Heta Kuchka
Heta Kuchka (s. 1974 Helsinki) on suomalainen taiteilija. Hän käyttää teoksissaan valokuvaa, liikkuvaa kuvaa, installaatioita ja piirroksia. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden osastolta vuonna 2001. Kuchkan isä oli yhdysvaltalainen bluegrassmuusikko Tom Kuchka[1] ja äiti suomalainen. Kuchka itse on syntynyt ja asuu Suomessa.[2]
Tampereen taidemuseo valitsi Kuchkan vuoden 2006 nuoreksi taiteilijaksi.[2]
Kuchkan teoksissa on usein roolileikkejä, joihin hän asettaa itsensä ja muut ihmiset. Lähtökohtina ovat arkiset ilmiöt, lähiympäristö ja kommunikaatio ihmisten välillä. Lopputuloksessa on mukana sattumanvaraisuutta ja huumoria.[2] Teosten aiheina on ollut muun muassa kuolema ja vanheneminen, nuoret ja yksinäisyys. Osa Kuchkan teoksista on syntynyt yhteisöllisistä lähtökohdista.[3]
Heta Kuchkan teoksia on nähty relaatioestetiikkana. Hänen videoidensa huomiopiste on ihmisten välinen tila ja suhde. [4]
Esimerkiksi videossa Myötä- ja vastoinkäymisissä (2005) Heta Kuchka esiintyy kuvattavana hääkuvausstudiossa valkoisen taustan edessä, täydessä hääpuvussa morsiuskimppu kädessään, hunnutettuna. Kuvaustilannetta valmistellaan huolellisesti ja ilmassa on jännityksen tuntua. Katsojan huomio kiinnittyy morsiusparin väliseen suhteeseen, kun saman morsiamen miehet vaihtuvat kuvaustilanteesta toiseen. Erästä sulhasta Kuchka kohtelee hyvin äidillisesti, suhde toiseen mieheen on etäinen myös fyysisesti, ja eräs hääkuva ikuistetaan parin hellässä, läheisessä kosketuksessa.[4]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Present (2012), installaatio
- Eka kerta (2010), installaatio
- Teos on yhteistyöprojekti Nykytaiteen museo Kiasman nuorisoryhmä Kultun kanssa. Taiteilija ja nuoret työskentelivät pelkojen kanssa. Nuorten pelkoja painettiin t-paitoihin, joita nuoret itse esittelivät installaatioon rakennetulla catwalkilla.[6]
- In Memory of... (2009), videoinstallaatio ja kirkonpenkit
- Teos käsittelee suomalaisten henkilöiden hautajaisia, joissa vainajalla ei ole yhtään saattajaa.[7]
- Tuomo & Paavo (2008), video
- Teoksessa kaksi suomalaista ruumisautonkuljettajaa keskustelee ja suorittaa päivittäisiä työtehtäviään. Toinen kuljettajista kuolee teoksen kuvausten aikana tapaturmaisesti. Kollega huolehtii vainajan viimeisestä matkasta.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jonna Hyry 10.11.2011: Ammattina haaste, mustekala.info (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Taidemuseo Meilahti: Yours Truly - Heta Kuchka, vuoden nuori taiteilija 2006 6.10.2006 - 10.12.2006 Viitattu 15.12.2010.
- ↑ Mediataiteen taiteilija-apuraha Heta Kuchkalle 27.09.2013. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 28.3.2015.
- ↑ Heta Kuchka kertoo Läsnä/Lahja -teoksestaan Kiasman Face to Face -näyttelyn yhteydessä 2015 2015. Kansallisgalleria. Viitattu 28.3.2015.
- ↑ Heta Kuchka: Taiteilijan verkkosivut hetakuchka.com. Viitattu 28.3.2015.
- ↑ a b Heta Kuchka: In Memory of... Art-Print Oy: Galleria Heino, 2008. ISBN 978-952-5636-10-9