Hans F. K. Günther
Hans F. K. Günther (16. helmikuuta 1891 Freiburg im Breisgau – 25. syyskuuta 1968 Freiburg im Breisgau) oli saksalainen kielitieteilijä. Hän julkaisi 1920-luvulta lähtien monia rotuopillisia kirjoja, jotka esitettiin tieteellisinä ja suunnattiin laajalle yleisölle. Monet tieteilijät pitivät teoksia jo silloin epätieteellisinä, mutta Güntherin opeilla oli merkittävä vaikutus Adolf Hitlerin rotuteorioihin. Hänestä käytettiin lempinimiä Rassen-Günther (Rotu-Günther) ja Rassenpapst (Rotupaavi).[1][2] Günther käytti myös pseudonyymejä Ludwig Winter ja Heinrich Ackermann.[2]
Güntherin ajatteluun vaikuttivat August Weismann, Eugen Fischer ja Ludwig Schemann sekä viimeksi mainitun johtama Gobineau-Vereinigung.[2]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Günther opiskeli vuosina 1910–1914 Freiburg im Breisgaussa ja Pariisissa vertailevaa kielitiedettä, germanistiikkaa, antropologiaa, biologiaa ja sosiologiaa. Vuonna 1914 hän väitteli filologian tohtoriksi. Hänen väitöstyön ohjaajansa oli Alfred Götze. Günther taisteli vapaaehtoisena ensimmäisessä maailmansodassa, mutta hänet vapautettiin palveluksesta pian nivelreuman takia. Tammikuuhun 1919 hän työskenteli Punaisen ristin palveluksessa ja vuosina 1920–1921 apulaisopettajana Dresdenissä. Günther oli ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisen ajan vaikutusvaltaisin saksalainen rotuteoreetikko ja johtohahmo "pohjoisen rodun" asemaa korostaneessa liikkeessä[1].[2]
Güntherin ensimmäinen kirja oli Ritter, Tod und Teufel. Der heldische Gedanke (1920). Vaikutusvaltaiseksi teokseksi osoittautui Rassenkunde des deutschen Volkes (1922), josta oli tehty vuoteen 1942 mennessä kuusitoista painosta. Günther muutti syksyllä 1922 Breslauhun ja keväällä 1923 Norjaan. Syksyllä 1923 hän työskenteli Danzigin (nykyinen Gdańsk) esihistoriallisen museon pääkallokokoelman parissa. Vuonna 1924 Günther piti vierailijana Uppsalan yliopiston Rotubiologian tutkimuslaitoksen luentoja. Syksyllä 1925 hän muutti Herman Lundborgin kutsusta Uppsalaan. Günther piti myös antropometrian kursseja lääketieteellisessä tiedekunnassa.[2]
Julius Friedrich Lehmannin kustantamo Münchenissä julkaisi 1920-luvun puolestavälistä lähtien monia Güntherin teoksia, joihin kuuluivat Rassenkunde Europas (1925), Rassengeschichte des Hellenischen und Römischen Volkes (1929), Rassenkunde des Judenvolkes (1929) ja Kleine Rassenkunde des deutschen Volkes (1929). Näissä teoksissa Günther esitteli kehittämäänsä rotujärjestelmää ja toi esiin eri "rotujen" fenotyyppejä. Vastineena Güntherin kirjoituksille Friedrich Merkenschlager julkaisi vuonna 1927 teoksen Götter, Helden und Günther. Eine Abwehr der Güntherschen Rassenkunde.[2]
Työ professorina ja vaiheet natsi-Saksassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Günther työskenteli ensin lyhyesti sijaisopettajana lukiossa Blasewitzissä. Toukokuussa 1930 natsipuoluetta edustanut Thüringenin opetusministeri Wilhelm Frick nimitti Güntherin Jenan yliopiston sosiaaliantropologian professoriksi. Rehtori ja monet asiantuntijat kritisoivat valintaa, mutta Güntherillä oli myös merkittäviä puolestapuhujia, kuten eläintieteilijä Ludwig Hermann Plate. Güntherin ensimmäistä luentoa 15. marraskuuta 1930 olivat kuulemassa muiden muassa Wilhelm Frick, Adolf Hitler, Hermann Göring ja Paul Schultze-Naumburg. 9. toukokuuta 1931 Günther selviytyi murhayrityksestä, jonka tekijä oli Itävallan kansalainen. Hän oli taustaltaan protestantti ja kuului vuodesta 1933 Jakob Wilhelm Hauerin "saksalaiset kristityt" -liikkeeseen (Deutsche Glaubensbewegung).[2]
Günther liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) vuonna 1932. Natsi-Saksassa hän popularisoi natsien rotuteorioita ja pyrki esittämään ne tieteellisinä. Vuonna 1935 Günther nimitettiin Humboldt-yliopiston rotuopin (Rassenkunde), "kansojen biologiaa" (Völkerbiologie) ja maaseutusosiologiaa. Lokakuussa 1939 hän siirtyi Albert-Ludwigs-Universität Freiburgiin, jossa hän opetti vuoteen 1944 saakka rotuoppia ja "talonpoikaistutkimusta" (Bauerntumsforschung).[2]
Günther sai Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen tieteen valtionpalkinnon vuonna 1935. Hänet valittiin Saksan filosofisen seuran hallitukseen vuonna 1936. Güntherille myönnettiin vuonna 1941 Goethe-Medaille für Kunst und Wissenschaft ja natsipuolueen kultainen puoluemerkki.[2]
Toisen maailmansodan jälkeinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskalaiset pidättivät Güntherin toisen maailmansodan päätyttyä. Hän menetti kaikki tehtävänsä ja päätyi internoiduksi Freiburg im Breisgauhun vuoteen 1948 saakka. Denatsifikaatiokäsittelyissä Güntherin katsottiin vuonna 1949 kuuluneen vähäisempiin syyllisiin. Vuonna 1951 hänet määriteltiin Mitläuferiksi eli natsien "myötäkulkijaksi".[2] Syytteitä ei nostettu vaan Günther jopa jatkoi julkaisutoimintaa eugeniikka- ja rotuaiheista.[1] 1950-luvun puolestavälistä lähtien hän julkaisi uudelleen monia aiempia teoksiaan. Omaelämäkerta Mein Eindruck von Adolf Hitler julkaistiin postuumisti vuonna 1969.[2]
Günther oli vuodesta 1953 lähtien American Society of Human Geneticsin jäsen.[2]
