Hastingsin taistelu

Hastingsin taistelu
Osa normannivalloitusta
Hastingsin taistelu Bayeux’n seinävaatteessa.
Päivämäärä: 14. lokakuuta 1066 Paikka: Hastings Lopputulos: normannien täydellinen voitto
Osapuolet
Englanti	normannit, anglosaksit
Komentajat
Harald Godwininpoika †	Vilhelm Valloittaja, Bayeux’n piispa Odo
Vahvuudet
6 000–7 000 miestä, joista 2 000 ratsumiestä	noin 8 000
Tappiot
noin 3 000	noin 5 000

Hastingsin taistelu käytiin 14. lokakuuta 1066 Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan ja normannien herttuan Vilhelm Valloittajan välillä. Normannit voittivat taistelun, joka käytiin lähellä Hastingsin kaupunkia suoalueen reunustamalla mäellä. Sen huipulla kasvoi perimätiedon mukaan omenapuu. Hastingsin taistelua on usein sanottu koko Englannin historian tärkeimmäksi. Se kesti kuusi tuntia ja oli ilmeisesti yksi keskiajan pisimmistä taisteluista. Vilhelmistä alkoi dynastia, jonka jälkeläisiä Ison-Britannian nykyinenkin kuningashuone eri mutkien kautta on. Monet katsovat Englannin valtion syntyneen taistelun seurauksena vuonna 1066.

Joukot ja aseistus

Haraldin joukot koostuivat pääasiassa asevelvollisista, joka oli koottu nopeasti lähiseudulta ja jotka olivat vailla kunnollista aseistusta. Vain viikkoa aiemmin Harald oli kukistanut maahan tunkeutuneet viikingit kovin tappioin Stamford Bridgen taistelussa, ja hänen joukkonsa oli väsynyt ja huvennut. Sotajoukon runko koostui Haraldin henkilökohtaisista sotilaista, jotka olivat hyvin koulutettuja ja aseistettuja jalkamiehiä.

Vilhelmillä oli paljon ratsuväkeä ja jousimiehiä, jotka toivat hänelle suuren edun taistelussa. Joidenkin teorioiden mukaan Vilhelmin mukanaan tuomista venekunnista muodostettiin Britannian ensimmäinen ritarijärjestelmä, jonka varaan vuosisatoja kestänyt feodaaliyhteiskunta rakentui. Myöhemmät ritari-ihanteet, kuten jalous ja sankarillisuus, eivät kuitenkaan olleet vielä muotoutuneet. Vilhelmin ratsujoukot olivat ennemminkin ratsastavia roistoja kuin ritareita.

Molemmat armeijat käyttivät saarnipuisia pitkäjousia, normannit lisäksi varsijousia. Nuolten lentorata oli entistä vakaampi niihin lisättyjen sulkien ansiosta. Korkea-arvoiset sotilaat käyttivät rengashaarniskaa. Kaikki sotilaat käyttivät keilamaisia rautakypäriä, joissa oli myös nenäsuojia. Normannit käyttivät myös alkeellisia peitsiä. Taistelukirves oli miekkaa yleisempi ase, koska miekat olivat kalliita. Normanniarmeijalla oli taisteluhevosia, joissa ritarit käyttivät jalustimia pystyäkseen käyttämään aseita ratsunsa selästä.

Taistelun taustaa

Normandian herttua Vilhelm väitti sekä Edvard Tunnustajan että Harald Godwininpojan luvanneen hänelle Englannin kruunun. Väite oli vähintäänkin kyseenalainen, mutta Vilhelm onnistui saamaan Paavin tuen vaatimukselleen. Äkkiä Vilhelmin hanke olikin pyhä sota eikä vain perimyskiista. Näin hän onnistui kokoamaan ison joukon paitsi normanneja, myös bretagnelaisia ja flanderilaisia joukkoja puolelleen.

Vilhelm kokosi kesällä 1066 Normandiaan maihinnousuarmeijan, suurimman sitten roomalaisten päivien. Kuningas Harald Godwininpoika tiesi kuitenkin odottaa hyökkäystä. Elokuun puolivälissä kaksi valtavaa armeijaa seisoi Englannin kanaalin vastakkaisilla rannoilla odottaen. Vilhelm laivoineen odotti etelätuulta, jota ei kuulunut. Puolestaan Harald odotti Vilhelmiä, joka ei tullut. Viikkojen odottelun jälkeen Haraldin joukot alkoivat käydä levottomaksi ja kuninkaan oli vapautettava osa nostoväestä. Tämän jälkeen Harald kokosi joukot uudelleen ja suuntasi syyskuussa Stamford Bridgen taisteluun. Pian tuon taistelun jälkeen tuuli kuitenkin kääntyi ja Vilhelm rantautui eteläiseen Englantiin. Haraldin oli marssitettava joukkonsa nopeasti etelään sen marssittua juuri huomattavan nopeasti pohjoiseen Stamford Bridgen taisteluun.

Taistelutapahtumat

Puolustusasema

Paavi oli siunannut Vilhelmin sotaretken, minkä seurauksena sotajoukossa oli myös hengenveljiä paavin viiri merkkinään. Haraldin etuna oli puolustusasema Senlac Hill -mäellä, jonka hänen miehensä olivat osittain linnoittaneet. Sinne Vilhelmin ratsuväkijoukkojen oli vaikea hyökätä. Lisäksi hyökkäämistä vaikeutti soinen maasto kukkulan ympärillä.

Aamulla 14. lokakuuta Vilhelm joukkoineen marssi kohti englantilaisten asemia. Englantilaisten puolustusrintama oli noin kilometrin mittainen ja sivustojen suojana olivat jyrkät rinteet. Haraldin raskaimmin aseistetut joukot olivat eturintamassa, heidän takanaan oli nostoväki. Puoli kymmenen maissa Vilhelmin torvensoittajat puhalsivat hyökkäysmerkin. Nuolia satoi englantilaisten niskaan ja normannien raskas jalkaväki ja ratsuväki lähtivät liikkeelle.

Huhuja ja oveluutta

Normanneille taistelu oli raskas, sillä heillä oli vastassaan ylämäki. Puolustavat englantilaiset iskivät tapparoillaan hevosia ja surmasivat maahan pudonneet ratsastajat. Pakokauhu oli vallata koko normanniarmeijan ja Vilhelm-herttuan huhuttiin saaneen jo surmansa. Tarinan mukaan Vilhelm valoi joukkoihinsa rohkeutta paljastamalla kasvonsa huutaen: ”Katsokaa minua tarkasti. Olen yhä hengissä ja Jumalan armosta minusta tulee vielä voittaja.” Pian tämän jälkeen normannien ratsuritarit saartoivat ja tuhosivat ne englantilaisjoukot, jotka olivat tehneet murron vasempaan sivustaan. Englantilaisten sivustoja komentaneet Haraldin veljet kaatuivat.

Taistelu jatkui koko iltapäivän. Vilhelm houkutteli englantilaisten asevelvollisia irrottautumaan puolustusasemistaan lavastamalla joukkojensa pakokauhua, jolloin puolustajat lähtivät takaa-ajoon. Silti Haraldin raskaat joukot pysyivät asemissaan ja torjuivat normannien hyökkäykset. Illan hämärtäessä Harald haavoittui, tarun mukaan kasvoihin tai silmäänsä osuneesta nuolesta. Nähdessään kuninkaansa kaatuvan englantilaiset menettivät taistelutahtonsa ja normannien jälleen hyökätessä englantilaisten armeijan pääosa pakeni kentältä. Vilhelm oli voittanut.

Taistelun jälkeen

Kesti joitakin vuosia, ennen kuin koko Englanti oli normannien vallassa. Tarinan mukaan Vilhelm pystytti telttansa kiivaimman taistelun paikkaan ja söi tukevan aterian välittämättä ympärillä olevista ruumiista. Hän antoi sotilaidensa levätä muutaman päivän. Kun hän taas ryhtyi etenemään, hän ei yrittänyt hyökätä suoraan Lontooseen, koska pelkäsi kaupungin vahvaa puolustusta. Tästä syystä hän valitsi kiertotien Kentin, Pohjois-Hampshiren ja Berkshiren kautta Thamesin yli Wallingfordissa. Englantilaiset murskattiin. Vilhelm kruunattiin 25. joulukuuta 1066 Lontoon Westminster Abbeyssä. Hän rakennutti taistelupaikalle kappelin. Sen alttari pystytettiin kuulemma siihen, mihin Harald kuoli.

Tämän jälkeen useimmat englantilaiset antautuivat vastarinnatta, mutta normanneja vastaan taisteltiin silti Northumbriassa, Walesin rajoilla ja Kentissä vuoteen 1068 asti, jolloin myös Exeter ja York kukistuivat. Levottomuudet olivat erityisen kiivaita pohjoisessa, jossa tanskalaiset lähettivät joukkoja englantilaisten tueksi. Vilhelm ratkaisi ongelman hävittämällä Yorkin ja Durhamin välisen alueen. Vuoteen 1072 mennessä Vilhelm oli joukkoineen vallannut koko Englannin.

Valloitus muutti Englantia merkittävästi. Vuonna 1085 Vilhelm antoi laatia Domesday Book -maakirjan uuden kuningaskuntansa maanomistajista ja heidän omaisuudestaan. Sen avulla hän sai tarkan kuvan siitä, miten paljon miltäkin alueelta oli odotettavissa veroja ja sotilaita. Hänen ongelmanaan oli maanomistajien ja viljelijöiden välinen kielimuuri, sillä omistajat puhuivat ranskaa ja kansa vanhaa anglosaksista kieltä, muinaisenglantia. Näiden kielten yhteisvaikutuksesta kehittyi vähitellen nykyinen englannin kieli. Vilhelm uudisti keskushallinnon ja solmi entistä läheisemmät suhteet Manner-Eurooppaan. Naisten asema huononi: he menettivät muun muassa oikeuden maanomistamiseen.

Lähteet

• A. H. Burne: Battlefields of England
• "Ratkaisun hetket", Valitut Palat, 1995

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hastingsin taistelu Wikimedia Commonsissa