Herkkä, hellä, hehkuvainen
| Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth |
|
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Minna Canth |
| Kansitaiteilija | Tiia Javanainen |
| Kieli | suomi |
| Genre | elämäkerta |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 2014 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 431 |
| ISBN | 978-951-1-23656-6 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth on tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija Minna Maijalan kirjoittama Minna Canthin elämäkertateos, joka ilmestyi vuonna 2014 Otavan kustantamana.[1] Maijala on pyrkinyt korjaamaan ja monipuolistamaan sitä Canthista muodostunutta kuvaa, joka on syntynyt Lucina Hagmanin 1900-luvun alussa kirjoittaman elämäkerran ja sitä lähteenä käyttävien myöhempien elämäkertojen pohjalta. Teos on vuoden 2014 Tieto-Finlandia-ehdokkaana.[2]
Kirjan nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksen nimi on peräisin runoilija J. H. Erkon Canthille omistamasta muistorunosta ”Minna Canthin muisto”, josta on otettu kirjan motoksi kaksi viimeistä säkeistöä.[3]
- Aina herkkä, hellä, hehkuvainen,
- Seuran sydän, innostaja nuorten,
- Tarmokas kuin mies, mut vieno nainen,
- Päivänpaiste, pehmittäjä vuorten.
- Missä voittaa valistuksen valta,
- Missä ihmis-oikeus on pyhä,
- Siellä heikot nousee painon alta,
- Siellä elää Minnan muisto yhä.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Minna Maijala on aiemmin väitellyt Canthin tuotannosta tutkimuksella Passion vallassa: Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa (2008). Hän käsittelee siinä Canthin tuotannon psykologista ihmiskuvaa. Pian väitöskirjan valmistumisen jälkeen, ennen väitöstilaisuutta, professori Liisi Huhtala ehdotti Maijalalle Canthin elämäkerran kirjoittamista. Aluksi Maijala torjui ajatuksen, mutta kypsyi siihen väitöstilaisuuteen mennessä, minkä hän saattoi vastaväittäjälleen Huhtalalle sitten ilmoittaa. Elämäkertateoksellaan Maijala on pyrkinyt korjaamaan ja monipuolistamaan Canthista muodostunutta kuvaa. Arkistoaineistoa oli Maijalan mukaan valtavasti, ja sitä on hyödynnetty myös perustamalla vuonna 2013 verkkoarkisto Minnansalonki.fi.[4]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksen alkusanoissa ”Prologissa” Maijala esittää yleispiirteittäin kuvan Minna Canthin elämästä. Hän korostaa, kuinka kuva muuttuu toiseksi, kun sitä vertaa aiempaan Lucina Hagmanin teoksen Minna Canthin elämäkerta 1–2 (1901–1906) pohjalta syntyneeseen Canth-kuvaan. Hagmanin elämäkerta puolusti Canthia vastustajien hyökkäyksiltä, mutta Maijalan mukaan Canthin elämäntyön arvostus kärsi siitä. Syntyi kuva amatsoni-Minnasta.[5]
Canthin aikalaisen Hagmanin sinänsä hyvää tarkoittavan elämäkertateoksen pohjalta syntynyt Canth-kuva on asettanut perussävyn, ja muut elämäkerturit ovat käyttäneet hänen teostaan lähteenä. Maijalan mukaan kuva on kuitenkin yksipuolinen: Canthin elämäntyö on nähty hänen sukupuolensa kautta ja hänen taiteellinen merkityksensä on lähes sivuutettu.[5] Maijala löysi Canthin aikalaisten arvostuksen ja kunnioituksen, ja paljastui, että heidän silmissään Canth oli kosmopoliitti, vapaan ajattelun kannattaja ja innostava keskustelukumppani. Tämän monipuolisemman kuvan Maijala haluaa välittää lukijoille.[5]
Teos jakautuu kolmeen osaan: Elämä, Kirjoittaminen ja Aatoksia. Niiden jälkeisissä jälkisanoissa Maijala kertoo Canthin perillisistä, seitsemästä lapsesta ja heidän jälkeläisistään sekä yrityksen vaiheista aina sen lopettamiseen saakka. Viimeiseksi Maijala nostaa esille Canthin talon Kanttilan tilanteen. Teoksen lopussa on luettelo Canthin tuotannosta, lyhyet tiivistelmät hänen elämäänsä liittyvistä ihmisistä, lähteet ja henkilöhakemisto.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anna Paju kirjoitti arviossaan Kansan Uutisissa, että ”taistelevan Minnan” muotokuvan rinnalle Maijala nostaa Minna Canthin, joka oli keskustelija ja yksityiselämässään haavoittuva.[6] Talouselämän Eija Pöysä löysi elämäkerrasta Minna Canthin, joka oli talouselämässä edelläkävijä.[7]
Mervi Kantokorpi totesi laajassa Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan arviossa, että ”Maijala pyyhkii pöytänsä vanhoilla Canth-biografioilla”, millä hän viittaa Lucina Hagmanin varhaiseen elämäkertaan, joka loi perinteisen virallisen kirjailijakuvan ja kuvan Canthista uhrina ja jossa demonina oli Canthin puoliso Ferdinand Canth. Tosiasiassa Canthilla oli ajatuksilleen ja toimilleen puolisonsa täysi tuki. Kantokorpi piti tärkeänä myös sitä, että Maijala nostaa esiin Canthin uskonnollisen puolen: Canth oli tunnustuksellinen kristitty mutta samalla kriittinen ajattelija, joka halusi kirkon erilleen valtiosta.[8]
Aikalaisessa Juhani Niemi kiitti Maijalaa Canthin kirjailijakuvan päivittämisestä. Maijala tuo Niemen mukaan tendenssikirjailijan kuvaan inhimillisiä piirteitä. Hyödyntäessään Canthin omaelämäkerrallista artikkelia ja kirjeitä Maijala tuo esiin Canthin niissä paljastamia syvimpiä tuntoja.[9]
Savon Sanomien kriitikko Jouni Tossavaisen mukaan Maijalan lupaus Canthin uudesta hellemmästä muotokuvasta ei toteudu. Hän olisi kaivannut myös Canthin talousmenojen avaamista: mihin tarkkaa kirjanpitoa pitänyt Canth rahojaan käytti. Tossavaisen mukaan ”kirjailijan inhimillinen elämä monine ristiriitaisine puolineen jää – – lämmittämättä” ja sen sijaan Maijala hyödyntää väitöskirjaansa ja siinä käsittelemäänsä 1870–1880-luvun hermostunutta vaihetta. Aiemmista naisasiasta lähteneistä neljästä elämäkerrasta teos eroaa Tossavaisen mukaan siten, että lähtökohtana on Canthin kirjallinen työ.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-23656-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Minna Maijala Otava. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth on Tieto-Finlandia-ehdokas 2014 5.11.2014. Otava. Arkistoitu 29.9.2015. Viitattu 27.9.2015.
- ↑ Runo on kokonaisuudessaan julkaistu ainakin teoksessa J. H. Erkko: Kootut teokset II: Runoelmia 1886–1906 Gutenberg.org
- ↑ Maijala (2014), ”Kiitokset”, s. 371–373.
- ↑ a b c Maijala (2014), ”Prologi”, s. 11–18.
- ↑ Paju, Anna: Minna Canthin kieli elää Kansan Uutiset. 21.3.2014. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Pöysä, Eija: Minna Canth oli muutakin kuin naisasianainen Talouselämä. 23.3.2014. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Kantokorpi, Mervi: Naisliikkeen pyhimys saa särmiä. Helsingin Sanomat, 19.3.2014, s. B 1–2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.5.2021.
- ↑ Niemi, Juhani: Amatsoni vai hermoherkkä taiteilija? Aikalainen. huhtikuu 2014. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Tossavainen, Jouni: Sukutarina avautuu Savon Sanomat. 19.3.2014. Arkistoitu 28.3.2014. Viitattu 16.4.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Minnan salonki Kuopion kaupunginkirjaston verkkosivuilla. (Arkistoitu – Internet Archive)