Henry Ford

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henry Ford
Henry Ford vuonna 1919.
Henry Ford vuonna 1919.
Henkilötiedot
Syntynyt30. heinäkuuta 1863
Greenfield, Waynen piirikunta, Michigan, Yhdysvallat[1]
Kuollut7. huhtikuuta 1947 (83 vuotta)
Fair Lane, Dearborn, Michigan, Yhdysvallat[1]
Insinööri
Koulutus Detroit Business Institute ja Bryant & Stratton College
Yritykset Ford Motor Company
Merkittävät työt Liukuhihna
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Henry Ford (30. heinäkuuta 1863 Greenfield, Waynen piirikunta, Michigan, Yhdysvallat – 7. huhtikuuta 1947 Dearborn, Michigan)[1] oli yhdysvaltalainen yrittäjä ja suurliikemies, Ford Motor Companyn perustaja ja ensimmäisiä, joka otti käyttöön kokoonpanolinjat (”liukuhihnan”) autojen massatuotannossa. Kyse ei kuitenkaan ollut vain vallankumouksellisesta teollisuustuotannosta, vaan valtavasta vaikutuksesta moderniin kulttuuriin, jota ekonomistit ja sosiaalihistorioitsijat kutsuvat nimellä fordismi.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Ford syntyi 30. heinäkuuta 1863 Greenfieldissä Waynen piirikunnassa[1] Kaakkois-Michiganissa William Fordin (1826–1905) ja Mary Litogot Fordin (1839–1876) esikoisena. Henryllä oli 4 nuorempaa sisarusta: Margaret (1867–1960), Jane (1868–1945), William Junior (1871–1917) ja Robert (1873–1934).

Henry Fordin isovanhemmat tulivat Yhdysvaltoihin Irlannista vuoden 1847 jälkeen Irlannin suuren nälänhädän ajamina. Henryn isä William vaurastui Michiganissa maanviljelijänä. Maatilan työt eivät Henryä isommin kiinnostaneet ja vuonna 1879 hän lähti oppimaan koneidenrakentamista Detroitiin, ensin James F. Flower & Bros -yhtiölle ja sen jälkeen Detroit Dry Dock Engine Works -yhtiöön, jossa hän työskenteli höyrykoneiden parissa. Vuonna 1882 Ford palasi kotitilalleen Dearborniin. Täälläkin oli maatalouden sähkölaitteita pyörittämässä Westinghouse-yhtiön siirrettävä höyrykone, jonka käytössä Henry oli varsinainen mestari. Höyrykonetekniikan hyvin osaavana, hän toimi myös Westinghousen koneiden huoltomiehenä. Samaan aikaan maatilan hoidon kanssa hän luki kirjanpitoa detroitilaisessa kauppakoulussa. Vuonna 1888 hän avioitui Clara Bryantin (1866–1950) kanssa ja pariskunnalle syntyy yksi lapsi, Edsel Bryant Ford (1893–1943).[2]

Insinööriuran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henry Ford istuu ensimmäisessä suunnittelemassaan ja rakentamassaan autossa Ford Quadricyclessä vuonna 1896.

Vuonna 1891 Ford palasi Detroitiin ja työskenteli koneinsinöörinä Thomas Edisonin Edison Illuminating Company -yhtiössä. Hänet ylennettiin pääinsinööriksi 1893, jolloin hänellä oli aikaa ja rahaa myös omille, bensiinikäyttöisen moottorin kehittelyä koskeville suunnitelmilleen. Nämä suunnitelmat kiteytyvät Fordin ensimmäisessä itse-liikkuvassa ajoneuvossa, nimeltään Quadricycle, jonka ensimmäinen koeajo tapahtui 4. kesäkuuta vuonna 1896.[3]

Samana vuonna Ford tapasi Edison Illuminating Companyn johtokunnan järjestämässä kokouksessa keksijän ja liikemiehen, Thomas Edisonin, jonka luvalla ja kannustuksella Ford saattoi työnsä ohessa valmiiksi toisen autonsa vuonna 1898. Detroitilaisen puutavaraliikemies William H. Murphyn taloudellisen tuen turvin Ford irtisanoutui Edison Companysta ja perusti Detroit Automobile Companyn elokuun 5. päivänä vuonna 1899. Tämän yhtiön tuotteista ei kuitenkaan tullut kaupallista menestystä, ja yhtiö lakkasi olemasta vuonna 1901.[4]

Suunnittelija C. Harold Willsin avulla Ford valmisti 26-hevosvoimaisen auton, jolla hän myös menestyksekkäästi osallistui paikalliseen autokilpailuun lokakuussa 1901. Tästä innostuneena Murphy ja muut Detroit Automobile Companyn osakkeenomistajat perustivat lokakuun 30. päivänä vuonna 1901 Henry Ford Companyn, jossa Ford itse työskenteli pääsuunnittelijana. Vuonna 1902 Murphyn avulla yhtiöön nimettiin konsultiksi Henry M. Leland ja protestina tälle Ford lähti yhtiöstä. Fordin lähdettyä Murphy nimesi yhtiön uudelleen, Cadillac Automobile Companyksi.[4]

Ford kehitteli kilpapyöräilijä Tom Cooperin kanssa yli 80-hevosvoimaisen kilpa-auton, nimeltään ”999”, jolla kilpa-ajaja Barney Oldfield ajoi voittoon lokakuussa 1902. Auton nimi ”tripla-ysi” oli peräisin saman aikakauden nopealta ja kuuluisalta newyorkilaiselta junanveturilta. Ford neuvotteli autojen valmistusta varten rahoituksen vanhan tuttavuutensa, detroitilaisen hiilikauppiaan Alexander Y. Malcomsonin kanssa, ja he muodostivat yhtiön ”Ford & Malcomson, Ltd.”. Ford jatkoi edullisen auton suunnittelua, ja sen valmistusta varten parivaljakko vuokrasi tehdastilat sekä teki veljesten John ja Horace Dodgen omistaman konepajan kanssa sopimuksen osien toimittamisesta. Autojen myynti lähti käyntiin verkkaisesti, ja kassakriisi uhkasi, kun Dodgen veljekset vaativat saamisiaan.[4]

Ford Motor Company

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ford Motor Companyn valmistama kuuluisa Fordin T-malli (1913) – tässä käytettynä kalastukseen

Uhkaavan konkurssin estämiseksi Malcomson keräsi yhtiöön lisää pääomaa uusilta sijoittajilta ja sai myös Dodgen veljekset sitoutettua yhtiöön. Ford & Malcomson-yhtiö järjestettiin uudelleen, ja siitä muodostettiin Ford Motor Company kesäkuun 16. päivänä vuonna 1903.[4] Yhtiö aloitti autojen valmistuksen samana vuonna Malli A:lla. Aikauden autonvalmistajille tyypilliseen tapaan, myös Ford käytti mallien niminä proosallisesti kirjainta. Jotkin mallit olivat kokeellisia, eivätkä koskaan siirtyneet piirustuspöydältä tuotantoon. Ford Motor Company valmisti vuosien 1903–1908 välillä 8:aa eri mallia, Malli A, Malli B, Malli C, Malli F, Malli K, Malli N, Malli R ja Malli S, ennen kuin suursuosioon noussut Malli T tuli tuotantoon.[5]

Malli T

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malli T esiteltiin lokakuun 1. päivänä vuonna 1908. Ohjauspyörä oli nyt vasemmalla, ja tätä sijoittelua oli myös muiden autonvalmistajien aikaa myöten seurattava. Autossa oli monia teknisiä ratkaisuja, jotka eivät tuolloin olleet autonvalmistuksessa itsestäänselvyyksiä. Moottori ja vaihteisto olivat kiinni toisissaan, nelisylinterisen rivimoottorin lohko oli yhtenäistä valua. Molemmat akselit olivat jäykät ja jousitus oli molemilla akseleilla järjestetty poikittaisella, puolielliptisellä lehtijousipakalla. Malli saavutti heti suosiota edullisen hankintahintansa lisäksi myös helppokäyttöisyytensä ja helpon huollettavuutensa ansiosta.[5]

Henry Ford loi massiivisen julkisuuskoneiston huolehtimaan siitä, että kaikissa mahdollisissa lehdissä oli Malli T:stä kertovia tarinoita tai mainoksia. Fordin franchising-periaatteella rakentama edustajaverkosto kasvoi nopeasti ja piti huolen siitä, että Malli T oli näkyvillä kaikkialla. Tämä näkyi myös myyntiluvuissa, joihin useana vuonna kirjattiin 100 %:n nousu edelliseen vuoteen verrattuna. Tuotantokulujen karsimiseksi ja tuotannon tehostamiseksi Fordin tehtailla siirryttiin liukuhihnatyöskentelyyn vuonna 1913.[5] Henry Fordia pidetään liukuhihnatyöskentelyn keksijänä, mutta vastaavanlainen työtapa oli käytössä jo vaunuja valmistaneella Durant-Dort Carriage Companylla, jonne sen oli kehittänyt Charles W. Nash. Vuonna 1914 myynti ylitti 250 000 autoa vuodessa, ja vuonna 1916 se oli jo 472 000 autoa vuodessa.

Vuonna 1918 arviolta puolet Pohjois-Amerikan teillä liikkuvista autoista oli T-mallin Fordeja.[6] Väriltään ne olivat tunnusomaisen mustia. Tämä johtui autojen valmistuksen kovasta tahdista, musta väri oli tuolloin ainoa, joka kuivui riittävän nopeasti. Ennen vuonna 1913 tapahtunutta liukuhihnan käyttöönottoa T-mallin oli voinut ostaa myös muun värisenä. Henry Ford piti itsepintaisesti kiinni sekä yhden mallin politiikasta että T-mallin designista, ja mallin valmistus jatkui hyvin pienin muutoksin aina vuoteen 1927 asti. T-mallin kokonaistuotantomäärä oli 15 007 034 autoa, tämä ennätys tehtiin 19:ssä vuodessa ja se pysyi voimassa seuraavat 45 vuotta. Vuosina 1917–1927 Ford Motor Company valmisti myös T-malliin perustuvaa hyötyajoneuvoa Ford TT.

Vuoden 1918 joulukuussa Henry Ford luovutti Ford Motor Companyn johdon poikansa Edsel Fordin käsiin. Henry piti kuitenkin itsellään oikeuden sanoa asioihin viimeinen sana, ja toisinaan hän päätöksillään käveli Edselin yli. Henry perusti nyt toisen yhtiön, nimeltään Henry Ford and Son, ja manipuloi sijoittajien keskuudessa kiertämään huhun, jonka mukaan hän ja hänen parhaat johtajansa ja alemmat toimihenkilöt siirtyisivät uuden yhtiön palvelukseen. Juonen tarkoitus oli, että sijoittajat hankkiutuisivat eroon Ford Motor Companyn osakkeista, ennen kuin ne menettäisivät arvonsa. Etiikaaltaan kyseenalainen juoni toimi täydellisesti, ja isä ja poika Ford hankkivat omistukseensa enemmistön yhtiön osakkeista. Näin Ford Motor Companyn omistus ja päätäntävalta oli tiukasti suvun käsissä.[5] Henry Ford ei juuri luottanut tilintarkastajiin, ja hänen ollessaan yhtiön johdossa Ford Motor Companyssa ei kertaakaan suoritettu virallista auditointia. Tällainen olisikin ollut osittain tarpeetonta, koska ainoat tärkeät osakkeenomistajat, joille yhtiö oli vastuussa, olivat oma perhe.

1920-luvun puoliväliin tultaessa kiristynyt kilpailu alkoi painaa T-mallin myyntilukuja laskuun. Kilpailevilla merkeillä oli tarjolla sekä teknisesti että tyylillisesti tuoreempia malleja, joihin ostajien oli lisäksi mahdollista saada osamaksurahoitus. Edselin vetoomuksista huolimatta Henry Ford piti itsepintaisesti kiinni periaatteistaan, joiden mukaan mallia ei muuteta ja luottoa ei anneta.

Malli A ja muutoksen tuulet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-mallin laskeva myynti pakotti Henry Fordin viimein suostumaan uuden mallin valmistukseen, ja sen suunnittelu alkoi vuonna 1925–1926. Henry itse osallistui vahvasti uuden mallin tekniikan ja alustan kehitykseen kun taasen mallin muu design on hyvin pitkälle Edsel Fordin käsialaa. Vaikka Edsel ei juurikaan osallistunut auton tekniseen kehitykseen, hänen vaikutuksestaan uuteen malliin tuli, nyt yleisesti markkinoilla käytössä ollut siirtopyörävaihteisto, Fordin autoissa perinteisesti käytetyn planeettavaihteiston sijaan.

Kehitystyön lopputuloksena, joulukuussa 1927, esiteltiin Ford Malli A. Se oli tuotannossa vuoteen 1932 asti ja valmistusmäärä oli yli 4 miljoonaa autoa. Ford Motor Companylle uuden mallin julkaisu oli muutoinkin käänteentekevä, koska nyt myös Ford alkoi esittelemään vuosittaisia muutoksia malleissaan. General Motors oli tuonut markkinoille tämän kilpailutavan, joka on autoteollisuuden yleisesti harjoittama toimintamalli tänäkin päivänä. Uuden mallin myötä myös Ford alkoi luotottaa asiakkaitaan, vastaperustetun rahoitusyhtiönsä Universal Credit Corporationin kautta.[7]

Fordin työvoimapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Ford ymmärsi, että saadakseen palkattua riittävästi ammattitaitoista työväkeä, joka myös sitoutuu työhönsä, kelvolliset työolosuhteet ja riittävä palkka toimivat tässä kannustimena. Fordin näkemyksen mukaan tässäkin oli kyse resurssien tehokkaasta käytöstä. Jos 100 miestyövuoden suorittamiseen käytettiin vuodessa 300 miestä, söi jatkuva vaihtuvuus ja uusien miesten tehtäviin perehdyttäminen organisaation voimavaroja ja heikensi tuottavuutta ja voittoja.[8]

Sosiaaliosasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1914 Ford järisytti amerikkalaista teollisuusmaailmaa lupaamalla työläisilleen palkan, joka oli yli kaksinkertainen vallitseviin autoteollisuuden palkkoihin verrattuna. Tämä liike tuotti toivotunlaisen tuloksen. Fordille riitti osaavaa työvoimaa, joka toi yhtiöön henkistä pääomaa ja osaamista, ja tällä taasen oli suora vaikutus tuottavuuteen. Vaikka Detroitin autoteollisuuskaupungin teollisuuden yleinen palkkataso oli jo ennestään muuta maata korkeampi, pakotti Fordin liike myös kilpailijat nostamaan palkkojaan. Ford esitti, että kyse ei ollut korkeamman palkan maksamisesta vaan voiton osittamisesta myös työportaalle. Korkeampaan palkkaan eli ”voitto-osuuteen” oli oikeutettu Fordilla vähintään puoli vuotta työskennellyt henkilö, jonka elintavat olivat Fordin Sosiaaliosaston (Social Department) kelpuuttamia. Säännöt kielsivät juopottelun, uhkapelin sekä perheeseen ja lapsiin kohdistuvien rahallisten velvollisuuksien laiminlyönnin. Sosiaaliosastolla oli 50 palkattua tutkijaa sekä näitä tukeva toimistohenkilökunta tarkkailemassa, että ne, joille maksettiin korkeampaa palkkaa, myös täyttivät sen vaatimat edellytykset.[9]

Fordin harjoittama työväestön henkilökohtaisten asioiden urkinta koettiin kuitenkin liiallisuuksiin meneväksi ja ohjelma lopetettiin. Sosiaaliosastoa ja voitonjakoa koskevassa muistiossa vuodelta 1922 Henry Ford kirjoittaa:

”Teollisuudessa ei ole sijaa holhoukselle. Hyväntekeväisyystyö, joka perustuu työntekijöiden henkilökohtaisten asioiden urkkimiselle, on aikansa elänyt. Miehet tarvitsevat neuvoja ja miehet tarvitsevat apua, usein erityistä apua, ja kaikki tämä tutkimustoiminta on suoritettu säädyllisten elämäntapojen edistämiseksi. Mutta laaja ja toimiva panostus- ja osallistumissuunnitelma kiinteyttää ja vahvistaa organisaatiota enemmän kuin mikään ulkopuolelta tuleva sosiaalityö. Muuttamatta periaatteitamme olemme päättäneet muuttaa maksutapaamme.”[10]

Suhde ammattiliittoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Ford suhtautui ehdottoman kielteisesti ammattiliittoihin. Hänen mielestään liitot olivat liiaksi johtajiensa vaikutusvallan alaisia ja näennäisen hyvistä päämääristään huolimatta ne aiheuttivat työntekijöille enemmän haittaa kuin hyötyä. Ford katsoi, että vaaliessaan työntekijöiden oikeuksia, mm. vaatimalla lyhyempiä työpäiviä, ne toimivat vastoin kaikkien etua, koska Fordin näkemyksen mukaan nimenomaan tuottavuus on avainsana ongelmien ratkomisessa ja hyvinvoinnin jakamisessa.

Ford uskoi, että liittojen johtajat olivat vääristyneiden kannustimien houkuttamina valmiita lietsomaan sosiaalitaloudellisia kriisejä omaa valtaansa kasvattaakseen. Hänen mielestään yhtiöiden johtajia kannusti toimimaan työntekijöidensä parhaaksi se, että myös yhtiön tuottavuus oli korkeimmillaan. Ford kyllä myönsi, että monet johtajat eivät ymmärtäneet tätä seikkaa ja siksi harjoittivat huonoa hallintoa. Mutta Ford uskoi, että lopulta hyvät johtajat, kuten hän, voisivat torjua harhaan johdatettujen ihmisten, kuten liittopomojen ja huonojen johtajien, hyökkäykset ja hyvät johtajat loisivat sosiaalitaloudellisen ympäristön, jossa ei olisi kasvualustaa huonolle johtamiselle tai huonoille ammattiliitoille.

Tämä Henry Fordin ihmisläheinen ideologia joutuu kuitenkin outoon valoon, kun yhtiöön perustettiin sisäisen turvallisuuden osasto ”Service Department” ja sen johtoon entinen Yhdysvaltain laivaston nyrkkeilijä Harry Bennett. Bennett käytti monenlaisia uhkailuun ja pelotteluun perustuvia toimintatapoja, joilla pyrittiin estämään työväestön järjestäytyminen. Tunnetuin välikohtaus UAW:n (United Auto Workers) ja Bennetin miesten välillä tapahtui 26. toukokuuta 1937, kun Bennett miehineen hyökkäsi jalkakäytävällä, Fordin River Rougin tehtaiden edustalla, lentolehtiskampanjaa pitäneiden ammattiyhdistysaktiivien kimppuun ja pahoinpiteli heitä nyrkein, potkien ja patukoiden voimin. Dearbornin poliisipäällikkö Carl Brooks, joka oli aiemmin toiminut Bennetin alaisena, ei nähnyt aihetta väliintuloon.[11]

1930- ja 1940-luvun taitteessa Edsel, joka oli yhtiön johdossa, oli sitä mieltä, että Fordin ja liiton olisi saatava aikaan edes jonkinasteinen työehtosopimus, koska töiden häirintä ja vastaavasti väkivalta eivät voineet jatkua loputtomiin. Mutta Henry, jolla edelleen oli veto-oikeus ja joka oli yhtiön johdossa de facto, kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Henry piti Bennetin osastoineen toiminnassa useita vuosia, ja Bennett oli se henkilö kenen kanssa ammattiliitot joutuivat mahdolliset Ford Motor Companyn kanssa käytävät neuvottelut hoitamaan. Bennett taas takaisi sen, että yksikään liitto ei saisi jalansijaa yhtiön aitojen sisäpuolella.

Ford Motor Company oli viimeinen ajoneuvojen valmistaja Detroitissa, joka tunnusti UAW:n aseman. Huhtikuussa 1941 UAW:n organisoima istumalakko lopetti työnteon Fordin River Rougen tehtailla. Tuolloin yhtiön johtokunnassa toiminut Charles E. Sorensen kertoo muistelmissaan, että Henry Ford oli valmis vaikka hajottamaan koko yhtiön ennemmin kuin aloittaisi neuvottelut liiton edustajien kanssa, mutta Henryn vaimo Clara oli uhannut että hän jättäisi miehensä, jos tämä tuhoaisi suvun liiketoiminnan. Henryn oli taivuttava vaimonsa uhkavaatimuksen edessä. Yhdessä yössä Ford Motor Companysta, joka oli kaikkein vastahankaisin neuvottelemaan ammattiliittojen kanssa, tuli yhtiö, joka oli kaikkein myötämielisin UAW:n työehtoneuvotteluissa esittämille vaatimuksille. Työehtosopimus solmittiin kesäkuussa 1941.[12]

Sotaponnistukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thomas Edison, John Burroughs ja Henry Ford poseeraavat Edisonin kotona Ft. Myersissa, Floridassa vuonna 1914

Vaikka Ford kannatti rauhanliikettä, hänen yhtiönsä osallistui sotaponnistuksiin kummassakin maailmansodassa. Franklin D. Roosevelt kutsui Detroitia demokratian asevarastoksi (”Arsenal of Democracy”) osoituksensa siitä, miten nopeasti Detroitin autoteollisuus siirsi tuotantonsa sotavarustelun tarpeisiin.lähde?

Elämän loppuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kun Ford Motor Companyn johtajana (president) toiminut Edsel Ford menehtyi syöpään toukokuussa 1943, päätti ikääntymisen heikentämä Henry ottaa yhtiön johtajuuden itselleen. Hän kärsi sydän- ja verisuonitaudeista ja hän oli läpikäynyt, eri lähteiden mukaan, joko sydän- tai aivoinfarktin tai useampiakin. Mielentilaltaan hän oli ailahtelevainen ja suhtautui ympäristöönsä epäluuloisesti. Henry Ford oli fyysisesti ja psyykisesti kaikkea muuta kuin sovelias suuryhtiön johtoon.

Suurin osa johtajistoa ei olisi halunnut nähdä Henryä pääjohtajana. Vaikka Henry oli ollut nimellisesti sivussa edeltäneet 20 vuotta, oli hän silti tosiasiallisesti sanonut viimeisen sanan yhtiön asioihin ilman että johtokunta tai hallitus olisi häntä vastustanut, eikä tämäkään kerta muodostanut poikkeusta. Näihin aikoihin osuu Ford Motor Companyn pahin alamäki, yhtiö menetti kuukaudessa yli 10 miljoonaa senaikaista dollaria ja Yhdysvaltain silloinen presidentti Roosevelt hallintokoneistoineen valmisteli suunnitelmat yhtiön ottamiseksi valtion hallintaan. Suunnitelmaa ei kuitenkaan pantu täytäntöön.

Syyskuussa 1945 sairas Henry siirsi yhtiön johtajuuden pojanpojalleen, Henry Ford II:lle ja vetäytyi eläkkeelle. Hän menehtyi aivoverenvuotoon 83-vuotiaana vuonna 1947 kotonaan Fair Lanessa Dearbornissa. Hänen ruumiinsa oli julkisesti nähtävillä Dearbornin Greenfield Villagessa, jossa yli 5 000 ihmistä tunnissa kävi hyvästelemässä miehen, joka oli hyvin pitkälti luonut Dearbornin kaupungin. Muistotilaisuus pidettiin Detroitin Pyhän Paavalin katedraalissa, ja Henry Ford on haudattu Detroitin Ford Cemetery -hautausmaalle.

Fordin antisemitismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford oli yksi näkyvimmistä ja vaikutusvaltaisimmista yhdysvaltalaisista antisemitisteista.[13] Huolimatta useista yrityksistään Ford-elämäkertojen kirjoittajat eivät toistaiseksi ole löytäneet vedenpitävää syytä hänen juutalaisia kohtaan tuntemalle vihalle. Pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Ford perusti lehden Dearborn Independent, joka julkaisi ensimmäisenä maassaan asiakirjat, jotka tunnetaan nimellä Siionin viisaiden pöytäkirjat. Asiakirjat paljastuivat Venäjän salaisen poliisin sepittämiksi 1921, mutta tästä Ford ei koskaan maininnut. Itse hän kirjoitti kirjasen Kansainvälinen juutalainen, joka perustui pitkälle Siionin viisaiden pöytäkirjojen tekstiin.[14] Jättämällä tekijänoikeudet hankkimatta kirjaansa Ford onnistui luomaan vapaan ja kansainvälisen propagandalevityksen omalla nimellään, joka toi tekstille lisää painoarvoa.[13] Fordin kirjanen käännettiin 16 kielelle – myös suomeksi[15][16] – ja sitä painettiin miljoonia kappaleita.[17] Tammikuuhun 1933 mennessä, kun Hitler nousi valtaan, olivat natsit ottaneet kirjasesta jo 29 painosta.[18]

Saksan Kotkan suurristi, Natsi-Saksan Fordille myöntämä palkinto

Fordin väitetään myös tukeneen Adolf Hitleriä jo ennen tämän valtaannousua Saksassa. Esimerkiksi 20. joulukuuta 1922 The New York Times väitti Fordin rahoittaneen Hitlerin toimintaa. Väitettä ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan muutamia aihetodisteiden antamia viittauksia lukuun ottamatta. Joka tapauksessa haastattelussa vuonna 1923 Hitler sanoi odottavansa, että näkisi ”Fordin kasvavan Yhdysvaltojen fasistisen liikkeen johtajana”. Hitlerillä oli toimistonsa seinällä myös Fordia esittävä muotokuvamaalaus.[17] Vuotta ennen toisen maailmansodan syttymistä Ford palkittiin 75-vuotispäivänään natsi-Saksan korkeimmalla ulkomaalaiselle myönnettävällä ansioristillä (”Großkreuz des Deutschen Adlerordens”) vuonna 1938.[19][20] Ford otti kunniamerkin vastaan, vaikka häntä arvosteltiin asiasta kotimaassaan. Ennen toista maailmansotaa Ford ystävystyi toisen yhdysvaltalaisen natsisympatioistaan tunnetun antisemitistin ja myös saksalaisten mitalilla palkitseman kuuluisuuden Charles Lindberghin kanssa. Ford sanoikin: ”Aina kun Charles tulee käymään, me puhumme vain juutalaisista.” [20]

Useiden oikeusjuttujen ja Valkoisen talon painostuksen vuoksi Ford lakkautti lehtensä ja esitti julkisen anteeksipyynnön juutalaisyhteisölle 1927. Hän ei kuitenkaan salaillut asennettaan, vaan vielä vuonna 1940 The Manchester Guardian -lehden haastattelussa hän syytti juutalaisia toisen maailmansodan alkamisesta.[21]

Lehtensä kautta Ford tuki joitakin yhteiskunnallisia muutoksia, kuten naisten oikeuksia ja Kansainliittoa, mutta vastusti myös useita asioita. Näihin kuuluivat juutalaisten lisäksi useat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset, Hollywoodin elokuvat, lasten päivähoito, valtion liiketalouden säätely, ammattiliitot ja Itä-Euroopasta tulevat maahanmuuttajat. Hän myös hyökkäsi jazz-musiikkia ja naisten hameiden lyhyyttä vastaan.[17][18]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford meni naimisiin Clara Jane Bryantin (1865/1866–1950) kanssa vuonna 1888.[22] Fordeilla oli yksi lapsi, poika Edsel Ford (1893–1943), josta tuli Ford Motor Companyn johtaja vuonna 1919. Edselin kuoltua Henry Ford nosti vuonna 1945 yhtiön johtoon pojanpoikansa Henry Ford II:n.[23]

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elämäni ja työni. WSOY, 1923
  • Kansainvälinen juutalainen : maailman tärkein kysymys. WSOY, 1924
  • Tänään ja huomenna. WSOY, 1927
  • Eteenpäin – kaikesta huolimatta. WSOY, 1931

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Landes, David S.: Dynastiat: maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-21888-3
  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d "Ford, Henry." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2011. CD-ROM.
  2. ↑ Landes, s. 147–149
  3. ↑ thehenryford.org – Quadricycle (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ a b c d The Birth of Ford Motor Company
  5. ↑ a b c d thehenryford.org – The life of Henry Ford
  6. ↑ History.com – Henry Ford
  7. ↑ Hemmings.com – This Day in History, 1927: Ford reveals its Model A to an eager public
  8. ↑ Forbes – The Story of Henry Ford's $5 a Day Wages: It's Not What You Think.
  9. ↑ thehenryford.org – Ford Motor Company Sociological Department and English School. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Jalopnik.com – When Henry Ford's Benevolent Secret Police Ruled His Workers.
  11. ↑ thehenryford.org – Battle of the Overpass, May 26, 1937. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ History.com – Ford signs first contract with autoworkers’ union,
  13. ↑ a b Levy, Richard S.: Antisemitism, s. 233–236. ABC-Clio, 2005. ISBN 1851094393 (englanniksi)
  14. ↑ Pieni Tietosanakirja (1925–1928): Ford, Henry s. 915–196, englanniksi "The International Jew, the World's Foremost Problem"
  15. ↑ Tieteen kuvalehti Historia 9/2014, s. 12
  16. ↑ HelMet haku
  17. ↑ a b c Jerome A. Chanes: Antisemitism: a reference handbook, s. 139–140. ABC-Clio, 2004. ISBN 1576072096
  18. ↑ a b Blamires, Cyprian & Jackson, Paul: World fascism: a historical encyclopedia, s. 242–243. ABC-CLIO, 2006. ISBN 1576079406 (englanniksi)
  19. ↑ Henry Ford II.- Der Autofabrikant förderte großzügig das Hauptgebäude der FU 2004. FU Berlin. (saksaksi)
  20. ↑ a b Timothy Parrish: The Cambridge companion to Philip Roth, s. 170. Cambridge University Press, 2007. ISBN 0521864305 (englanniksi)
  21. ↑ Blakeslee, Spencer: The death of American antisemitism, s. 33–34. Greenwood Publishing Group, 2000. ISBN 0275965082 (englanniksi)
  22. ↑ Apr 11, 1888: Henry Ford marries History.com. Viitattu 21.1.2013.
  23. ↑ Landes, s. 165–169

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Henry_Ford&oldid=22710969”