhteiskuntaluokkiin. 1100-luvulla hiukset pitenivät taas yltämään lähes hartioille asti. 1300-luvulta alkaen moni mies kiharsi hiustensa päät. Hattua tai huppua käytettiin yleisesti.

Hiuksia hoidettiin keskiajalla erilaisilla kasvi- ja eläintuotteilla kuten munanvalkuaisilla, pellavaöljyllä ja oliiviöljyssä keitetyllä liskolla. Suosituin väri oli vaalea, jonka väristä ainetta tehtiin erilaisista aineksista kuten kukista ja kananmunista. Mustaa väriainetta saatiin äkämiä, rautaa ja alunaa etikassa keittämällä.

Renessanssina ja uuden ajan alussa

Renessanssin aikaan (noin 1350–1650 Länsi-Euroopassa) hiusmuoti vapautui jonkin verran. Peilien yleistyminen teki ihmiset entistä tietoisemmiksi omasta ulkonäöstään, ja hiushoitotuotteet yleistyivät. Hiusten värjäys oli suosittua etenkin Italiassa ja Venetsiassa.

Naisten hiukset olivat edelleen pitkät, mutta tyyleistä tuli koristellisempia. Korkeaa otsaa arvostettiin yhä, ja naiset nyppivät jopa kulmakarvojaan korostaakseen otsaansa. Peittäviä päähineitä käytettiin vähemmän kuin keskiajalla. Peruukit nousivat suosioon. Miesten hiukset pitenivät renessanssin alkuvuosikymmeninä, ja kampauksista tuli monimutkaisempia. Myös miehet käyttivät usein peruukkia ja hiuslisäkkeitä. Kuninkaalliset olivat usein miesten hiustyylien suunnannäyttäjiä: esimerkiksi Ranskan Ludvig XIV toi hallituskaudellaan 1643–1715 muotiin pitkät ja paksut kiharat.

Säveltäjä Johann Sebastian Bach (1685–1750) käytti monien aikansa miesten tapaan puuteroitua peruukkia.

Englannin sisällissodassa keropäiden poliittinen symboli oli lyhyeksi leikattu tukka, asketismin merkki.

Pulisongeista ja viiksistä tuli 1800-luvulla oma osansa hiusmuotia. Pitkähkö tukka, joka oli kuitenkin lyhyempi kuin naisilla, oli miehillä yleinen 1900-luvun alkupuolelle saakka. Miehet sitoivat usein hiuksensa poninhännälle.

Nykyaikana

Länsimaissa

Länsimaissa naiset ovat yleisesti peittäneet hiuksensa aina 1900-luvun puoliväliin asti joko huivilla tai hatulla. Myös miehet peittivät päänsä. Hiukset pidettiin yleensä kiinni. Hiukset olivat pitkät, tosin joissakin maissa ne leikattiin puolipitkiksi naimisiin mentäessä.^lähde?

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin länsimaissa tuli vallalle tapa, että miehellä on lyhyt tukka. Miehillä pidettiin lähes ainoana soveliaana sellaista hiustyyliä, jossa korvat jäivät paljaiksi eivätkä hiukset ulottuneet takaa kauluksen päälle. Otsahiustenkin tuli mielellään olla taaksepäin kammatut. Ortodoksisen kirkon papistossa oli kuitenkin myös pitkätukkaisia miehiä. 1960-luvulta lähtien hiustyylin vapaa valintamahdollisuus on noussut länsimaissa vapauden tunnusmerkiksi.

Naisten lyhyet hiukset ovat tulleet miesten pitkiä hiuksia tavanomaisemmiksi. Naisten hiusten lyhyyteen ei liitetä yhtä voimakkaasti sosiaalista symboliikkaa kuin miesten pitkiin hiuksiin, mutta silti naisen pitkät hiukset nähdään selvästi perinteisenä.^lähde? Monet pitkähiuksiset naiset ovat omaksuneet perustyylikseen joko vapaat hiukset tai poninhännän. Kaljuus on naisilla edelleen varsin harvoin valittu tyyli.^lähde?

Nuorisokulttuurissa

1950-luvun lopulla rock and roll -laulajien, erityisesti Elvis Presleyn, hiustyyliä pidettiin erikoisena Yhdysvalloissa, missä miehillä oli siihen aikaan lähes poikkeuksetta varsinkin pään sivuilta ja niskasta lyhyehkö hiusmalli. Osa aikakauden amerikkalaismiehistä suosi jopa vielä tätäkin lyhyempää eli armeijahenkistä crew cut -mallia. Elvis ja monet muut aikakauden rokkarit sen sijaan kasvattivat hiuksensa poikkeuksellisesti niin pitkiksi, että ne ylettyivät korvien ja kauluksen päälle. Korvien päälle ulottuvat hiukset kammattiin yleensä rasvalla niskaan ja etutukka ”tötteröksi” otsan päälle. Rocktähtien miespuoliset ihailijat eri puolella länsimaita omaksuivat saman hiusmuodin.

1960-luvun puolivälissä erityisesti The Beatles -yhtyeen pitkähköt hiukset herättivät suurta huomiota lyhyeen ja sliipattuun tukkaan tottuneille ikäpolville. Otsan päälle tuleva, korville ulottuva ja niskasta pitkähkö rasvaamaton hiusmalli tulikin yleiseksi varsinkin aikakauden nuorten muusikoiden keskuudessa (Suomessa muun muassa Hector ja Irwin Goodman). Uuden hiusmallin yleistyessä 1960-luvulla syntyi nuorten poikien kesken monesti jakoja kahteen eri ryhmittymään eli perinteisempiin ”rasvaletteihin” ja heitä uudenaikaisempiin ”pitkätukkiin”.

Huomattavan pitkät hiukset liitettiin 1960-luvulla erityisesti hippiliikkeeseen ja vapaamielisyyteen. Punkrockin mukana tulivat hiuksiin irokeesikampaukset, pystyyn tupeeratut hiukset, ja laaja väriskaala. 1980-luvulta alkaen moni mies on laittanut pitkät hiuksensa poninhännälle. ”Hevareilla” on usein olkapään yli ulottuvat hiukset ja reggaen kuuntelijoilla monesti rastatukka. Joillakin miehillä lyhyt hiustyyli kertoo skinhead-elämäntavasta.

Afrikassa

Nubialaisnainen letitettyine ja koristeltuine hiuksineen

Afrikkalaiset hiukset ovat yleensä kiharat ja mustat, mutta kansojen välillä on paljon vaihtelua. Mustista afrikkalaisista 75 prosentilla on kähärät hiukset ja 15 prosentilla kiharat. Kiharia hiuksia tavataan muun muassa etiopialaisilla, nubialaisilla ja somaleilla. Suoria tai lainehtivia hiuksia esiintyy kaikkein kosteimmilla alueilla sekä Saharassa ja Sudanissa. Tiheän ja kiharan tukan arvellaan suojelevan päätä voimakkaalta auringonpaisteelta. Muu kuin musta hiusväri afrikkalaisella on usein ympäristötekijöiden kuten aliravitsemuksen seurausta.

Hiuksilla on ollut afrikkalaisille aina suuri uskonnollinen sekä sosiaalinen merkitys, ja Afrikassa on aina tavattu monenlaisia hiustyylejä. Kampauksen kautta ihmiset ovat viestineet ikäänsä, syntymäpaikkaansa, klaaniaan, asemaansa ja ammattiaan. Naiset ovat viestineet aviollista asemaansa ja miehet sitä, että he ovat käyneet läpi miehuusriitit. Hiustenhoidossa ja muotoilussa on käytetty etenkin palmuöljyä, hunajaa ja eläinrasvaa. Letitys on erityisen suosittu hiustyyli. Perinteiset hiustyylit ovat yhä käytössä esimerkiksi Nigerin boroilla, Nigerian iboilla ja jorubilla, Kongon demokraattisen tasavallan mangboruilla, Sudanin samburuilla sekä Senegalin wolofeilla, ja naimattomat naiset pitävät edelleen yleisesti hiuksiaan eri tavoin kuin naimisissa olevat.

Afroamerikkalaiset naiset ja miehet suoristavat usein hiuksensa eurooppalaisten kauneusihanteiden vaikutuksesta, joskin 1960-luvulta lähtien afrikkalaisempi ja vähemmän käsitelty tyyli on kasvattanut suosiotaan. Tuuhea afrotukka oli suosiossa etenkin 1960-luvulla, ja myös moni kiharatukkainen valkoinenkin käytti sitä. Monet mustat amerikkalaismiehet ajavat hiuksensa nykyisin pois tai pitävät niitä rastatakuilla.

Hiukset uskonnoissa

Juutalaismies ja ohimokiehkurat, jollaiset Toora kehottaa kasvattamaan.

Hiuksilla on usein ollut uskonnollista merkitystä. Niitä on uhrattu ja niitä on ajeltu hedelmällisyysseremonioissa ja eri elämänvaiheisiin liittyvissä seremonioissa. Suurimmissa uskonnoissa on myös ollut erilaisia tapoja ja asenteita niin jäsenten kuin papistonkin hiustyylien suhteen. Moni uskonnollinen ryhmä on erottautunut muista omalla hiustyylillään, kuten amissit, mennoniitat, kveekarit ja hasidijuutalaiset.

Antiikin kreikkalaiset uhrasivat hiuksia jumalilleen hedelmällisyyttä ja voimaa vastaan. He sirottelivat hiuskiehkuroitaan jokiin, jotka veivät ne lannoittamaan maata. Kreikkalaisnaiset uhrasivat hiuksiaan jumalattarille saadakseen miehensä ehjänä takaisin sodasta. Merimiehet uhrasivat hiuksiaan Poseidonille ja sotapäälliköt Zeukselle. Joissain Kreikan osissa nuoret miehet joutuivat uhraamaan hiuksiaan Hippolytokselle ennen naimisiinmenoa. Myös antiikin roomalaisilla oli samankaltaisia uhrausseremonioita.

Juutalaiset ja muslimit ovat myös uhranneet hiuksiaan etenkin syntymän, murrosiän alkamisen, avioliiton ja kuoleman hetkillä. Jotkut entisajan juutalaiset antoivat nasiirivalan, johon kuului joskus hiusten jättäminen leikkaamatta ja hoitamatta. Nykyisin nasiirilakia noudattavat hiustensa suhteen esimerkiksi rastafarit. Hasidijuutalaiset miehet pitävät ohimokiehkuroita, sillä he katsovat Tooran kieltävän ohimohiusten leikkaamisen. Islam edellyttää hiusten pitämistä siisteinä ja vaatimattomina. Koraani kieltää tekohiusten pitämisen, harmaiden hiusten nyppimisen sekä pään ajelun. Hiukset tulisi kammata profeetta Muhammadin tapaan oikealta vasemmalle.

Intialainen sikhimies, jonka leikkaamattomat hiukset ovat turbaanin peitossa.

Sikhit eivät leikkaa hiuksiaan yleensä edes pakon edessä, sillä heille hiukset ovat elinvoiman lähde ja pitkät hiukset Jumalan tahto. Sikhit myös peittävät päänsä turbaanilla ja pitävät hyvää huolta hiuksistaan. Korean kungfutselaiset eivät leikkaa hiuksiaan vaan letittävät sen.

Luostareihin muuttaneiden munkkien ja nunnien on perinteisesti edellytetty leikkaavan hiuksensa osittain tai kokonaan pois. Hiuksista luopuminen edustaa uskonnoissa materiasta ja turhamaisuudesta luopumista. Moni uskonnollinen ryhmä edellyttää samasta syystä hiusten peittämistä: esimerkiksi musliminaiset ja ortodoksijuutalaiset naiset peittävät hiuksensa nykyisinkin.

Miesten ja naisten hiustyylit on uskonnollisista syistä usein haluttu pitää toisistaan erilaisina. Esimerkiksi Uudessa testamentissa sanotaan pitkän tukan olevan miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi (1. Kor. 11:14).

Suruaikana hiukset on joissain kulttuureissa jätetty hoitamatta ja kampaamatta tai ne on leikattu kokonaan pois. Kuolleesta pidetään joskus muistona hiuskiehkura.

Hiukset kirjallisuudessa

Kuvitusta Tähkäpää-satuun, jossa sankari kapuaa torniin neidon hiuksia pitkin

Hiukset ovat olleet suosittu aihe kirjallisuudessa kuten uskonnollisissa teoksissa ja myyteissä, kansantaruissa ja saduissa mutta myös nykyaikaisessa kaunokirjallisuudessa. Kertomukset ovat heijastaneet hiusten asemaa yksilön, yhteiskunnan ja uskonnon suhteen. Kansantarinoiden kautta välitetään myös kauneusihanteita, ja vallalla oleva käsitys kauniista hiuksista pitkinä ja vaaleina esiintyykin tarinoissa usein. Joissain tarinoissa omista hiuksista luopuminen jostain hengellisestä syystä nähdään esimerkillisenä, ja toisaalta hiuksiin liittyvien sosiaalisten normien rikkominen johtaa vakaviin seuraamuksiin.

Hiukset esiintyvät monissa luomistaruissa: esimerkiksi muinaisskandinaavisessa luomistarussa puut syntyvät Ymir-jättiläisen hiuksista. Monissa myyteissä naisen hiukset muuttuvat käärmeiksi: näistä tunnetuimpia on kreikkalainen Medusa-myytti, mutta myös Afrikassa ja Intiassa tunnetaan samanlaisia tarinoita.

Monien afrikkalaisten ja amerikkalaisten kulttuurien myyteissä hiukset on nähty lahjana Jumalalta, myönteisten ominaisuuksien symbolina ja linkkinä henkimaailmaan. Vanhassa testamentissa Simsonin hiukset ovat hänen voimansa lähde, joka katoaa, kun Delilah leikkaa hänen tukkansa.

Keskiaikaisissa kansantarinoissa ja saduissa hiukset esiintyvät usein. Grimmin veljesten tunnetussa sadussa Tähkäpää torniin suljettu neito pakenee auttamalla pelastajansa ylös pitkillä hiuksillaan.

O. Henryn tunnetussa ironisessa kertomuksessa köyhä newyorkilaismies ostaa vaimolleen kampoja ja vaimo miehelleen kellonvitjat. Saadakseen rahat lahjoihin nainen on kuitenkin myynyt hiuksensa ja mies kellonsa.

Lähteet

• Luoma, Taina & Oksman, Marjo: Hiukset. Leikkaaminen, kampaaminen ja kosmeettinen hoitaminen. WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-35521-3
• Sherrow, Victoria: Encyclopedia of Hair : A Cultural History. Greenwood Press, 2006. ISBN 0-313-33145-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta hiusmuoti Wikimedia Commonsissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta hiukset Wikimedia Commonsissa