Heikki Mäkelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee olympiameloja Heikki Mäkelää. Teatteriohjaaja Heikki Mäkelästä on oma artikkeli.

Heikki Kalervo Mäkelä (19. helmikuuta 1946 Lahti29. syyskuuta 2024[1]) oli suomalainen meloja.

Mäkelä edusti Suomea kolmissa olympialaisissa, lajina kajakkinelosten 1 000 metriä. Méxicossa 1968 hän sijoittui viidenneksi ja Münchenissä 1972 seitsemänneksi. Montréalissa 1976 hän karsiutui keräilyerissä. Kaikilla kolmella kerralla venekuntaan kuului myös Ilkka Nummisto ja kahdella ensimmäisellä kerralla Jorma Lehtosalo mutta muutoin melojat vaihtuivat. MM-kilpailuissa Mäkelä sijoittui nelosten 10 000 metrillä viidenneksi vuosina 1971 ja 1973 sekä vuonna 1970 kuudenneksi 10 000 metrillä ja kahdeksanneksi 1 000 metrillä. EM-kilpailuissa hän sijoittui parhaimmillaan seitsemänneksi ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän saavutti kolme pronssia vuosina 1967–1969.

Seuratasolla 179-senttinen Mäkelä edusti Vesisamoilijoita. Hän voitti yhteensä 10 Suomen-mestaruutta vuosina 1965–1970.

Mäkelä pelasi vuosina 1963–1964 vesipallon SM-sarjassa edustaen Lahden Uimaseuraa.

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 210. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7
  1. In memoriam – olympiameloja Heikki Mäkelä 4.10.2024. Suomen Melonta- ja Soutuliitto. Viitattu 7.10.2024.