Harkovan romanttinen koulukunta

Harkovan romanttinen koulukunta tarkoittaa ryhmää nuoria ukrainalaisia runoilijoita, jotka olivat 1830–1840-luvulla Harkovan yliopiston opettajia ja opiskelijoita. Heidät nimesi koulukunnaksi Ahapi Šamrai, joka tutki ja julkaisi heidän runojaan. Koulukuntaan kuuluivat Izmail Sreznevskyi, Amvrosi Metlynskyi, Mykola Kostomarov, Levko Borovykovskyi, Myh’ailo Petrenko ja Opanas Špyhotskyi. Romantiikan ajan muiden eurooppalaisten runoilijoiden tavoin heidät valtasi alkava kansallinen tietoisuus, ja se sai heidät tutkimaan oman kansansa etnografiaa. He keräsivät, julkaisivat ja jäljittelivät kansanlauluja, tarustoa ja kertomuksia ja kehittivät omia, lähinnä historiallisia teemoja.

Etnografisen harrastuksen vuoksi heidän näkemyksensä kansasta erosi heidän edeltäjiensä Ivan Kotljarevskyin ja Hryhori Kvitka-Osnovjanenkon holhoavasta asenteesta. He eivät kohdelleet kansaa luonnonlapsina vaan henkisen uudistumisen, voiman ja runollisen inspiraation lähteenä. Näkemystä kannattivat nekin, joita, kuten Amvrosi Metlynskyita, pelotti Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunnan tukahduttava vaikutus ja jotka eivät uskoneet Ukrainan kansan kansallisen renessanssin toteutumisen mahdollisuuteen.

Vaikka Harkovan romantikot eivät täysin hylänneet perinteistä monisanaisuutta, he kuitenkin torjuivat edellinen sukupolven harrastaman kirjallisen burleskin ja muistuttivat koulutettuja ukrainalaisia siitä, että heidän ”äidinkieltään ei ole tarkoitettu käytettäväksi pelkästään saamattomien talonpoikien sättimiseen”, kuten Panteleimon Kuliš kirjoitti. Uudesta suhtautumisesta kansaan sai alkunsa ukrainalainen messianismi, joka sai ilmaisunsa Mykola Kostomarovin teoksessa Knyhy bytija ukraïnskoho narodu (’Kirjoja Ukrainan kansan synnystä’).