Highway Hi-Fi
.jpg)
Highway Hi-Fi oli Chrysler Corporationin ja Columbia Recordsin yhteistyönä syntynyt levysoitin-järjestelmä, joka oli saatavana lisävarusteena kaikkiin Chrysler Corporationin valmistamiin henkilöautoihin vuosina 1956–1958. Soitin edusti uutta Chryslerin "Forward Look"-tuotepolitiikkaa, joka esitteli yhtymän autojen viimeisimpiä innovaatioita.[1] Highway Hi-Fi ei kuitenkaan saanut riittävää suosiota autonostajien keskuudessa, ja sen käytöstä luovuttiin vuonna 1958.
Laitteen hyvät ja huonot ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lukuisten testikilometrien jälkeen Highway Hi-Fi otettiin mukaan Chrysler Corporationin vuoden 1956 henkilöautomallien lisävarustelistaan. Columbia Recordsin rakentamat levylautaset asennettiin iskunkestäviinn koteloihin auton kojelaudan keskiosan alapuolelle. Levysoitin toimi autoradion kaiuttimien välityksellä ja käytti radion vahvistinjärjestelmää. Levyn pyörimisnopeus 16 2/3 kierrosta minuutissa oli vähäinen verrattaessa sitä normaalien levyjen 33,3 (Lp), 48 (single) 78 (savikiekko) nopeuksiin. Levyn neula oli kolme kertaa ohuempi kuin kotisoittimissa ja levyn koko halkaisijaltaan 17 cm.[2]
Laitteisto toimitettiin tehdasasennettuina eikä niitä voinut asentaa jälkikäteen. Jokaisen soittimen mukana tuli kuuden levyn valikoima, jonka ostaja sai valita mieltymystensä mukaan. Valikoima sisälsi 9–12 tuntia musiikkia, ja koostui yli 30 kokoelmasta The Pajama Game-musikaalista Tšaikovskin kuudenteen sinfoniaan. Highway Hi-Fiin levyn yhtä puolta saattoi soittaa lähes tunnin ajan.[3] [4]
Levykotelo sisälsi levylle tehdyn varastotilan, keraamisen äänivarren ja safiirisen neulan, joka oli kolme kertaa ohuempi kuin kotisoittimissa.[2] Äkkikäännökset, ajoneuvon asento ja nopeus eivät vaikuttaneet soittimen ääneen, sillä lukuisat testit olivat minimoineet värähtelyt ja takasivat levyn pyörimisnopeuden tasaisuuden.[5]
Highway Hi-Fi oli helppokäyttöinen, mutta käytännössä järjestelmä ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Laitteen korkea hinta ja levyvalikoiman suppeus tekivät siitä epäsuositun. Myös laitteen toiminta sai osakseen kritiikkiä, joka kohdistui levy-urien nopeaan kulumineen. Ongelman syyksi osoittautui korkeaksi viritetyn äänivarren liiallinen paine. Samalla kun paine esti tehokkaasti neulan pomppimisen se kulutti tarpeettomasti levyä.[6]
Kahden vuoden kokeilun jälkeen soittimesta luovuttiin. Vuosina 1960–1961 RCA ja Philips asensivat omia levysoittimiaan Chrysler Corporationin Plymouthin ja DeSoton malleihin, mutta tämäkin kokeilu jäi lyhytikäiseksi.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Flory. "Kelly" J.: American Cars, 1946–1959: Every Model, year by year. Krause Publications, 2008. ISBN 978-0786432295 (englanniksi)
- Langworth, Richard: Great American Automobiles of the 50's. Beekman House; 1 St UK edition, 1989. ISBN 0-85429-738-3 (englanniksi)
- Morton, David L jr: Sound Recording: The Life Story of a Technology. Johns Hopkins University Press, 2006. ISBN 978-0801883989 (englanniksi)
- November 1955 POPULAR SCIENCE DIGEST MAGAZINE GIANT GLIDER NEW CAR PREVIEW. Määritä julkaisija!
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Langworth 1989. s. 264.
- ↑ a b Popular Science 1955 s. 32.
- ↑ Popular Science 1955 s. 270.
- ↑ List of 1956 and 1957 Columbia Highway Hi-Fi Records imperialclub.co. Arkistoitu 21.1.2015. Viitattu 10.8. 2015. (englanniksi)
- ↑ 1955 Chrysler Highway Hi-Fi Press Release imperialclub.com. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 10.8. 2015. (englanniksi)
- ↑ Morton 2006. s. 156.
- ↑ The Cure for the Highway Hi-Fi Blues geocities.ws. Viitattu 10.8. 2015. (englanniksi)