Hallintolainkäyttö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallintolainkäyttö eli hallintoprosessi tarkoittaa hallintoasioista oikeudellisin perustein tehtyjen valitusten oikeuskäsittelyä sekä eräissä tilanteissa myös itsenäisten hallintoriitojen käsittelyä. Hallintopäätöksillä ratkaistavissa asioissa on kyse julkisoikeudellisista oikeussuhteista, joille on tyypillistä yksipuolisuus: niissä viranomainen tekee yhtä tai useampaa yksityishenkilöä tai yhteisöä velvoittavan päätöksen tai päätöksen, jolla ratkaistaan kysymys yksityishenkilölle tai yhteisölle myönnettävästä etuudesta tai oikeudesta. Myös toinen julkisoikeudellinen yhteisö tai toimielin voi olla hallintopäätöksen kohteena. Päätös voi myös samalla kertaa olla yhdelle taholle oikeuttava, joillekin toisille velvoittava.

Hallintotuomioistuimet eri maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikissa maissa, joissa on toimiva oikeusturvajärjestelmä, useimmista hallintopäätöksistä on mahdollista valittaa tuomioistuimeen. Useimmissa anglosaksista common law- eli tapaoikeusjärjestelmää noudattavissa maissa sekä Islannissa, Norjassa ja Tanskassa muutoksenhaku tehdään tavallisessa siviiliasioita hoitavassa tuomioistuimessa. Sen sijaan maissa, joiden oikeusperinne perustuu roomalaiseen tai germaaniseen oikeuteen, hallintoasioiden muutoksenhaku suoritetaan erityisissä hallintotuomioistuimissa. Euroopan unionin vanhoista 15 jäsenmaasta hallintotuomioistuimia onkin kaikissa muissa paitsi Tanskassa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Näiden maiden hallintolainkäyttöperiaatteet jakautuvat kahteen eri pääperinteeseen, saksalaiseen ja ranskalaiseen. Unionijäsenyys ei sinänsä edellytä miltään jäsenmaalta, että sen tulisi noudattaa jotakin näistä perinteistä, mutta se edellyttää jäsenvaltioilta toimivaa oikeusjärjestelmää, joka kykenee täytäntöönpanemaan unionioikeuden säännökset. Tämä vaatii sitä, että yksilöillä on käytössään toimivat muutoksenhakukeinot.[1]

Ranskan hallintotuomioistuinjärjestelmä on kolmiportainen. Se koostuu ensimmäisen asteen tribunal administratif-oikeuksista, keskiasteesta, jonka muodostavat cour administratif d'appel -tuomioistuimet, sekä ylimmästä oikeudesta Conseil d'Etat. Näistä ylin aste on ennakkopäätöstuomioistuin, joka käsittelee ainoastaan oikeudellisesti epäselviä kysymyksiä olettaen, että alemmat oikeusasteet ovat selvittäneet tapauksessa olennaiset tosiseikat.

Oikeusprosessi painottuu kirjalliseen puoleen, vaikka myös suullisia käsittelyjä voidaan järjestää. Kuten ranskalaisessa oikeudessa yleisemminkin, tuomioistuimen puheenjohtaja johtaa käsittelyä aktiivisesti ja toimii oma-aloitteisesti saadakseen asiaan selvitystä. Hallintolainkäytön perusteet on säädetty laissa, mutta merkittävä osa prosessioikeudesta perustuu vuosikymmenien mittaan syntyneeseen käytäntöön.[1]

Koska Suomi on useissa oikeusasioissa seurannut Ruotsin esimerkkiä, Ruotsin hallinto-oikeusjärjestelmä on samankaltainen kuin Suomessa. Se koostuu kuitenkin kolmesta portaasta, jotka ovat hallinto-oikeus (förvaltningsrätt), kamarioikeus (ruots. kammarrätt) ja korkein hallinto-oikeus (ruots. högsta förvaltningsdomstolen), jonka nimi oli aikaisemmin regeringsrätten. Tärkeimmät muutoksenhakukeinot ovat hallinto- ja kunnallisvalitus. Käsittelyn perusperiaatteet ovat samat kuin Suomessa, mutta suulliset käsittelyt ovat yleisempiä.

Saksa edustaa hallintotuomioistuinten erästä perusjärjestelmää. Saksassa hallintoasiat jaetaan yleisiin hallintoasioihin, verohallintoon sekä sosiaalihallintoon. Kutakin asialuokkaa varten on oma tuomioistuinlaitoksensa. Yleisissä ja sosiaaliasioissa oikeuslaitos on kolmiportainen (Verwaltungsgerichte, Oberverwaltungsgerichte ja Bundesverwaltungsgericht sekä Sozialgerichte, Landessozialgerichte ja Bundessozialgericht), veroasioissa taas kaksiportainen (Finanzgerichte ja Bundesfinanzhof). Käsittely tuomioistuimissa on pääosin suullista ja perustuu kustakin tuomioistuimesta annettuihin tarkkoihin säädöksiin.[1]

Suomen hallintotuomioistuinjärjestelmä on kaksiportainen. Useimmissa asioissa ensimmäisenä asteena on hallinto-oikeus, jonka päätöksistä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallintotuomioistuimena toimii myös vakuutusoikeus sekä useissa asiaryhmissä markkinaoikeus. Eräissä asialuokissa on erityisiä muutoksenhakuelimiä, joihin kuuluvat muun muassa sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta, verotuksen oikaisulautakunta sekä kutsunta-asiain keskuslautakunta.

Hallinto-oikeudellinen muutoksenhakuprosessi pannaan vireille joko hallintovalituksella tai kunnallisvalituksella. Näistä hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen, kun taas kunnallisvalituksen voi tehdä kuka tahansa kunnan jäsen. Hallintoriidan käsittely hallinto-oikeudessa tulee vireille hakemuksella.

Hallinto-oikeudellinen prosessi on Suomessa lähinnä kirjallinen, mutta tarpeen vaatiessa pidetään suullisia käsittelyjä, joihin asianosaisilla myös on useissa tapauksissa oikeus. Ranskalaista käytäntöä seuraten tuomioistuin toimii prosessissa aktiivisesti pyrkien selvittämään asian tarpeellisessa laajuudessa. Asian vienti hallinto-oikeuteen on yksityiselle osapuolelle melko riskitöntä, sillä valittaja voidaan tuomita maksamaan viranomaisen oikeuskulut vain erityisestä syystä.

  1. a b c HE 217/1995. Yleisperustelut Viitattu 19.4.2007.