Hevoshuijari
| Hevoshuijari | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Ossi Elstelä |
| Käsikirjoittaja | Toivo Särkkä |
| Tuottaja | Toivo Särkkä |
| Säveltäjä | Tapio Ilomäki |
| Kuvaaja | Vittorio Mantovani |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Lavastaja | Ossi Elstelä |
| Pääosat |
Thure Bahne Kyllikki Forssell Birgit Kronström Leif Wager |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
| Ensi-ilta | 15. elokuuta 1943 |
| Kesto | 91 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Hevoshuijari (Hästskojaren) on suomalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1943. Se perustuu Sam Sihvon samannimiseen näytelmään, joka julkaistiin 1924. Tarina kertoo jääkäri Kuisman ja kauniin Helenan rakkaudesta Suomen suuriruhtinaskunnan dramaattisissa loppuvaiheissa. Helenalla on keinoja kaihtamaton kilpakosija Birger, jonka motiivit perustuvat rakkauden sijasta rahaan. Birgerillä taas on rakastajatar Verotška, jonka mustasukkaisuus on pontimena useille juonenkäänteille. Elokuvan ääni on osin tuhoutunut eikä sitä ole esitetty julkisesti vuoden 1943 jälkeen.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Leif Wager | … | Kuisma, "hevoshuijari Kusmin" |
| Kyllikki Forssell | … | Helena Paasio |
| Birgit Kronström | … | Verotška |
| Thure Bahne | … | Birger Virenius |
| Toini Vartiainen | … | Sanni Mertala |
| Hugo Hytönen | … | Mertala |
| Hannes Häyrinen | … | Tepa |
| Toppo Elonperä | … | Ivan Baškirjoff |
| Uuno Laakso | … | Korppi |
| Laila Rihte | … | Hessu |
| Irja Elstelä | … | Laura Paasio |
| Teijo Joutsela | … | Sutela, "hevoshuijari" |
| Varma Lahtinen | … | Selma |
| Onni Korhe | … | upseeri |
| Airi Säilä | … | tanssijatar |
| Robert von Essen | … | pianisti |
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]On kesä 1916 Karjalankannaksella. Komisarius Birger Virenius pyrkii naimisiin rikkaan Paasion perheen tyttären Helenan kanssa. Kuvioon kuuluu myös Birgerin mustankipeä rakastajatar Verotška. Inkeriläinen sotamies Tepa taasen halajaa ravintola Biljardin kaunista emäntää Sannia, kilpakosijana on poliisi Korppi. Elokuvan nimihenkilö Kusmin salakuljettaa hevosia Venäjän rajan yli Suomeen santarmipäällikkö Baškirjoffin hiljaisella avustuksella. Kun Helena ei lämpene Birgerille, tämä alkaa kiristää tyttöä tiedoillaan Kusminista. Tosiasiassa Kusmin on Helenan opiskelutoveri Kuisma, joka on ollut Saksassa jääkärinä Helenan veljen Eskon kanssa. Birgerin juonittelu johtaa siihen, että Helena kyseenalaistaa Kuisman luotettavuuden. Kuisma voittaa kuitenkin Sannin isän kalastaja Mertalan luottamuksen. Birger saa lopulta aikaan Kuisman pidätyksen käyttämällä Verotškaa houkuttimena. Mertala vakuuttaa Helenalle Kuisman olevan heidän puolellaan tsaarin valtaa edustavaa Birgeriä vastaan. Kuisma ja Helena ehtivät tunnustaa rakkautensa toisilleen ennen Kuisman vangitsemista. Verotška laskelmoi, että Kuisman auttaminen vapauteen olisi hänen lemmensuunnitelmiensa mukaista. Pakoyritys kuitenkin epäonnistuu ja Kuisma joutuu Špalernajan vankilaan.
Siirrytään maaliskuuhun 1917. Helena tulee tapaamaan Kuismaa Špalernajaan. Birger on antanut Helenalle listan suomalaisista aktivisteista, ja valehdellut että sen perusteella Kuisma olisi pian vapaa. Birgerin ja Helenan välit tuhoutuvat lopullisesti, kun mies alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti hotellissa. Kuisma tuomitaan kuolemaan, mutta maaliskuun vallankumous johtaa kaikkien poliittisten vankien vapauttamiseen. Suomalaisvangit kokoontuvat Kuisman johdolla Pietarin Suomen asemalle, jonne myös Birger saapuu aseineen. Syntyneessä kahakassa Birger haavoittuu. Verotška hoitaa Birgeriä Paasion huvilalla, kunnes ilmenee, että huvilan taloudenhoitaja Hessu odottaa Birgerin siittämää lasta. Verotška surmaa sekä Birgerin että itsensä. Kuisma ja Helena ovat lähistöllä ja näkevät tilanteen seuraukset. Helenan äiti on antanut myöntymyksensä Kuisman ja Helenan avioliitolle. Myös Tepan ja Sannin onni kukoistaa. Ikkunasta kantautuvat Vapauslaulun sävelet.
Kuvausajat ja -paikat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hevoshuijari kuvattiin kesällä 1943 Helsingissä. Studioina olivat SF-studiot 1 ja 2.[1]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kriitikot moittivat Hevoshuijarin juonta huonosti rakennetuksi. Kauppalehti: "Hevoshuijari alkaa operettina, heilahtaa farssiksi, hipoo seuraavassa silmänräpäyksessä traagillisen draaman piiriä ja ryöpsäyttää lopuksi pahaa-aavistamattoman katsojan eteen ylenmääräisen annoksen isänmaallista paatosta, joka kuitenkin tässä yhteydessä tuntuu melkoisen profanisoidulta." Uusi Suomi antoi kiitosta teoksen laulu- ja tanssikohtauksille. Helsingin Sanomat piti kokonaisuutta melko miellyttävänä. Näyttelijäsuorituksia aikalaiskriitikot pitivät epätasaisina; Wagerin kehitys näyttelijänä pantiin merkille.[2]
Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hevoshuijarin pohjana ollut Sam Sihvon näytelmä oli yksi kolmesta, joiden filmausoikeudet Erkki Karu hankki SF:lle yhtiön toiminnan alussa 1934. Kaksi muuta olivat Minna Canthin Roinilan talossa (1935) ja Agapetuksen Syntipukki (1935). Näytelmän kantaesitys oli Lappeenrannan Teatterissa toukokuussa 1925. Jääkärivänrikki Sihvo kuului tunnettuun sotilassukuun. Hän kirjoitti myös laulunäytelmän Jääkärin morsian, josta tehtiin kaksi filmatisointia 1930-luvulla. Jatkosodan jälkeen Hevoshuijari poistettiin levityksestä, sillä sen sisältö ei sopinut muuttuneeseen poliittiseen tilanteeseen. Elokuvasta on säilynyt pelastekopio, jonka ääni on kuitenkin osin tuhoutunut.
Hevoshuijarin kaupallinen menestys jäi vuoden 1943 keskitason alapuolelle huolimatta Wagerin mukanaolosta.[3] Hän oli niittänyt menestystä saman vuoden alussa elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Kahdeksantoistavuotias Kyllikki Forssell oli debytoinut valkokankailla helmikuussa 1943 elokuvassa Tyttö astuu elämään.[4]
Lähteet ja viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia 3, ISBN 951-37-1019-X
- Elonet Hevoshuijari
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 3 sivu 199
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 3, sivut 200 ja 201
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 3, sivut 201 ja 202
- ↑ https://www.elonet.fi/fi/henkilo/123329