Herman Helosalo

Herman Hesekiel Helosalo, sukunimi vuoteen 1906 Holmström (31. elokuuta 1883 Vanaja – 18. syyskuuta 1943 Siuntio) oli suomalainen työmies, joka oli mukana Matti Kurikan perustaman Sosialistisen reformipuolueen toiminnassa vuoden 1907 eduskuntavaalien alla toimien puoluesihteerinä ja vaalipuhujana. Kevättalvella 1921 Helosalo oli Suomen valtion lähettämänä mukana vienankarjalaisten pakolaisten lähetystössä, joka neuvotteli Karjalan työkansan kommuunin edustajien kanssa Itä-Karjalan pakolaisten kotiinpaluumahdollisuuksista.

Herman Helosalon vanhemmat olivat ratamestari Gustaf Fridolf Holmström (1854–1939) ja Maria Gustava Syrjänen (1858–1936). Hän kävi kansakoulua Suonenjoella ja sen jälkeen 1897–1900 Kuopion lyseota eroten kolmannelta luokalta. Helosalo muutti Helsinkiin ja työskenteli siellä muun muassa ulkotyömiehenä ja sähkömiehenä. Hän oli Suomeen syyskuussa 1905 palanneen Matti Kurikan perustaman ja johtaman Osuuskunta Elämän sihteerinä 1906-1907. Helosalo toimi Matti Kurikan avustajana ja hän oli mukana perustamssa Sosialistista reformipuoluetta elo-syyskuussa 1906 sen jälkeen kun Kurikka oli erotettu Suomen Sosialidemokraattisesta puolueesta Oulun puoluekokouksessa. Helosalo toimi uuden puolueen agitaattorina ja teki puhujamatkoja eri puolille Suomea vuoden 1907 eduskuntavaalien aattona. Sosialistinen reformipuolue ei saanut kuitenkin kansanedustajia eduskuntaan. Vaalitappion jälkeen Kurikka lähti vuonna 1908 Suomesta ja puolueen sekä Osuuskunta Elämän toiminta päättyi pian sen jälkeen. Helosalo oli jonkin aikaa työttömänä ja asunnottomana mutta onnistui sitten taas pääsemään jaloilleen. Hän asui Sörnäisissä, toimi ulkotyömiehenä ja oli Sörnäisten työväenyhdistyksen jäsenenä. Hän oli 1911–1912 työssä Pekka Ervastin maatilalla Oulunkylässä ja sen jälkeen muun muassa satamatöissä ja liikemies Tuomas Tuiskun palveluksessa Oulussa. Joulukuussa 1916 Helosalo jätti patenttihakemuksen autoissa käytettävistä lumiketjuista.

Suomen sisällissodan alettua Helosalo liittyi helmikuun lopulla 1918 punakaartiin oman kertomansa mukaan lähinnä punakaartin tarjoaman rahapalkan ja päivittäisen aterian vuoksi. Hän toimi sitten punakaartin yleisesikunnan linnoitusosaston apulaiskirjurina maaliskuun loppuun saakka. Saksalaisten noustua maihin Hangossa Helosalo matkusti junalla Viipuriin ja oli siellä huhtikuun lopulle saakka. Hän yritti paeta Suomesta Kouvolan ja Kotkan kautta mutta joutui lopulta valkoisten vangiksi Elimäellä 4. toukokuuta. Helosalo oli vankina ensin Kouvolassa ja sitten Riihimäen vankileirillä. Elokuussa 1918 valtiorikosoikeus tuomitsi hänen neljän vuoden kuritushuonerangaistukseen avunannosta valtio- ja maanpetokseen. Hän pääsi vapaaksi jo kesällä 1919.

Kevättalvella 1921 vielä ehdonalaisessa vapaudessa ollut Helosalo oli mukana Suomen hallituksen asettamana teknillisenä avustajana vienankarjalaisten lähetystössä, joka matkusti Sortavalan kautta Aunukseen ja Petroskoihin neuvottemaan Suomeen paenneiden Itä-Karjalan pakolaisten kotiinpaluumahdollisuuksista. Lähetystö neuvotteli Edvard Gyllingin johtaman Karjalan työkansan kommuunin edustajien kanssa Aunuksenkaupungissa ja Petroskoissa. Helosalo laati maaliskuussa 1921 laajan matkakertomuksen lähetystön matkasta, matkakertomus sisälsi myös kuvauksen Karjalan työkansan kommuunin silloisesta tilasta. Hän kirjoitti myös ulkoministeriölle muistion Karjalan kysymyksestä ja ehdotti salaisen Karjalan-asiain osaston perustamista ulkoministeriön yhteyteen.

Helosalo asui sittemmin eri osoitteissa Helsingissä ja viimeksi Vaasankatu 10:ssä. Hän toimi suutarina ja muurarina ja oli ainakin vuodesta 1924 lähtien Suomen muurarien ammattiliiton jäsenenä. Helosalo kuoli jatkosodan aikana syyskuussa 1943 60-vuotiaana aivoverenvuotoon Siuntiossa Bollstadin kylässä. Hänet haudattiin lokakuussa 1943 Siuntion hautausmaalle.