Heli Backman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heli Backman, kuvaaja Miikka Pirinen

Heli Backman (s. 1970) on Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja. Backman aloitti tehtävässään alkuvuodesta 2023[1]. Ennen siirtymistään Melaan Backman toimi ylijohtajana sosiaali- ja terveysministeriössä[2][1]

Backman on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri (1997) Turun yliopistosta.

Backman on työskennellyt työttömyyskassan johtajana vuosina 1997–2000. Tämän jälkeen hän toimi vuoteen 2008 saakka eläkkeisiin liittyvissä asiantuntijatehtävissä sosiaali- ja terveysministeriössä, sisäasiainministeriössä sekä valtiovarainministeriössä. Backman on toiminut eläkevakuutusyksikön johtajana sosiaali- ja terveysministeriössä 2009–2017, johtajana Eläketurvakeskuksessa 2017–2020 sekä osastopäällikkönä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosastolla 2020–2022.[3]

Melan toimitusjohtajaksi Backman siirtyy edellisen toimitusjohtajan, Päivi Huotarin, jäädessä eläkkeelle.[1]

Luottamustehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Backman on hallituksen jäsen Työeläkevakuuttajat TELA:ssa (2023–)[4] sekä Pellervon taloustutkimus PTT:ssä (2023–). Lisäksi hän on vuodesta 2023 toiminut jäsenenä Eläketurvakeskuksen edustajistossa[5].

Backman oli Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVK:n hallituksen jäsen vuosina 2023–2024[6] sekä on toiminut mm. johtokunnan jäsenenä Finanssivalvonnassa vuosina 2020–2022,[7] hallituksen jäsenenä Kansaneläkelaitoksessa vuosina 2020–2021[8] sekä Melan valtuuskunnan varapuheenjohtajana vuosina 2018–2020[9].

  1. a b c Heli Backman Melan johtoon Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela. 21.6.2022. Viitattu 11.12.2024.
  2. woodwing: Maatalousyrittäjien arjen turvaaja Työeläke-lehti. 5.12.2022. Viitattu 11.12.2024.
  3. Heli Backman STM:n sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäälliköksi Sosiaali- ja terveysministeriö. 2.4.2020. Viitattu 11.12.2024.
  4. Hallitus Työeläkevakuuttajat TELA ry. 7.11.2024. Viitattu 11.12.2024.
  5. Edustajisto Eläketurvakeskus. Viitattu 11.12.2024.
  6. Tapaturmavakuutuskeskuksen tehtävät, strategia ja jäsenet tvk.fi.
  7. www.finanssivalvonta.fi: Johtokunta www.finanssivalvonta.fi. 20.3.2023. Viitattu 11.12.2024.
  8. Toiminta- ja vuosikertomukset KELA | FPA. Viitattu 11.12.2024.
  9. Edellisten vuosien vuosikertomukset Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela. 16.4.2024. Viitattu 11.12.2024.