Hilary Jenkinson

Hilary Jenkinson
Charles Hilary Jenkinson
Henkilötiedot
Syntynyt	1. marraskuuta 1882 Streatham, Lontoo, Iso-Britannia
Kuollut	5. maaliskuuta 1961 (78 vuotta) Horsham, Iso-Britannia
Koulutus ja ura
Tutkimusalue	arkistonhoito
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Charles Hilary Jenkinson (1. marraskuuta 1882 – 5. maaliskuuta 1961 Lontoo, Iso-Britannia) oli brittiläinen arkistonhoitaja ja arkistoalan tutkija. Hän oli aikansa merkittävimpiä arkistoteoreetikkoja.

Elämä

Jenkinson syntyi Lontoossa vuonna 1882. Hän opiskeli ensin Lontoon Dulwich Collegessa ja sen jälkeen Cambridgen Pembroke Collegessa, missä hän opiskeli antiikintutkimusta. Vuonna 1906 hän aloitti työt Public Record Officessa eli kansallisarkistossa, missä hän työskenteli aluksi keskiaikaisten asiakirjojen parissa. Tässä työssä kehittyivät ne periaatteet, jotka hän myöhemmin esitteli pääteoksessaan. Hän toimi kansallisarkiston palveluksessa aina vuoteen 1954.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi tykistöupseerina 1916 aina vuoteen 1920 asti, minkä jälkeen hän palasi aiempiin tehtäviinsä, joissa hön kohosi yhä merkittävämpiin asemiin.

Vuonna 1922 hän julkaisi teoksen A Manual of Archive Administration, joka muotoili arkistonhoidon periaatteita Englannissa merkittävästi. Toisen maailmansodan aikana hän toimi vuodesta 1943 lähtien War Officen neuvonantajana, missä tehtävässä hän suunnitteli ja ohjasi Italian ja Saksan arkistojen pelastamista ja säilyttämistä. Jenkinson kuoli vuonna 1961 Horshamissa Sussexissaa.

Arkistoteoreetikkona

Jenkinsonin pääteos A Manual of Archival Administration ilmestyi vuonna 1922 ja uudistettuna vuonna 1937. Sen kirjoittamisen lähtökohta oli niissä ensimmäisen maailmansodan aiheuttamissa asiakirjamassoissa, joiden kanssa Jenkinson oli joutunut työskentelemään. Siinä työssä hän oli päätynyt pitämään alan keskeisen käsikirjan laatijoiden, hollantilaisten Samuel Mullerin, Johan A. Feithin ja Robert Fruinin oppeja riittämättöminä ja englantilaisiin tarpeisiin huonosti sopivina. Hän ei kuitenkaan mainitun käsikirjan tapaan pyrkinyt alan toimintatapojen yhtenäistämiseen, vaan halusi arkistojen ja asiakirjojen luonnetta kuvailemalla sekä arkistonhoitajan tehtäviä määrittelemällä muotoilla ajatuksia arkistojen ymmärtämiseksi. Tämän oli tarkoitus auttaa toimimaan sekä nykyisien että tulevien arkistojen parissa.

Jenkinsonin ajattelussa arkiston keskeinen piirre oli sen syntyminen "luonnollisesti" osana arkistonmuodostajan toimintaa, minkä jälkeen arkistonmuodostaja säilytti asiakirjoja omaa toimintaansa varten. Arkiston autenttisuus ja puolueettomuus todistuskappaleena perustuivat näet sille, ettei sitä ollut muodostettu ajatellen myöhempää tutkimustarvetta. "Puolueettomuus" ei merkinnyt arkiston asiakirjojen virheettömyyttä tai totuudenmukaisuutta, vaan sitä, ettei niitä ollut laadittu tarkoituksena johtaa harhaan tulevia sukupolvia.

Autenttisuuden takaamiseksi Jenkinson korosti aineiston jatkuvan valvonnan (unbroken custody) vaatimusta. Asiakirjojen piti olla jatkuvasti valvottuja niin, ettei niihin ollut mahdollista tehdä uusia merkintöjä tai sijoittaa niiden sekaan väärennöksiä. Järjestyksen tai valvonnan puutteet antoivat aihetta epäillä, onko kyseessä lainkaan arkisto.

Arkistonhoitajan tehtävästä

”	Arkistonhoitajan tehtävä on palvella. Hän on olemassa tehdäkseen toisten työn mahdolliseksi.	”
– Hilary Jenkinson.

Jenkinson näki arkistonhoitajan ensisijaisena tehtävänä puolustaa syntynyttä arkistoa siten, ettei sen todistusvoima vaarantuisi. Toissijaisesti tuli palvella myös tutkijoita. Puolustaminen tapahtui fyysisesti ja moraalisesti. Fyysisesti arkistoa puolustettiin säilyttämällä asiakirjoja asianmukaisin tiloin ja säilytysvälinein. Moraalinen puolustus taas suojeli asiakirjoja ylimääräisiltä merkinnöiltä, väärennöksiltä, järjestyksen muuttamiselta ja hävittämiseltä. Jenkinson ei pitänyt hyvänä asiakirjojen uudelleenjärjestelyä. Jos se oli tehtävä, tulisi se mieluiten tehdä vain luetteloinnin ja kuvailun tasolla. Tässä hän oli provenienssiperiaatteen kannattaja.

Kasvavien asiakirjamäärien keskellä kaiken säilyttäminen ei ollut mahdollista, ja Jenkinsonkin joutui ottamaan kantaa asiakirjojen arvonmääritykseen. Hänen mielestään arkistonhoitajan ei tulisi olla se, joka valitsee säilytettävät asiakirjat, vaan hänen tuli olla täysin puolueeton toimija, joka vain säilytti hänen valvontaansa uskotut asiakirjat todisteina hallinnon toiminnasta. Tätä kuvasi hyvin arkistonhoitajan brittiläinen nimike keeper. Valikoinnilla olisi vaarannettu arkiston autenttisuus.

Jenkinson kirjoittikin arkistonhoitajasta: "Hänen uskontunnustuksensa on todistusvoimaisuuden pyhyys, hänen tehtävänsä suojella jokaista todisteen hitusta haltuunsa uskotuissa asiakirjoissa, päämääränsä palvella kaikkia tietoa haluavia, ilman ennakkoluuloja tai taka-ajatuksia." 1920-luvulta lähtien Jenkinson olikin sitä mieltä, että hallinnon tuli itse, ilman arkiston myötävaikutusta valita säilytettävät asiakirjat. Myöhemmin hänen kantansa lieveni, mutta loppuun asti hän ajatteli, että arkistonhoitajan roolin piti olla tässä prosessissa mahdollisimman pieni.

Vaikutus

”	Hyvä arkistonhoitaja on kenties epäitsekkäin totuuden vaalija, mitä nykymaailma tuntee.	”
– Hilary Jenkinson.

Jenkinsonin ajattelulla arkistonhoitajan osuuden pienuudesta aineiston arvon määrittämisessä on yhä vaikutusta Isossa-Britanniassa, jossa viranomaiset itse vastaavat kaksiportaisella järjestelmällä tarpeettomaksi katsomiensa aineistojen hävittämisestä. Jenkinsonin katsotaan muutenkin olleen omana aikanaan hyvin innovatiivinen sekä tukeneen arkistonhoitajien ymmärrystä omasta tehtävänkuvastaan. Jenkinsonin ajatusten pohjalta alkoi kehittyä arkistonhoitajien alan ammatti-identiteetti.

Myös Suomessa luettiin ahkerasti Jenkinsonia ja hänet mainittiin jopa nimeltä Arkistovaltuuskunnan vuoden 1935 komiteamietinnössä, mikä oli poikkeuksellista. Hänen ajatuksiinsa palataan ympäri maailman edelleen, ja voidaan puhua "jenkinsonilaisuudesta" tai "uusjenkinsonilaisuudesta", vaikka kyseessä ei ole nykyään selvästi erottuva koulukunta.

Kritiikki

Jenkinsonin ajatuksia on pidetty myös rajoittuneina. On sanottu, ettei hän täysin ymmärtänyt niitä muutoksia, joiden kynnyksellä ala oli. Asiakirjojen määrän kasvusta huolimatta hän uskoi arkistonhoidon voivan rakentua samoille käytännöille kuin aiemminkin. Tähän on katsottu vaikuttaneen hänen taustansa keskiaikaisten asiakirjojen parissa, missä muotoutuivat hänen käsityksensä arkistoista, asiakirjoista ja arkistonhoitajan tehtävästä. Itse asiassa siitä huolimatta, että Jenkinson tunnetaan arkistoteoreetikkona, käsitteli suurin osa hänen kirjoituksistaan paleografiaa ja diplomatiikkaa.

Kanadalainen Terry Cook on todennut, että "Jenkinson oli loppuun saakka keskiajan tutkija, joka yritti tulla toimeen nykyajan asiakirjojen kanssa". Cookin mukaan Jenkinsonin lähestymistapa antaisi valtaapitäville oikeutuksen poistaa julkisesta tarkastelusta kaiken heidän virkatoimistaan epäedullisesti kertovan siitä huolimatta, että tämä olisi varmasti ollut Jenkinsonille kauhistus. Äärimmillään se jättäisi arkistoperinnön hallinnon oikkujen ja valtion ideologian armoille, kuten kävi Neuvostoliitossa. Merkittävä yhdysvaltalainen arkistoteoreetikko ja Jenkinsonin aikalainen Theodore R. Schellenberg kritisoi Jenkinsonin näkemyksiä ja totesi olevansa "väsynyt siihen, että sitä vanhaa fossiilia siteerataan minulle arkistoasioiden auktoriteettinä".

Lähteet

Henttonen, Pekka: Johdatus asiakirjahallinnan tutkimukseen. Helsinki: Avain, 2015. ISBN 978-952-304-063-2

Aiheesta muualla

• Jenkinsonin A Manual of Archive Administration vuoden 1922 painoksena.
• Jenkinsonin A Manual of Archive Administration vuoden 1937 painoksena.
• Jenkinsonin English Court Hand A.D. 1066 to 1500 vuodelta 1915.
• Jenkinsonin Palaeography and the Practical Study of Court Hand vuodelta 1915.