Harold Harmsworth Rothermere

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harold Harmsworth, lordi Rothermere.

Harold Sidney Harmsworth, Rothermeren ensimmäinen varakreivi (26. huhtikuuta 1868 Hampstead, Lontoo26. marraskuuta 1940 Bermuda)[1] oli brittiläinen sanomalehdenkustantaja, joka kehitti yhdessä veljensä lordi Northcliffen kanssa Britanniaan keltaista lehdistöä. Heidän tunnetuin lehtensä oli Daily Mail, jota Rothermere johti veljensä kuoleman jälkeen. Hän tuki 1930-luvulla lehdissään saksalaismielisiä ja natsimyönteisiä kantoja.

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmsworth jätti koulunkäynnin kesken ja työskenteli jonkin aikaa verovirkailijana, kunnes ryhtyi vuonna 1888 aikakauslehtien julkaisun aloittaneen Alfred-veljensä liikekumppaniksi. Alfred vastasi yhtiössä lehtien journalistisesta puolesta, liikeasioissa taitavampi Harold puolestaan taloudenhoidosta. Veljekset ostivat vuonna 1894 Lontoossa ilmestyneen Evening Newsin ja perustivat vuonna 1896 Daily Mailin, jotka molemmat muodostuivat suurmenestyksiksi. Heidän lehtiensä menestyksen takana olivat lyhyet, yksinkertaiset ja jännittävästi kirjoitetut uutiset, sensaatiot ja juorut sekä runsas kuvitus. Niitä arvosteltiin usein mauttomuudesta, mutta ne menestyivät hyvin.[1]

Harmsworth johti myös lehtitalon käyttöön perustettua metsä- ja paperiteollisuusyritystä, joka toimi Kanadan Newfoundlandissa. Vuonna 1914 hän osti veljeltään tämän ketjuun kuuluneen Daily Mirrorin, ja ryhtyi johtamaan sitä yksin. Seuraavana vuonna hän perusti suosituksi muodostuneen kuvitetun sunnuntailehden The Sunday Pictorialin.[2]

Harmsworth aateloitiin vuonna 1910 baronetiksi, ja vuonna 1914 hänelle myönnettiin päärinarvo nimellä paroni Rothermere. Vuonna 1919 hänet korotettiin varakreiviksi.[1] Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi vuonna 1916 Britannian armeijan vaatetusosaston johtajana ja vuosina 1917–1918 maan ilmailuministerinä. Veljensä kuoltua Rothermere otti vuonna 1922 haltuunsa tämän koko lehtiyhtymän ja ryhtyi johtamaan sitä vaihtelevalla menestyksellä pysyttäytyen aiemmassa sensaatiojournalismissa.[2] Daily Mail sekaantui myös politiikkaan muun muassa julkaisemalla vuonna 1924 niin sanotun Zinovjev-kirjeen, joka aiheutti työväenpuolueen hallitukselle vaalitappion. 1920-luvun lopussa Rothermere ryhtyi vaatimaan Itä-Euroopan maailmansodan jälkeen muodostettujen valtiorajojen korjaamista ja Unkarin palauttamista monarkiaksi.[3]

1920-luvun puolivälissä Rothermeren omaisuus oli noin 25 miljoonaa puntaa ja hänen arveltiin olevan Britannian kolmanneksi rikkain mies. Hän myi Daily Mirrorin pois vuonna 1931 ja keskittyi sen jälkeen Daily Mailiin ja Evening Newsiin.[3]

1930-luvulla Rothermere siirtyi poliittisissa linjauksissaan jyrkemmin oikealle. Hän tuki ensin lordi Beaverbrookin United Empire Party -puoluetta ja vuonna 1934 innokkaasti Oswald Mosleyn johtamaa fasistista British Union of Fascists -puoluetta. Rothermere kirjoitti Daily Mailiin 22. tammikuuta 1934 kuuluisan artikkelin ”Hurrah for the Blackshirts” (”Eläköön mustapaidat”), jossa nuoria miehiä kehotettiin liittymään Mosleyn puolueeseen. Jo puolen vuoden kuluttua Rothermere tosin lopetti Mosleyn julkisen tukemisen. Sitä vastoin hän ylisti koko 1930-luvun ajan Daily Mailin pääkirjoituksissa Adolf Hitleriä ja kansallissosialistien valtaa Saksassa. Hän kävi useita kertoja tapaamassa Hitleriä henkilökohtaisesti ja oli tämän kanssa kirjeenvaihdossa. Myös hänen kirjeensä ja sähkeensä Hitlerille olivat hyvin ihailevia, ja viestejä siepannut Britannian tiedustelupalvelu MI5 oli niistä huolissaan. Toisen maailmansodan sytyttyä Hitlerin ylistäminen Daily Mailin sivuilla loppui.[3]

Rothermere lähti vuonna 1940 Britannian valtuutettuna vierailemaan Yhdysvalloissa, mutta hänen terveytensä romahti matkan aikana ja hän kuoli Bermudalla.[1] Rothermeren suku hallitsee lehtikonsernia edelleen.

  1. a b c d Harold Sidney Harmsworth, 1st Viscount Rothermere (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.2.2014.
  2. a b Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 287 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 13.2.2014.
  3. a b c Harold Harmsworth, Lord Rothermere Spartacus Educational. Viitattu 13.2.2014.