Heikki Pihlajamäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heikki Pihlajamäki
Henkilötiedot
Koko nimi Heikki Tapio Pihlajamäki
Syntynyt16. joulukuuta 1961 (ikä 62)
Lammi
Ammatti Vertailevan oikeushistorian professori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Instituutti Helsingin yliopisto, Suomen Akatemia
Tutkimusalue Oikeushistoria

Heikki Tapio Pihlajamäki (s. 16. joulukuuta 1961 Lammi)[1] on Helsingin yliopiston vertailevan oikeushistorian professori, jonka Suomen Akatemia valitsi akatemiaprofessoriksi syyskuussa 2021 alkavalle viisivuotiselle kaudelle.[1][2]

Pihlajamäki valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1987, sai varatuomarin arvon 1988 ja väitteli oikeustieteen tohtoriksi 1996 Helsingin yliopistossa. Hän työskenteli Helsingin yliopiston kanslerinsihteerinä 1997–2009 ja samalla oikeushistorian yliopistolehtorina 2002–2009. Pihlajamäki aloitti vertailevan oikeushistorian professorina 2009.[1]

Akatemiaprofessorina Pihlajamäki tutkii keskeisten siirtomaavaltojen eli Alankomaiden, Englannin, Espanjan ja Portugalin siirtomaissaan tekemiä oikeudellisia ratkaisuja hyödyntäen työssään vertailevaa oikeushistoriaa.[2]

Pihlajamäestä tuli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuonna 2014[3] ja Academia Europæan jäsen vuonna 2022[4]. Suomalainen Lakimiesyhdistys myönsi Pihlajamäelle Allan Serlachius-Särkilahti -palkinnon vuonna 2023.[5] Ruotsin Kuninkaallinen humanististen tieteiden akatemia myönsi hänelle Gad Rausing -palkinnon vuonna 2024.[6]

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pakkolaitokseen eristäminen 1971–1986. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 1987. ISBN 951-704-112-8
  • Theatres of power. Social control and criminality in historical perspective. Helsinki: Matthias Calonius seura, 1991. ISBN 951-96259-0-9
  • Evidence, crime, and the legal profession. The emergence of free evaluation of evidence in the Finnish nineteenth-century criminal procedure. (Väitöskirja Helsingin yliopisto) Lund, Stockholm: Institutet för rättshistorisk forskning, 1997. ISBN 91-85190-55-1
  • Johdatus varhaismoderniin oikeushistoriaan. Helsinki: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2004. ISBN 952-10-0915-2
  • Kansan ja esivallan välissä. Suomalaisen asianajajakunnan historia. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5650-5

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 698. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ a b Suomen Akatemia valitsi kymmenen uutta akatemiaprofessoria 16.12.2020. Helsinki: Suomen Akatemia. Viitattu 22.4.2021.
  3. ↑ Varsinaiset jäsenet Tiedeakatemia. Viitattu 14.3.2024.
  4. ↑ Heikki PihlajamäkI Academia Europæa. Viitattu 14.3.2024.
  5. ↑ Allan Serlachius-Särkilahti -palkinto Suomalainen Lakimiesyhdistys. Viitattu 14.3.2024.
  6. ↑ Professori Heikki Pihlajamäelle arvostettu Gad Rausing -palkinto 1.3.2024. Tiedeakatemia. Viitattu 14.3.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heikki_Pihlajamäki&oldid=22257974”