Hermann Müller

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee saksalaista poliitikkoa. Muita samannimisiä on täsmennyssivulla.
Hermann Müller
Saksan valtakunnankansleri
27. maaliskuuta – 6. kesäkuuta 1920
Presidentti Friedrich Ebert
Edeltäjä Gustav Bauer
Seuraaja Konstantin Fehrenbach
28. kesäkuuta 1928 – 27. maaliskuuta 1930
Presidentti Paul von Hindenburg
Edeltäjä Wilhelm Marx
Seuraaja Heinrich Brüning
Henkilötiedot
Syntynyt18. toukokuuta 1876
Mannheim
Kuollut20. maaliskuuta 1931 (54 vuotta)
Berliini
Tiedot
Puolue SPD
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Hermann Müller (vuodesta 1920 virallisesti Müller-Franken; 18. toukokuuta 1876 Mannheim – 20. maaliskuuta 1931 Berliini)[1] oli saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän oli Saksan valtakunnankansleri vuosina 1920 ja 1928–1930. Lisäksi hän toimi ulkoministerinä vuosina 1919–1920 ja Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) toisena puheenjohtajana vuosina 1919–1928. Müllerin toinen hallitus oli Weimarin tasavallan viimeinen parlamentaariseen hallintoon nojannut enemmistöhallitus ja samalla viimeinen, jossa vasemmisto oli mukana.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Müller oli lähtöisin keskiluokkaisesta kuohuviinitehtailijan perheestä ja kouluttautui kauppiaan uraa varten. Hän liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1893 ja ryhtyi vuonna 1899 puolueen lehden toimittajaksi Görlitzissä.[1][2][3] Hän kuului vuosina 1903–1906 Görlitzin kaupunginvaltuustoon.[1] Hänet valittiin vuonna 1906 August Bebelin aloitteesta SPD:n puoluetoimikuntaan, jossa hän pysytteli maltillisella keskilinjalla puolueen oikeisto- ja vasemmistosiipien välissä.[1][2] Müller erikoistui SPD:n kansainvälisiin suhteisiin ja edusti puoluetta monissa sosialististen puolueiden kongresseissa.[1][3] Hänet lähetettiin heinäkuussa 1914 Ranskaan neuvottelemaan Saksan ja Ranskan sosialistien yhteisestä sodanvastaisesta rintamasta, mutta neuvottelut eivät johtaneet mihinkään, ja ensimmäisen maailmansodan puhjettua puolueet asettuivat omien maidensa sodankäynnin tueksi.[2][1] Myös Müller tuki sodan aikana SPD:n linnarauhapolitiikkaa. Hänet valittiin vuonna 1916 täytevaalissa Saksan valtiopäiville. Vuoden 1918 vallankumouksen yhteydessä hänet valittiin Suur-Berliinin työläis- ja sotilasneuvostojen keskusneuvostoon.[1]

Friedrich Ebertin tultua helmikuussa 1919 Saksan ensimmäiseksi valtakunnanpresidentiksi SPD:n puheenjohtajuus jaettiin Müllerin ja Otto Welsin kesken. Müller nimitettiin kesäkuussa 1919 muodostetun Gustav Bauerin hallituksen ulkoministeriksi, ja hän joutui siten allekirjoittamaan Versailles’n rauhansopimuksen Saksan edustajana 28. kesäkuuta 1919. Bauer erosi epäonnistuneen Kappin vallankaappauksen jälkeen maaliskuussa 1920, jolloin Mülleristä tuli myös valtakunnankansleri. Müller jätti hallituksensa eronpyynnön keskustavasemmistolaisen hallituskoalition kärsittyä tappion kesäkuun 1920 valtiopäivävaaleissa. Hän toimi sen jälkeen sosiaalidemokraattien valtiopäiväryhmän puheenjohtajana.[1][3] Hän kuului vuodesta 1923 myös Sosialistisen työväeninternationaalin johtoon.[1] Müller ei osallistunut Joseph Wirthin ja Gustav Stresemannin hallituksiin, vaikka SPD puolueena oli niissä mukana.

Sosiaalidemokraattien saatua vaalivoiton toukokuun 1928 vaaleissa Müller muodosti 28. kesäkuuta 1928 uuden hallituksen, joka perustui SPD:n, keskustapuolueen, Saksan demokraattisen puolueen (DDP) ja Saksan kansanpuolueen (DVP) yhteistyöhön eli niin sanottuun suureen koalitioon. Müllerin toisen hallituksen suurin saavutus oli maailmansodan voittajavaltioiden kanssa neuvoteltu Youngin suunnitelma, joka kevensi sotakorvausten Saksan kansantaloudelle aiheuttamaa taakkaa. Hallitus aloitti myös Saksan laivaston uudelleenrakentamisen. Müllerin hallitus kaatui maaliskuussa 1930 vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun valtiopäivät olivat hyväksyneet Youngin suunnitelman, sillä suuren talouslaman alettua sosiaalidemokraatit eivät päässeet muiden hallituspuolueiden kanssa yhteisymmärrykseen työttömyyskorvausten nostamisesta.[1][2] Äärioikeistolaisen kansallissosialistisen puolueen (NSDAP) saatua voiton syyskuun 1930 vaaleissa Müller määräsi sosiaalidemokraatit tukemaan oppositiosta Heinrich Brüningin oikeistohallitusta. Müller kuoli maaliskuussa 1931 sappikivileikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin.[1]

Müllerin hautakivi Berliinin Friedrichsfelden hautausmaalla.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Die Novemberrevolution – Erinnerungen, 1928 (muistelmateos vuoden 1918 vallankumouksesta)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Hermann Müller 1876-1931 (saksaksi) Lebendiges Museum Online. Viitattu 24.2.2018.
  2. ↑ a b c d Hermann Müller (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.2.2018.
  3. ↑ a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1925), s. 651–652 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.2.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hermann_Müller&oldid=22228600”